Näytetään tekstit, joissa on tunniste ohje. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ohje. Näytä kaikki tekstit

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Islantilainen neutraalihuivi

Eli siitä, kuinka yksi huivi löysi paikkansa.



Poikkesin syksyllä Islannissa. Olin muutaman päivän melko tiukalla aikataululla Reykjavikissa, mutta onneksi aivan keskustassa on erinomainen lanka- ja käsityöliike Handknitting association of Iceland. Tein maltilliset villaostokset, koska matkustin vain käsimatkatavaroiden kanssa. (Pystyin vastustamaan kiusausta siinäkin vaiheessa, kun kaupan myyjä kertoi toiselle turistille, että he voivat myös lähettää ostetut tuotteet suoraan ostajan kotiin.) 

Lyhyen matkani aikana ehdin kävellä lukuisia kertoja tämän rakennuksen ja Atlantin välistä.

Pistin heti Einrum garnia mukanani olleille puisille pyöröpuikoille ja aloin neuloa langanvenytyshuivia, jonka idea on yksinkertainen. Ravelryssä ohjeen on julkaissut ensimmäisenä todennäköisesti Susan Ashcroft, elokuussa 2013. Kunnia hänelle siitä.  Hänen mallinsa on nimeltään Quaker yarn stretcher boomerang, josta olen nähnyt vain kuvia, mutta en ole ostanut ohjetta. Ravelryssä on kuitenkin pari ilmaista ohjetta vastaavaan huiviin, joten ehkä uskaltaudun raapustamaan tähän oman ohjeeni. Se menee näin:

"Luo kolme silmukkaa. Neulo haluamaasi pintaneuletta 
lisäten toisessa reunassa joka kerroksella yksi silmukka, 
ja toisessa reunassa vähentäen joka toisella kerroksella yksi silmukka."

Siitä syntyy tuollainen eksponentiaalisesti kasvava kolmio - bumerangi, niin kuin sitä Ravelryssä näytetään nimitettävän - jota voi jatkaa niin pitkään kuin lankaa riittää. 

Neuloin huivin kolmella värillä niin, että siinä periaatteessa on kolme leveää raitaa. Värit ovat vain niin lähellä toisiaan, ettei raitoja juuri erota. Ensimmäinen raita on haalea kaurapuuron värinen, toinen vaalean harmaa ja kolmas kirkas valkoinen. Käytin huivia syksyllä jatkuvasti, mutta sitten aloin suosia Doodleria, koska tulen sen väreistä ja muodoista aina niin hyvälle tuulelle. Lisäksi Doodler suojasi pakkasilla paremmin, kun tuon langanvenytyshuivin kolmio on niin matala, ettei siitä juuri ole iloa rintakehälle. 

Viimeisen viikona aikana olen nukkunut huonosti flunssan vauokis, ja öisin valvoessani olen pohtinut muun muassa sitä, pitäisikö langanvenytyshuivi purkaa ja neuloa langoista jotain muuta.

Toissapäivänä oli kuitenkin tilaisuus, missä minun piti olla esillä ilman että herättäisin huomiota, joten piti pukeutua neutraalisti (musta neutraalius on minun osalta varattu niitä tilaisuuksia varten, kun pitää olla esillä herättämättä huomiota, ja lisäksi vielä edustaa jotain toista tahoa kuin itseäni).  Luottopaita näitä tilaisuuksia varten on Anna Ruohosen siniharmaa paita, joka on mielestäni talitiaisen selän värinen. Jalkaan laitoin tweedhousut. Jotain puuttui, oli vähän turvaton olo, mutta kun kietaisin tuon langanvenytyshuivin kaulaani, kaikki oli kohdallaan. 


Huivin kaikki kolme väriä olivat kohdallaan, huivin muoto oli kohdallaan, ja se asettui kaulalle todella kauniisti.



Kertakaikkisen hyvä huivi, mutta vaati oikean tilaisuuden että ymmärsin sen arvon.

