Näytetään tekstit, joissa on tunniste lanka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lanka. Näytä kaikki tekstit

maanantai 23. tammikuuta 2017

Kourallinen koirankarvaa

Vain muutaman lankametrin tähden.



Kun harrastaa kehräystä, alkaa katsoa maailmaa vähän toisenlaisin silmin. Läheisessä metsässä oli joku harjannut vaaleanruskeaa koiraansa, ja kun näin ne karvatupot maassa polun varrella, huudahdin ihan spontaanisti "Oi miten hyvännäköistä karvaa!" Puolisoni huusi ihan yhtä spontaanisti "Et ala kyllä niitä hamstraamaan!"

Otin silti, kun se oli niin hienon väristä pitkää pohjavillaa. Mutta vain kourallisen. Siinä oli kaksi grammaa karvaa. Kehräsin sen värttinällä säikeeksi ihan tuosta vain - "from a cloud" kuten englanniksi sanotaan - eli ilman karstausta tai mitenkään muutenkaan kuituja suorimatta. Kaivoin kätköistäni valkoisen suomenlampaanvillasäikeen, jonka olen parisen vuotta sitten kehrännyt, ja kertasin sen koirankarvasäikeen kanssa yhteen. Siitä tuli 14 metriä lankaa.

Värttinällä kehräyksen työvaiheita. Alhaalla vasemmalla valmis koirankarvasäie
ja alhaalla oikealla valmis kerrattu lanka.

Olen muutaman kerran aikaisemminkin kehrännyt koiran karvaa. Viime kesänä satuin myös kävelemään polkua, jonka varrella oli aivan hetki sitten harjattu pitkäkarvaista harmaa-valkoista koiraa. Se ilmava pohjavillapilvi oli niin vastustamaton näky, että keräsin ne kaikki mukaani. Kehräsin karvasta säikeen ja kertasin sen lampaanvillasäikeen kanssa yhteen. Osallistuin tällä kehruullani Rukkikuiskaajan Kehrääjän vuoden elokuun haasteeseen, jonka aiheena oli ilmaiset- ja kierrätysmateriaalit kehräyksessä.
Tuntemattoman harmaa-valkoisen koiran karvasta kehrätty lanka.


Nuo kaksi lankaa olen siis kehrännyt ihan tuikituntemattomien koirien karvoista. Olen aivan todella löytänyt ja kerännyt nuo karvat maasta. Tätä voi ehkä pitää vähän outona, kun onhan meillä kotona omakin koira.


Sillä vain on lyhyt karva, eikä se oikein kasvata pohjavillaa näissä ilmasto-olosuhteissa ja sisäkoirana. Olen kyllä harjannut siltäkin karvaa talteen, mutta se on niin lyhyttä, että se pitäisi karstata lampaanvillan kanssa yhteen, ennen kuin sitä voi kehrätä. Minulla on varastoissa jonkin verran myös karjalankarhukoirien karvaa, jotka olen kotiseudullani harjannut talteen tutuista koirista. Karhukoirilla on myös lyhyt karva, mutta kerran olen nähnyt sen vaivan, että sekoitin yhden karvasatsin villaan karstaamalla. Suhde oli muistaakseni 60% koirankarvaa ja 40% valkoista suomenlampaanvillaa.

Yläkuvassa vasemmalla karstaamatonta karhukoiran karvaa ja lampaan villaa
 ja oikealla karstattuja lepereitä. Alakuvassa vierekkäin lampaanvillalanka
 ja koirankarva-lampaanvillalanka.

Jos koirien ja muiden lemmikkien karvoista kehrätyt langat kiinnostavat, niin aiheeseen on vihkiydytty Lemmikkilankaa-blogissa. Jos oman koiran karvoista haluaa kehräyttää lankaa, niin sitä tekee muun muassa harvinainen ammatikseen kehräävä Sanski Matikainen. Hänen sivuiltaan löytyy ohjeet karvan talteenottamiseen, sekä kuvia valmiista tuotteista, jotka on tehty koirankarvalangasta. Koirankarvalanka pörhistyy käytössä, joten valmiista tuotteista tulee pörröisiä ajan myötä. Alla olevassa kuvassa on Sanskin kehräämä ja neuloma koirankarvalapanen, jota sain hipelöidä Pukkilan puikkopäivillä vuonna 2015.



Tässä vielä minun kehräämät koirankarvalangat rinnakkain kauniissa talvisäässä.




lauantai 18. kesäkuuta 2016

Tehty työ

Viime kesänä ostin ihan ensimmäistä kertaa ohjeen Ravelrystä. 
Se oli Kate Daviesin Hap for Harriet, 
koska Kate Davies on ihana, ja huivia teki mieli neuloa. 

Ostin luksuslankaakin sitä varten. Punainen oli mulla mielessä, 
mutta lankakaupan punaisten lankojen valikoima ei iskenyt. 
Varasuunnitelma oli ehkä jokseenkin sellainen, että jotain lankaa 
joka tuo hyviä juttuja mieleen. 

No Madelintosh on luksuslankojen joukossa jotain kulttisuosiota nauttiva,
 ja niillä on lankalaatu, jonka nimi on prairie. 
Voi kuulkaat, miehän tykkään preeriasta, 
niin sehän on erittäin looginen syy ostaa juuri tätä lankaa niityn värisenä.



Hap for harriet Madelinetosh prairiesta oli hyvää neulottavaa. Kesä meni mukavasti. 
Mutta sitten huivi tuli valmiiksi ja ohje antoi ymmärtää, että nyt se 
pitäisi sileyttää nuppineulaamalla joka ikinen nirkonnypykkä alustaan. 

Ja vaikka muuten pystyn kyllä olemaan piittaamatta mistään ohjeista pätkän vertaa, 
niin en tiedä miksi kompastuin tähän. 

