Näytetään tekstit, joissa on tunniste inspiraatio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste inspiraatio. Näytä kaikki tekstit

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Ojakellukka-keiju

Vaikka on aikuinen, pitää silti välissä saada olla vähän joku satuolento.


Juhannusaatto meni kehrätessä, mutta kyllä mie perinteiseen tapaan myös ompelin juhannuksena. Kaikenlaisia ompeluideoita ja -tarpeita on pienen listan verran, mutta kaiken edelle kiilasi nyt ihan yhtäkkinen idea. Tein Suomen luonnonsuojeluliiton  Mikä luonnonkukka olet -testin ja sain tulokseksi ojakellukka, ja opin samalla minulle uuden kasvin. Hyvä että opin, koska heti sen jälkeen huomasin, että noita kukkia kasvaa minun säännöllisen kävelyreitin varrella.


Tulos oli mielestäni aika osuva, siksi tuli mieleeni tehdä jokin vaate kukan innoittamana, ja ayllättäen pari muuta asiaa yhdistyi päässäni ojakellukan kanssa. Sain nimittäin viime viikolla ensimmäisen kerran käsiini Mekkotehdas aikuisille -kirjan, ja huomioni kiinnitti heti Ebbamekko, jonka koristerimpsua kuvaillaan sanalla "rintarömpsy". Olin myös pistänyt merkille, että mulla on huomattavan paljon vaaleankeltaista ompelulankaa. Tähän yhdistyi vielä pari kangasta varastoissani, ja ompelin ojakellukan innoittamana Ebba-kaavalla hihattoman paidan. Pidensin rintarömpsyä 4 cm, niin että se peittää läpikuultavan alemman kankaan rinnan osuudelta, ja levensin olkaimia niin että ne peittävät rintaliivien olkaimet.


Tummanpunainen kangas on Finlaysonin vanha pöytäliina, verho tms. joka on puuvillasatiinia. Satiinisuudestaan huolimatta kangas ei kuitenkaan ole sileää, kuten voisi kuvitellan, vaan pikemminkin jollain tavalla karhea, ja siihen tarttuu kaikki haitulat ja hiukkaset (näin käyttäytyvät kuulemma myös jotkin puuvillasatiinilakanat). Tein kerran tästä kankaasta takin vuorin, mutta eihän se toiminut, kun kitka haittasi pukeutumista. Kangas on kyllä erittäin tiivis, ja siksi rintarömpsy onkin oikein komean pörheä!  Paidan helma taas on hiukan harsomaista haalean keltaista vanhaa lakanaa. En ole tykännyt tuosta vaaleankeltaisesta väristä (joka kuvissa on valottunut valkoiseksi) yhtään, mutta niin siitä vain tuli mulle nyt käyttövaate, eikä tunnu yhtään pahalta!


perjantai 13. marraskuuta 2015

Stephen Westin marraskalenteri

eli Mystery shawl KAL (=Knit Along) 2015.

Neulesupertähti Stephen West oli muutama viikko sitten Suomessa. Olen tykännyt hänen jutuistaan jo jonkun aikaa, mutta ei jotenkin tullut mieleenkään että lähtisin hänen kurssilleen Tampereelle tai Jyväskylään. Monia muita siellä kyllä oli. Lankakauppa Titityyn blogissa on koottu tunnelmia ja linkkejä eri blogeihin. Sain sosiaalisen median kautta pienellä viiveellä tunnelmia, ja kyllä se taitaa olla maineensa veroinen tuo West, kun vallan hyvälle tuulelle tuli etäyhteydelläkin.



Vaikka olen jo pitempään tykännyt Westin neuleista, en ole neulonut niistä yhtäkään (vaikka tykkään ihan hulluna lyhennetyistä kerroksista ja silmukoiden poimimisesta kappaleiden reunoista, jotka ovat Westin neulemalleille tyypillistä). Tästä yhteisneulontakampanjasta olin etäisesti tietoinen, mutta innostuin siitä (jostain syystä) vasta, kun näin tämän videon,

sekä aina vikkelän Neulistin kuvan mysteerihuivin ensimmäisen etapin varrelta.

Mysteeriyhteisneulonta menee niin, että ohjeen (Ravelrysta) ostaneet eivät saa koko ohjetta kerralla, vaan tässä tapauksessa neljässä osassa. Ensimmäinen osa ohjeesta ilmestyi viime perjantaina ja loput seuraavina perjantaina marraskuun aikana, siksi ristin tämän marraskalenteriksi.

Olen jo jonkin aikaa miettinyt että Stephen West ja Reidar Särestöniemi ovat hengenheimolaisia (West ehkä jopa jälleensyntynyt Reitari, jos niin haluaa uskoa), ja että jos neulon jotain Westin ohjetta, se pitää tehdä Särestöniemi mielessä. Eli värejä! Värejä!!!

