Näytetään tekstit, joissa on tunniste marraskuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste marraskuu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Alkuja

Olin eilen Anna Kouhian käsityötieteen väitöstilaisuudesta. Kouhian väitöskirja on nimeltään Unraveling the meanings of textile hobby craft, ja sen ilmaiseksi luettavissa ja ladattavissa E-Thesiksessä.

Kouhian väistöstutkimukseen liittyy lyhytelokuva, joka kertoo käsityön merkityksestä hänen elämässään. Moni Kouhian esiin nostama asia tuntuu tutulta. Käsityö on elämäntapa myös minulle. Suurimman osan käsitöistä teen päässäni, mutta konkreettinen toteutus, Kouhian sanoja mukaillen se työ  tapahtuu loppujen lopuksi vain harvoin.

Eilen aloin pitkästä aikaa neuloa sukkia. Pengoin lankakätköjäni ja suunnittelu hyrähti käyntiin päässä...sammutin suunnittelun, ja päätin että teen niin yksinkertaista ja tavallista kuin vain on mahdollista. Nyt ei ole suunnittelun aika, minun pitää saada vain neuloa sukat ja rauhoittua. Mielestäni villasukka - niiden neulominen ja käyttäminen -  on mielen maadoittamisen väline.

Kesällä ja syksyllä ompelin. Lahjoitin itselleni viikonloppuja, jolloin annoin itselleni luvan kaavoittaa ja ommella. Mieluiten jotain sellaista, mikä oli mahdollista saada valmiiksi, jotta pitkien työ- opiskeluprojektien vastapainoksi saisi kokemuksen, että edes jotain on mahdollista tehdä alusta loppuun kohtuullisessa ajassa. Pitkäkestoisien projektien aloittamiseen en kyennyt. Minun piti tehdä takki, ja aloitinkin sen, mutta nyt se saa odottaa parempia aikoja jolloin pystyn taas keskittymään.

Neulon ja ompelen paljon, mutta en koe, että minulla olisi lempitekniikkaa. Ei minulla ole lempimateriaalikaan. Minulla on lempikäsityö, ja se on vaatteiden valmistaminen itselleni. Käsityö alkaa siitä, kun alan suunnitella ja haaveilla, saada ideoita. Käsityö jatkuu vielä senkin jälkeen, kun varsinainen työ on tehty, sillä koen senkin olevan vielä käsityötä, kun käytän vaatetta. Ne suojaavat minua, ilmentävät minua, ja niiden pohjalta alan suunnitella ja ideoida uusia vaatteita. Loppua ei tule ikinä.

Viime viikolla ilmestyi uusin Tekstiiliopettaja-lehti, jossa oli viimeinen Anna Kouhian kirjoittama kolumni. Kolumnissa on kohta, josta tuli heti minulle merkityksellinen:

"...Isoäitini opetti minut kutsumaan keskeneräisiä käsitöitä "aluiksi"." 

Minua onkin niin kovasti vaivannut tuo valmiiksi saamisen pakkomielle, joka käsityön harrastamiskulttuurissa tuntuu jollain lailla elävän, Niin kuin se olisi epäonnistuminen, jos käsityötä ei saata loppuun. Se, että koen tuon ajatuksen olevan olemassa (koska onko se olemassa? epäilen nykyisin kaikkea, enkä luota varsinkaan itseeni), on tuskastuttanut minua paljon. Mutta tuskailun sijaan minulle avautui nyt aivan uusi näkökanta, joka huojentaa ja helpottaa olemistani.

Väitöstilaisuudessa vastaväittäjä kysyi aivan lopuksi Kouhialta, että jos hän aloittaisi väitöstyönsä nyt, miten hän sen tekisi. Ja Kouhia vastasi, että hän aloittaisi siitä mitä oli tehnyt viimeiseksi, eli  tutkimuksensa viimeisestä osiosta, lyhytelokuvasta. Tämäkin oli minusta niin mukava kuulla. Että missä tahansa voi piillä alku.


sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Päättyneiden projektien muistopäivä

Palautin graduni muutama viikko sitten. Tein sitä lähes kolme vuotta.

Aloitin gradun syksyllä 2013. Aioin jatkaa pirtanauha-aiheesta, ja tuolloin ajattelin, että valmistuisin vuoden päästä. Vuoden päästä kuitenkin vain vaihdoin aihetta. Ei siksi, etteikö pirtanauhat olisi kiinnostaneet, vaan siksi että sain eteeni aineiston, jota en voinut jättää tutkimatta.