Lankaa tähän huiviin meni 80 g  ja neuloin sen aina oikein. Einrum garnissa on erillisinä säikeinä islantilaista luonnonväristä villaa ja silkkiä. Islantilainen villa on pörheää ja se voi tuntua herkempi-ihoisen kaulassa kutittavalta, mutta pesemällä pehmennys voi auttaa. Tämä huivi pääsi suoraan puikoilta käyttöön, eli en ole kastellut tai pessyt sitä. Kostealla ilmalla huivi tuoksuukin vienosti lampaalta.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Hienostunut T-paita

Kas näin yhdistetään yhdessä kirjoituksessa vaatteiden kuosittelu ja epigenetiikka.




Keväällä designkaksikko KAKSITVÅ lopetti toimintansa. Kävin loppuunmyynnissä, jossa kaikki lähti uloskantohintaan. Kannoinkin sieltä melkoisen metrimäärän sekä kankaita että lankoja.

Yksi mukaan tarttunut kangas oli vihreä paksu viskoosikangas, jossa on lehti- ja karviaismarjamaisia kuvioita. Tämä tarttui käteen siksi, kun tätä hipeltäessäni tajusin, että aika lailla tätä vihreän sävyä minun silmäni taitavat olla, ja siksi tämä kangas korostaisi niiden väriä.

Ei alkanut vielä tässä vaiheessa toimia, se silmien värien korostuminen.

 Se oli oivallus siksi, kun en ole mieltänyt silmiäni oikein minkään väriseksi. Jotkut pitävät minua ruskeasilmäisenä ja lapsena olen kai ollutkin sitä ihan rehellisesti. Kerran olen nähnyt lammen, jonka vedestä ajattelin, että tuon väriset minun silmäni ovat.

Ottaako siitä selvää?

Halusin tehdä tästä kankaasta vesiputouskauluksisen hienostuneen T-paidan, joten otin esille sen kaavapaperirullan ja ihan tosissani piirsin kaavoja ja kuosittelin. Joka tyypin kaavakirja (Saramäki, Palmu, Piippo. 2011. WSOY) oli iloksi ja hyödyksi monessa vaiheessa.


Liikkeelle lähdin yläosan kaavasta (sininen) jonka leikkasin keskeltä kahtia ja kallistin kappaleita keskiviivan suhteen niin, että pääntiellä alkuperäisen kaavan kulmat ovat 20 cm:n päässä toisistaan. Piirsin uuden helman ja pääntien (punainen). Pääntien olisi kuitenkin voinut suoristaa kokonaan (keltainen), sillä tuon kaareva linjan huolittelu ei ollut kovin yksinkertaista. Suoran pääntien olisi voinut huolitella vain jättämällä tarpeeksi suuren alavaran, joka olisi taittunut nurjalle, eikä pääntiellä olisi ollut mitään ommelta (eikä sinne edes silitetä taitetta, jotta pääntie laskeutuu kauniisti, kuin vesiputous). Kaarevaa reunaa myöten mikään ei kuitenkaan taitu ilman ommelta. Ompelin ensin kapean päärmeen (niin kapean kuin ompelukoneellani pystyi, se ei ole hirmuisen kapea se), ja niinhän se pääntie jäi sitten töröttämään hyvin epävesiputousmaisesti. 


Näin töröttää vesiputous.

Loppujen lopuksi leikkasin samasta kankaasta vinokaitaleen, jolla huolittelin pääntien nurjalta puolelta käsin ommellen.


Mutta tulipa hienostunut T-paita! 


Tunnen tämä ylläni aivan tihkuvan 40-luvun eleganssia (siinä määrin kuin vain mahdun samaan lauseeseen eleganssin/tyylikkyyden kanssa). Tätä on käytetty jo parissakin juhlassa ja arkena vasta onkin. Todisteita löytyy Taitoviikon haasteen loppuraportista. Sieltä löytyy todisteita myös viskoosin ominaisuuksista, eli rypistymistaipumuksesta. Kun tämä paita yllään pistää takin päälle ja liikkuu vähän rivakammin, niin takin alta voikin paljastua vesiputouksen sijaan jokin levoton origamitaittelu.

Ja mikä erikoisinta: kun aloin pitää tätä paitaa, silmäni alkoivat minusta tosiaan näyttää vihreämmiltä. 

Myös silloin, kun paita ei ole ylläni.



