Näytetään tekstit, joissa on tunniste sukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sukat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Päättyneiden projektien muistopäivä

Palautin graduni muutama viikko sitten. Tein sitä lähes kolme vuotta.

Aloitin gradun syksyllä 2013. Aioin jatkaa pirtanauha-aiheesta, ja tuolloin ajattelin, että valmistuisin vuoden päästä. Vuoden päästä kuitenkin vain vaihdoin aihetta. Ei siksi, etteikö pirtanauhat olisi kiinnostaneet, vaan siksi että sain eteeni aineiston, jota en voinut jättää tutkimatta.

Mutta palataanpa alkuvuoteen 2014. Olin väsynyt. Viimeinen opetusharjoittelu hirvitti minua. Toivoin että voisin tehdä jotain muuta kuin opiskella, mutta muuta ei ollut. Siitäkin ajasta kuitenkin selvisi. Tuli kesä ja työt. Ja kesän jälkeen lisää töitä. Olinkin yllättäen saanut sen, mitä alkuvuodesta toivoin. Elämä täyttyi muulla kuin opiskelulla, mutta gradu... se oli mielessä koko ajan kaiken muun ohessa, Ja kaiken muun ohessa kirjoitin graduni tänä syksynä lopulta valmiiksi ja palautin.



Siinä vaiheessa pari vuotta sitten, kun yllättäen sain sen, mitä olin aiemmin niin kovasti toivonut, aloin neuloa sukkia. Mieli oli rento, käsiala oli rento, Sukista tuli harvat ja muutaman kuukauden käytön jälkeen kantapäät jo hiulivat. Lankaa jäi. Ostin pienen pienet hiilikuitupuikot.



Noin vuosi sitten tilanne oli taas muuttumassa, ja aloitin uudet sukat 1,5 mm:n hiilikuitupuikoillani. Mieli oli kireä ja käsiala myös. Sain aikaan yhden sukan verran ennätyksellistä peltiä. Toinen sukka pääsi kyllä alkuun, mutta sitten se jäi....Ja siinä vaiheessa kun gradu oli valmis, ja levottomuus täytti minut kokonaan, otin sukat taas työn alle.



Minun tekee mieli neuloa lisää sukkia. Sellaisia paksuja saapassukkia, mitä mummo ja tädit neuloivat minulle kun olin lapsi. Tarvitsen jotain tuttua ja arkista käsilleni tehtäväksi tässä elämäntilanteessa. Olen opiskellut noin neljäsosavuosisadan yhteen menoon, alkaen esikoulusta,  ja aivan pian se on ohi. 


Enkä aina oikein tiedä, onko se ihanaa vai kamalaa.


maanantai 9. helmikuuta 2015

Jotain on meneillään
















Neuloin sukat joulun jälkeen, ennen uutta vuotta.


Jackpotin puseron olen saanut vuosia sitten. Se on minun kaunein lempipaitani, joka ennen pitkää kohtaa tiensä pään, sillä paidan elastaanit vetelevät jo viimeisiään.


Hameen tein syksyllä samaan aikaan kuin Roosankin. Kangas on myös Käpysen Roosa nauha -kampanjakangasta ja nimeltään Talvipuutarhassa. Sen on suunnitellut Jenni Mäensivu.

 Pukeuduin hameeseen ensimmäisen kerran, kun pidin Tekstiilikulttuuriseuran ja Helsingin työväenopiston Siksi teemme käsitöitä -luentosarjassa alustuksen 13.11.2014 aiheesta käsityö ilmaisuna. Kylläpä jännitti! Ja siksi varmankin ihan ensimmäinen ja tärkein ajatukseni alustukseen liittyen oli, että mitä puen päälleni, 
Seuraava julkistyyppinen esiintyminen ja sen mukaiset pukeutumishaasteet odottavat Kuukauden Käsitelmissä. Ja kun aika näyttää näköjään vierivän melkoista vauhtia, niin kohtahan se on taas Taitoviikko ja Taitoviikon haaste. 