Mutta palataanpa alkuvuoteen 2014. Olin väsynyt. Viimeinen opetusharjoittelu hirvitti minua. Toivoin että voisin tehdä jotain muuta kuin opiskella, mutta muuta ei ollut. Siitäkin ajasta kuitenkin selvisi. Tuli kesä ja työt. Ja kesän jälkeen lisää töitä. Olinkin yllättäen saanut sen, mitä alkuvuodesta toivoin. Elämä täyttyi muulla kuin opiskelulla, mutta gradu... se oli mielessä koko ajan kaiken muun ohessa, Ja kaiken muun ohessa kirjoitin graduni tänä syksynä lopulta valmiiksi ja palautin.



Siinä vaiheessa pari vuotta sitten, kun yllättäen sain sen, mitä olin aiemmin niin kovasti toivonut, aloin neuloa sukkia. Mieli oli rento, käsiala oli rento, Sukista tuli harvat ja muutaman kuukauden käytön jälkeen kantapäät jo hiulivat. Lankaa jäi. Ostin pienen pienet hiilikuitupuikot.



Noin vuosi sitten tilanne oli taas muuttumassa, ja aloitin uudet sukat 1,5 mm:n hiilikuitupuikoillani. Mieli oli kireä ja käsiala myös. Sain aikaan yhden sukan verran ennätyksellistä peltiä. Toinen sukka pääsi kyllä alkuun, mutta sitten se jäi....Ja siinä vaiheessa kun gradu oli valmis, ja levottomuus täytti minut kokonaan, otin sukat taas työn alle.



Minun tekee mieli neuloa lisää sukkia. Sellaisia paksuja saapassukkia, mitä mummo ja tädit neuloivat minulle kun olin lapsi. Tarvitsen jotain tuttua ja arkista käsilleni tehtäväksi tässä elämäntilanteessa. Olen opiskellut noin neljäsosavuosisadan yhteen menoon, alkaen esikoulusta,  ja aivan pian se on ohi. 


Enkä aina oikein tiedä, onko se ihanaa vai kamalaa.


torstai 3. marraskuuta 2016

Loppukesän tunnelmia

Variaatio I teemasta yläosan kaava.

Keskikesän aikohin aloin olla tyytyväinen kuosittelemaani yläosan kaavaan, Oli hartiat kohdallaan ja hihat ja kaikki! Kaavan istuvuus on oikein mainio mielestäni, mutta ergonomiassa on se vika, että yläselässä ei ole kylliksi niin sanottua halausvaraa. Tämä kävi ilmi vasta käytön myötä, kun vaatteen valmistus on kuitenkin niin jännittävää puuhaa, ja olen näköjään antanut itseni oppia sovitusvaiheissa tarkkailemaan vain niitä istuvuusongelmia.



Kaavan ongelmasta huolimatta tein samalla kaavalla vielä yhden vaatteen joustamattomasta kankaasta. Kangas on yli vuosi sitten ostettua viskoosia Eurokankaan palalaarista, ja siinä on oranssisella pohjalla harmaansinisiä pilkkuja ja hyttysiä. Luitte aivan oikein, hyttysiä!


Värinsä ja hyttysten puolesta paita muistuttaa minua loppukesästä. Erityisesti kotiseudun hilla-ajasta, joka taas tänä vuonna meni multa ohi. Olin liian aikaisin ja kiireessä liikkeellä pohjoisessa, mutta jokusen hillan sain sentään kerättyä jängältä suoraan suuhuni.


Hillajängälle tämä paita päällä ei kuitenkaan kannata mennä, koska halausvaraa tarvitaan myös marjanpoimimiseen. Ja polkupyörällä ajoon ja kaikkeen eteen ja alaspäin suuntautuvaan kurkotteluun...Variaatiot aiheesta yläosan kaava jatkuvat siis edelleen, sillä on parempi sekä minulle että vaatteelle, että saan kurkotella rauhassa.

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Näin mie neulon

            

Haluaisin nähdä miten te muutkin neulotte.


ps. Tämä on minun sadas blogipostaus.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Olla opettaja

...on olla avoin portti.

Kuvat otettu Árnes Art Museumin viereisellä tontilla Hveragerðissa Islannissa.

Opetin juuri pitkästä aikaa. Kun intensiivinen kaksituntinen, jonka järjestin vapaaehtoisesti vapaa-ajallani ilman korvausta, oli ohi, ajattelin "Nyt pitäisi varmaan ajatella että meni ihan paskasti". Vielä olo ei ole yltynyt ylitsepääsemättömäksi, ehkä vältyn siltä tällä kertaa.

Se taisi olla viimeisen opetusharjoittelun aikana tai sen jälkeen, kun aloin ajatella, että olla opettaja on olla avoin portti. Kukin omalla tavallaan. Minun tapani on, tällaisissa tilanteissa ainakin, olla laaja ja leveä, ja oppijat saavat mennä läpi mistä parhaimmalta tuntuu. Tyyli on vapaa, eikä ole pakko mennä (vaikka se toki aina vähän surettaa, jos joku ei astu portista, mutta täytyy hyväksyä se), eikä minulla ole mitään kontrollia siitä, mihin kukin joutuu portin toisella puolella. Se on minun tapani olla opettaja.