Marraskalenterihuivia varten piti valita kolme lankaa, jotka kaivoin omista kätköistäni. Ensimmäinen on tuo monivärinen, jonka kehräsin pari vuotta sitten ja jo silloin ajattelin, että se on Reitarin lankaa. Kolmas lanka on tuo tummanruskea Islannin tuliainen, sillä Reidar matkusti paljon, ja hänellä on tummanruskea maalaus jossa karhut syleilevät toisiaan, ja se on nimeltään Kullanruskea uni rakkaudesta ja turvallisuudesta. Westin ohjeen mukaan toisen langan pitäisi antaa kontrastia ensimmäiselle langalle, mutta valitsin kuitenkin tuon punaisen (joka on jollakin luonnonvärillä värjätty, en muista millä, kun en ole itse värjännyt), koska halusin että huivin värimaailma olisi lämmin.


Särestöniemen ja Westin hengessä valitsin mukaan vielä neljännen värin, vaikka ei olisi tarvinnut. Handun turkoosi gimallelanka saa tuoda sitä kontrastia, kun siltä tuntuu.


Minulla on ensimmäistä etappia vielä reilusti neulomatta, joten heitänpä pois tämän kirjoittamisen, että pääsisin piakkoin katsomaan mitä yllätyksiä marraskalenterin tänään ilmestynyt toinen luukku tuo tullessaan.





maanantai 18. toukokuuta 2015

Maatuska-hame

Kävipä tuossa keväällä, että...


Tapasin pitkästä aikaa ystäväni, 
joka sanoi yhden asian, 
jolloin puhkesi aika-avaruuteen reikä, 
josta pullahti eteeni maatuska, 
joka yhtäkkiä olikin tavattoman kiinnostava asia.

Ja siitä piti ottaa selvää.
Noin niin kuin omalta osaltani.


Kokosin vimmaisen maatuskataulun Pinterestiin.

Kävi ilmi, etten tiennyt maatuskan historiasta mitään. Hämmästyin, kun luin että ensimmäinen maatuska näki päivänvalon 1800-luvun lopulla ja sen esikuvana oli japanilainen puunukkeperinne. Ensimmäinen maatuska esitti talonpoikaisäitiä seitsemine lapsineen, ja tämä pesue pääsi maailmanmaineeseen, kun se esiteltiin vuonna 1900 Pariisin maailmannäyttelyssä (siellä samassa, jossa Suomen suuriruhtinaskunnalla oli ensimmäistä kertaa oma paviljonki).


Minullakin on aina ollut tuo ajatus, että maatuska esittää äitiä ja lapsia niin, että sisimmäinen ja pienin on nuorin. Nyt tuli kuitenkin mieleeni, että ehkä se pienin ei olekaan pieni siksi, että on vauva, vaan koska se on niin kaukana. Sen lisäksi että maatuskaa voi ajatella konkreettisina äitinä ja lapsina, voihan sen ajatella myös sukupolvien ketjuna. Ketjuna, joka menee menneisyyteen, tai kerroksina jotka ovat sisäkkäin nykyhetken sisällä.



Lukemisen, katsomisen ja ajattelun lisäksi piti myös käsitellä tätä asiaa, joten tilasin Susannan työhuoneelta Maatuska-puuvillakangasta ja tein hameen. Olin tilaavinani kummassa mukajärkevyyden puuskassa hillittyä harmaata. Kuvittelin tekeväni siitä edustusvaatteen niitä tilaisuuksia varten, kun pitää edustaa jotain muuta kuin itseäni. Sormet olivat kuitenkin ilmeisesti toimineet kuten sydän tahtoi, ja ilokseni paketista löytyikin turkoosia maatuskaa. Eihän se harmaa olisikaan oikein sopinut minun vaatekaappiin. 
Ja parempi ehkä vain edustaa ihan itseänsä.


Leveys: Kankaan leveys x 2
Pituus: Viisi maatuskaa (ihmisen pituus 160 cm)
Sivuilla taskut
Vyötäröllä vetopoimutusta

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Kevättä rinnuksissa

Ihka uusin ompeluksin Taitoviikkoon.


 Kevät alkaa keltaistua.



Sellaisin keltaisin kevätmielin menin viime viikoloppuna Make Bran alusvaateompelukurssille. Olin mielessäni valmistautunut siihen, että päällyskankaiksi olisi tarjolla neutraaleja alusasuvärejä, mutta vaihtoehtoina olikin monia erilaisia kuviollisia trikookankaita. Valitsin niistä mielestäni keväisimmät, ja tällaiset niistä tuli.



Keväisyys onnistui mielestäni hienosti.



Tässä muutama välivaihekuva.
Kaavojen asettelua kankaalle.

Päällekäin ja vierekäin yhdistettävät kappaleet.


Keltaisen jano vai yltyi, joten seuraavana kurssipäivänä otin mukaan omia puuvillakankaitani, joista aloitin samoilla kaavoilla toiset rintaliivit. Kuppien päällyskankaat (siinä on seitsemää erilaista kangasta - jokainen kappale on erilaista kangasta, vaikkei se kuvasta näykään) ovat siis kaikki joustamattomia. Rintaliivien ympäryskappale on kuitenkin joustavaa uimapukukangasta, kuten edellisissäkin liiveissä. 


