Ostin pari viikkoa sitten ihan omalla rahallani ruotsalaisen Stoorstålka-yrityksen nauhankudontasetin ja tein aiheesta videopostauksen. Tein sen yön hämärissä puhelimen kameralla ja äänetkin kuuluvat välissä vähän vaimeasti, mutta julkaisen sen silti, koska Stoorstålka on mielestäni tehnyt varsin hyvää työtä madaltaessaan kynnystä nauhankudonnan aloittamiseen ja tuodessaan hyviä työvälineitä helposti saataville.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kudonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kudonta. Näytä kaikki tekstit
tiistai 17. lokakuuta 2017
maanantai 8. toukokuuta 2017
Kudekuviolliset raanut
Edellisessä kirjoituksessani olin Raanupiknikillä, jossa taiteilija Elina Juopperi kertoi teoksestaan Perintö. Ottaessaan vastaan lahjoituksia teostaan varten, Juopperi ihmetteli saadessaan tekstiilejä, joita lahjoittajat nimittivät raanuiksi, mutta ne eivät näyttäneet samalta, kuin ne mitä Juopperi oli tottunut ajattlemaan raanuina.. Tämä kirjoitus käsittelee niitä toisenlaisia raanuja.
Opiskellessani Oulun seudun ammattiopistossa kutojaksi vuosina 2007-2009, yksi tehtävä oli suunnitella ja toteuttaa kattausliinasarja, joissa käytetään kudekuviollisten raanujen rakenteita. Tämän blogitekstin kuvat ovat tuolloin tekemästäni portfoliosta, jonka sivut nyt skannasin. Kuvat saa isommaksi klikkaamalla. Tekstin lähteenä olen käyttänyt seuraavaa kirjaa, jonka sivunumerot olen merkinnyt aina kappaleen loppuun.
Heikkonen, Raija (teksti); Kajander, Marja-Leena; Kesälä-Lundhal, Kirsti; Lausala, Talvikki (työryhmä). 1983. Kansanomaisia peitteitä. Kotiteollisuuden keskusliitto.
Raanuiksi nimitetään useita erilaisia peitteiksi tarkoitettuja kudottuja tekstiilejä. Yleisimpiä näistä ovat ne, joita Juopperi (ja mie, koska olen myös kotoisin Pohjois-Suomesta) on nähnyt lapsuudessaan ja tottunut pitämään raanuina, eli ripsiraanut, joissa on kuderaitoja, ja sidoksena ripsi. Tämän kaltaisia tekstiilejä tavataan Heikkosen mukaan "kaikkialla missä kankaankudontaa on harjoitettu". Pohjois-Suomessa niitä on käytetty peitetarkoituksessa pidempään kuin muualla Suomessa.(s.4.)
Heikkonen jaottelee ripsiraanut vielä neljään eri ryhmään:
1. Lapin raanu on saamelainen tekstiili. Se on kudottu pystykangaspuissa ja sen loimi- ja kudelangat ovat villaa. Perinne on säilynyt kolttasaamelaisilla. (s.4.)
2. Peräpohjalaiselle raanulle on tyypillistä tietynlaiset kirkkaat värit ja raidoitusmallit. Raidat ovat yleensä symmetriset raitaryhmät, joiden leveys on 10-20 cm. Vanhemmissa raanuissa raidat ovat kapeammat kuin uudemmissa. (s.4.)
3. Kainuulainen peilikäs, eli peiliraanu on sidokseltaan epätasaraitaista kuderipsiä. Tekstiiliä on kudottu erittäin paljon muutamilla paikkakunnilla Kainuussa 1800-luvun loppupuolelta lähtien. Erityisen paljon peilikkäitä kudottiin 1930-luvulla. (s.5.)
4. Pelkkaraanuja on kudottu pienehköllä alueella Keski-Lapissa. Tekstiiliin on poimittu symmetrisiä kuvioraitoja kudontalastalla, eli pelkalla. (s.5.)
Kudekuviollisia raanuja on kudottu Länsi-Suomessa, ja Heikkosen mukaan ne on omaksuttu Ruotsista. Nämä Heikkonen jakaa suora- ja vinokuvioisiin raanuihin.(s.6.)
Suorakuvioisia raanuja on yksinkertaisen tekniikan vuoksi kudottu laajoilla alueille kaikkialla Länsi-Suomessa (s.6).