Nyt minusta alkaa tuntua, että alan olla oma itseni ollessani opettaja. Pitkään luulin, että pitäsi olla toisenlainen ihan vain siksi, koska opettajat ovat. Ehkä tänäänkin joku odotti toisenlaista opettajaa ja pettyi, ja ajattelen, että sen vuoksi pitäisi ajatella että meni huonostii. Että olen huono, kun en ole sellainen kuin opettajat ovat. Vaikka en kyllä tiedä missä se myytillinen hyvä opettaja on määritelty ja miten, ja miksi liitän siihen sellaisia piirteitä, joita minussa ei ole.

Mutta tänään moni astui portista, ja kiitti hymyillen.

Mitään aitaahan ei oikeastaan edes ole, niin ettei sitä porttiakaan varsinaisesti mihinkään tarvita,
paitsi siihen iloon, että siitä voi kulkea läpi.











perjantai 13. marraskuuta 2015

Stephen Westin marraskalenteri

eli Mystery shawl KAL (=Knit Along) 2015.

Neulesupertähti Stephen West oli muutama viikko sitten Suomessa. Olen tykännyt hänen jutuistaan jo jonkun aikaa, mutta ei jotenkin tullut mieleenkään että lähtisin hänen kurssilleen Tampereelle tai Jyväskylään. Monia muita siellä kyllä oli. Lankakauppa Titityyn blogissa on koottu tunnelmia ja linkkejä eri blogeihin. Sain sosiaalisen median kautta pienellä viiveellä tunnelmia, ja kyllä se taitaa olla maineensa veroinen tuo West, kun vallan hyvälle tuulelle tuli etäyhteydelläkin.



Vaikka olen jo pitempään tykännyt Westin neuleista, en ole neulonut niistä yhtäkään (vaikka tykkään ihan hulluna lyhennetyistä kerroksista ja silmukoiden poimimisesta kappaleiden reunoista, jotka ovat Westin neulemalleille tyypillistä). Tästä yhteisneulontakampanjasta olin etäisesti tietoinen, mutta innostuin siitä (jostain syystä) vasta, kun näin tämän videon,

sekä aina vikkelän Neulistin kuvan mysteerihuivin ensimmäisen etapin varrelta.

Mysteeriyhteisneulonta menee niin, että ohjeen (Ravelrysta) ostaneet eivät saa koko ohjetta kerralla, vaan tässä tapauksessa neljässä osassa. Ensimmäinen osa ohjeesta ilmestyi viime perjantaina ja loput seuraavina perjantaina marraskuun aikana, siksi ristin tämän marraskalenteriksi.

Olen jo jonkin aikaa miettinyt että Stephen West ja Reidar Särestöniemi ovat hengenheimolaisia (West ehkä jopa jälleensyntynyt Reitari, jos niin haluaa uskoa), ja että jos neulon jotain Westin ohjetta, se pitää tehdä Särestöniemi mielessä. Eli värejä! Värejä!!!

Marraskalenterihuivia varten piti valita kolme lankaa, jotka kaivoin omista kätköistäni. Ensimmäinen on tuo monivärinen, jonka kehräsin pari vuotta sitten ja jo silloin ajattelin, että se on Reitarin lankaa. Kolmas lanka on tuo tummanruskea Islannin tuliainen, sillä Reidar matkusti paljon, ja hänellä on tummanruskea maalaus jossa karhut syleilevät toisiaan, ja se on nimeltään Kullanruskea uni rakkaudesta ja turvallisuudesta. Westin ohjeen mukaan toisen langan pitäisi antaa kontrastia ensimmäiselle langalle, mutta valitsin kuitenkin tuon punaisen (joka on jollakin luonnonvärillä värjätty, en muista millä, kun en ole itse värjännyt), koska halusin että huivin värimaailma olisi lämmin.


Särestöniemen ja Westin hengessä valitsin mukaan vielä neljännen värin, vaikka ei olisi tarvinnut. Handun turkoosi gimallelanka saa tuoda sitä kontrastia, kun siltä tuntuu.


Minulla on ensimmäistä etappia vielä reilusti neulomatta, joten heitänpä pois tämän kirjoittamisen, että pääsisin piakkoin katsomaan mitä yllätyksiä marraskalenterin tänään ilmestynyt toinen luukku tuo tullessaan.





perjantai 6. marraskuuta 2015

Omakuva uimassa


Virkkasin tämän viime keväänä. Osallistuin Maija Hurmeen järjestämään Selfie! 2015 -näyttelyyn. Lisätietoa projektista ja osallistujista löytyy täältä http://selfie2015lasipalatsi.blogspot.fi


Näyttely oli Lasipalatsin Akkuna-näyttelytilassa 28.4.-3.5.2015. Esillä oli Maija Hurmeen piirtämiä/maalaamia selfiemuotokuvia,

sekä etsintäkuulutuksen perusteella projektiin osallistuneen kymmenen henkilön käsityöllisin menetelmin tekemät selfiet/omakuvat, jotka olivat tyynyjä.