Puolen vuoden päästä mainitsin asiasta ja Kutimoiva Liina lausui: 
"Jos kohta liotus on minusta taktiikoista paras joka tapauksessa 
eikä enempää voida keltään vaatia." 



 Viittasin nuppineuloille kintaalla, ja huivi on toiminut oikein hyvin 
omassa elementissään, 
eli useimmiten kaulan ympäri kiedottuna. 


(eri asia tietysti jos haluaa vaikka asetella huivin pöydälle, 
jonka ympärille on kutsunut teräväkielisiä syynääjiä, 
mutta tuollaiseen tilanteeseen en kyllä ehdoin tahdoin itseäni aseta, 
kun voihan kutsua myös mukavia ihmisiä.)



Aloin tehdä toista samanlaista Handun Gimallelangasta. 


Vähän oli mielessä yksi syntymäpäivä - joka nyt on jo ollutta ja mennyttä -
 mutta tärkein syy ehkä kuitenkin oli se, että piti saada tehdä käsillä töitä. 


Se on liikuntaa sielulle, mielelle ja aivoille. 
Voi jumiuttaa hartiat, 
mutta pitää henkisesti koossa vaativissa olosuhteissa. 


Ja mie neuloin neuloin neuloin
 ja lanka alkoi olla lopussa 
vaikka huivi on vasta puolessa välissä,
ja olis voinut ottaa paksummat puikot, 
ja keksin varasuunnitelmia ja muutin niitä
 ja neuloin neuloin neuloin. 

Sitten laitoin lepäämään. 

Ja eilen purin kaiken. 



Työ oli tehty. 
Käsityö. 


Ei siis mikään produkti, vaan se työ joka tapahtuu sisällä. 


Se henkinen liikunta, kun kädet ja aivot toimivat yhdessä ja hyvällä tavalla kuormittavat mieltä. 



Niin paljon sain viettää hyvää aikaa neuloen! 
Ja lisäksi edelleen on ihana luksuslanka käytettävissä uusiin projekteihin!





maanantai 25. huhtikuuta 2016

Siivenkärjissä pirtanauhat


Kävin kävelyillä ja ihmettelin kevättä. 
Kuvittelin että saisin kävellen ratkaistua monimutkaisia ongelmia.



Sen sijasta ratkesivat vain tähän yksinkertaiseen huiviin liittyvät ongelmat.
Olivatko ne tyhjänpäiväisiä kävelyitä sitten?
Olisiko ollut parempi istua sisällä, tuijottaa näyttöpäätettä ja hakata näppäimistöä, 
että edes näyttäisi siltä kuin olisi saanut jotain vakavaa ja aikuista aikaiseksi?

Ehkä pitää sitten tämä huivi edes dokumentoida vakavasti ja aikuisesti.



Musta ja harmaa lanka ovat Lopi Kambgarnia Islannin reissulta. 
Ostin niille kaveriksi turkoosin kerän, 
mutta se nyt ei sopinut tähän etelän kevääseen yhtään, tähän leskenlehtiaikaan. 
Keltaiset ovat paksua Pirkkalankaa.

Paino: 108 g
josta harmaata 50 g, 
mustaa 34 g ja 
keltaisia yhteensä noin 25 g.

Koko: Siipiväli 140 cm 
+ nauhat ja tupsut 2 x 25 cm

Huivi venähti kovasti, kun kastelin sen ja asettelin sileytymään (eli pistin lattialle pyyhkeen päälle ja annoin kuivua yön yli, näiden asioiden kanssa en jaksa pingottaa). Kastelematon huivi meni juuri kaulan ympäri niin, että sain nauhat rusetille. 


Pujotin huivin siipien kärkiin virkkuukoukulla loimilangat ja kudoin pirtanauhaa.


Tutkaimista tein tupsut,










sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Niin kaunista lankaa

Kun olin lapsi ja tuli kaukana asuvia serkkuja käymään, kysyin ensin, milloin lähdette takaisin. Ei siksi että olisin toivonut heidän lähtevän, vaan ihan vain sen vuoksi, että osasin varautua tulevaan.


Kun Ateneumin Japanomania-näyttely avautui helmikuussa, ja kävin siellä sattumalta avajaisten jälkeisenä päivänä, aloin heti surra, että näyttely on Ateneumissa vain mittättömät neljä kuukautta. Jos ette ole jo käyneet, niin vielä olisi kuukausi aikaa! Näyttelyyn liittyvä tutkimushanke on saanut alkunsa viisi vuotta sitten, ja se näkyy. Näyttely on minusta aivan ihana, aivan kuin metsässä kulkisi! Se pitäisi saada kokea eri vuoden aikojen aikana, yksi kevät ei riitä! Ehkä lähden sitten näyttelyn perässä kiertämään pohjoismaita, niin saan kyllikseni.


Ja ne langat sitten!

Japanomania näyttelyssä näin ensimmäistä kertaa Frida Hansenin kuvakudoksia, ja voi hyvän tähden että voi ihminen mennä aivan ymmyrkäiseksi siitä, kuinka kaunista on lanka! Hansenin kuvakudoksissa nimittäin kude ei peitä loimilankoja kauttaaltaan, vaan näkyvillä olevat käsin kehrätyt ja -värjätyt (en tiedä onko oikeasti näin, mutta näin minun silmäni kertovat) langat ovat osa teosta. Ja niitä lankoja käyn katsomassa jokaisen teoksen äärellä, ja joka kerta on niin hyvä olo. Kuin katsoisi merelle, tai joen pintaa tai pilviä.  Suurin suosikkini on Kesäyön unelma, josta löytyy kuva täältä: http://lostintherenaissance.tumblr.com/post/4538582799/rosebiar-summer-nights-dream-tapestry-design



Haluaisin vain kehrätä - tehdä lankaa. Se on minun unelmani. 
Ja sitten neuloa kutoa virkata punoa solmia sitä lankaa. 
Ei minua kiinnosta oppia mitään uusia tekniikoita eikä villiityä trendeistä,
kun pelkkä lanka on maailma jossa voi iloisesti harhailla koko ikänsä!