Näistä toisista liiveistä ehdin kurssin aika tehdä valmiiksi yli puolet, ja loput tein heti kurssin jälkeen kotona, Mielestäni oli todella hyödyllistä tehdä kahdet samanlaiset peräkanaa, niin alkoi ompelujärjestys jäädä vähän päähänkin.

Kuulkaa, oli todella hauskaa tehdä itse omat rintaliivinsä! Ihan sääliksi käy, että ne pitää piilottaa paidan alle!




maanantai 1. joulukuuta 2014

Lumivalko ja ruusunsukat

Ruusujen takana olikin karhu.


Aloitin nämä sukat kesäkuun alussa. Ne on neulottu kärjestä alkaen ja kaikki kuviot on tehty silmukoita nostaen. Väreistä tuli mieleen Grimmin veljesten satu nimeltä Lumivalko ja Ruusunpuna. Oli nautinnollista lisäillä sukkaan punaisia sävyjä,  päästä lumivalkoisesta ruusunpunaan.

Valmista tuli viimein marraskuussa. 
(Armas marraskuukin tuosta noin vain vierähti. Minulla oli suunnitelmia sen varalle täällä blogissa, mutta ehkä vietän marraskuuta joskus toiste sitten.)
Samoihin aikoihin sain kutsun näyttelyn avajaisiin ja tapasin kaimani Helena Junttilan. 




Luulen, että hän rakastaa ruusuja.


Tai että ne ovat hänelle tärkeitä.







Myös karhut ovat hänelle tärkeitä.


Tai ehkä hän rakastaa niitä.







En muistanut Lumivalko ja Ruusunpuna -sadusta muuta kuin nimen. 
Nyt hain sen sadun esille, ja yllätyin, sillä siinäkin on karhu!


Sitä ei kyllä ikinä tiedä, minne mikäkin asia johtaa. 

Lumivalkoisen ja Ruusunpunan tie johtaa nyt ainakin tänne pinterest-tauluuni.


(Vielä haluan kertoa, että kesällä olin töissä Seurasaarimaassa ja eräänä päivänä käytiin tällainen keskustelu karjalaisen talon ovensuussa:

Opasvartija: Hei!
Asiakas: Hei! Minä olen ahma! Mitäs sinä emäntä siihen sanot, kun tämä ahma tulee taloon sisään!
Opasvartija: ...Ei minua pelota. 

Mutta siitä lisää joskus myöhemmin.)






Helena Junttilan näyttely on avoinna 4.12. asti Galleria G12:ssa osoitteessa Annankatu 16, Helsinki.




















sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Keltainen, ei paljoa muuta



Yhtenä päivänä satoi kultalastuja suoraan auringosta.








Tai saattoihan ne olla koivunsiemeniäkin.









Seuraavana aamuna, kun heräsin, teki mieleni keltaista.




Sitä tomuista enkelin keltaista, jonka pistin mieleni pohjalle viime marraskuussa Taivaskammarissa.













Ompelin topin. Se on keltainen, ei paljoa muuta.


Ja se on aivan riittävästi.










Pistin päälleni ja menin pois kaupungista.

























Mielelläni olisin jäänyt sinne.






lauantai 18. tammikuuta 2014

Kirjan kannesta kaukomaille

- kaukomailta kutomaan. Kutomasta kuvan taakse - kuvan takaa takomaan. Takomalla taitavaksi - taitoansa jakamaan. Jakamalla enemmäksi? Enempää en nyt keksi!

Istuin pitkän pitkän päivän kirjastossa ja kasasin tietokoneen viereen valtavan kirjakasan. Olisi ollut aika hauskaa, jos tieto olisi siirtynyt kirjoista tietokoneelle ihan vain kirjoja ravistelemalla, mutta ei...ihan perinteistä sormenpää-näppäin kontaktia siihen piti käyttää.

Illalla viimein lähdin kirjastosta ulos kirjakaupan kautta, ja vaikka olin ihan nälän heikentämä ja näpyttelyn näännyttämä, olivat silmäni kuitenkin yhä vain tarkentuneina käsityötiede-asentoon ja kirjahyllystä pistivät silmääni nämä:

Ristipistoja

Kudontaa räsyistä.

Nauhojen kudontateline!

Kaikkien kirjojen sisältökin vaikutti varsin kiinnostavalta.

Kahdesta ensimmäisestä kirjasta en tajunnut katsoa kansien tekijätietoja, koska olin niin niin innoissani tuosta viimeisestä. Kannen on tehnyt Jukka Aalto/Armadillo Graphics, ja kannen kuva on Hollantilaisesta 1440-luvun uskomattomasti kuvitetusta käsikirjoituksesta Heures de Catherine de Cleves, eli Hours of Catherine of Cleves, eli Katariina Kleveläisen rukouskirja.