Kaikenmoista sitä onkin meneillään.

maanantai 1. joulukuuta 2014

Lumivalko ja ruusunsukat

Ruusujen takana olikin karhu.


Aloitin nämä sukat kesäkuun alussa. Ne on neulottu kärjestä alkaen ja kaikki kuviot on tehty silmukoita nostaen. Väreistä tuli mieleen Grimmin veljesten satu nimeltä Lumivalko ja Ruusunpuna. Oli nautinnollista lisäillä sukkaan punaisia sävyjä,  päästä lumivalkoisesta ruusunpunaan.

Valmista tuli viimein marraskuussa. 
(Armas marraskuukin tuosta noin vain vierähti. Minulla oli suunnitelmia sen varalle täällä blogissa, mutta ehkä vietän marraskuuta joskus toiste sitten.)
Samoihin aikoihin sain kutsun näyttelyn avajaisiin ja tapasin kaimani Helena Junttilan. 




Luulen, että hän rakastaa ruusuja.


Tai että ne ovat hänelle tärkeitä.







Myös karhut ovat hänelle tärkeitä.


Tai ehkä hän rakastaa niitä.







En muistanut Lumivalko ja Ruusunpuna -sadusta muuta kuin nimen. 
Nyt hain sen sadun esille, ja yllätyin, sillä siinäkin on karhu!


Sitä ei kyllä ikinä tiedä, minne mikäkin asia johtaa. 

Lumivalkoisen ja Ruusunpunan tie johtaa nyt ainakin tänne pinterest-tauluuni.


(Vielä haluan kertoa, että kesällä olin töissä Seurasaarimaassa ja eräänä päivänä käytiin tällainen keskustelu karjalaisen talon ovensuussa:

Opasvartija: Hei!
Asiakas: Hei! Minä olen ahma! Mitäs sinä emäntä siihen sanot, kun tämä ahma tulee taloon sisään!
Opasvartija: ...Ei minua pelota. 

Mutta siitä lisää joskus myöhemmin.)






Helena Junttilan näyttely on avoinna 4.12. asti Galleria G12:ssa osoitteessa Annankatu 16, Helsinki.




















sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Tintti

Minkä muotoinen on lapanen? Minkä arvoinen on arkinen?








































Peukalosta aloitetut pyörylälapaset. Lanka Novitan 7-veljestä, väri Talitiainen.


Muutamia vuosia sitten en juuri lukenut käsityölehtiä enkä norkoillut kauppojen lankahyllyillä. Pari vuotta sitten kun pitkästä aikaa menin lankahyllylle, meinasin lentää Novitan lankojen kohdalla seljälleni innostuksesta: Lintujen ja kukkien värisiä monivärisiä lankoja! Jos tekee monivärisiä lankoja, niin minun mielestäni niillä yhdistetyillä väreillä on parempi olla jokin esikuva. Se on hauskempaa niin, koska silloin niillä väreillä on jokin merkitys jo itsessään ja ne kestävät aikaa paremmin kuin satunnaiset trendivärit.

 Tässä talitiaisen värisessä langassa on mielestäni onnistuttu erinomaisesti. Kuinka monesti niin arkinen ja yleinen asia kuin talitiainen pysäyttää sinut katselemaan ja kuuntelemaan?  Siellä Oulun Anttilan lankahyllyllä ainakin pysäytti.

No, en sillä kertaa kuitenkaan ostanut sitä talitinttilankaa ja myöhemmin iski hätä, kun tajusin, että se onkin poistumassa tuotannosta ja ne olivat ihan viimeisiä, mitä enää oli myynnissä. Mutta kun aikani metsästin, niin löysin sitä vielä eräästä lankakaupasta ja suurella hartaudella ostin kolme kerää. Tämä on ainoa lanka, mitä olen vartavasten hamstrannut. Mulla on toki melkoiset määrät lankoja, joita olen hamstrannut sieltä täältä mutta yleensä sillä perusteella, mitä on tullut vastaan, mutta tämän perässä olen totisesti juossut, jotta voin neuloa jotain talitiaisten kunniaksi. Lapasten lisäksi olen tehnyt tänä talvena sukat. 