Muoks. Kun tämä tänään tuli mieleen, niin pitää tänne linkata: 
Timo Kiiskinen, Liian nuorena kaunis vuodelta 1994.  

 "Eikä ne unelmat muuta vihaa kuin verta ja lihaa". 




perjantai 25. maaliskuuta 2016

Islantilainen neutraalihuivi

Eli siitä, kuinka yksi huivi löysi paikkansa.



Poikkesin syksyllä Islannissa. Olin muutaman päivän melko tiukalla aikataululla Reykjavikissa, mutta onneksi aivan keskustassa on erinomainen lanka- ja käsityöliike Handknitting association of Iceland. Tein maltilliset villaostokset, koska matkustin vain käsimatkatavaroiden kanssa. (Pystyin vastustamaan kiusausta siinäkin vaiheessa, kun kaupan myyjä kertoi toiselle turistille, että he voivat myös lähettää ostetut tuotteet suoraan ostajan kotiin.) 

Lyhyen matkani aikana ehdin kävellä lukuisia kertoja tämän rakennuksen ja Atlantin välistä.

Pistin heti Einrum garnia mukanani olleille puisille pyöröpuikoille ja aloin neuloa langanvenytyshuivia, jonka idea on yksinkertainen. Ravelryssä ohjeen on julkaissut ensimmäisenä todennäköisesti Susan Ashcroft, elokuussa 2013. Kunnia hänelle siitä.  Hänen mallinsa on nimeltään Quaker yarn stretcher boomerang, josta olen nähnyt vain kuvia, mutta en ole ostanut ohjetta. Ravelryssä on kuitenkin pari ilmaista ohjetta vastaavaan huiviin, joten ehkä uskaltaudun raapustamaan tähän oman ohjeeni. Se menee näin:

"Luo kolme silmukkaa. Neulo haluamaasi pintaneuletta 
lisäten toisessa reunassa joka kerroksella yksi silmukka, 
ja toisessa reunassa vähentäen joka toisella kerroksella yksi silmukka."

Siitä syntyy tuollainen eksponentiaalisesti kasvava kolmio - bumerangi, niin kuin sitä Ravelryssä näytetään nimitettävän - jota voi jatkaa niin pitkään kuin lankaa riittää. 

Neuloin huivin kolmella värillä niin, että siinä periaatteessa on kolme leveää raitaa. Värit ovat vain niin lähellä toisiaan, ettei raitoja juuri erota. Ensimmäinen raita on haalea kaurapuuron värinen, toinen vaalean harmaa ja kolmas kirkas valkoinen. Käytin huivia syksyllä jatkuvasti, mutta sitten aloin suosia Doodleria, koska tulen sen väreistä ja muodoista aina niin hyvälle tuulelle. Lisäksi Doodler suojasi pakkasilla paremmin, kun tuon langanvenytyshuivin kolmio on niin matala, ettei siitä juuri ole iloa rintakehälle. 

Viimeisen viikona aikana olen nukkunut huonosti flunssan vauokis, ja öisin valvoessani olen pohtinut muun muassa sitä, pitäisikö langanvenytyshuivi purkaa ja neuloa langoista jotain muuta.

Toissapäivänä oli kuitenkin tilaisuus, missä minun piti olla esillä ilman että herättäisin huomiota, joten piti pukeutua neutraalisti (musta neutraalius on minun osalta varattu niitä tilaisuuksia varten, kun pitää olla esillä herättämättä huomiota, ja lisäksi vielä edustaa jotain toista tahoa kuin itseäni).  Luottopaita näitä tilaisuuksia varten on Anna Ruohosen siniharmaa paita, joka on mielestäni talitiaisen selän värinen. Jalkaan laitoin tweedhousut. Jotain puuttui, oli vähän turvaton olo, mutta kun kietaisin tuon langanvenytyshuivin kaulaani, kaikki oli kohdallaan. 


Huivin kaikki kolme väriä olivat kohdallaan, huivin muoto oli kohdallaan, ja se asettui kaulalle todella kauniisti.



Kertakaikkisen hyvä huivi, mutta vaati oikean tilaisuuden että ymmärsin sen arvon.

Lankaa tähän huiviin meni 80 g  ja neuloin sen aina oikein. Einrum garnissa on erillisinä säikeinä islantilaista luonnonväristä villaa ja silkkiä. Islantilainen villa on pörheää ja se voi tuntua herkempi-ihoisen kaulassa kutittavalta, mutta pesemällä pehmennys voi auttaa. Tämä huivi pääsi suoraan puikoilta käyttöön, eli en ole kastellut tai pessyt sitä. Kostealla ilmalla huivi tuoksuukin vienosti lampaalta.

tiistai 12. tammikuuta 2016

Westknit The Doodler

Tämän projektin ensimmäinen vaihe löytyy täältä.



Joulukuun alussa pääsin tuonne reunukseen, eli kolmanteen vihjeeseen asti. Alunperin valitsemani tummanruskea lanka ei kuitenkaan ollut hyvä, kun reunuksen muoto oli minusta ilmiselvä tunturijono.


 Pähkäilin väriä pari viikkoa, sitten värjäsin itse kehräämääni suomenlampaan kaksisäikeistä lankaa lilahtavaksi harmaaksi. Käytin Emotuotannon nestemäisiä reaktiivivärejä, tippa mustaa ja tippa kylmää punaista


Joulun välipäivinä tikutin reunan. Tein vain kolme kiilaa neljän sijaan, joten tuli vähän pienempi huivi. Heti perään tein myös neljännen ja viimeisen vihjeen eli päättelin reunan. Valitsin  ensimmäisen päättelyvaihtoehdon, joka oli kaikkein yksinkertaisin ja nopein, kun ei tunturit minusta enempää vaatineet. Ainakin Neulova Narttu ja Harmaata arkea tekivät viitseliäinä monimutkaisemman nypykkäpäättelyn.