Kirja on New Yorkissa The Morgan -kirjaston ja museon kokoelmissa, ja siitä on tehty erinomainen verkkonäyttely. Kirjan kuvittajan nimeä ei ole tiedossa, hänet tunnetaan Morganin verkkonäyttelyn mukaan vain nimellä Master of Catherine of Cleves.


Verkkonäyttelyssä on 129 kuvaa rukouskirjan aukeamista (ilmeisesti kaikki kirjan aukeamat?), joista kuva numero 69 on se josta kirjan kansi on poimittu. Jokaisesta aukeamasta on verkkonäyttelyssä myös kirjallista infoa.

Tämän kuvan nimi on Holy family at work, eli Pyhä perhe kotiaskareissa, ja sen kerrotaan olevan rakastetuin kuva koko kirjasta. Ja tosiaan, Neitsyt Maria siellä  kutoo nauhaa kudontatelineessä, joka ilmeisesti on englanniksi nimeltään inkle loom. Sanon "ilmeisesti" siksi, että en ole varma kutsutaanko samalla nimellä noita tuollaisia telineitä, joissa loimi kulkee rullata toiselle, kuten Marialla (ja jollaisista luin juuri tänään kirjastossa!), ja niitä joissa loimi kulkee tappien kautta ja joiden kuvia löytyy internetin täydeltä hakusanalla inkle loom. Tuollaisissa telineissä saa siis aikaan pirtanauhoja. Kaukonen (1965, Suomen kansanomaiset nauhat, sivu 32) kertoo että loimi voi kulkea joko nauhapirran tai irtoniisien läpi. Loimi voi kulkea myös lautojen läpi, jolloin telineessä saa aikaan lautanauhaa.  Marialla ei näy pirtaa, eli hän taitaa kutoa irtoniisillä. Loimi on kääritynä vasemmalla olevalle rullalle, ja valmistuva nauha kääritään oikella olevalle rullalle. Sylissään Marialla näyttää olevan käpy/sukkula johon kudelanka on kääritty ja kädessään  kudontamiekka/veitsi, jolla viriö avataan ja kude painetaan tiiviisti viriöön. Nauha näyttää kyllä kovin harvalta pirtanauhaksi, mutta kai taiteilijalla on joitain vapauksia...

Katariinan rukouskirjan kuvitus on kertakaikkisen herkullista ja ihmeellisen ajatonta: täynnä yksityiskohtia ja arkisia asioita, hämmästyttäviä väriyhdistelmiä ja ihanaa viivaa. Verkkonäyttelyn kuvasta numero 87, rinkeleillä ja kekseillä kehystetystä Pyhästä Bartolomeuksesta alkaa kirjan kuuluisa sarja kuvista, joissa kehysornamentiikka ei ole mitään peruskauraa, vaihteluvälinä hullusta herkkään. Esimerkiksi Pyhää Laurentiusta kehystää toisiaan syövien kalojen ornementti, kun taas Pyhää Ceciliaa ympäröivät valtavat höyhenet, joihin on maalattu pikkuruisia siipiä. Tutustukaa ihmeessä!



perjantai 3. tammikuuta 2014

Oli sormikkaat puikoilla poikittain

♪♫ Jalajallajalajalavei! Eikä tarvinnut kuin kaksi lankaa päätellä, jalajallajalajalavei! ♪♫



 Olen elokuussa tallettanut Ravelryssa suosikkeihini pyöryläisen Either/Or-käsinemallin. Muistan kuinka riemastuin kuin näin nuo kämmekkäät ensimmäisen kerran: Ai noinkin voi käsineitä tehdä! Ja vaikka tuli sellainen olo, että haluaisin kokeilla heti itse, niin en kokeilut, koska tuo malli on maksullinen. En ole päässyt oikein sisään tuohon neulemallien ostamiseen, koska olen kokonaisen käsityön ystävä, mutta toisaalta en uskaltanut inspiroitua vapaasti, koska joku oli nähnyt sen vaivan että oli saanut tuollaisen neuleidean ja tehnyt siitä ohjeenkin. Tunsin hieman, että velvollisuuteni on ostaa tuo malli ja kannattaa sen tekijää hyvästä ideasta, ennen kuin voin soveltaa sitä itse.

No, kului aikaa ja samainen pyöryläkäsine tuli vastaan Katjun kannoilla, joka oli saanut idean
Zentiinalta, joka oli saanut idean sosiaalisesta mediasta. Jotain kautta pääsin sen jäljille että, Ravelryssä on myös toisen suunnittelijan pyöryläkäsineen ohje nimeltä Hexagon mitts, ja se on ilmainen! Samaisella suunnittelijalla on myös hieman erilainen pyöryläkäsinemalli nimeltä Circle mitts, myöskin ilmainen.