Omani tein virkaten ja neuloen. Tein sitä muun muassa koko pääsiäisen. Käytin kasvi- ja indigovärjäämiäni lankoja, Prosessin alkuvaiheista ja lähtökohdista kirjoitin tänne.


Taakse kirjoitin koneparsinnalla "Kuva kylmässä vedessä, kuutamoisen kainalossa, 
itsuli ilmattarena, meitsie merenneitosena."





Se oli keväällä se.



keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Keltaiset sukkarihmat

Toissakesäinen työasuni oli paras kaikista.


 Toissakesänä oli kova keltaisenhimo. Nytkin on. Koskapa ei olisi.

Tein silloin työsukkiani ylläpitämään keltaiset sukkanauhat. Langat on kasvivärjättyjä. 
Nuo kaksi tumminta sävyä sipulilla, vaalein ehkä horsmalla.


Tuli nyt vain mieleen tämä asia, kun selaillessa huomasin, että tuolla Pohjanmaan rannikolla 
oli kesällä peukaloitu rihmoja. 

Mietin silloin tehdessäni myös, minkä pituiset sukkanauhat peukaloisin. Taisin jutella aiheesta Rukkikuiskaajan kanssa ja pääsin selaamaan hänen kirjahyllyssään majailevaa valtavan isoa ja ihanaa kirjaa Designs and Patterns from Muhu Island. Kirjassa sukkanauhojen toisessa päässä oli lenkki, josta toinen pää pujotetaan ja sidotaan itsensä kanssa. Tein sellaiset. Ei tarvinnut peukaloida niin mahdottoman pitkästi. Lisäksi pysyvät varmasti menossa mukana. Näin muistaakseni vakuuttivat historiaharrastajat. Ja tosi oli. Ei pudonneet sukkanauhat. Kerran tuon ulkomuseokesän aikana mulla putos kyllä hame puoliksi (takaosastaan), kun yks nyöri tuli tiensä päähän. Onneksi asiakkaat lähtivät juuri, joten saatoin istahtaa alas, kaivaa korista ompeluvälineet ja parsia sitä päälläni olevaa hametta.



Silloin toissakesänä kerran oli keltainen ilma.


Jos minua ympäröivät ilmat kiinnostavat enemmänkin, niin olen nykyisin myös 
instagramissa nimellä @pienenpiirinhelena.



maanantai 2. marraskuuta 2015

Saako tästä edes tykätä?

Marraskuun kunniaksi yritän hauskan huntu hartioilla kevyesti keskellä päivää kirjoitella paljon. Aloitan sisällön erittelyllä.

Tykkään Facebookissa sivusta Taidevandalismi, jossa tänään oli ilokseni käsitelty käsityönopetusta. Alla olevaan Albert Edelfeltin maalaukseen oli liitetty teksti "Rättikässä on julma ja epätavallinen rangaistus. Suojelkaa Suomen lapsia." ja kuva oli julkaistu saatetekstillä "Nyt ommellaan kersat karmea anorakki. Kankaan värivaihtoehtoja on kaksi."

'The Boys' Workhouse, Helsinki' by Finnish artist Albert Edelfelt, 1885
Albert Edelfelt 1885. The Boys’ Workhouse, Helsinki. Kuva Wikimedia commonsista.
Nyt, yhdeksän tuntia kuvan julkaisun jälkeen kuvasta on tykännyt 1068 henkilöä (sisältäen minut).  Kuva on jaettu 97 kertaa ja siinä on yhteensä 29 kommenttia. 20:ssä kommentissa viitataan jollakin tavalla lapsuus/koulu/opiskelumuistoihin.

 Neljässä kommentissa mainitaan (virkattu) pannulappu.

 Seitsemässä kommentissa mainitaan ompelu, tai jokin ommeltu vaate. Mainittuja vaatteita ovat yhä (metsätyö)käytössä oleva anorakki, valmistuneet farkut, paitapusero joka ei valmistunut, koska sitä piti purkaa niin paljon, kamalat housut joita ei ole käytetty, sekä laatikkomainen telttayöpaita.

Neulonta mainittiin seitsemässä kommentissa. Neulottuna tuotteena mainitaan useimmiten sukka, mutta myös lapaset. Mitkään neulotut tuotteet eivät kommenttien mukaan pääasiassa valmistuneet.