Sukat aloitin kärjestä ja raitoja olen vinksoittanut lyhennetyillä kerroksilla. Lyhennettyihin kerroksiin (joista kyllä innostun muutenkin) minut innoitti varmaankin neulesuunnittelija Cookie A. Tai oikeastaan joku blogikirjoitus hänen sukkamallistaan nimeltä Wedge, koska en tosiaan ole koko ohjetta edes nähnyt, mutta idea oli niin hauska että halusin kokeilla. En muista tarkoin mistä luin ensimmäisen kerran Wedgestä, mutta ainakin Missä neuloimme kerran - ja Sukeltelua lankakasoissa-blogeissa ja Noidutuissa näpeissä ja Tuin kutomossa ne ovat olleet puikoilla. Sukkien kantapää ja varren joustinneule ovat Dropsin Fabel-lankaa. Missä neuloimme kerran -blogista löytyy ohjeistusta varpaista aloitettaviin sukkiin ja jälkikäteen tehtyyn kantapäähän.

Loput langat, vähän päälle 300 grammaa, talletan aarteiden joukkoon ja käytän vain erityistapauksissa.





lauantai 2. marraskuuta 2013

Taivaskammari

                                        "
                                                                                       "


Kesällä kävin viimeinkin Pohjois-Pohjanmaan museon Turkansaaren ulkomuseossa. Siellä on pieni kappeli, jonka sisustus oli minusta ihana. Ajattelin, että jos joskus remontoin taloa, haluaisin kyllä kamarin jossa olisi saman tyylinen väritys. Se olisi sitten Taivaskammari.

Tekstiilit on suunnitellut Marjatta Hyyrynen.
Turkansaaren reissun jälkeen alkoi mieleni tehdä sinisiä sävyjä, ja pyörittelin hiljalleen mielessäni Taivaskammaria.

 Rakentamiseen ja sisustamiseen minulla ei ole juuri mahdollisuutta, eikä kyllä intoakaan, mutta sinisiin sävyihin liittyen muistin sukat, jotka olin nähnyt vähän aikaisemmin Yarn spirit -blogissa. Samainen sukkamalli on ollut puikoilla myös muun muassa Kardemumman talossa ja Heivatuissa kudelmissa  Kiinnostuin sukista nimen vuoksi, ja ne mielestäni sopivat tähän taivasteluteemaan. Ne ovat Körttisukat. Muistan, että mielenkiinnosta katsoin nimen nähtyäni, että mikähän se tuollainen sukka on, ja heti nähdessäni ilostuin, että siinähän on kuvio, jonka voi tehdä nostetuilla silmukoilla! Ja niin körttisukat tosiaan on tehty. Sukkamallin jalkaterän mallineule veikeästi paljastaa neulontatavan, mutta minun sukista nuo pohjan raidat unohtuivat. 

Värit valitsin Taivaskammari mielessäni ja sen mukaan mikä valikoima kaupassa oli.  Väreinä ja lankoina on Drops Fabel, värit harmaansininen 103 (45 g) ja turkoosi 105 (20 g), ja Drops Delight, väri 04 (45 g). Käytin puikkoja nro. 2 ja silmukoita oli pääosin 60.  Delight on monivärinen, ikään kuin liukuvärjätty lanka. Valitsemani langan vaaleimmat kohdat olivat hyvin lähellä käyttämääni harmaansinistä lankaa, jolloin mallineuleen kuvio katoaa hetkiseksi. Tai muuttuu läpinäkyväksi, kuin mallineuleen haamuksi. Näitä kohtia olisi minun mielestä voinut olla sukissa enemmänkin.

Näin neuloin.