Niin että kun uuden vuoden aattona ryntäsin kauppaan ostamaan lankaa ajatuksena se, että nyt haluan neuloa jotain pientä ja nopeasti, niin ennen pitkää pulpahtivat pyörylät mieleen. Harkinnan alla olivat tosin myös nämä Sideways-sormikkaat, jotka on suunnitellut Elisabeth Zimmerman. Siinä on sellainen neulesuunnittelija, jonka kirjoihin haluaisin päästä käsiksi, mutta vielä se ei ole onnistunut tavallisilla konsteilla, tai siis hakemalla kirjastoista ja internetistä. Ulkomailta pitäisi alkaa kirjoja tilaamaan, ja se vaatii kyllä vielä vähän kypsyttelyä!

Pyörylät kuitenkin pääsivät puikoille tällä kertaa. Puolustuksekseni ajattelin, että kun idea on tainnut kiertää maailman jo muutamaan kertaan, niin tuskinpa teen paljoa hallaa alkuperäisen ohjeen tekijälle inspiroitumalla kuvasta ja keksimällä ohjeen ihan omasta päästäni. Ja kun vielä muuntelin sen sormikkaiksikin.

Vuoden vaihteen vietin siis neuloen. Aattona yksi sormikas, päivänä toinen. Suunnittelin neuloen.
Lankana on Novita Usva, väri 862, josta tuo sini-oranssiväriosuus oli kerässä päällimmäisenä ja johon ihastuin kovasti. Lankaa kului 65 g. Usvan puikkosuositus on 5-6, eli lanka on todennäköisesti  tarkoitettu pikemminkin huiveihin ja muihin ilmaviin neuleisiin. Mulla ei nyt loman aikana ollut muita vaihtoehtoja, joten tikutin sormikkaat 2 mm:n minipyöröpuikoilla, jotka sattui olemaan mukana. Varsin tiivistä tuli, mutta niin käsineet saavatkin olla minun mielestä.

Mielenkiinnolla odotan miten nämä käyttäytyvät ajan myötä. Usvahan kehitettiin Novitalla korvaamaan Puro-lanka, josta olen kuullut sanottavan että neuleessa se nyppyyntyy helposti, ja sopii siksi paremmin virkkaukseen. Puro oli kuitenkin 100% villaa, kun taas Usvassa on 25% polyamidia mukana. Ulla-neulelehden mukaan Usva-neulepinnan tiheys vähenee pesun jälkeen, joten sormikkaiden venähtämistä on todennäköisesti odotettavissa. No jospa pesen ne sitten vähän rajummin, niin että huopuminen neutralisoi tiheyden vähenemisen, koska en tietenkään tehnyt mitään mallitilkkua ja sille tarpeellisia käsittelyitä, jotta olisin varautunut kaikkeen. Teki mieli vain neuloa.

Ja se neulominen oli kuulkaa hauskaa! Ja kyllä nämä valmiinaki ilostuttaa minua!

lauantai 2. marraskuuta 2013

Taivaskammari

                                        "
                                                                                       "


Kesällä kävin viimeinkin Pohjois-Pohjanmaan museon Turkansaaren ulkomuseossa. Siellä on pieni kappeli, jonka sisustus oli minusta ihana. Ajattelin, että jos joskus remontoin taloa, haluaisin kyllä kamarin jossa olisi saman tyylinen väritys. Se olisi sitten Taivaskammari.

Tekstiilit on suunnitellut Marjatta Hyyrynen.
Turkansaaren reissun jälkeen alkoi mieleni tehdä sinisiä sävyjä, ja pyörittelin hiljalleen mielessäni Taivaskammaria.

 Rakentamiseen ja sisustamiseen minulla ei ole juuri mahdollisuutta, eikä kyllä intoakaan, mutta sinisiin sävyihin liittyen muistin sukat, jotka olin nähnyt vähän aikaisemmin Yarn spirit -blogissa. Samainen sukkamalli on ollut puikoilla myös muun muassa Kardemumman talossa ja Heivatuissa kudelmissa  Kiinnostuin sukista nimen vuoksi, ja ne mielestäni sopivat tähän taivasteluteemaan. Ne ovat Körttisukat. Muistan, että mielenkiinnosta katsoin nimen nähtyäni, että mikähän se tuollainen sukka on, ja heti nähdessäni ilostuin, että siinähän on kuvio, jonka voi tehdä nostetuilla silmukoilla! Ja niin körttisukat tosiaan on tehty. Sukkamallin jalkaterän mallineule veikeästi paljastaa neulontatavan, mutta minun sukista nuo pohjan raidat unohtuivat. 

Värit valitsin Taivaskammari mielessäni ja sen mukaan mikä valikoima kaupassa oli.  Väreinä ja lankoina on Drops Fabel, värit harmaansininen 103 (45 g) ja turkoosi 105 (20 g), ja Drops Delight, väri 04 (45 g). Käytin puikkoja nro. 2 ja silmukoita oli pääosin 60.  Delight on monivärinen, ikään kuin liukuvärjätty lanka. Valitsemani langan vaaleimmat kohdat olivat hyvin lähellä käyttämääni harmaansinistä lankaa, jolloin mallineuleen kuvio katoaa hetkiseksi. Tai muuttuu läpinäkyväksi, kuin mallineuleen haamuksi. Näitä kohtia olisi minun mielestä voinut olla sukissa enemmänkin.