 Kolmessa kommentissa kerrotaan tai viitataan suunnitelman muuttumiseen kesken kaiken(tai loppujen lopuksi): patalapusta tulikin hiiri, sukasta enkeli, sukkien sijaan voi tehdä säärystimet.

 Kommetoijista kaksi kertoo olevansa vasenkätisiä.

Opettajien sanomisia: "Vika istuu koneen ja tuolin välissä" (kun pyydettiin apua ompelussa), ja  "Oletko kaikissa aineissa yhtä huono?"

Niin, saako tästä edes tykätä, kun on (henkisesti) käsityönopettaja (ilmankos gradu edistyy niin hitaasti, kun henkisesti olen jo aivan valmistunut)? Itseasiassa olin vähän järkyttynyt jo silloin kun huomasin, että Suomen käsityönmuseon Koulukäsityön muistiverkossa oli "koulukäsityötraumojen purkugeneraattori" tai muu sellainen, jossa minusta selvästi viitattiin koulukäsityötraumoihin. Nyt kun katson sivua, siellä onkin vain Tumpelo-peli, jossa "voit alkaa virtuaalikäsityön sankariksi" ja kirjata nimesi "entisten tumpeloiden listaan". Mie kyllä epäilen, että tuota sivua on muutettu, kun minun mielikuva trauman mainitsemisesta on niin vahva. Muistan, kuinka silloin oikeasti pysähdyin miettimään käsityönopettajuuden menneisyyttä ja nykytilaa. Minua suretti, kun ajattelin, että asia joka on minulle yksi tärkeimmistä asioista, tarkoittaakin toisille häpeää ja tuskaa.

Nyt lähtis jo erittelystä analyysiksi, joten lopetan tällä kertaa tähän. Muuten menee taas siihen, etten saa mitään julkaistua, kun hion ja mietiskelen loputtomiin asti. Mutta kommentoikaa, jos herää ajatuksia. Ehkä jatkan toiste (kun se gradukin käsittelee osittain käsityönopetuksen historiaa).



maanantai 1. joulukuuta 2014

Lumivalko ja ruusunsukat

Ruusujen takana olikin karhu.


Aloitin nämä sukat kesäkuun alussa. Ne on neulottu kärjestä alkaen ja kaikki kuviot on tehty silmukoita nostaen. Väreistä tuli mieleen Grimmin veljesten satu nimeltä Lumivalko ja Ruusunpuna. Oli nautinnollista lisäillä sukkaan punaisia sävyjä,  päästä lumivalkoisesta ruusunpunaan.

Valmista tuli viimein marraskuussa. 
(Armas marraskuukin tuosta noin vain vierähti. Minulla oli suunnitelmia sen varalle täällä blogissa, mutta ehkä vietän marraskuuta joskus toiste sitten.)
Samoihin aikoihin sain kutsun näyttelyn avajaisiin ja tapasin kaimani Helena Junttilan. 




Luulen, että hän rakastaa ruusuja.


Tai että ne ovat hänelle tärkeitä.







Myös karhut ovat hänelle tärkeitä.


Tai ehkä hän rakastaa niitä.







En muistanut Lumivalko ja Ruusunpuna -sadusta muuta kuin nimen. 
Nyt hain sen sadun esille, ja yllätyin, sillä siinäkin on karhu!


Sitä ei kyllä ikinä tiedä, minne mikäkin asia johtaa. 

Lumivalkoisen ja Ruusunpunan tie johtaa nyt ainakin tänne pinterest-tauluuni.


(Vielä haluan kertoa, että kesällä olin töissä Seurasaarimaassa ja eräänä päivänä käytiin tällainen keskustelu karjalaisen talon ovensuussa:

Opasvartija: Hei!
Asiakas: Hei! Minä olen ahma! Mitäs sinä emäntä siihen sanot, kun tämä ahma tulee taloon sisään!
Opasvartija: ...Ei minua pelota. 

Mutta siitä lisää joskus myöhemmin.)






Helena Junttilan näyttely on avoinna 4.12. asti Galleria G12:ssa osoitteessa Annankatu 16, Helsinki.




















tiistai 17. joulukuuta 2013

Iloa ja lämpöä edes jalkoihin

Joka vuosi uutisoidaan se päivä, jolloin maapallon uusiutuvat luonnonvarat on kulutettu siltä vuodelta ja aletaan elää velaksi. Tiedättehän, että myös ihmisellä on tietty määrä aivokapasitettia muita voimavaroja vuoden aikana käytettäväksi. Sen jälkeen kun voimavarat on kultakin vuodelta käytetty, aletaan elää velaksi.  Tyypillisesti omat voimavaransa ylittää viimeistään joulukuussa, jolloin voimavarojen puute ilmenee niin sanottuna joulustressinä. Velkaantuminen jo marraskuussa ei kuitenkaan ole harvinaista varsinkaan huolehtivaisuuteen taipuvaisten opiskelijoiden keskuudessa. Velaksi eläminen loppuvuoden ajan on kiusallista, mutta yleensä siitä selviää vähin vaurioin. Jos velkaantuminen kuitenkin on toistuvaa ja vakavaa, tulee raskaan takaisinmaksun aika vastaan nopeammin ja elämän ehtoo laskeutuu pikemmin kuin mihin elinajanodote antaa viitteitä.