Todennäköisesti kyse on vain siitä, että kun sain jotain nimettyä, tai kiinnitettyä sen johonkin (kuten kävi Vihreälle Rakastavaisten yöauringon sillalta), niin siitä tuli todellisempi. Mutta minusta on kiva ajatella silmien värin vaihtumista biologisena tapahtumana.

Tieteen kuvalehden lyhyt artikkeli kertoo, että silmien värin määräävät geenit. Silmien väri voi muuttua aikuisella geenien säätelyn vuoksi, eli siitä johtuen, mitkä geenit aktivoituvat ja minkä geenien toiminta hiljenee. Geenien säätelyyn vaikuttaa ympäristö, ja nämä ympäristön aiheuttamat muutokset voivat periytyä, ja tätä aihetta tutkiva tieteenala on nimeltään epigenetiikka. Jännitävää ajatella, mikähän on säädellyt geenejäni niin, että silmieni väri muuttuu. Ja mitä kaikkea muuta mikä kaikki muu saakaan aikaan! Hmm...Mielenkiintoista, mutta aihe sisältää paljon erikoissanastoa. Yliopistolehden numerosta 3/2013 löytyy artikkeli, jossa aihetta käsitellään niin että tällainen maallikkokin tajuaa. Jos ei jaksa lukea, niin voi kuunnella Yle Areenasta tämän Tiedevartin, joka on julkaistu 29.11.2012. Nimensä mukaisesti ohjelma kestää vain viitisentoista minuuttia.


perjantai 11. lokakuuta 2013

Ompelukuva

Niin yksinkertaista ja toimivaa, että ihan ihmetyttää.

Kuinka moni muistaa lapsena tehneensä ompelukuvia? Siis niitä sellaisia pahvilla olevia kuvia, joiden ääriviivat ommeltiin neulalla ja langalla? Mie muistan kyllä, ja niin minulle on muistellut useampikin ihminen, joiden ikähaitari on yli puoli vuosisataa. Muistan kuinka päiväkodissa halusin ommella hevosen ääriviivat sinisellä ja hoitotäti kommentoi sen olevan paleltunut hevonen. Yläasteella käsiini sattui kirjastossa kirja Ulla Jokisalon taiteesta. Vaikutuin suuresti hänen teoksistaan, joissa on yhdistetty valokuvaa ja kirjontaa. Lukion kuvaamataidonkurssilla pistelinkin varovaisia punaisia pistoja mustavalkoisen omakuvan reunoille.

Viime keväänä aloitin opetusharjoittelun Kiasmassa ja suunnittelin työpajaani maaliskuiseen Kiasman perhepäivään. Taisin olla menossa ensimmäiseen tapaamiseen ohjaajani kanssa. Seisoin ulkona Kiasman pääovilla ja katsoin Tosi kyseessä -näyttelyn julistetta, kun vuosien jälkeen ompelukuvat nousivat jälleen mieleeni. Ja niin silloin maaliskuussa pidin osana opetusharjoitteluani ompelukuvatyöpajan. Se toimi niin hyvin, ihmiset iästä ja sukupuolesta riipumatta tuntuivat nauttivan,  että tänä syksynä Kiasman 15-vuotissyntymäpäiväviikonloppuna sain pitää pajan kahtena päivänä uudestaan.

Tässä postauksessa on kuvia ompelukuvista, joita olen tehnyt itse pajoja varten ja tai joita on pitämissäni pajoissa syntynyt. Ompelupohjina on käytetty taidepostikortteja.




Pajoissa oli tarjolla portikortteja, jotka sai itse rei´ittää alustan päällä. Työvälineenä tähän oli naskaleita ja nauloja.  Toki terävä ja tylppäkin neula menee pahvista läpi ilman valmiita reikiäkin, mutta reikien pistely on minusta työvaihe, joka vähän rentouttaa ja poistaa estoja. Aina kun demonstroin lapselle työvaiheet, pistelin reiät korostuneen huolimattomasti ja voimalla. Siihen pystyy kuka vain. 



