Matkahattu

Taivaantarkailija kirjoitti ihan vähän aikaa sitten, siitä, kuinka mukava on olla paikoillaan, kuinka se riittää. Minullekin riittää. Siitä kirjoitti mielestäni myös Eino Leino "Pienentyy mun ympär´elon piiri, aika seisoo nukkuu tuuliviiri. Edessäni hämäräinen tie tuntemattomahan tupaan vie." Sitä se minulle tarkoittaa, että tässä on hyvä, ja kun avaa silmät ja vielä silmien alisetkin silmät, niin tässä on ihmeellistä, eikä ikinä tiedä mihin vielä päätyy. Ehkä vain ajatuksen tasolla, mutta se riittää erinomaisen hyvin.

Yllättäen lähdenkin matkalle.

Tärkeä matkajärjestely on tietysti huolehtia garderobi kuntoon. Hattu puuttui. Sellainen subtrooppiselta auringolta suojaava ja menossa mukana pysyvä.

Kaava on Suuri käsityö 7/2011 -lehdestä. 

Kavensin lieriä niin, että edestä se on 9 cm leveä ja takaa 6 cm.

Luulen että matkakohde voi olla jotenkin tämän värinen. Kuvun kankaat ovat vuosien mittaan solmuvärjäämistäni tilkuista. Lierin yläosa on koottu pienistä rääpetilkuista (kyllä, säästän tällaisia silppuja). Lierin alaosa on kangasta, jostä äiti teki meille päiväpeitot kun olin lapsi ja jonka värjäsin siniseksi yliopistossa värjäyskurssilla. Välissä on vanhaa lakanaa. Tikkasin vapaalla konekirjonnalla ensinnäkin kaikki tilkkujen reunat, sitten vähän muutakin, että lieristä tuli tukeva. Punomosta löytyy ohje, jota on käytetty (ehkä käytetään vieläkin)  yliopistossa Tilkkumaalaus-kesäkurssin oppimateriaalina.

Lieri alkutekijöissään. Isoimmat tilkut on kiinnitetty lakanakankaalle suoralla ompeleella.

"Tikkaa lieri ulkoreunasta alkaen noin 1cm:n välein", kertoo hatun ohje.

 Ja nyt mie menen.