1. Suoraraitainen eli vakoraanu, joita on kerätty museoiden kokoelmiin erityisesti Etelä-Pohjanmaalta ja Varsinais-Suomesta (s.6).
2. Suoraruutuinen raanu, jotka voi ryhmitellä vielä neljään eri ryhmään värien ja kuvioaiheiden perusteella. Erilaisia malleja on yleensä nimetty paikkakuntien mukaan, kuten Vöyrin, Pietarsaaren ja Naantalin raanut. Suoraruutuisia raanuja on kudottu erityisesti Pohjanmaalla. (s.6.)
Vinokuvioiset raanut
1.Silmikkoraanut, joita on kudottu peiteeksi erityisesti Keski-Pohjanmaalla. Silmikkoraanuja on käytetty myös kerrossänkyjen edusverhoina pohjalaisissa tuvissa. Peitteisiin on voitu pujotella erilaisia kuvioita, ja niitä on valmistettu kapioihin. (s.6-7.)
2. Rengasraanut eli rinkiset raanut, jotka ovat levinneet laajemmalle kuin silmikkoraanut, Itä-Hämeeseen ja Kymenlaaksoon asti. Rengasraanu tunnetaan myös nimellä väsköötti, joka viittaa tekniikaltaan vastaavaan ruotsalaiseen tekstiiliin nimeltään västgötatäcke. Rengasraanuissa on myös usein pujotuskuvioita. (s.7.)
Opiskellessani Oulun seudun ammattiopistossa kutojaksi vuosina 2007-2009, yksi tehtävä oli suunnitella ja toteuttaa kattausliinasarja, joissa käytetään kudekuviollisten raanujen rakenteita. Tämän blogitekstin kuvat ovat tuolloin tekemästäni portfoliosta, jonka sivut nyt skannasin. Kuvat saa isommaksi klikkaamalla. Tekstin lähteenä olen käyttänyt seuraavaa kirjaa, jonka sivunumerot olen merkinnyt aina kappaleen loppuun.
Heikkonen, Raija (teksti); Kajander, Marja-Leena; Kesälä-Lundhal, Kirsti; Lausala, Talvikki (työryhmä). 1983. Kansanomaisia peitteitä. Kotiteollisuuden keskusliitto.
Raanuiksi nimitetään useita erilaisia peitteiksi tarkoitettuja kudottuja tekstiilejä. Yleisimpiä näistä ovat ne, joita Juopperi (ja mie, koska olen myös kotoisin Pohjois-Suomesta) on nähnyt lapsuudessaan ja tottunut pitämään raanuina, eli ripsiraanut, joissa on kuderaitoja, ja sidoksena ripsi. Tämän kaltaisia tekstiilejä tavataan Heikkosen mukaan "kaikkialla missä kankaankudontaa on harjoitettu". Pohjois-Suomessa niitä on käytetty peitetarkoituksessa pidempään kuin muualla Suomessa.(s.4.)
Heikkonen jaottelee ripsiraanut vielä neljään eri ryhmään:
1. Lapin raanu on saamelainen tekstiili. Se on kudottu pystykangaspuissa ja sen loimi- ja kudelangat ovat villaa. Perinne on säilynyt kolttasaamelaisilla. (s.4.)
2. Peräpohjalaiselle raanulle on tyypillistä tietynlaiset kirkkaat värit ja raidoitusmallit. Raidat ovat yleensä symmetriset raitaryhmät, joiden leveys on 10-20 cm. Vanhemmissa raanuissa raidat ovat kapeammat kuin uudemmissa. (s.4.)
3. Kainuulainen peilikäs, eli peiliraanu on sidokseltaan epätasaraitaista kuderipsiä. Tekstiiliä on kudottu erittäin paljon muutamilla paikkakunnilla Kainuussa 1800-luvun loppupuolelta lähtien. Erityisen paljon peilikkäitä kudottiin 1930-luvulla. (s.5.)
4. Pelkkaraanuja on kudottu pienehköllä alueella Keski-Lapissa. Tekstiiliin on poimittu symmetrisiä kuvioraitoja kudontalastalla, eli pelkalla. (s.5.)
Kudekuviollisia raanuja on kudottu Länsi-Suomessa, ja Heikkosen mukaan ne on omaksuttu Ruotsista. Nämä Heikkonen jakaa suora- ja vinokuvioisiin raanuihin.(s.6.)