Sen sijaan ompelussa on jo useita työvaiheita, jotka vaativat lapselta harjoittelua: langan laittaminen neulan silmään, langan leikkaaminen, solmun teko, neulan pitäminen niin, että lanka ei karkaa neulan silmästä, neulan pistäminen reikään...Olin karsinut näistä työvaiheista solmun teon, ja tarjolla oli teippiä, jolla langan päät sai teipattua kortin nurjalle puolelle. Myöskään suunnitteluun en ohjannut millään tavalla, vaan demonstroidessani pikemminkin korostin liikkeilläni ja teoillani sitä, että lopputulosta ei tarvitse ajatella. Ja mielestäni taidepostikorteille pistetyistä hillittömistä pistoista tuli aivan mahdottoman hienoja! Monet lapset kuitenkin suunnittelivat yhdessä vanhempansa kanssa, ja isommat lapset osasivat suunnitella myös itsenäisesti, joka on hienoa, koska suunnittelu ei ole mitään helppoa. Kuviin ommeltiin muun muassa nimiä, onnentoivotuksia, kuvioita, ja kuvassa olevia kuvioita tai koko kortteja kehystettiin pistoilla. Nyt kun katselin tätä postausta varten, mitä muut ovat ompelukuva-aiheesta kirjoittaneet, löytyi nämä Neulanhaltijan isänpäiväkortit, joissa rei´ät ovat osa kortin taikaa. Tätä en itse tullut edes ajatelleeksi suunnitellessani työpajaa, mutta ilahduin kun työpajoissani jotkut huomasivat sellaisenkin vaihtoehdon.


Langan pysymiseen neulan silmässä en tarjonnut mitään oikoteitä. Liekkö se ollut ompelukuvien keksijän tarkoitus, että opitaan käyttämään neulaa. Tästä en halunnut tinkiä.  Langan pitäminen niin, että lanka ei karkaa neulan silmästä on minusta perustavanlaatuinen taito, jonka oppii kyllä nopeasti. Jos siinä jokin salaisuus on, niin se on vain se, että neulasta pidetään kiinni silmän kohdalta. Eli neulansilmässä olevaa lankaa puristetaan sormenpäillä, kun pistoa kiristetään. Langanhan voi kyllä laittaa neulansilmään kaksinkerroin niin, että neula on lankalenkin päässä, mutta silloin käytettävissä on aina vain kaksinkertainen lanka, ja jossain vaiheessa lenkin päässä oleva lanka voi olla hankalakin. Ihan viime aikoina vasta olen törmännyt myös sellaiseen, että lanka solmitaan neulansilmään kiinni, mutta se ei ole tainnut olla kenenkään käsityöihmisen keksintö. Konsti voi toimia harvalle kankaalle ja pahville ommeltaessa, mutta ennen pitkää joutuu huomaamaan, että solmu langassa haittaa neulan käyttöä.


Ompeluvälineenä oli tylppiä isoja kanavaneuloja. Myös virkkuukoukkuja oli tarjolla, sillä niidenkin avulla voi vetää langan rei´istä läpi, jos neulan käyttö on hankalaa. Materiaalina oli enimmäkseen villalankoja. Ohuiden lankojen ongelma on siinä, että ne voivat pureutua pahvin läpi pistoja kiristäessä.



Olen niin onnellinen siitä, että olen pitämieni ompelukuvatyöpajojen aikana nähnyt valtavasti viihtyviä ihmisiä. Sekä lapsia että aikuisia, jotka syventyvät pitkäksikin aikaa joko yksin tai yhdessä. Välissä minulla on loksahtanut leuka auki pelkästä hämmennyksestä, kun olen nähnyt kuinka pienet lapset reagoivat käsityömaterialeihin. Kaksivuotias lapsi istui täysin keskittyneenä useita minuutteja kiertäessään vaaleanpunaista merseroitua puuvillalankaa neulan ympärille uudestaan ja uudestaan. Kolmevuotias lapsi tärisi innosta silmät seljällään nähdessään laatikollisen villalankoja. Toivottavasti mahdollisimman moni on työpajoissani saanut onnistumisen, oivalluksen ja onnen kokemuksia tämän yksinkertaisen ja monille tutun tekniikan äärellä!



Muoks 23.11.2013: Tässä linkki tekemääni ohjeeseen (jonka kaikkivaltias guuggeli kylläkin muutti omavaltaisesti aika huonolaatuisen näköiseksi).  Ohje on PDF-muotoinen ja sen voi suoraan tulostaa A4-kokoiseksi. Ohjetta saa käyttää ja muokata, mutta ei kaupallisiin tarkoituksiin. Säilytäthän tekijän nimen ohjeen yhteydessä.