Taivaskammarista liikkelle lähtenyt taivastelu toi mieleeni monenlaisia asioita. Vaikka sitä mietin, kuka siellä Taivaskammarissa asuu. Enkelikö? Millasia ne on ne enkelit? Millainen enkeli asuu Taivaskammarissa ja miksi?
Minun suhteeni enkeleihin (ja myös uskontoon) on kuten Hannu Mäkelä kirjoittaa kirjassaan Venäjää aikuisille (2012, Tammi):  "Enkelten laulu tuli mieleen ja ymmärsin, miksi ihminen oli enkeliä kaivannut ja luonut enkelin hahmon." Tiedän ja hyväksyn kuitenkin, että on ihmisiä joiden suhtautumistapa on erilainen.

Jotkut elävät enkeleiden kanssa, mie uteliaisuuden. Siispä menin Taivaskammari ja enkelit mielessä oikein luennolle. Sinebrychoffin taidemuseossa avautui syyskyyn lopussa  Hanna Haaslahden näyttely Vilpittömiä valheita ja siihen liittyen oli lokakuun alussa  folkloristiikan tutkija Kirsi Hännisen luento Enkeleitä, vainajia ja outoja hahmoja - Kohtaamisia yliluonnollisen kanssa. Hänninen tarkasteli aihetta kahdesta näkökulmasta, vanhan suomalaisen kansanuskon - ja nykyajan kannalta. Keskeinen ero näillä ajanjaksoilla on se, että vanhan suomalaisen kansanuskon aikana vainajausko oli vahvaa ja arkipäiväistä, ja yliluonnollisten olentojen kohtaaminen oli yleisesti hyväksyttyä ja  olennoilla oli itseasiassa oma tehtävänsä yhteisössä esimerkiksi moraalin vartijoina. Nykyaikana yliluonnollisten olentojen rooli on enemmän yksityinen ja henkilökohtainen.

Vanhan kansanuskon aikana yleisiä yliluonnollisia hahmoja olivat mun muassa vainajat, maahiset, haltiat ja paholainen. Vainajat saattoivat jäädä kummittelemaan, jos heidän rajanylitsesiirtämisriitit olivat jostain syystä epäonnistuneet. Myös he usein kummittelivat, jotka olivat kuolleet yhteisön ulkopuolella ja joiden riitit siten olivat jääneet tekemättä. Tällaisia tapauksia saattoivat olla noidat, surmatut lapset ja itsemurhan tehneet. Myös hukkuneet mainitaan kuuluvan näiden sijattomien sielujen joukkoon (Pentikäinen, J. (1995). Tapani Erämajan mukaan). Enkelit eivät Hännisen mukaan ole kuuluneet vanhaan kansanuskoon, mutta nykyaikana ne sen sijaan ovat kerrottujen havaintojen mukaan yleisin yliluonnollinen hahmo. 

Joidenkin näkökantojen mukaan enkelit ovat kuolleita ihmisiä, mutta se ei Hännisen mukaan kuulu kristilliseen perinteeseen. Itse muistan kristillisen  perinteen enkeleistä parhaiten koulussa moneen kertaan nähdyn ja esitetyn jouluevankeliumin, jossa enkeli tuo viestin aloittaen "älkää peljätkö!"ja  äkkiä taivaallinen sotajoukko ilmestyy paikalle ylistämään kunniajumalallekorkeuksissa! (tämänhän voi pienen koulun joulujuhlassa esittää sillä tavalla viitteellisesti, että herran enkeliä esittävän pikkutytön vierelle astuu toinen enkeliä esittävä pikkutyttö. Kynttilät taisi olla kädessä, tai jopa tähtisadetikut, ne oli vissiin sitä herran kirkkautta.)Sittenhän on myös ne suojelusenkelit, mutta kyllä se on tuo taivaallinen sotajoukko, joka minun mieltä eniten innoittaa.