Suorakuvioisia raanuja on yksinkertaisen tekniikan vuoksi kudottu laajoilla alueille kaikkialla Länsi-Suomessa (s.6).
1. Suoraraitainen eli vakoraanu, joita on kerätty museoiden kokoelmiin erityisesti Etelä-Pohjanmaalta ja Varsinais-Suomesta (s.6).
2. Suoraruutuinen raanu, jotka voi ryhmitellä vielä neljään eri ryhmään värien ja kuvioaiheiden perusteella. Erilaisia malleja on yleensä nimetty paikkakuntien mukaan, kuten Vöyrin, Pietarsaaren ja Naantalin raanut. Suoraruutuisia raanuja on kudottu erityisesti Pohjanmaalla. (s.6.)
Vinokuvioiset raanut
1.Silmikkoraanut, joita on kudottu peiteeksi erityisesti Keski-Pohjanmaalla. Silmikkoraanuja on käytetty myös kerrossänkyjen edusverhoina pohjalaisissa tuvissa. Peitteisiin on voitu pujotella erilaisia kuvioita, ja niitä on valmistettu kapioihin. (s.6-7.)
2. Rengasraanut eli rinkiset raanut, jotka ovat levinneet laajemmalle kuin silmikkoraanut, Itä-Hämeeseen ja Kymenlaaksoon asti. Rengasraanu tunnetaan myös nimellä väsköötti, joka viittaa tekniikaltaan vastaavaan ruotsalaiseen tekstiiliin nimeltään västgötatäcke. Rengasraanuissa on myös usein pujotuskuvioita. (s.7.)
Tässä vielä valmis kattausliinasarja, josta olen kertonut myös täällä .
Tein lisäksi vielä muutaman yksivärisen vakoraanun, kun aikaa oli.
Tässä vielä vähän prosessia, eli ensimmäiset ideat:
Sekä suunnitelmia kattausliinasarjaan:
maanantai 25. huhtikuuta 2016
Siivenkärjissä pirtanauhat
Kävin kävelyillä ja ihmettelin kevättä.
Kuvittelin että saisin kävellen ratkaistua monimutkaisia ongelmia.
Sen sijasta ratkesivat vain tähän yksinkertaiseen huiviin liittyvät ongelmat.
Olivatko ne tyhjänpäiväisiä kävelyitä sitten?
Olisiko ollut parempi istua sisällä, tuijottaa näyttöpäätettä ja hakata näppäimistöä,
että edes näyttäisi siltä kuin olisi saanut jotain vakavaa ja aikuista aikaiseksi?
Ehkä pitää sitten tämä huivi edes dokumentoida vakavasti ja aikuisesti.
Musta ja harmaa lanka ovat Lopi Kambgarnia Islannin reissulta.
Ostin niille kaveriksi turkoosin kerän,
mutta se nyt ei sopinut tähän etelän kevääseen yhtään, tähän leskenlehtiaikaan.
Keltaiset ovat paksua Pirkkalankaa.
Paino: 108 g
josta harmaata 50 g,
mustaa 34 g ja
keltaisia yhteensä noin 25 g.
Koko: Siipiväli 140 cm
+ nauhat ja tupsut 2 x 25 cm
Huivi venähti kovasti, kun kastelin sen ja asettelin sileytymään (eli pistin lattialle pyyhkeen päälle ja annoin kuivua yön yli, näiden asioiden kanssa en jaksa pingottaa). Kastelematon huivi meni juuri kaulan ympäri niin, että sain nauhat rusetille.
Pujotin huivin siipien kärkiin virkkuukoukulla loimilangat ja kudoin pirtanauhaa.
Tutkaimista tein tupsut,
lauantai 28. kesäkuuta 2014
Tänään haluan vain
Tänään haluan vain kertoa,
että
![]() |
| Räsymatto. Koko 125 x 72 cm. 2005. |
![]() |
| Kudottu 125 cm leveään loimeen poikittain |
sunnuntai 8. syyskuuta 2013
Paina Pauliina!
Aina auliina. Eli kuinka otin haltuun toisen nimeni.
Minusta nimi on parhaimmillaan niin kuin loitsu tai taikasana. Omaan loitsuuni olen oikein tyytyväinen. Siihen sisältyy etunimi, toinen nimi ja sukunimi. Siinä on 24 kirjainta, 10 tavua, 5 eri konsonanttia, 5 eri vokaalia ja hyvä rytmi. Etunimi ja sukunimi minulla ovat olleet hallussa jo pitkän aikaa, ja haltuunottoon liittyy sekalaisia tarinoiden rippeitä.
