Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaavoitus/kuosittelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaavoitus/kuosittelu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 6. helmikuuta 2017

Viime vuosi

Nyt kun alkaa olla kuukauden verran etäisyyttä viime vuoteen, niin on hyvä vastata tähän Sojalta saamaani haasteeseen.

1. Mitä unelmia toteutit 2016? 
Itseasiassa oli sellanen vuosi, etten oikein edes osannut enää haaveilla. Syyskuun alussa oli Nuppu Print Companyn ensimmäisen malliston julkaisutapahtuma, jossa osallistuin Sanna Wikströmin unelmatyöpajaan. Tehtävänä oli kirjoittaa paperille unelmapäivän kulku. En osannut kirjoittaa kuin ihan arkisia asioita. Sellaista, että saa nukkua niin pitkään kuin huvittaa ja käydä koiran kanssa kävelyllä joen rannalla. Mutta vaikken mistään kyennyt haaveilemaankaan, niin pari pitkäaikaista kuormittavaa asiaa tuli valmiiksi: gradu ja muutto.

Nuppu Print Companyn ensimmäisen malliston julkiistamistilaisuus.

2. Mitä opit? 
Sen verran suurien projektien kanssa puursin sekä opinnoissa että töissä, että opin kuinka elefantti syödään: pala kerrallaan. 

3. Mitä murehdit? 
Sitä gradua. Ja asuntoasiaa murehdin myös.

4. Mistä nautit?
Työyhteisöstä, helposta työmatkasta, luonnonvesissä uimisesta.



5. Mitä haaveita on vuodelle 2017?  
Mulla on vähän sellanen sitkeä uskomus, että jos sanoo ääneen, tai itseasiassa jos edes ajattelee, mitä toivoo, niin se ei toteudu. Ehkä siksi en osaa oikein haaveilla? Minusta olisi kyllä hauska käydä taas Alpeilla, jossa kävin parin vuotta sitten, ja koska tämä ei ole mikään akuutti tai olemassaolooni vaikuttava asia, niin sen voi sanoa ja sitä voi ajatella. Haluaisin käydä myös Ruotsissa Carl Larsson Gårdenissa.
Misurina-järvi Dolomiiteilla pari vuotta sitten.

6. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä? 
Joo, paljon historiallisia henkilöitä, kun historia-aiheisten asioiden kanssa painin sekä opinnoissa että töissä.

7. Mitä halusit, mutta et saanut? 
Työhuonetta ja pihaa.

8. Mitä halusit ja sait? 
Keinutuolin.




9. Mikä oli suurin pettymyksesi?
Tulee mieleen yksi koirankoulutustarina, jonka olen jollain luennolla kuullut. Tarina meni niin, että oli agility/toko/tms. koira, jota oli ohjattu saksaksi. Jossain tilanteessa koiraa kuitenkin ohjasi englanninkielinen henkilö, joka jossain tiimellyksessä kehui koiraa sanomalla "Fine!". Koira kuitenkin saksankielisenä kuuli, että "Nein!", ja romahti, koska tiesi tekevänsä aivan oikein, mutta palaute sanoi muuta. Vähän tämän tyyppinen tilanne aiheutti suuren pettymyksen. Ei puhuttu ihan samaa kieltä, noin kuvaannollisesti.


10. Kenen käytös pöyristytti sinua eniten?
Minun on pitänyt jo muutaman vuoden ajan varjella itseäni uutisilta ja internetiltä, että pysyn elinkelpoisena. Minua pöyristyttää sydämen sivistyksen puute, yksiulotteisuus, mustavalkoisuus ja pelkästään rahalla kaiken mittaaminen, ja näitähän on nyt kyllä nähty.

Kamalaa lopettaa kirjoitus näin! No loppuun vielä yksi lisäkysymys.

11. Mitä käsityötä teet juuri nyt?
No kuule, mukava kun kysyit! Viime aikoina olen kovasti ommellut, ja eilen juuri kuosittelin paitakaavani yläosaan vedostuksia. Kunhan vain saan aseteltua tuon lirmun trikoon lankasuoraan, niin saan leikattua kappaleet ja pääsen testaamaan, kuinka kaava toimii.


En haasta ketään, kun tämä vuosihan on tosiaan jo hyvässä vauhdissa ja viime vuosi vain loittonee. Mutta jos joku kokee tarvetta muisteluun, niin ota tästä hyvä haaste!

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Jouluhillat

Askelmista, marjoista ja vähän ompelustakin.

Minun kotipaikkani, se jossa olen asunut lapsuuteni ja nuoruuteni, on keskellä jänkää. 
Suurten vuomien, eli aapasoiden, rannoilla. 