Niin että jos nyt loisin ihan itse enkelin hahmon, niin taitaisin luoda sellaisen sotaväen. Minulla on esikuva tälle hahmolle. Se on  Jacek Malczewskin teos nimeltä In the dust storm,(kuva täällä: http://www.cgfaonlineartmuseum.com/m/p-malczewski3.htm  )jonka näin ensimmäistä kertaa Ateneumin 52 sielua näyttelyssä, ja se pysähdytti minut silloin. Kuvassa on hetki, jolloin vangittu siivekäs hahmo, enkeli siis ilmeisestikin, on juuri pyyhkäissyt maahan koko ympäröivän ihmisjoukon. Minun mielestäni sekunti tämän hetken jälkeen enkeli on kadonnut, jäljellä on vain pölyävä tomupilvi. Ja se mitä mie tunnen tästä kuvasta, on mykkä, räjähtävä, armoton ja päämäärätietoinen voima.

Taivaallinen sotajoukko ehkä kuitenkin laulaa joskus, ja ajattelen, että se voi kuulostaa samalta kuin Suden aika yhtyeen versio Siionin virrestä numero 219, Te murheelliset (Levyltä Suojaavat siipesi, 2011, Herättäjä-yhdistys).

Minulla on myös ajatus, miksi enkeli saattaa asua siellä Taivaskammarissa. Se asuu siellä koska ei ole muuta tekemistä. Se odottaa, on aivan joutilas. Ja on varmaan jotenkin surumielinen, koska taivaallinen sotajoukko kaipaa tekemistä ja tehtäviä. Ne ovat niin päämäärätietoisia. Mutta joku riepu on määrätty johonkin tiettyyn paikkaan odottamaan oikeaa hetkeä. Sinne Taivaskammariin, tai hylätylle ratapihalle... Tämän tarinan kuulen CMX:n kappaleessa Baikonur levyltä Dinosaurus stereophonicus (2000, Herodes.). Baikonur-kappale on mielestäni tomuisen keltainen, kuten  Jacek Malczewskin maalauskin. Pistän sen värin mieleni pohjalle ja jatkan siitä joskus. Nyt taitaa mieleni tehdä vielä sinisiä sävyjä.

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Sumuisat sukat

Kahdella sukkapuikolla neulotut kaksiväriset helmineulesukat, versiot 1.0 - 1.3.

Kesän alussa kannoin taas lähikirjastosta kotiini Britt-Marie Christofferssonin kirjan Stickning : ett hantverk att utveckla. Se on kirja, jonka lainaan varmaan joka kerta kun se sattumalta tulee vastaan. Tein muutamia pieniä kokeilutilkkuja hänen neulepinnoistaan - niistä jotka ovat aivan kuin kudottuja kankaita - ja lopulta tuli mieleen että minkä näköinen helmineuleesta tulee kahdella värillä neulottuna. Aah, aivan rakastuin siihen pintaan ja siinä samassa olin riipaissut jonkinlaisen luonnoksen sukista ja alkanut neuloa niitä.

Lähtökohtana  sukansuunnittelulle oli Ravelrystä löytyvä Stripe Tease -sukkamalli, jota olen ihaillut jo aikoja sitten (jos haluan joskus neuloa nuo kyseiset sukat, niin pistän tähän itselleni muistiksi tämän linkin jossa Neulisti antaa sukkaohjeesta hyviä vinkkejä kokemuksen syvällä rintaäänellä). Mutta toisin kuin olisin itse tehnyt, Stripe Tease -sukkia ei neulota sukkapuikoilla, vaan siihen tarvitaan pyöröpuikot (myös tämä paljastettiin Missä neuloimme kerran -blogissa). Ajattelin sitten, että näistä minun helmineulesukista tulee samantyyliset kaitaleista muodostuvat, mutta sellaiset, että ne voi neuloa kahdella sukkapuikolla.