Näin neuloin.


Taivaskammarista liikkelle lähtenyt taivastelu toi mieleeni monenlaisia asioita. Vaikka sitä mietin, kuka siellä Taivaskammarissa asuu. Enkelikö? Millasia ne on ne enkelit? Millainen enkeli asuu Taivaskammarissa ja miksi?
Minun suhteeni enkeleihin (ja myös uskontoon) on kuten Hannu Mäkelä kirjoittaa kirjassaan Venäjää aikuisille (2012, Tammi):  "Enkelten laulu tuli mieleen ja ymmärsin, miksi ihminen oli enkeliä kaivannut ja luonut enkelin hahmon." Tiedän ja hyväksyn kuitenkin, että on ihmisiä joiden suhtautumistapa on erilainen.

Jotkut elävät enkeleiden kanssa, mie uteliaisuuden. Siispä menin Taivaskammari ja enkelit mielessä oikein luennolle. Sinebrychoffin taidemuseossa avautui syyskyyn lopussa  Hanna Haaslahden näyttely Vilpittömiä valheita ja siihen liittyen oli lokakuun alussa  folkloristiikan tutkija Kirsi Hännisen luento Enkeleitä, vainajia ja outoja hahmoja - Kohtaamisia yliluonnollisen kanssa. Hänninen tarkasteli aihetta kahdesta näkökulmasta, vanhan suomalaisen kansanuskon - ja nykyajan kannalta. Keskeinen ero näillä ajanjaksoilla on se, että vanhan suomalaisen kansanuskon aikana vainajausko oli vahvaa ja arkipäiväistä, ja yliluonnollisten olentojen kohtaaminen oli yleisesti hyväksyttyä ja  olennoilla oli itseasiassa oma tehtävänsä yhteisössä esimerkiksi moraalin vartijoina. Nykyaikana yliluonnollisten olentojen rooli on enemmän yksityinen ja henkilökohtainen.

Vanhan kansanuskon aikana yleisiä yliluonnollisia hahmoja olivat mun muassa vainajat, maahiset, haltiat ja paholainen. Vainajat saattoivat jäädä kummittelemaan, jos heidän rajanylitsesiirtämisriitit olivat jostain syystä epäonnistuneet. Myös he usein kummittelivat, jotka olivat kuolleet yhteisön ulkopuolella ja joiden riitit siten olivat jääneet tekemättä. Tällaisia tapauksia saattoivat olla noidat, surmatut lapset ja itsemurhan tehneet. Myös hukkuneet mainitaan kuuluvan näiden sijattomien sielujen joukkoon (Pentikäinen, J. (1995). Tapani Erämajan mukaan). Enkelit eivät Hännisen mukaan ole kuuluneet vanhaan kansanuskoon, mutta nykyaikana ne sen sijaan ovat kerrottujen havaintojen mukaan yleisin yliluonnollinen hahmo. 

Joidenkin näkökantojen mukaan enkelit ovat kuolleita ihmisiä, mutta se ei Hännisen mukaan kuulu kristilliseen perinteeseen. Itse muistan kristillisen  perinteen enkeleistä parhaiten koulussa moneen kertaan nähdyn ja esitetyn jouluevankeliumin, jossa enkeli tuo viestin aloittaen "älkää peljätkö!"ja  äkkiä taivaallinen sotajoukko ilmestyy paikalle ylistämään kunniajumalallekorkeuksissa! (tämänhän voi pienen koulun joulujuhlassa esittää sillä tavalla viitteellisesti, että herran enkeliä esittävän pikkutytön vierelle astuu toinen enkeliä esittävä pikkutyttö. Kynttilät taisi olla kädessä, tai jopa tähtisadetikut, ne oli vissiin sitä herran kirkkautta.)Sittenhän on myös ne suojelusenkelit, mutta kyllä se on tuo taivaallinen sotajoukko, joka minun mieltä eniten innoittaa.

Niin että jos nyt loisin ihan itse enkelin hahmon, niin taitaisin luoda sellaisen sotaväen. Minulla on esikuva tälle hahmolle. Se on  Jacek Malczewskin teos nimeltä In the dust storm,(kuva täällä: http://www.cgfaonlineartmuseum.com/m/p-malczewski3.htm  )jonka näin ensimmäistä kertaa Ateneumin 52 sielua näyttelyssä, ja se pysähdytti minut silloin. Kuvassa on hetki, jolloin vangittu siivekäs hahmo, enkeli siis ilmeisestikin, on juuri pyyhkäissyt maahan koko ympäröivän ihmisjoukon. Minun mielestäni sekunti tämän hetken jälkeen enkeli on kadonnut, jäljellä on vain pölyävä tomupilvi. Ja se mitä mie tunnen tästä kuvasta, on mykkä, räjähtävä, armoton ja päämäärätietoinen voima.

Taivaallinen sotajoukko ehkä kuitenkin laulaa joskus, ja ajattelen, että se voi kuulostaa samalta kuin Suden aika yhtyeen versio Siionin virrestä numero 219, Te murheelliset (Levyltä Suojaavat siipesi, 2011, Herättäjä-yhdistys).