Ajattelin, että en ehkä saa yhtään postausta aikaiseksi joulukuulle, enkä ehkä haluakaan. Mutta muistellaanpa marraskuuta, koska sehän se on mukavaa aikaa! 


Opiskelukaveri ehdotti marraskuussa, että viettäisimme Swants-päivää. Sana swants tulee sanoista sweater pants, eli kyseessä on villapaidasta tehdyt housut. Idean on ilmoille päästänyt tanssija ja neulesuunnittelija Stephen West Westknitsistä, jonka nettisivuilta löytyy ohje kuinka villapaita muuntuu housuiksi. Muistin, että olenkin jo törmännyt Westknitsin swantseihin jo aikaisemmin syksyllä, mutta olin unohtnut asian. Idea oli kuitenkin jäänyt kytemään jonnekin mielenpohjalleni, koska olen tässä syksyn aikana aika monesti huomannut sovittavani puseroita jalkoihin. En siis tarvinnut kovinkaan paljoa yllytystä, kun swantsit oli jo tekeillä.


Lähtökohtana oli tämä miesten villapaita UFF:in muutaman euron päiviltä.
Tässä vaiheessahan on tapana  pahoitella kuvien laatua, kirota päivänvalon puutetta ja harmitella taustan sekavuutta. Minusta kuitenkin on aika hauskaa, että varjon ansioista minulla on ikään kuin neljä kättä. Ja olen oikeastaan melkein ylpeä siitä, että kamerani on vuodelta 2004 ja se on tippunut kahdesti asfaltille, mutta silti se toimii.


Tähän asti seurasin ohjeita, mutta en tykännyt tuosta miten raidat kohdistuvat (tai siis eivät kohdistu) puseron kainalossa, eli swantsien ulkosivulla.


Tuumin, että pääntiestähän saa hyvät taskunsuut, ja kyllähän swantseissa nyt taskut pitää olla kuten kaikissa muissakin vaatteissa, joten harhauduin ohjeista omille teille.

Pistin paitaa vähän palasiksi ja aloin yhdistellä kappaleita uudestaan.

Siinä vierähtiki oikein mukavasti yksi perjantai-ilta, kun yrityksen ja erehdyksen kautta kuosittelin haarasaumaa suoraan vaatteeseen. Olen tosissani, se oli oikeasti hyvin rentouttavaa!


Miten olen voinut elää miltei pari vuosikymmentä ilman villahousuja!

Nämä on ahkerassa käytössä, ainakin yksityisesti.



Swants-päivänä sain pyllyillä swantseissani hyvässä seurassa myös julkisesti.
Tämä on kuulkaa sellainen projekti, jossa akut latautuvat.  

Onko ilo kadoksissa ja paleltaako? Tee swantsit.



Hääräämössäkin on tehty. Laivakissalla on kuvasarja tekovaiheistakin. Kate Davisin (ihan suosikkineulesuunnittelijani!) blogissa on on kuvia Stephen Westin ihan hillittömän tyylikkäistä "varhaisista" swantseista, sekä Davisin omat swantsit. Skude tekele -blogissa on vietetty marraskuuta ihailtavalla hartaudella. 34 luukkuisesta marraskuun yllätyskalenterista paljastuu  swantsit numeron 29 takaa.












lauantai 30. marraskuuta 2013

Möökö

Nykysuomen etymologinen sanakirja (2005) kertoo että sana mörkö tarkoittaa pelottavaa uskomusolentoa ja sanalla on todennäköisesti alkuperä samassa ääntä merkitsevässä sanavartalossa kuin sanoilla möristä ja möreä, jotka puolestaan tarkoittavat ääneen viitaten matalaa ja karheaa. Mörkö on ollut sekä suomen ja karjalan kielissä myös kiertoilmaus karhulle. (Häkkinen, K. 2005. s. 763.)

En muista että olisin lapsena juuri pelännyt mörköjä tai Mörköä. Käärmeitä taisin pelätä. En tosin ole tainnut nähdä käärmeitä ennen kuin aikuisena, mutta muistan elävästi yhden kerran lapsena kun en meinannut uskaltaa kääntää sitä kirjan sivua, jossa oli käärmeen kuva. Sen muistan myös kuinka olen pelännyt tulipaloa, ydinonnettomuutta ja maailmanloppua. En sentään samaan aikaan kaikkia kolmea.