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Sumuisat sukat

Kahdella sukkapuikolla neulotut kaksiväriset helmineulesukat, versiot 1.0 - 1.3.

Kesän alussa kannoin taas lähikirjastosta kotiini Britt-Marie Christofferssonin kirjan Stickning : ett hantverk att utveckla. Se on kirja, jonka lainaan varmaan joka kerta kun se sattumalta tulee vastaan. Tein muutamia pieniä kokeilutilkkuja hänen neulepinnoistaan - niistä jotka ovat aivan kuin kudottuja kankaita - ja lopulta tuli mieleen että minkä näköinen helmineuleesta tulee kahdella värillä neulottuna. Aah, aivan rakastuin siihen pintaan ja siinä samassa olin riipaissut jonkinlaisen luonnoksen sukista ja alkanut neuloa niitä.

Lähtökohtana  sukansuunnittelulle oli Ravelrystä löytyvä Stripe Tease -sukkamalli, jota olen ihaillut jo aikoja sitten (jos haluan joskus neuloa nuo kyseiset sukat, niin pistän tähän itselleni muistiksi tämän linkin jossa Neulisti antaa sukkaohjeesta hyviä vinkkejä kokemuksen syvällä rintaäänellä). Mutta toisin kuin olisin itse tehnyt, Stripe Tease -sukkia ei neulota sukkapuikoilla, vaan siihen tarvitaan pyöröpuikot (myös tämä paljastettiin Missä neuloimme kerran -blogissa). Ajattelin sitten, että näistä minun helmineulesukista tulee samantyyliset kaitaleista muodostuvat, mutta sellaiset, että ne voi neuloa kahdella sukkapuikolla.

Kaivelin lankavarastoja, ja sukkiin päätyi loppujen lopuksi seuraavat: vaalean beigeä Nallea, violettia Trekking Pro Naturaa, tuntematonta vaaleansinistä lankaa, mustavalkoista ja harmaata Fabelia, sekä sitä violetin kirjavaa Austerman Step -lankaa, josta tein aikaisemmin  kesävillasukat. Heti kun näillä langoilla aloin kokeilla helmineuletta, saivat sukat nimensä. Näistä tuli Sumuisat, koska pinnasta tuli mieleen sumuinen kaupunki (yleensä ruminkin paikka on kaunis sumussa). Loppuvaiheessa aloin kylläkin miettiä, että näille sukille sopisi paremmin valmistustavan mukaan nimi Puolen mielen sukat. Nämä on nimittäin sillä lailla neuloen ja purkaen suunnitellut!


Koska en jaksanut miettiä kärkeä enkä langan riittävyyttä etukäteen, aloitin sukat varpaiden juuresta. Loin silmukat virkkaamalla ketjusilmukoita apulangalle. Tällaisen aloituksen voi sitten purkaa pois ja jatkaa neulontaa toiseen suuntaan. Sinä vaiheessa kun aloin ihmetellä, miksi ketjusilmukat eivät purkaudu hännästä vetämällä, kaivoin ohjeen esille (Ulla neuvoo). Juu, salaisuus on siinä, että silmukoita ei suinkaan luoda niihin ketjusilmukoihin, kuten luulisi, vaan niihin silmukkaketjun nurjalla puolella oleviin silmukoiden välisiin lankaharjanteisiin. Kun tekee kuten Ulla neuvoo, apulangan voi helposti purkaa pois, poimia silmukat puikolle ja jatkaa neulontaa toiseen suuntaan. Jos tekee kuten luulee että tehdään, niin apulanka on helpointa purkaa pois leikkaamalla se noin kahden sentin pätkiksi

Periaatteessa kahdella puikolla neulonta kaitale kerrallaan olisi ollut ihan mahdollista, mutta käytännössä se ei nyt toteutunut, kun oli kumma tarve neuloa kaikkia kaitaleita ja molempia sukkia yhtä aikaa.