Etunimeeni olen aina ollut tyytyväinen. Vaikka se on pitkä, kolmitavuinen, ei minulla ole ikinä ollut mitään eläviä lempinimiä. Lyhytaikaisia ja hetkellisiä kyllä, mutta ei mitään, joka olisi tarkoittanut minua niin kuin minun etunimeni tarkoittaa. Etunimeni on klassinen ja kansainvälinen, hyvä siis että edes jokin osa minusta on. Sen olen jo lapsena saanut tietää, että nimi tulee kreikan kielestä ja sen merkitys on loistava. Kelpo merkitys. Nyt kun kaivelin hakukoneita, sieltä tuli myös tällainen tieto että nimi voisi tulla sanasta helios, aurinko. No jopas! Niin hämmentävän suurta, että en pysty sitä kyllä oikein käsittelemään näin äkkiseltään.
Sukunimeni sen sijaan on yleinen suomalainen sukunimi. Tosin siellä mistä mie olen kotoisin, se ei ole yhtään niin yleinen kuin sen valtakunnallisen yleisyyden perusteella voisi luulla. Jos etunimeni on se, mikä mie olen, niin sukunimeni taas on se josta tulen ja mihin olen menossa. Kai voisi sanoa, että sukunimeni on se, mihin kuulun. Jos sukunimessäni olisi L-kirjaimen paikalla se vaikea kirjain, jota varten minun täytyy astella kieleni, se oli Hämäräinen, ja silloin se viittaisi siihen mistä kerrotaan Eino Leinon runossa Nocturne: Edessäni Hämäräinen tie, tuntemattomahan tupaan vie. Jos taas tästä vaikeakirjaimisesta versioista putoaa Ä:n pisteet pois, se on Hamarainen, ja silloin se viittaa kirveen hamaraan.
Etunimeni ja sukunimeni ovat hyvä parivaljakko. Esimerkiksi siksi, että kun niiden ensimmäisiä kirjaimia pistää päällekäin, syntyy tikapuut.
![]() |
| Oulun seudun ammattiopistossa tekemäni ryijy. Koko 25 cm x 60 cm. |
Toinen nimeni on kulkenut mukana, osana loitsua, mutta en ole oikein käsittänyt sen tarkoitusta siinä. Pauliina tulee kuulemma latinan sanasta paulinus ja tarkoittaa pientä tai vähäistä. Kelpo merkitys mielestäni, koska lähempänä mie sitä olen, kuin suurta ja mahtavaa. Nimen loppuosassa on Liina, joka tarkoittaa kangasta ja nauhaa, ja sehän sopii kutojalle ja tekstiilialan ammattilaiselle (sukunimeni voisi muuten olla myös Kangas). Mutta silti ei Pauliina ollut minulla ihan hallussa, ennen kuin vasta viime keväänä.
Viime keväänä olin opetusharjoittelussa nykytaiteen museo Kiasmassa. Naisten päivänä 8.3. Kaija Papu ja Hanneriina Moisseinen pitivät Kirjokirja-työpajan, jossa jokainen osanottaja sai tehdä tilkulle kirjan sivun. Aiheena oli jokin merkityksellinen asia tai tapahtuma omassa elämässä. Mie olin apukäsinä tuossa työpajassa, ja kun oli hetki aikaa, aloitin oman sivuni teon. En ehtinyt saada sitä valmiiksi. En myöhemminkään, vaikka Kirjokirja oli mulla vielä työpajan jälkeen käsissäni. Mie nimittäin sidoin sen, tai siis ompelin sivut ja kannet paikoilleen.
Nyt tilkku on kadonnut. En löydä sitä mistään. Mutta miepä kerron, että ehdin kirjailla siihen tällaisen tekstin:
P niin kuin
Koska ajattelin, että moni asia josta tykkään, alkaa P- kirjaimella.
Kuten polkupyörä (minun on punainen).
Tai muut pyöreät, pyörivät asiat, piirit...
Oivalsin sitten, että myös toinen nimeni alkaa P:llä, ja todennäköisesti poljin pyörälläni kun mieleeni tuli loru:
Paina Pauliina aina auliina!
Ja sehän on juuri sitä mitä mie teen.