Neuloin kesällä yhden huivin, jota en ole käyttänyt kertaakaan, koska ohje antaa ymmärtää että se pitäisi oikein viimeisen päälle sileyttää muotoonsa, enkä ole saanut sitä aikaiseksi. Kun ei minulla ole alustaa johon niin ison neuleen kiinnittäisi, eikä ehkä kylliksi nuppineulojakaan! Tämän huivin vain kastelin ja oikaisin pyyheliinalle kuivumaan yön yli. 




Hyvä tuli.




perjantai 13. marraskuuta 2015

Stephen Westin marraskalenteri

eli Mystery shawl KAL (=Knit Along) 2015.

Neulesupertähti Stephen West oli muutama viikko sitten Suomessa. Olen tykännyt hänen jutuistaan jo jonkun aikaa, mutta ei jotenkin tullut mieleenkään että lähtisin hänen kurssilleen Tampereelle tai Jyväskylään. Monia muita siellä kyllä oli. Lankakauppa Titityyn blogissa on koottu tunnelmia ja linkkejä eri blogeihin. Sain sosiaalisen median kautta pienellä viiveellä tunnelmia, ja kyllä se taitaa olla maineensa veroinen tuo West, kun vallan hyvälle tuulelle tuli etäyhteydelläkin.



Vaikka olen jo pitempään tykännyt Westin neuleista, en ole neulonut niistä yhtäkään (vaikka tykkään ihan hulluna lyhennetyistä kerroksista ja silmukoiden poimimisesta kappaleiden reunoista, jotka ovat Westin neulemalleille tyypillistä). Tästä yhteisneulontakampanjasta olin etäisesti tietoinen, mutta innostuin siitä (jostain syystä) vasta, kun näin tämän videon,

sekä aina vikkelän Neulistin kuvan mysteerihuivin ensimmäisen etapin varrelta.

Mysteeriyhteisneulonta menee niin, että ohjeen (Ravelrysta) ostaneet eivät saa koko ohjetta kerralla, vaan tässä tapauksessa neljässä osassa. Ensimmäinen osa ohjeesta ilmestyi viime perjantaina ja loput seuraavina perjantaina marraskuun aikana, siksi ristin tämän marraskalenteriksi.

Olen jo jonkin aikaa miettinyt että Stephen West ja Reidar Särestöniemi ovat hengenheimolaisia (West ehkä jopa jälleensyntynyt Reitari, jos niin haluaa uskoa), ja että jos neulon jotain Westin ohjetta, se pitää tehdä Särestöniemi mielessä. Eli värejä! Värejä!!!

Marraskalenterihuivia varten piti valita kolme lankaa, jotka kaivoin omista kätköistäni. Ensimmäinen on tuo monivärinen, jonka kehräsin pari vuotta sitten ja jo silloin ajattelin, että se on Reitarin lankaa. Kolmas lanka on tuo tummanruskea Islannin tuliainen, sillä Reidar matkusti paljon, ja hänellä on tummanruskea maalaus jossa karhut syleilevät toisiaan, ja se on nimeltään Kullanruskea uni rakkaudesta ja turvallisuudesta. Westin ohjeen mukaan toisen langan pitäisi antaa kontrastia ensimmäiselle langalle, mutta valitsin kuitenkin tuon punaisen (joka on jollakin luonnonvärillä värjätty, en muista millä, kun en ole itse värjännyt), koska halusin että huivin värimaailma olisi lämmin.


Särestöniemen ja Westin hengessä valitsin mukaan vielä neljännen värin, vaikka ei olisi tarvinnut. Handun turkoosi gimallelanka saa tuoda sitä kontrastia, kun siltä tuntuu.


Minulla on ensimmäistä etappia vielä reilusti neulomatta, joten heitänpä pois tämän kirjoittamisen, että pääsisin piakkoin katsomaan mitä yllätyksiä marraskalenterin tänään ilmestynyt toinen luukku tuo tullessaan.





sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Tintti

Minkä muotoinen on lapanen? Minkä arvoinen on arkinen?








































Peukalosta aloitetut pyörylälapaset. Lanka Novitan 7-veljestä, väri Talitiainen.


Muutamia vuosia sitten en juuri lukenut käsityölehtiä enkä norkoillut kauppojen lankahyllyillä. Pari vuotta sitten kun pitkästä aikaa menin lankahyllylle, meinasin lentää Novitan lankojen kohdalla seljälleni innostuksesta: Lintujen ja kukkien värisiä monivärisiä lankoja! Jos tekee monivärisiä lankoja, niin minun mielestäni niillä yhdistetyillä väreillä on parempi olla jokin esikuva. Se on hauskempaa niin, koska silloin niillä väreillä on jokin merkitys jo itsessään ja ne kestävät aikaa paremmin kuin satunnaiset trendivärit.

 Tässä talitiaisen värisessä langassa on mielestäni onnistuttu erinomaisesti. Kuinka monesti niin arkinen ja yleinen asia kuin talitiainen pysäyttää sinut katselemaan ja kuuntelemaan?  Siellä Oulun Anttilan lankahyllyllä ainakin pysäytti.