Helmineuleesta löytyy perustietoa esimerkiksi Punomosta. Helmineule on brittienglanniksi moss stitch ja amerikanenglanniksi seed stitch. Amerikanenglannissa sen sijaan moss stitch tarkoittaa neulepintaa joka on periaatteeltaan sama kuin helmineule, mutta kutakin kerrosta toistetaan kaksi kertaa (aiheesta englanniksi lisää Creative knitting -sivustolta). Minusta moss stitch - sammalsilmukka - on ihana nimi. Voisin kyllä joskus kokeilla tuota amerikkalaistakin sammalsilmukkaa. 
Helmineule kahdella värillä tarkoittaa vain sitä, että neuloin helmineuletta 1-1 raidoilla niin, että aloitin 1 ja 2 kerrokset samasta suunnasta, samoin kuin 3 ja  4 kerrokset. Reunimmaiset silmukat nostin  neulomatta, jolloin niistä on helppo poimia silmukoita. 

Neuloin ensimmäisen kaitaleen kahdella sukkapuikolla, ja seuraavan kaitaleen neuloin siihen kiinni seuraavasti:
1 krs värillä A: Nosta 1 s neulomatta, neulo helmineuletta, kunnes jäljellä on 1 silmukka. Neulo nurin, poimi edellisen kaitaleen reunasta yksi silmukka. Älä käännä työtä, vaan siirry puikon alkupäähän ja neulo krs 2.
2 krs värillä B: Nosta 1 s neulomatta, neulo helmineuletta, kunnes jäljellä on 2 silmukkaa. Neulo nurin yhteen. Käännä työ.
3 krs värillä A: Nosta 1 s neulomatta, neulo helmineuletta puikon loppuun asti. Älä käännä työtä  vaan siirry puikon alkupäähän ja neulo krs 4.
4 krs värillä B: Nosta 1 s neulomatta ja neulo helmineuletta puikon loppuun asti.


Ensimmäisen kerroksen viimeisen silmukan neulon nurin (paitsi viimeisen kaitaleen 3. kerroksessa oikein), jotta yhdistymiskohdasta tulisi mahdollimman epämääräinen eli sumuisa.
Edellisen kaitaleen reunasta poimitaan silmukka, näin kappaleet yhdistyvät.
Kerroksella kaksi kavennan edellisellä kerroksella poimitun silmukan pois, jotta silmukkamäärä ei lisäänny.

Viimeinen, eli neljäs kaitale on yhdistettävä molemmista reunoistaan edellisiin kappaleisiin. Silloin neuloin kerrokset 3 ja 4 seuraavasti:
3 krs värillä A: Nosta 1 s neulomatta, neulo helmineuletta kunnes jäljellä on 1 silmukka. Neulo oikein, poimi edellisen kaitaleen reunasta yksi silmukka. Älä käännä työtä, vaan siirry puikon alkupäähän ja neulo krs 4.
4 krs värillä B: Nosta 1 s neulomatta, neulo helmineuletta, kunnes jäljellä on 2 silmukkaa. Neulo oikein yhteen. 


Sitten luulin että sukat olivat valmiit ja lähdin kuvausreissulle. Oli sopiva ilmakin sumuisille villasukille heinäkuussa. Sumua ei ollut, mutta muuten harmaata ja vilpoisaa.


Hietasaari Oulussa.

Itse asiassa tuuli niin lujasti ettei kamera meinannut pysyä kiven päällä, eikä kuvattava pystyssä.


Helmineule on tosi joustavaa joka suuntaan (ja koska ihan kaikki ajatukset eivät olleet mukana tässä hommassa), joten pituuden mittaaminen ei ihan onnistunut, ja kaitaleista ei tullut tarpeeksi pitkiä. Jatkoin sukkien varsia pyöröneuleena tarpeen mukaan (toisessa sukassa tarvetta oli enemmän kuin toisessa).


Tykkään niin paljon tästä pinnasta! Aivan ihanaa sumua tulee, kun yhdistää yksivärisen ja pätkävärjätyn langan!

Kantapäät tein lyhennetyillä kerroksilla ja kärjet neuloin lopuksi pyöröneuleena.


Mutta mutta...kuvausession tasapainoilu tuulisessa kivikossa viimeistään paljasti sen, että varret eivät ole tarpeeksi pitkät/tiukat, joten ne menevät makkaralle! Silmukoiden poimintaan siis...Ja koska kammoan joustinneuletta (miksi ihmeessä?! En ymmärrä...) ja rakastan ainaoikeinneuletta, tein ainaoikeinjoustimet.