Olen kerännyt hilloja lapsesta lähtien. Aivan pienenä keräsin mieluiten raakoja hilloja, koska niistä pystyy irrottamaan jokaisen palluran erikseen, ja ne olivat sitten barbin omenoita. Hillasta maksetaan yleensä hyvä kilohinta, joten niiden poimimisella voi tienatakin, mutta en ole aikoihin kerännyt hilloja myyntiin. Hillastelen ihan siinä kodin lähellä. Olen kävelevä ihminen muutenkin, joten nautin jo pelkästään jängällä kävelystä. Se on ekstraa, jos sattuu vielä löytymään hyvä hillapaikka. Olen ollut iloinen vähistäkin marjoista, mutta sukulaisen lausahdus "noh, kyllähän siitä jouluhillat saa", on aina tuntunut latistavalta. Niin kuin ei ihan riittäisi. Viime vuosina en ole paljoa enää hilloja löytänyt, sillä olen ollut aina liikkeellä väärään aikaan. Asun poissa Lapista, ja aikataulut on sanellut joku muu kuin luonnonmarjojen satoajat.


Kun loppusyksystä näin Paapiin uutuuskankaita, olin heti ihastuksissani metsämarja-aiheista. Sammalpolku-kangas on sykähdyttänyt minua jo vuosien ajan, mutta nyt ensimmäistä kertaa ostin Paapiilta mitään, Cloudberry- ja Varpu-trikoita, kun bussimatkan päässä oli Pop up -kauppakin. Tarkoitukseni oli ommella jo ennen joulua yhtä jos toistakin. En ommellut. En oikein tiedä mitä tein. Ei ainakaan mennyt ihan putkeen juuri mikään. Mutta minulla oli jouluksi suunnitelma: aioin mennä pitkästä aikaa Nuuksioon ja kävellä.

Jouluviikolla sattui kuitenkin onnettomuus, jossa olisi ollut ainekset pahempaakin, mutta onneksi vain nyrjäytin nilkkani. Olin astumassa lähijunaan, kun astuinkin siihen junan ja laiturin väliseen rakoon. Nyt kun olen vähän tarkemmin katsellut matalalattiajunien ovensuita, niin en kyllä ihan ymmärrä miten se oli mahdollista. Minulla ei ole mikään pieni jalka eikä varsinkaan kenkä, mutta silti onnistuin astumaan aivan suoraan siihen aukkoon ja jysäyttämään jalkani maahan raiteiden tasalle. Joku mies nosti minut saman tien ylös ja junaan, ja kysyi vointia.  -Kaikki hyvin, voin kävellä! Mutta tunsin ettei kaikki ollut kunnossa.

Jouluna en sitten kävellyt lainkaan. Ompelin ja kuuntelin radioita. Radio Suomesta ei joulun aikaan tullut lainkaan uutisia. Se tuntui kyllä juhlavalta. Paapiin hillakankaasta tein joulumekon. Muita jouluhilloja ei sitten ollutkaan.


Mekko on tehty omalla kaavalla, ja metri kangasta tuli käytettyä varsin tarkoin. Keskellä takana on sauma, taskupussit on eri kankaasta ja nipistin vähän hihojen pituudesta, Kankaan kuvio on onneksi leikattavissa miten päin vain, muuten ei olisi onnistunut. Siitä lähtien kun mekko valmistui, se on ollut lähes koko ajan ylläni. Jalkakin paranee ja sain aloittaa uuden vuoden omin jaloin.


perjantai 2. joulukuuta 2016

Voimaeläimeni on jänöpupu

Mailmankaikkeus kyllä yrittää aina välissä tarjota mulle hevosta, mutta toistaiseksi aion pitää jänekseni.


Hankin Käpysen Jänispolkka-kangasta jo aikoja sitten. Tykkään yleensäkin esittävistä kuoseista, ja arvostan erityisesti sitä, jos kankaassa on esittäviä aiheita, ja se on enempään kuin pelkästään yhteen suuntaan leikattavissa. Tässä Jänispolkassa on mahdollistettu neljään suuntaan leikkaaminen hyvin yksinkertaisella, mutta minusta aivan hirvittävän hyvällä sommittelulla. Sais minun puolesta tulla vielä tuotantoon uusina väriversioina!



Ajatus Jänispolkan ompelusta hautui kuukausikaupalla. Paita piti saada. Voimapaita, sillä oli sellainen syksy, että piti vain jaksaa ja jaksaa. Ja kun viimein onnistuin kuosittelemaan itselleni yläosan kaavankin, (edelliset versiot samalla kaavalla täällä, täällä ja täällä) ei minua pidätellyt enää mikään. Vaikka kaava onkin joustamattomia kankaita käyttäessä vähän turhan nafti yläseltästä, niin trikoolle se on oikein hyvä. Tästä paidasta halusin laatikkomaisen, ja ihan kokeilun vuoksi vain tein tuollaisen takaa pidemmän helman.