Nämä möröt olen kirjonut trikootoppiin noin 13-14 vuotiaana.

Marraskuu on kohta ohi, mutta minun marrastelut on vielä kesken. Jatkan aina kun huvittaa. Marraskuu on mielentila.



maanantai 25. marraskuuta 2013

Möbiuksen huivi

                                                 " 

Pienenä (ja kyllä isonakin) olen ollut aika pelokas. Oikeastaan välissä ihan kauhusta kankeana. Yksi tosi pelottava asia on avaruus. Avaruus, rymden, gomuvuohta... kaikki sanoja jotka pahaenteisesti kalskahtavat juuri siltä mitä ne tarkoittavatkin: järjettömän suurelta tyhjyydeltä, jonka äärellä tällainen hengitysilmaan ja painovoimaan tottunut tuntee itsensä tyystin mitättömäksi.

Koska on tosi raskasta pelätä jatkuvasti, niin joitain asioita pitää käsitellä. Tässä avaruusasiassa olen päässyt niin pitkälle, että suostuin lähtemään elokuviin katsomaan Gravity-elokuvan, (HUOM! seuraavaksi luvassa miltei juonipaljastuksia, joten tarvittaessa hyppää seuraavaan kappaleeseen!) enkä edes ahdistunut suuremmin, vaikka olinkin joka vaiheessa varma, että ei tämä voi päättyä hyvin. Mutta se oli tietenkin hauskaa, että kun riepu astronautti sai viimein radioyhteyden jonnekin, niin yhteyden toisessa päässä oli inuiitti Aningaaq. Ja minun mielestä se loppujen lopuksi kuitenkin onnellisen lopun tapahtumapaikka on arktisella alueella, koska pohjoinen on uusi itä (ei ole pitkä aika kun Aasia oli muotia kaikin puolin). Sanokaa minun sanoneen.

Pistin nämä avaruusmietteet vielä puikoillekin. Jossain vaiheessa aloin virtuaalineulemaailmassa miettiä että mikä se on tuo moebius jota yksi jos toinenkin on tikuttanut, kunnes valkeni että kyseessä on tietenkin Möbiuksen nauha. Möbiuksen nauha on kappale, jolla on vain yksi pinta ja reuna (Opetus.tv havainnollistaa asian), ja sehän on kyllä ihmeellistä! Mutta ei kuitenkaan käsittämätöntä, koska sen voi neuloa! Tämä Cat Bordhin video oli minusta varsin mukava juttuineen kaikkineen. Hän neuvoo siinä kuinka voi luoda pyöröpuikolle silmukat niin, että voi saman tien alkaa neuloa pelkkää yhtä reunaa. Mie kuitenkin neuloin ensin 5 cm leveää nauhaa noin 130 cm, jotta sain konkreettisesti tehdä sen möbiustaian, eli kääntää nauhaa 180 astetta ennen päiden yhdistämistä. Mallineule on muuten sellainen, että neuloin kerroksen oikein valkoisella, siirryin takaisin puikon toiseen päähän ja neuloin toisen kerroksen oikein värillisellä, käänsin kappaleen ja sama homma uudestaan ja uudestaan. 


Siinäpä mulla sitten oli jo Möbiuksen nauha, jonka ainoasta reunasta poimin silmukat ja neuloin kunnes nauhan leveys oli 10 cm. 

 Neuloin käyttäen kahta pyöröpuikkoa (100 cm/4 mm ja 120cm/3,5 mm), koska nauhassahan on reunaa yhteensä 260 cm, joten ei mikään ihme että yhdellä pyöröpuikolla alkoi silmukoilla olla vähän ahdasta. Lankana on itse kehrätty valkea villalanka ja Noron silkkivillasekoitelangan jämät. Langat oli keskenään ihan eri paksuisia, joten tuo eripaksuisten puikkojen käyttö ei tuntunut enää missään.  Painoa huivilla on 70 g. 
Tässä kuvasarjassa silmien peittäminen symboloi pelkäämistä, joka olennaisesti liittyy pimeään, jonka taas useat liittävät olennaisesti marraskuuhun. Niin ainakin pohjoissaamen kieli, jossa kuun nimi on skábmamánnu, eli kaamoskuukausi. 
Kun kaksi Möbiuksen nauhaa yhdistää tietyllä tavalla, saa aikaan Kleinin pullon, eli kappaleen jolla ei ole reunaa. Tosin jotta se onnistuisi, pitäisi käytössä olla neljäs ulottuvuus. Ja neljäs ulottuvuus, sehän se vasta käsittämätöntä onkin tällaiselle, jolle kolmaskin ulottuvuus ja vasen ja oikeakin aiheuttavat välissä hämmennystä. Mutta kun näin pitkälle olen jo päässyt, vaikka pirusti onkin pelottanut, niin tästähän ei enää ole kovin pitkä matka siihen, että voisi ajatella avaruuden muotoa ilman että pää räjähtää.