Minulla on myös ajatus, miksi enkeli saattaa asua siellä Taivaskammarissa. Se asuu siellä koska ei ole muuta tekemistä. Se odottaa, on aivan joutilas. Ja on varmaan jotenkin surumielinen, koska taivaallinen sotajoukko kaipaa tekemistä ja tehtäviä. Ne ovat niin päämäärätietoisia. Mutta joku riepu on määrätty johonkin tiettyyn paikkaan odottamaan oikeaa hetkeä. Sinne Taivaskammariin, tai hylätylle ratapihalle... Tämän tarinan kuulen CMX:n kappaleessa Baikonur levyltä Dinosaurus stereophonicus (2000, Herodes.). Baikonur-kappale on mielestäni tomuisen keltainen, kuten  Jacek Malczewskin maalauskin. Pistän sen värin mieleni pohjalle ja jatkan siitä joskus. Nyt taitaa mieleni tehdä vielä sinisiä sävyjä.

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Sumuisat sukat

Kahdella sukkapuikolla neulotut kaksiväriset helmineulesukat, versiot 1.0 - 1.3.

Kesän alussa kannoin taas lähikirjastosta kotiini Britt-Marie Christofferssonin kirjan Stickning : ett hantverk att utveckla. Se on kirja, jonka lainaan varmaan joka kerta kun se sattumalta tulee vastaan. Tein muutamia pieniä kokeilutilkkuja hänen neulepinnoistaan - niistä jotka ovat aivan kuin kudottuja kankaita - ja lopulta tuli mieleen että minkä näköinen helmineuleesta tulee kahdella värillä neulottuna. Aah, aivan rakastuin siihen pintaan ja siinä samassa olin riipaissut jonkinlaisen luonnoksen sukista ja alkanut neuloa niitä.

Lähtökohtana  sukansuunnittelulle oli Ravelrystä löytyvä Stripe Tease -sukkamalli, jota olen ihaillut jo aikoja sitten (jos haluan joskus neuloa nuo kyseiset sukat, niin pistän tähän itselleni muistiksi tämän linkin jossa Neulisti antaa sukkaohjeesta hyviä vinkkejä kokemuksen syvällä rintaäänellä). Mutta toisin kuin olisin itse tehnyt, Stripe Tease -sukkia ei neulota sukkapuikoilla, vaan siihen tarvitaan pyöröpuikot (myös tämä paljastettiin Missä neuloimme kerran -blogissa). Ajattelin sitten, että näistä minun helmineulesukista tulee samantyyliset kaitaleista muodostuvat, mutta sellaiset, että ne voi neuloa kahdella sukkapuikolla.

Kaivelin lankavarastoja, ja sukkiin päätyi loppujen lopuksi seuraavat: vaalean beigeä Nallea, violettia Trekking Pro Naturaa, tuntematonta vaaleansinistä lankaa, mustavalkoista ja harmaata Fabelia, sekä sitä violetin kirjavaa Austerman Step -lankaa, josta tein aikaisemmin  kesävillasukat. Heti kun näillä langoilla aloin kokeilla helmineuletta, saivat sukat nimensä. Näistä tuli Sumuisat, koska pinnasta tuli mieleen sumuinen kaupunki (yleensä ruminkin paikka on kaunis sumussa). Loppuvaiheessa aloin kylläkin miettiä, että näille sukille sopisi paremmin valmistustavan mukaan nimi Puolen mielen sukat. Nämä on nimittäin sillä lailla neuloen ja purkaen suunnitellut!


Koska en jaksanut miettiä kärkeä enkä langan riittävyyttä etukäteen, aloitin sukat varpaiden juuresta. Loin silmukat virkkaamalla ketjusilmukoita apulangalle. Tällaisen aloituksen voi sitten purkaa pois ja jatkaa neulontaa toiseen suuntaan. Sinä vaiheessa kun aloin ihmetellä, miksi ketjusilmukat eivät purkaudu hännästä vetämällä, kaivoin ohjeen esille (Ulla neuvoo). Juu, salaisuus on siinä, että silmukoita ei suinkaan luoda niihin ketjusilmukoihin, kuten luulisi, vaan niihin silmukkaketjun nurjalla puolella oleviin silmukoiden välisiin lankaharjanteisiin. Kun tekee kuten Ulla neuvoo, apulangan voi helposti purkaa pois, poimia silmukat puikolle ja jatkaa neulontaa toiseen suuntaan. Jos tekee kuten luulee että tehdään, niin apulanka on helpointa purkaa pois leikkaamalla se noin kahden sentin pätkiksi

Periaatteessa kahdella puikolla neulonta kaitale kerrallaan olisi ollut ihan mahdollista, mutta käytännössä se ei nyt toteutunut, kun oli kumma tarve neuloa kaikkia kaitaleita ja molempia sukkia yhtä aikaa.