Toiseen sukkaan neuloin joustimen kolmeen kertaan. Mikä se on se homma, kun ajattelee, että pitää neuloa ohuemmilla puikoilla, mutta ei silti neulo? Joten ensin tein liian löysän joustimen, sitten liian tiukan...tässä vaiheessa aloin tajuta, että nämä sukat on puolella mielellä tehty...

Mutta tulihan niistä valmista!

Ehkä joskus tulee versio 2.0, mutta nyt on mielessä jo muut jutut...

lauantai 12. tammikuuta 2013

Kirjoneule nostetuilla silmukoilla eli mosaiikkineule

Opin uusia asioita (käsityöllisten lisäksi myös tietoteknisiä) ja logiikkani on torjuvalla kannalla.

Sattuipa kirjastossa käteen Barbara G. Walkerin kirja Mosaic knitting. Kirja on ensimmäisen kerran julkaistu vuonna 1976 ja siitä on otettu uusintapainos 2006. Siitä huolimatta tutustuin nyt ensimmäistä kertaa tähän neuletekniikkaan, jota Walker kutsuu mosaic knitting -tekniikaksi. Internetistä löytyi myös nimitys slip stich knitting/colorwork. Suomenkielisiltä sivustoilta löytyi lähinnä epävarmoja mainintoja, joissa on yhdistetty sanat "kirjoneule" ja "nostetut silmukat" tms. Nyt ollaankin sitten jännän äärellä, sillä tekniikkahan tarvitsee suomenkielisen nimen! Palataan siihen myöhemmin, nyt vähän itse tekniikasta.

Tätä varten pitää osata neuloa oikein ja nostaa silmukka nurin neulomatta. Se riittää. Nurjan silmukan osaaminen lisää mahdollisuuksia, mutta ei ole välttämätöntä. Työssä on kerrallaan vain yksi lanka, eli kuviolankaa ei tarvitse kuljettaa työn mukana, kuten perinteisessä kirjoneuleessa.

Silmukan nosto nurin työn oikealla puolella
 Laita puikko nostettavaan silmukkaan samoin kuin nurjaa silmukkaa neuloessa, mutta älä ota langan kiertoa puikolle, Nosta silmukka neulomatta.
Silmukan nosto nurin työn nurjalla puolella
Ota langankierto puikolle ja laita puikko nostettavaan silmukkaan aivan kuten nurjaa silmukkaa neuloessa.
 Nosta silmukka neulomatta.


Walker kertoo kirjassaan miltei pelkästään sanallisesti millainen mosaiikkineuletekniikka on.  Siinä vaiheessa kun hän käy silmukka kerrallaan läpi miten mosaiikkineulemallia luetaan ja neulotaan, hän käyttää englanninkielisten neuleohjelyhenteiden litanioita. Apuna oli muutama kuva, mutta niistä huolimatta hermo ei riittänyt lukemaan sitä kaikkea puikot ja lanka käsissä, vaan halusin heti kaikki mulle ja karkasin internetiin ja siellä pääsinkin jyvälle. Kun välissä tarvitsee vain yhden kuvan, eikä montaa sivua tekstiä. Teinpä sitten sellaisen kuvan (enkä suinkaan piirtänyt ruutupaperille ja ottanut siitä valokuvaa, kuten ensin ajattelin, vaan tein ihan oikeasti tietokoneella!).

Ensimmäinen kuva esittää mosaiikkineuleen mallipiirrosta. Siinä yksi rivi kuvaa aina kahta riviä neuletta, siksi rivinumero on rivin oikeassa ja vasemmassa reunassa eri. Rivinumerot ovat tässä kuvassa oikeakätisesti neuloville. Vasenkätisesti neulottavassa ohjeessa rivinumerointi alkaisi vasemmalta. Hitusesti tummennettu alue kuvaa toistuvaa mallikertaa.

Ja tässä on nyt se kuva, jonka olisin toivonut näkeväni heti alkuunsa, eli yllä oleva kuva neulemerkein aukipiirrettynä ja vielä värillisenä. Violetti kuvaa yllä olevan kuvan valkoisia ruutuja ja oranssi mustia ruutuja.