Siitä minun toinen nimeni kertoo, kuinka mie painan tukka putkella, mutta aina kilttinä, auliina. Molemmat asioita, joihin olen väsynyt monia kertoja ja joita olen ihmetellyt ja kironnut, mutta enää ei ole siihen mitään syytä. Tämä asia on osa minun loitsuani, osa minua. Asia selvä, hyväksytty ja loppuun käsitelty.
![]() |
| Alkuperäinen naistenpäivänä aloittamani tilkku on kadotuksessa, mutta tein siitä toisinnon 30 cm x 30 cm kokoiselle puuvillapellavaliinalle. |
Tunnisteet:
identiteetti,
juuret,
kirjonta,
kudonta,
museot,
prosessi,
ryjy,
tapahtumat
sunnuntai 27. tammikuuta 2013
Tammikuu
Tammikuu on kadonnut ja aloitin etsinnät Haavemaasta.
Tein tuollaisia pellavakattausliinoja nelisen vuotta sitten opiskellessani kudontaa. Kattausliina on kude- ja loimipomsia/satiinia ja kuvio on painettu. Kuteen väri määrättiin, koska liinat tehtiin opiskelupaikan myymälään Tuumaan ja tikkiin. En ehkä itse olisi silloin valinnut tuollaista hempeää vaaleanpunaista. Painokuvio ja sen väritys sen sijaan on itse suunnittelemani.
Kun nämä tulivat valmiiksi, tykkäsin näistä todella paljon ja nimesin ne Tammikuuksi, koska tuon värinen tammikuu minun mielestäni on.
Täällä Helsingissä minun sisäisen kalenterin ja valontajun mukaan hädin tuskin edes on tammikuuta. Valoa on jo vähintään helmikuisesti ja ihania pastelliväritaivaita olen nähnyt vain vilaukselta. Elämänpiirini täällä on sellainen, että hädintuskin edes näen taivasta. Eräänä iltana tajusin, että en muista koska olisin nähnyt kuun paistavan täällä maahan asti, vaikka taivaalla olenkin sen nähnyt. Katuvalot syövät kuun säteet.
Niin että kovasti se minua vaivaa, välissä aivan rintaa puristaa: arktinen kaipuu.
Eräällä kurssilla on juuri aiheena utopiat, ja tajusin että Pohjoinen on minun utopiani (eli "paikka jota ei ole"). Olinkin vähän miettinyt, mitäs tämä on, kun yliopiston ruokalan ikkunasta toivoo Hakaniemen sijasta näkevänsä valkoista aavaa loputtomiin asti. Ensin ajattelin että kyseessä on jokin post-apokalyptinen kuvitelma, mutta kun siihen ei liittynyt mitään ahdistavia tunteita, niin olkoot sitten nimeltään utopia-ajatus.
Törmäsin aivan vähän aikaa sitten sattumalta Katerina Plotnikovan valokuviin, joissa on ihana satumaisen pohjoisen tunnelma (joka on saatu kuulemma aikaan täysin ilman photoshoppausta). Olin aivan mykistynyt välittömästi ja samalla riemuissani tuttuuden tunteesta. Hyvänen aika, kuinka ihmiselle voikin olla tärkeää nähdä uskomattomissa valokuvissa esimerkiksi mäntyjä tai poroja. Hänen kuviaan löytyy tästä linkistä.
Tämä kuva liikautti minun sielua heti kun näin sen ensimmäisen kerran. En mie mitään yksisarvisia kaipaa, vaan toivon että jos olen niin uupunut, etten enää itse jaksa, niin poro kantaisi minut sinne missä on koti.
I am longing for the arctic again. I made that little table cloth about four years ago, and I think there are the colours of January. I am living now much southern place than where I have born and according to my inner calendar here is no January at all.
I have realized that The North is my Utopia and Wonderland. Luckily there is some people who share my Utopia, for example photographer Katerina Plotnikova. There is something empowering to see some very familiar things like pines and reindeers in her wonderful and dreamlike photos. This picture is my favourite. I am not dreaming of an unicorn but a reindeer to carry me home if I am not able to do it myself.
This song fits for the moments when I just keep bicycling the streets of this city though I would like to mount the reindeer and leave.
Edu Kettunen on muuten varmasti ainoa joka osaa laulaa autoista ja niillä ajosta niin että sydän pakahtuu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


