Kaivelin lankavarastoja, ja sukkiin päätyi loppujen lopuksi seuraavat: vaalean beigeä Nallea, violettia Trekking Pro Naturaa, tuntematonta vaaleansinistä lankaa, mustavalkoista ja harmaata Fabelia, sekä sitä violetin kirjavaa Austerman Step -lankaa, josta tein aikaisemmin  kesävillasukat. Heti kun näillä langoilla aloin kokeilla helmineuletta, saivat sukat nimensä. Näistä tuli Sumuisat, koska pinnasta tuli mieleen sumuinen kaupunki (yleensä ruminkin paikka on kaunis sumussa). Loppuvaiheessa aloin kylläkin miettiä, että näille sukille sopisi paremmin valmistustavan mukaan nimi Puolen mielen sukat. Nämä on nimittäin sillä lailla neuloen ja purkaen suunnitellut!


Koska en jaksanut miettiä kärkeä enkä langan riittävyyttä etukäteen, aloitin sukat varpaiden juuresta. Loin silmukat virkkaamalla ketjusilmukoita apulangalle. Tällaisen aloituksen voi sitten purkaa pois ja jatkaa neulontaa toiseen suuntaan. Sinä vaiheessa kun aloin ihmetellä, miksi ketjusilmukat eivät purkaudu hännästä vetämällä, kaivoin ohjeen esille (Ulla neuvoo). Juu, salaisuus on siinä, että silmukoita ei suinkaan luoda niihin ketjusilmukoihin, kuten luulisi, vaan niihin silmukkaketjun nurjalla puolella oleviin silmukoiden välisiin lankaharjanteisiin. Kun tekee kuten Ulla neuvoo, apulangan voi helposti purkaa pois, poimia silmukat puikolle ja jatkaa neulontaa toiseen suuntaan. Jos tekee kuten luulee että tehdään, niin apulanka on helpointa purkaa pois leikkaamalla se noin kahden sentin pätkiksi

Periaatteessa kahdella puikolla neulonta kaitale kerrallaan olisi ollut ihan mahdollista, mutta käytännössä se ei nyt toteutunut, kun oli kumma tarve neuloa kaikkia kaitaleita ja molempia sukkia yhtä aikaa.

Helmineuleesta löytyy perustietoa esimerkiksi Punomosta. Helmineule on brittienglanniksi moss stitch ja amerikanenglanniksi seed stitch. Amerikanenglannissa sen sijaan moss stitch tarkoittaa neulepintaa joka on periaatteeltaan sama kuin helmineule, mutta kutakin kerrosta toistetaan kaksi kertaa (aiheesta englanniksi lisää Creative knitting -sivustolta). Minusta moss stitch - sammalsilmukka - on ihana nimi. Voisin kyllä joskus kokeilla tuota amerikkalaistakin sammalsilmukkaa. 
Helmineule kahdella värillä tarkoittaa vain sitä, että neuloin helmineuletta 1-1 raidoilla niin, että aloitin 1 ja 2 kerrokset samasta suunnasta, samoin kuin 3 ja  4 kerrokset. Reunimmaiset silmukat nostin  neulomatta, jolloin niistä on helppo poimia silmukoita. 

Neuloin ensimmäisen kaitaleen kahdella sukkapuikolla, ja seuraavan kaitaleen neuloin siihen kiinni seuraavasti:
1 krs värillä A: Nosta 1 s neulomatta, neulo helmineuletta, kunnes jäljellä on 1 silmukka. Neulo nurin, poimi edellisen kaitaleen reunasta yksi silmukka. Älä käännä työtä, vaan siirry puikon alkupäähän ja neulo krs 2.
2 krs värillä B: Nosta 1 s neulomatta, neulo helmineuletta, kunnes jäljellä on 2 silmukkaa. Neulo nurin yhteen. Käännä työ.
3 krs värillä A: Nosta 1 s neulomatta, neulo helmineuletta puikon loppuun asti. Älä käännä työtä  vaan siirry puikon alkupäähän ja neulo krs 4.
4 krs värillä B: Nosta 1 s neulomatta ja neulo helmineuletta puikon loppuun asti.


Ensimmäisen kerroksen viimeisen silmukan neulon nurin (paitsi viimeisen kaitaleen 3. kerroksessa oikein), jotta yhdistymiskohdasta tulisi mahdollimman epämääräinen eli sumuisa.
Edellisen kaitaleen reunasta poimitaan silmukka, näin kappaleet yhdistyvät.
Kerroksella kaksi kavennan edellisellä kerroksella poimitun silmukan pois, jotta silmukkamäärä ei lisäänny.