Paitsi että kyllähän tuo Möbiuksen nauhakin on jo aika häiritsevä kappale.

Ette arvaa kuinka paljon olen sitä  tiedostamattani väännellyt käsissäni yrittäen tasoittaa tuon mutkan.

torstai 14. marraskuuta 2013

Marras

Kaikenlaista teemakuukautta olisi tarjolla näin marraskuussakin, mutta itse ajattelin viettää ihan vain Marras-kuuta ja pitää mielenpäällä martaisia asioita.

Useissa kielissä tämä kyseinen kuukausi on nimeltään November, joka tarkoittaa yhdeksättä kuukautta. Nimi viittaa siihen aikaan kun roomaisten vuosi lähti käyntiin maaliskuusta. (Lähde 1.) Suomalaisten vuosi taas on aikoinaan vaihtunut syksyllä, satovuoden päättyessä. Tällöin on vietetty Kekri-juhlaa, joka on alun perin ollut liikkuva juhla jota vietettiin sen mukaan milloin kukin talo sai sadonkorjuun päätökseen (Lähde 2). Todennäköisesti kuitenkin loka-marraskuun vaihteessa.
 Nykysuomen etymologinen sanakirja  kertoo, että marras itsenäisenä sanana tarkoittaa kuollutta tai kuolemaisillaan olevaa. Täten marraskuu voi sananmukaisesti tarkoittaa kuukautta, jolloin luonto kuolee tai on kuolemaisillaan. Nimi marraskuu voi kuitenkin viitata myös siihen, että se on pimeää aikaa, jolloin kuolleiden henget, eli martaat, ovat liikkeellä. Sana marras oletetaan olevan vanha indoiranilainen lainasana. (Lähde 3.) Wikisanakirja yhdistää sanan marras latinan sanaan mors, eli kuolema.
Vaikka joka puolella maailmaa marraskuu ei olekaan lepäävän luonnon kuukausi (eteläisellä pallonpuoliskolla on marraskuussa kevät!), niin vainajia kuitenkin muistetaan todennäköisesti kaikkialla kristinuskon vaikutuspiirissä. Pyhäinpäivää on vietetty 800- ja vainajien muistopäivää 1000-luvulta lähtien. (Lähde 4.) Meksikossa kristillinen juhla on sulautunut yhteen alkuperäisväestön uskomuksiin ja rituaaleihin ja tuloksena on marraskuun alussa vietettävä Kuolleiden päivä eli El Día de los Muertos (Lähde 5).

Viime vuonna Ofelia Marketin teemana oli Kuolleiden päivä, ja siellä oli työpaja jossa sai valmistaa aiheeseen sopivan asusteen. Työpajaa piti Ida loves Frida ja materiaalit olivat lahjoittaneet Ofelia Marketin myyjät ja yhteistyökumppanit. Työpajat ovat minusta aina ihania haasteita: rajattu määrä aikaa + toisten valitsemat materiaalit = Yllätys!

Tarjolla oli valmiiksi tehtyjä paperimassakalloja kahdessa eri koossa, helmiä, nauhoja, pitsejä, strasseja...
Tein kaulakorun. Ajattelin vain, että kukkahattuluurangon syksyisissä väreissä. 



Kukkahattuluuranko vain oli melkein vuoden verran, kunnes ihan hetkisessä siitä tulikin tärkeä ja se sai nimen: Marta. Se on oppaani matkalla marraskuuhun.


 Ikävä kyllä en muista kuka Ofelia Marketin myyjistä oli lahjoittanut työpajaan nuo ihanat massasta tehdyt kallohelmet, joita korussa on yksi Martan molemmin puolin. Mutta Ofelia Market on jälleen 8.12. Helsingissä ja tämän vuotiset myyjät ja ohjelma julkaistaan piakkoin! Ofelia Market löytyy myös Facebookista.




Lähteet:
Lähde 1:  Oja, Heikki. (2013). Aikakirja 2013. s. 32. PDF löytyy seuraavalta sivustolta: http://almanakka.helsinki.fi/
Lähde 2: SKS:n Kekri-verkkojulkaisu. (2009 ). http://www.finlit.fi/juhlat/kekri/kekri.html
Lähde 3: Häkkinen, Kaisa. (2005).  Nykysuomen etymologinen sanakirja. 3.painos.  s.687-688.
Lähde 4: SKS:n Kekri-verkkojulkaisu. (2009).   http://www.finlit.fi/juhlat/kekri/historia.html
Lähde 5: Vuorikoski, Merituuli. (2006). Rajat rikkoutuvat kuolleiden päivänä. Kumppani 11/2006.   http://www.maailmankuvalehti.fi/node/1150