Helmineuleesta löytyy perustietoa esimerkiksi Punomosta. Helmineule on brittienglanniksi moss stitch ja amerikanenglanniksi seed stitch. Amerikanenglannissa sen sijaan moss stitch tarkoittaa neulepintaa joka on periaatteeltaan sama kuin helmineule, mutta kutakin kerrosta toistetaan kaksi kertaa (aiheesta englanniksi lisää Creative knitting -sivustolta). Minusta moss stitch - sammalsilmukka - on ihana nimi. Voisin kyllä joskus kokeilla tuota amerikkalaistakin sammalsilmukkaa. 
Helmineule kahdella värillä tarkoittaa vain sitä, että neuloin helmineuletta 1-1 raidoilla niin, että aloitin 1 ja 2 kerrokset samasta suunnasta, samoin kuin 3 ja  4 kerrokset. Reunimmaiset silmukat nostin  neulomatta, jolloin niistä on helppo poimia silmukoita. 

Neuloin ensimmäisen kaitaleen kahdella sukkapuikolla, ja seuraavan kaitaleen neuloin siihen kiinni seuraavasti:
1 krs värillä A: Nosta 1 s neulomatta, neulo helmineuletta, kunnes jäljellä on 1 silmukka. Neulo nurin, poimi edellisen kaitaleen reunasta yksi silmukka. Älä käännä työtä, vaan siirry puikon alkupäähän ja neulo krs 2.
2 krs värillä B: Nosta 1 s neulomatta, neulo helmineuletta, kunnes jäljellä on 2 silmukkaa. Neulo nurin yhteen. Käännä työ.
3 krs värillä A: Nosta 1 s neulomatta, neulo helmineuletta puikon loppuun asti. Älä käännä työtä  vaan siirry puikon alkupäähän ja neulo krs 4.
4 krs värillä B: Nosta 1 s neulomatta ja neulo helmineuletta puikon loppuun asti.


Ensimmäisen kerroksen viimeisen silmukan neulon nurin (paitsi viimeisen kaitaleen 3. kerroksessa oikein), jotta yhdistymiskohdasta tulisi mahdollimman epämääräinen eli sumuisa.
Edellisen kaitaleen reunasta poimitaan silmukka, näin kappaleet yhdistyvät.
Kerroksella kaksi kavennan edellisellä kerroksella poimitun silmukan pois, jotta silmukkamäärä ei lisäänny.

Viimeinen, eli neljäs kaitale on yhdistettävä molemmista reunoistaan edellisiin kappaleisiin. Silloin neuloin kerrokset 3 ja 4 seuraavasti:
3 krs värillä A: Nosta 1 s neulomatta, neulo helmineuletta kunnes jäljellä on 1 silmukka. Neulo oikein, poimi edellisen kaitaleen reunasta yksi silmukka. Älä käännä työtä, vaan siirry puikon alkupäähän ja neulo krs 4.
4 krs värillä B: Nosta 1 s neulomatta, neulo helmineuletta, kunnes jäljellä on 2 silmukkaa. Neulo oikein yhteen. 


Sitten luulin että sukat olivat valmiit ja lähdin kuvausreissulle. Oli sopiva ilmakin sumuisille villasukille heinäkuussa. Sumua ei ollut, mutta muuten harmaata ja vilpoisaa.


Hietasaari Oulussa.

Itse asiassa tuuli niin lujasti ettei kamera meinannut pysyä kiven päällä, eikä kuvattava pystyssä.


Helmineule on tosi joustavaa joka suuntaan (ja koska ihan kaikki ajatukset eivät olleet mukana tässä hommassa), joten pituuden mittaaminen ei ihan onnistunut, ja kaitaleista ei tullut tarpeeksi pitkiä. Jatkoin sukkien varsia pyöröneuleena tarpeen mukaan (toisessa sukassa tarvetta oli enemmän kuin toisessa).


Tykkään niin paljon tästä pinnasta! Aivan ihanaa sumua tulee, kun yhdistää yksivärisen ja pätkävärjätyn langan!

Kantapäät tein lyhennetyillä kerroksilla ja kärjet neuloin lopuksi pyöröneuleena.


Mutta mutta...kuvausession tasapainoilu tuulisessa kivikossa viimeistään paljasti sen, että varret eivät ole tarpeeksi pitkät/tiukat, joten ne menevät makkaralle! Silmukoiden poimintaan siis...Ja koska kammoan joustinneuletta (miksi ihmeessä?! En ymmärrä...) ja rakastan ainaoikeinneuletta, tein ainaoikeinjoustimet.


Toiseen sukkaan neuloin joustimen kolmeen kertaan. Mikä se on se homma, kun ajattelee, että pitää neuloa ohuemmilla puikoilla, mutta ei silti neulo? Joten ensin tein liian löysän joustimen, sitten liian tiukan...tässä vaiheessa aloin tajuta, että nämä sukat on puolella mielellä tehty...

Mutta tulihan niistä valmista!

Ehkä joskus tulee versio 2.0, mutta nyt on mielessä jo muut jutut...