Viimeinen, eli neljäs kaitale on yhdistettävä molemmista reunoistaan edellisiin kappaleisiin. Silloin neuloin kerrokset 3 ja 4 seuraavasti:
3 krs värillä A: Nosta 1 s neulomatta, neulo helmineuletta kunnes jäljellä on 1 silmukka. Neulo oikein, poimi edellisen kaitaleen reunasta yksi silmukka. Älä käännä työtä, vaan siirry puikon alkupäähän ja neulo krs 4.
4 krs värillä B: Nosta 1 s neulomatta, neulo helmineuletta, kunnes jäljellä on 2 silmukkaa. Neulo oikein yhteen. 


Sitten luulin että sukat olivat valmiit ja lähdin kuvausreissulle. Oli sopiva ilmakin sumuisille villasukille heinäkuussa. Sumua ei ollut, mutta muuten harmaata ja vilpoisaa.


Hietasaari Oulussa.

Itse asiassa tuuli niin lujasti ettei kamera meinannut pysyä kiven päällä, eikä kuvattava pystyssä.


Helmineule on tosi joustavaa joka suuntaan (ja koska ihan kaikki ajatukset eivät olleet mukana tässä hommassa), joten pituuden mittaaminen ei ihan onnistunut, ja kaitaleista ei tullut tarpeeksi pitkiä. Jatkoin sukkien varsia pyöröneuleena tarpeen mukaan (toisessa sukassa tarvetta oli enemmän kuin toisessa).


Tykkään niin paljon tästä pinnasta! Aivan ihanaa sumua tulee, kun yhdistää yksivärisen ja pätkävärjätyn langan!

Kantapäät tein lyhennetyillä kerroksilla ja kärjet neuloin lopuksi pyöröneuleena.


Mutta mutta...kuvausession tasapainoilu tuulisessa kivikossa viimeistään paljasti sen, että varret eivät ole tarpeeksi pitkät/tiukat, joten ne menevät makkaralle! Silmukoiden poimintaan siis...Ja koska kammoan joustinneuletta (miksi ihmeessä?! En ymmärrä...) ja rakastan ainaoikeinneuletta, tein ainaoikeinjoustimet.


Toiseen sukkaan neuloin joustimen kolmeen kertaan. Mikä se on se homma, kun ajattelee, että pitää neuloa ohuemmilla puikoilla, mutta ei silti neulo? Joten ensin tein liian löysän joustimen, sitten liian tiukan...tässä vaiheessa aloin tajuta, että nämä sukat on puolella mielellä tehty...

Mutta tulihan niistä valmista!

Ehkä joskus tulee versio 2.0, mutta nyt on mielessä jo muut jutut...

perjantai 24. toukokuuta 2013

Kesävillasukat

Pitkällinen sukkaprojekti dramaattisine juonenkäänteineen.


Muuan parturi-kampaaja mainitsi viime kesänä haaveilevansa kesävillasukista. Sellaisista, jotka lämmittäisivät varpaita vanhan talon viileillä puulattioilla. Ja vaikka minun hiustyyli onkin vuodesta toiseen sama(pitkä), pitää latvoja kuitenkin tasoitella, joten ehdotin vaihtokauppaa: hän heiluttaisi saksia, mie puikkoja.