No, en sillä kertaa kuitenkaan ostanut sitä talitinttilankaa ja myöhemmin iski hätä, kun tajusin, että se onkin poistumassa tuotannosta ja ne olivat ihan viimeisiä, mitä enää oli myynnissä. Mutta kun aikani metsästin, niin löysin sitä vielä eräästä lankakaupasta ja suurella hartaudella ostin kolme kerää. Tämä on ainoa lanka, mitä olen vartavasten hamstrannut. Mulla on toki melkoiset määrät lankoja, joita olen hamstrannut sieltä täältä mutta yleensä sillä perusteella, mitä on tullut vastaan, mutta tämän perässä olen totisesti juossut, jotta voin neuloa jotain talitiaisten kunniaksi. Lapasten lisäksi olen tehnyt tänä talvena sukat. 



Sukat aloitin kärjestä ja raitoja olen vinksoittanut lyhennetyillä kerroksilla. Lyhennettyihin kerroksiin (joista kyllä innostun muutenkin) minut innoitti varmaankin neulesuunnittelija Cookie A. Tai oikeastaan joku blogikirjoitus hänen sukkamallistaan nimeltä Wedge, koska en tosiaan ole koko ohjetta edes nähnyt, mutta idea oli niin hauska että halusin kokeilla. En muista tarkoin mistä luin ensimmäisen kerran Wedgestä, mutta ainakin Missä neuloimme kerran - ja Sukeltelua lankakasoissa-blogeissa ja Noidutuissa näpeissä ja Tuin kutomossa ne ovat olleet puikoilla. Sukkien kantapää ja varren joustinneule ovat Dropsin Fabel-lankaa. Missä neuloimme kerran -blogista löytyy ohjeistusta varpaista aloitettaviin sukkiin ja jälkikäteen tehtyyn kantapäähän.

Loput langat, vähän päälle 300 grammaa, talletan aarteiden joukkoon ja käytän vain erityistapauksissa.





sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Pastellit

Sateenkaari laajenee

Tykkään sanoa, että lempivärini on sateenkaari. Se laajenee - koko ajan sinne tulee lisää värejä ja sävyjä. Valkoisella taitetut värit, pastellit,  alkoivat kiehtoa vuosi tai pari sitten. Ensin lämpimät sävyt, nyt myös kylmät.

Tänään Kynttilänpäivänä uusi lumi ja pilvet taittoivat koko maailman valkoisella. Sellainen valo rakastaa pastelleja.

Indigoa, verihelttaseitikkiä ja Lanitium ex Machinan värjäys nimeltä Slumber.

Betoninharmaakin hehkui.



Oulussakin on harmaa kiehtonut, ja Neulova Narttu poseeraa jo Stephen Westin Enchanted Mesa-paidassa. Ehkä jotain sen tapaista voisi tulla noista minun langoista...

 Lumisella Elinallakin on talvisten hetkien sävyjä huivissa.

perjantai 3. tammikuuta 2014

Oli sormikkaat puikoilla poikittain

♪♫ Jalajallajalajalavei! Eikä tarvinnut kuin kaksi lankaa päätellä, jalajallajalajalavei! ♪♫



 Olen elokuussa tallettanut Ravelryssa suosikkeihini pyöryläisen Either/Or-käsinemallin. Muistan kuinka riemastuin kuin näin nuo kämmekkäät ensimmäisen kerran: Ai noinkin voi käsineitä tehdä! Ja vaikka tuli sellainen olo, että haluaisin kokeilla heti itse, niin en kokeilut, koska tuo malli on maksullinen. En ole päässyt oikein sisään tuohon neulemallien ostamiseen, koska olen kokonaisen käsityön ystävä, mutta toisaalta en uskaltanut inspiroitua vapaasti, koska joku oli nähnyt sen vaivan että oli saanut tuollaisen neuleidean ja tehnyt siitä ohjeenkin. Tunsin hieman, että velvollisuuteni on ostaa tuo malli ja kannattaa sen tekijää hyvästä ideasta, ennen kuin voin soveltaa sitä itse.

No, kului aikaa ja samainen pyöryläkäsine tuli vastaan Katjun kannoilla, joka oli saanut idean
Zentiinalta, joka oli saanut idean sosiaalisesta mediasta. Jotain kautta pääsin sen jäljille että, Ravelryssä on myös toisen suunnittelijan pyöryläkäsineen ohje nimeltä Hexagon mitts, ja se on ilmainen! Samaisella suunnittelijalla on myös hieman erilainen pyöryläkäsinemalli nimeltä Circle mitts, myöskin ilmainen.

Niin että kun uuden vuoden aattona ryntäsin kauppaan ostamaan lankaa ajatuksena se, että nyt haluan neuloa jotain pientä ja nopeasti, niin ennen pitkää pulpahtivat pyörylät mieleen. Harkinnan alla olivat tosin myös nämä Sideways-sormikkaat, jotka on suunnitellut Elisabeth Zimmerman. Siinä on sellainen neulesuunnittelija, jonka kirjoihin haluaisin päästä käsiksi, mutta vielä se ei ole onnistunut tavallisilla konsteilla, tai siis hakemalla kirjastoista ja internetistä. Ulkomailta pitäisi alkaa kirjoja tilaamaan, ja se vaatii kyllä vielä vähän kypsyttelyä!

Pyörylät kuitenkin pääsivät puikoille tällä kertaa. Puolustuksekseni ajattelin, että kun idea on tainnut kiertää maailman jo muutamaan kertaan, niin tuskinpa teen paljoa hallaa alkuperäisen ohjeen tekijälle inspiroitumalla kuvasta ja keksimällä ohjeen ihan omasta päästäni. Ja kun vielä muuntelin sen sormikkaiksikin.

Vuoden vaihteen vietin siis neuloen. Aattona yksi sormikas, päivänä toinen. Suunnittelin neuloen.
Lankana on Novita Usva, väri 862, josta tuo sini-oranssiväriosuus oli kerässä päällimmäisenä ja johon ihastuin kovasti. Lankaa kului 65 g. Usvan puikkosuositus on 5-6, eli lanka on todennäköisesti  tarkoitettu pikemminkin huiveihin ja muihin ilmaviin neuleisiin. Mulla ei nyt loman aikana ollut muita vaihtoehtoja, joten tikutin sormikkaat 2 mm:n minipyöröpuikoilla, jotka sattui olemaan mukana. Varsin tiivistä tuli, mutta niin käsineet saavatkin olla minun mielestä.