Tässä sama sileälle neuleelle, sillä mosaiikkineuletta voidaan neuloa sekä aina oikein- että sileällä neuleella.
Tässä sama neulottuna aina oikein (pahoittelen lievää epäterävyyttä).

Sen enempää en aio nyt selostaa tekniikka, kuin että työn aluksi neulotaan kaksi kerrosta yhdellä värillä jotta kuvion alkaessa on jotain mistä nostaa niitä silmukoita, ja tasoneuleessa reunasilmukat neulotaan aina (siis ei nosteta neulomatta ikinä).

Tässä sitten vähän useampia mallikertoja ja värin vaihtoa. Alhaalla on aina oikein neuletta ja ylhäällä sileää neuletta. Nostettujen silmukoiden vuoksi kuvioista ei tule niin täsmällisiä sileässä neuleessa kuin aina oikein neuleessa.


Sileä neule on tietysti omiaan pyöröneuleessa. Neulova narttu on tehnyt tekniikalla ihastuttavaa kukkakuviota. Pikku Unikot -sukkien ja Unikkopelto-huivin neuleohjeet löytyvät hänen bloginsa etusivulta.

 Tykkään dominoneuletekniikasta, jossa kerrallaan neulotaan vain yhtä tilkkua, mutta palat yhdistetään toisiinsa saman tien neuleen edetessä (Dominoneuleojeita löytyy muun muassa Novitan sivuilta sekä Punomosta).  Teinkin heti alkuunsa kokeilutilkun jossa yhdistin mosaiikkineuletta ja dominotekniikkaa. Kuviomallit ovat Walkerin kirjasta, ja tarkoitus oli tehdä neljä erilaista kuviomallia, kaksi aina oikein neuleella ja kaksi sileällä neuleella. Mutta kun kolmantena tein tuon ylhäällä vasemmalla olevan tilkun, järkytyin sen ulkonäöstä niin, että teinkin saman mallin uudestaan aina oikein neuleella. Sileä neule oli nimittäin melkoisen ruman näköistä, joka varmaankin johtui siitä, että valkoinen lanka on ohuempaa kuin sininen. Sileyttäminen teki ihmeitä, eikä tilkku näytä enää yhtään pahalta.



No, se nimiasia sitten.Olen tässä postauksessa käyttänyt nimitystä mosaiikkineule, vaikka oikeastaan en oikein pidä siitä nimestä. Se ei minun mielestäni nimittäin kerro tekniikasta mitään. Dominoneule on minusta hyvä nimitys dominoneuleelle, koska sillä on yhteisiä piirteitä domino-pelin kanssa. Myös illuusioneule (ohje löytyy esimerkiksi Ullasta) on minusta hyvä nimi illuusioneuleelle, koska se kertoo tekniikasta jotain olennaista. Mutta mie en nyt kyllä ymmärrä kuinka mosaiikkineule ja mosaiikit liittyvät yhteen.

Nimitys kirjoneule nostetuilla silmukoilla sen sijaan kertoo kaiken olennaisen, mutta on aika kankea käyttää. Niin että jos keksitte ytimekkään nimityksen, antakaa kuulua ja levittäkää se kielenkäyttöön. Tai sitten jos keksitte selityksen miten mosaiikit ja mosaiikkineule liittyvät yhteen, niin kertokaa sekin, niin sitten hyväksyn nimityksen mosaiikkineule hampaita kiristellen hyvillä mielin.


I happened to find Barbara G. Walker´s book Mosaic knitting and I get  interested in the technique which seems to be not so common in Finland. When I was studying the technique from Walker´s book, I was longing for just one picture, which would have told me all the information I needed. So I made the picture and a few others too.

I am also wondering how can we call this technique in finnish. I wouldn´t like to translate the name mosaic knitting, because I don´t understand what mosaics and mosaic knitting have in common. If I translate the name slip stitch colorwork it tells everything about the technique but is far too long to use: "kirjoneule nostetuilla silmukoilla".
Here Small poppies is a link where you find a lovely mosaic knitting/slip stitch colorwork pattern made by Finnish blogger Neulova narttu.  The pattern is in Finnish but take a look at the pictures!