Tuo saksien heiluttelu -osio vaihtokaupasta on jo suoritettu ja puikkoihinki on tartuttu jo viime kesän lopulla. Silloin sain aikaan tällaisen:
Halusin käyttää villabambulankaa (Trekking pro naturaa, 75% villaa, 25 % bambua), mutta kun en ollut varma sen kulutuksenkestävyydestä, niin hankin rinnalla käytettäväksi toista lankaa. Jostain syystä hankin tuota itsestään raidoittuvaa Austermann step lankaa (75 % villaa, 25% polyamidia). Kuulemma on kelpo lanka, mutta tuo väriyhdistelmä ei ole missään vaiheessa minua innoittanut muuten, kuin että se sointuu kyllä yhteen tuon violetin Trekking-langan kanssa. Jota on siis tuolla lyhyessä pitsineulevarressa raitoina, jos huomaatte. Jos siis huomaatte edes koko pitsineuletta.  Jos ette huomaa, niin voin kertoa, että varressa ja jalkaterän päällä on aaltopitsiä (jonka valitsin ehkä siksi, kun sillä on englanniksi niin kutkuttava nimi: Feather and fan).   Mutta jota ei siis juuri huomaa, kiitokset kirjavalle langalle.

Tämä oli siis tulos siitä, kun pähkäilin, kuinka yhdistäisin nämä kaksi lankaa lyhytvartisiin sukkiin niin, että vähemmän kulutusta kestävää lankaa ei tulisi jalkaterään. Hämmästelen, kuinka neulontainnostusta riitti noinkin pitkään. Valokuvauksen jälkeen langat saivat kuitenkin soljua takaisin kerilleen, eli pistin purkuun koko roskan. 


Ja sitten hauduttelin.



Ja kun sitten viimein taas tartuin puikkoihin, syntyi nämä:



Malli on Carousel Ravelrystä, jonka olen ensimmäistä kertaa nähnyt opiskelukaverini Handicraft happens -blogissa (ja ihan vähän aikaa sitten bongasin tämän mallin olleen myös Neulistin puikoilla). Näin nuo Handicraft happensin sukat kevättalvella livenä, ja sen kohtaamisen jälkeen loksahti palasia päässä kohdalleen. Kirjava lanka pääsi sittenkin puikoille, vaikka olin sen jo melkein tuominnut ikuiseen unohdukseen tai odottamaan sitä aikaa, jolloin saan tyydytystä neulomalla perussukkia (joka on melkein sama asia).


Joustinneuleissa (jotka on tehty kierretyillä silmukoilla, koska jostain syystä kammoan tavallista 1o1n -joustinneuletta) olen käyttänyt sitä bambuvillaa. Se on nyt päkiän alla kulutukselle alttiina, joten parsintahommiin joutuu ennen pitkää, mutta ei se haittaa, kun omaan käyttöönhän nämä tulee... Eiku hetkinen! Parturi-kampaajallehan mie olin näitä tekemässä!




Mutta kun ei näistä oikein tullut hänen näköiset... 

Eikä varsinkaan sen viileälattiaisen vanhan talon näköiset...



Joten kaivoinpas sitten lankavarastoja. Sieltä löytyi Drops Fabelia (75 % villaa, 25 % polyamidia). Sitten kaivoin langan nimellä Ravelryä, ja sieltä löytyi inspiraatioksi ja vähän ohjeeksikin Willow-sukkasien ohje, josta muodostui Sukat viileille lattioille.




Tein ensimmäistä kertaa pyöröpuikoilla kaksi sukkaa kerralla varpaista alkaen, ja siihen minua inspiroi ja ohjeisti Varpaista varteen -kirja(Melissa Morgan-Oakes, 2012).



Ensimmäisen kantapään neuolomisen jälkeen mietin, että nyt tekis mieli kyllä päätellä silmukat tähän, kun en halua sukkiin vartta ollenkaan. Mutta sukka ei olis kyllä pysynyt jalassa. Tein kompromissin(tai rönsytin tätäkin työtä minun lempineuletekniikoihin) ja päättelin silmukat vain jalkaterän päältä ja loput silmukat päättelin aina-oikein kaitaleella, käyttäen samaa tekniikkaa kuin miten Carousel-sukatkin muodostuu. Haluan kutsua sitä dominotekniikaksi, vaikka en tiedä onko se yleisesti hyväksytty termi. Mutta kuulkaa siitä mie tykkään! Ja kelpo sukkia tuli, vaikkei hyvältä aluksi vaikuttanutkaan!