Mielenkiinnolla odotan miten nämä käyttäytyvät ajan myötä. Usvahan kehitettiin Novitalla korvaamaan Puro-lanka, josta olen kuullut sanottavan että neuleessa se nyppyyntyy helposti, ja sopii siksi paremmin virkkaukseen. Puro oli kuitenkin 100% villaa, kun taas Usvassa on 25% polyamidia mukana. Ulla-neulelehden mukaan Usva-neulepinnan tiheys vähenee pesun jälkeen, joten sormikkaiden venähtämistä on todennäköisesti odotettavissa. No jospa pesen ne sitten vähän rajummin, niin että huopuminen neutralisoi tiheyden vähenemisen, koska en tietenkään tehnyt mitään mallitilkkua ja sille tarpeellisia käsittelyitä, jotta olisin varautunut kaikkeen. Teki mieli vain neuloa.

Ja se neulominen oli kuulkaa hauskaa! Ja kyllä nämä valmiinaki ilostuttaa minua!

perjantai 11. lokakuuta 2013

Ompelukuva

Niin yksinkertaista ja toimivaa, että ihan ihmetyttää.

Kuinka moni muistaa lapsena tehneensä ompelukuvia? Siis niitä sellaisia pahvilla olevia kuvia, joiden ääriviivat ommeltiin neulalla ja langalla? Mie muistan kyllä, ja niin minulle on muistellut useampikin ihminen, joiden ikähaitari on yli puoli vuosisataa. Muistan kuinka päiväkodissa halusin ommella hevosen ääriviivat sinisellä ja hoitotäti kommentoi sen olevan paleltunut hevonen. Yläasteella käsiini sattui kirjastossa kirja Ulla Jokisalon taiteesta. Vaikutuin suuresti hänen teoksistaan, joissa on yhdistetty valokuvaa ja kirjontaa. Lukion kuvaamataidonkurssilla pistelinkin varovaisia punaisia pistoja mustavalkoisen omakuvan reunoille.

Viime keväänä aloitin opetusharjoittelun Kiasmassa ja suunnittelin työpajaani maaliskuiseen Kiasman perhepäivään. Taisin olla menossa ensimmäiseen tapaamiseen ohjaajani kanssa. Seisoin ulkona Kiasman pääovilla ja katsoin Tosi kyseessä -näyttelyn julistetta, kun vuosien jälkeen ompelukuvat nousivat jälleen mieleeni. Ja niin silloin maaliskuussa pidin osana opetusharjoitteluani ompelukuvatyöpajan. Se toimi niin hyvin, ihmiset iästä ja sukupuolesta riipumatta tuntuivat nauttivan,  että tänä syksynä Kiasman 15-vuotissyntymäpäiväviikonloppuna sain pitää pajan kahtena päivänä uudestaan.

Tässä postauksessa on kuvia ompelukuvista, joita olen tehnyt itse pajoja varten ja tai joita on pitämissäni pajoissa syntynyt. Ompelupohjina on käytetty taidepostikortteja.




Pajoissa oli tarjolla portikortteja, jotka sai itse rei´ittää alustan päällä. Työvälineenä tähän oli naskaleita ja nauloja.  Toki terävä ja tylppäkin neula menee pahvista läpi ilman valmiita reikiäkin, mutta reikien pistely on minusta työvaihe, joka vähän rentouttaa ja poistaa estoja. Aina kun demonstroin lapselle työvaiheet, pistelin reiät korostuneen huolimattomasti ja voimalla. Siihen pystyy kuka vain. 



Sen sijaan ompelussa on jo useita työvaiheita, jotka vaativat lapselta harjoittelua: langan laittaminen neulan silmään, langan leikkaaminen, solmun teko, neulan pitäminen niin, että lanka ei karkaa neulan silmästä, neulan pistäminen reikään...Olin karsinut näistä työvaiheista solmun teon, ja tarjolla oli teippiä, jolla langan päät sai teipattua kortin nurjalle puolelle. Myöskään suunnitteluun en ohjannut millään tavalla, vaan demonstroidessani pikemminkin korostin liikkeilläni ja teoillani sitä, että lopputulosta ei tarvitse ajatella. Ja mielestäni taidepostikorteille pistetyistä hillittömistä pistoista tuli aivan mahdottoman hienoja! Monet lapset kuitenkin suunnittelivat yhdessä vanhempansa kanssa, ja isommat lapset osasivat suunnitella myös itsenäisesti, joka on hienoa, koska suunnittelu ei ole mitään helppoa. Kuviin ommeltiin muun muassa nimiä, onnentoivotuksia, kuvioita, ja kuvassa olevia kuvioita tai koko kortteja kehystettiin pistoilla. Nyt kun katselin tätä postausta varten, mitä muut ovat ompelukuva-aiheesta kirjoittaneet, löytyi nämä Neulanhaltijan isänpäiväkortit, joissa rei´ät ovat osa kortin taikaa. Tätä en itse tullut edes ajatelleeksi suunnitellessani työpajaa, mutta ilahduin kun työpajoissani jotkut huomasivat sellaisenkin vaihtoehdon.


Langan pysymiseen neulan silmässä en tarjonnut mitään oikoteitä. Liekkö se ollut ompelukuvien keksijän tarkoitus, että opitaan käyttämään neulaa. Tästä en halunnut tinkiä.  Langan pitäminen niin, että lanka ei karkaa neulan silmästä on minusta perustavanlaatuinen taito, jonka oppii kyllä nopeasti. Jos siinä jokin salaisuus on, niin se on vain se, että neulasta pidetään kiinni silmän kohdalta. Eli neulansilmässä olevaa lankaa puristetaan sormenpäillä, kun pistoa kiristetään. Langanhan voi kyllä laittaa neulansilmään kaksinkerroin niin, että neula on lankalenkin päässä, mutta silloin käytettävissä on aina vain kaksinkertainen lanka, ja jossain vaiheessa lenkin päässä oleva lanka voi olla hankalakin. Ihan viime aikoina vasta olen törmännyt myös sellaiseen, että lanka solmitaan neulansilmään kiinni, mutta se ei ole tainnut olla kenenkään käsityöihmisen keksintö. Konsti voi toimia harvalle kankaalle ja pahville ommeltaessa, mutta ennen pitkää joutuu huomaamaan, että solmu langassa haittaa neulan käyttöä.


Ompeluvälineenä oli tylppiä isoja kanavaneuloja. Myös virkkuukoukkuja oli tarjolla, sillä niidenkin avulla voi vetää langan rei´istä läpi, jos neulan käyttö on hankalaa. Materiaalina oli enimmäkseen villalankoja. Ohuiden lankojen ongelma on siinä, että ne voivat pureutua pahvin läpi pistoja kiristäessä.



Olen niin onnellinen siitä, että olen pitämieni ompelukuvatyöpajojen aikana nähnyt valtavasti viihtyviä ihmisiä. Sekä lapsia että aikuisia, jotka syventyvät pitkäksikin aikaa joko yksin tai yhdessä. Välissä minulla on loksahtanut leuka auki pelkästä hämmennyksestä, kun olen nähnyt kuinka pienet lapset reagoivat käsityömaterialeihin. Kaksivuotias lapsi istui täysin keskittyneenä useita minuutteja kiertäessään vaaleanpunaista merseroitua puuvillalankaa neulan ympärille uudestaan ja uudestaan. Kolmevuotias lapsi tärisi innosta silmät seljällään nähdessään laatikollisen villalankoja. Toivottavasti mahdollisimman moni on työpajoissani saanut onnistumisen, oivalluksen ja onnen kokemuksia tämän yksinkertaisen ja monille tutun tekniikan äärellä!



Muoks 23.11.2013: Tässä linkki tekemääni ohjeeseen (jonka kaikkivaltias guuggeli kylläkin muutti omavaltaisesti aika huonolaatuisen näköiseksi).  Ohje on PDF-muotoinen ja sen voi suoraan tulostaa A4-kokoiseksi. Ohjetta saa käyttää ja muokata, mutta ei kaupallisiin tarkoituksiin. Säilytäthän tekijän nimen ohjeen yhteydessä.

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Sumuisat sukat

Kahdella sukkapuikolla neulotut kaksiväriset helmineulesukat, versiot 1.0 - 1.3.

Kesän alussa kannoin taas lähikirjastosta kotiini Britt-Marie Christofferssonin kirjan Stickning : ett hantverk att utveckla. Se on kirja, jonka lainaan varmaan joka kerta kun se sattumalta tulee vastaan. Tein muutamia pieniä kokeilutilkkuja hänen neulepinnoistaan - niistä jotka ovat aivan kuin kudottuja kankaita - ja lopulta tuli mieleen että minkä näköinen helmineuleesta tulee kahdella värillä neulottuna. Aah, aivan rakastuin siihen pintaan ja siinä samassa olin riipaissut jonkinlaisen luonnoksen sukista ja alkanut neuloa niitä.

Lähtökohtana  sukansuunnittelulle oli Ravelrystä löytyvä Stripe Tease -sukkamalli, jota olen ihaillut jo aikoja sitten (jos haluan joskus neuloa nuo kyseiset sukat, niin pistän tähän itselleni muistiksi tämän linkin jossa Neulisti antaa sukkaohjeesta hyviä vinkkejä kokemuksen syvällä rintaäänellä). Mutta toisin kuin olisin itse tehnyt, Stripe Tease -sukkia ei neulota sukkapuikoilla, vaan siihen tarvitaan pyöröpuikot (myös tämä paljastettiin Missä neuloimme kerran -blogissa). Ajattelin sitten, että näistä minun helmineulesukista tulee samantyyliset kaitaleista muodostuvat, mutta sellaiset, että ne voi neuloa kahdella sukkapuikolla.

Kaivelin lankavarastoja, ja sukkiin päätyi loppujen lopuksi seuraavat: vaalean beigeä Nallea, violettia Trekking Pro Naturaa, tuntematonta vaaleansinistä lankaa, mustavalkoista ja harmaata Fabelia, sekä sitä violetin kirjavaa Austerman Step -lankaa, josta tein aikaisemmin  kesävillasukat. Heti kun näillä langoilla aloin kokeilla helmineuletta, saivat sukat nimensä. Näistä tuli Sumuisat, koska pinnasta tuli mieleen sumuinen kaupunki (yleensä ruminkin paikka on kaunis sumussa). Loppuvaiheessa aloin kylläkin miettiä, että näille sukille sopisi paremmin valmistustavan mukaan nimi Puolen mielen sukat. Nämä on nimittäin sillä lailla neuloen ja purkaen suunnitellut!


Koska en jaksanut miettiä kärkeä enkä langan riittävyyttä etukäteen, aloitin sukat varpaiden juuresta. Loin silmukat virkkaamalla ketjusilmukoita apulangalle. Tällaisen aloituksen voi sitten purkaa pois ja jatkaa neulontaa toiseen suuntaan. Sinä vaiheessa kun aloin ihmetellä, miksi ketjusilmukat eivät purkaudu hännästä vetämällä, kaivoin ohjeen esille (Ulla neuvoo). Juu, salaisuus on siinä, että silmukoita ei suinkaan luoda niihin ketjusilmukoihin, kuten luulisi, vaan niihin silmukkaketjun nurjalla puolella oleviin silmukoiden välisiin lankaharjanteisiin. Kun tekee kuten Ulla neuvoo, apulangan voi helposti purkaa pois, poimia silmukat puikolle ja jatkaa neulontaa toiseen suuntaan. Jos tekee kuten luulee että tehdään, niin apulanka on helpointa purkaa pois leikkaamalla se noin kahden sentin pätkiksi

Periaatteessa kahdella puikolla neulonta kaitale kerrallaan olisi ollut ihan mahdollista, mutta käytännössä se ei nyt toteutunut, kun oli kumma tarve neuloa kaikkia kaitaleita ja molempia sukkia yhtä aikaa.

Helmineuleesta löytyy perustietoa esimerkiksi Punomosta. Helmineule on brittienglanniksi moss stitch ja amerikanenglanniksi seed stitch. Amerikanenglannissa sen sijaan moss stitch tarkoittaa neulepintaa joka on periaatteeltaan sama kuin helmineule, mutta kutakin kerrosta toistetaan kaksi kertaa (aiheesta englanniksi lisää Creative knitting -sivustolta). Minusta moss stitch - sammalsilmukka - on ihana nimi. Voisin kyllä joskus kokeilla tuota amerikkalaistakin sammalsilmukkaa. 
Helmineule kahdella värillä tarkoittaa vain sitä, että neuloin helmineuletta 1-1 raidoilla niin, että aloitin 1 ja 2 kerrokset samasta suunnasta, samoin kuin 3 ja  4 kerrokset. Reunimmaiset silmukat nostin  neulomatta, jolloin niistä on helppo poimia silmukoita. 

Neuloin ensimmäisen kaitaleen kahdella sukkapuikolla, ja seuraavan kaitaleen neuloin siihen kiinni seuraavasti:
1 krs värillä A: Nosta 1 s neulomatta, neulo helmineuletta, kunnes jäljellä on 1 silmukka. Neulo nurin, poimi edellisen kaitaleen reunasta yksi silmukka. Älä käännä työtä, vaan siirry puikon alkupäähän ja neulo krs 2.
2 krs värillä B: Nosta 1 s neulomatta, neulo helmineuletta, kunnes jäljellä on 2 silmukkaa. Neulo nurin yhteen. Käännä työ.
3 krs värillä A: Nosta 1 s neulomatta, neulo helmineuletta puikon loppuun asti. Älä käännä työtä  vaan siirry puikon alkupäähän ja neulo krs 4.
4 krs värillä B: Nosta 1 s neulomatta ja neulo helmineuletta puikon loppuun asti.


Ensimmäisen kerroksen viimeisen silmukan neulon nurin (paitsi viimeisen kaitaleen 3. kerroksessa oikein), jotta yhdistymiskohdasta tulisi mahdollimman epämääräinen eli sumuisa.
Edellisen kaitaleen reunasta poimitaan silmukka, näin kappaleet yhdistyvät.
Kerroksella kaksi kavennan edellisellä kerroksella poimitun silmukan pois, jotta silmukkamäärä ei lisäänny.

Viimeinen, eli neljäs kaitale on yhdistettävä molemmista reunoistaan edellisiin kappaleisiin. Silloin neuloin kerrokset 3 ja 4 seuraavasti:
3 krs värillä A: Nosta 1 s neulomatta, neulo helmineuletta kunnes jäljellä on 1 silmukka. Neulo oikein, poimi edellisen kaitaleen reunasta yksi silmukka. Älä käännä työtä, vaan siirry puikon alkupäähän ja neulo krs 4.
4 krs värillä B: Nosta 1 s neulomatta, neulo helmineuletta, kunnes jäljellä on 2 silmukkaa. Neulo oikein yhteen. 


Sitten luulin että sukat olivat valmiit ja lähdin kuvausreissulle. Oli sopiva ilmakin sumuisille villasukille heinäkuussa. Sumua ei ollut, mutta muuten harmaata ja vilpoisaa.


Hietasaari Oulussa.

Itse asiassa tuuli niin lujasti ettei kamera meinannut pysyä kiven päällä, eikä kuvattava pystyssä.


Helmineule on tosi joustavaa joka suuntaan (ja koska ihan kaikki ajatukset eivät olleet mukana tässä hommassa), joten pituuden mittaaminen ei ihan onnistunut, ja kaitaleista ei tullut tarpeeksi pitkiä. Jatkoin sukkien varsia pyöröneuleena tarpeen mukaan (toisessa sukassa tarvetta oli enemmän kuin toisessa).


Tykkään niin paljon tästä pinnasta! Aivan ihanaa sumua tulee, kun yhdistää yksivärisen ja pätkävärjätyn langan!

Kantapäät tein lyhennetyillä kerroksilla ja kärjet neuloin lopuksi pyöröneuleena.


Mutta mutta...kuvausession tasapainoilu tuulisessa kivikossa viimeistään paljasti sen, että varret eivät ole tarpeeksi pitkät/tiukat, joten ne menevät makkaralle! Silmukoiden poimintaan siis...Ja koska kammoan joustinneuletta (miksi ihmeessä?! En ymmärrä...) ja rakastan ainaoikeinneuletta, tein ainaoikeinjoustimet.


Toiseen sukkaan neuloin joustimen kolmeen kertaan. Mikä se on se homma, kun ajattelee, että pitää neuloa ohuemmilla puikoilla, mutta ei silti neulo? Joten ensin tein liian löysän joustimen, sitten liian tiukan...tässä vaiheessa aloin tajuta, että nämä sukat on puolella mielellä tehty...

Mutta tulihan niistä valmista!

Ehkä joskus tulee versio 2.0, mutta nyt on mielessä jo muut jutut...