Mutta miksi arkinen, pieni jänis? No, koska tykkään arkisista pienistä asioista. Mutta on mulla vähän oman suvun lehmäkin ojassa näiden pitkäkorvien suhteen. Nimittäin kun yhtä sukupuuni haaraa kulkee kohti menneisyyttä, tulee lopulta vastaan mielestäni kiehtova sukunimi Jäneslampi. Yhdestä esiäidistäni, Magdaleena Jäneslammesta, on Kansalliskirjaston kokoelmassa vuonna 1803 piirretty muotokuvakin. Hänellä oli nimittäin nenässään aika komea kasvain, joka tiettävästi onnistuneesti leikattiin pois.



torstai 3. marraskuuta 2016

Loppukesän tunnelmia

Variaatio I teemasta yläosan kaava.

Keskikesän aikohin aloin olla tyytyväinen kuosittelemaani yläosan kaavaan, Oli hartiat kohdallaan ja hihat ja kaikki! Kaavan istuvuus on oikein mainio mielestäni, mutta ergonomiassa on se vika, että yläselässä ei ole kylliksi niin sanottua halausvaraa. Tämä kävi ilmi vasta käytön myötä, kun vaatteen valmistus on kuitenkin niin jännittävää puuhaa, ja olen näköjään antanut itseni oppia sovitusvaiheissa tarkkailemaan vain niitä istuvuusongelmia.



Kaavan ongelmasta huolimatta tein samalla kaavalla vielä yhden vaatteen joustamattomasta kankaasta. Kangas on yli vuosi sitten ostettua viskoosia Eurokankaan palalaarista, ja siinä on oranssisella pohjalla harmaansinisiä pilkkuja ja hyttysiä. Luitte aivan oikein, hyttysiä!


Värinsä ja hyttysten puolesta paita muistuttaa minua loppukesästä. Erityisesti kotiseudun hilla-ajasta, joka taas tänä vuonna meni multa ohi. Olin liian aikaisin ja kiireessä liikkeellä pohjoisessa, mutta jokusen hillan sain sentään kerättyä jängältä suoraan suuhuni.


Hillajängälle tämä paita päällä ei kuitenkaan kannata mennä, koska halausvaraa tarvitaan myös marjanpoimimiseen. Ja polkupyörällä ajoon ja kaikkeen eteen ja alaspäin suuntautuvaan kurkotteluun...Variaatiot aiheesta yläosan kaava jatkuvat siis edelleen, sillä on parempi sekä minulle että vaatteelle, että saan kurkotella rauhassa.

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Nuuskamirkkunen

Juhannusompelusten imussa lisää ompelua.

Kun sain juhannusaattona Taikamuumi-kankaasta tekemäni mekon valmiiksi, olin niin iloinen siitä, kuinka hyvät kaavat olin saanut aikaan! Aloin heti suunnitella toista mekkoa Solbiati-pellavasta, jonka ostin jo hyvän aikaa sitten Eurokankaan palalaarista.

Muistan kun ostin kankaan. Olin aivan ihmeissäni siitä, kuinka hyvälaatuisia pellavakankaita laarissa oli. Tämän kankaan väri ei ole mikään ykkössuosikkini, mutta kutojan sydämeni suli täysin, sillä se on kärkitoimikasta! Ja se ei ole mikään yleinen sidos varsinkaan niiden kankaiden joukossa, mitä Eurokankaan laareista voi löytää.


Pistin etäisesti mieleen nimen Solbiati, ja nyt viimein otin siitä selvää. Kyseessä on siis suuri ja vanha italialainen tekstiiliyritys, joka on erikoistunut pellavaan. En todennäköisesti ole törmännyt yrityksen nimeen aiemmin siksi, että en varsinaisesti ole kohderyhmää. En tiedä, onko näitä kankaita missään myynnissä pakalta - vai menevätkö lähes kaikki valmisvaatetuotantoon sellaisille merkeille, joista en ole ikinä kuullutkaan. Sillä sellaisia vaatteita ei liiku kirpputoreilla. Hyppysiini tuntuva laadukkuus on todennäköisesti siis todellista, eikä vain illuusioita.


Kuositteluongelma: halusin hihat. Olen pelännyt tätä hetkeä pitkään. Kokemusteni mukaan hihat ovat hirveän vaikeat ja pelottavat ja aiheuttavat aina ongelmia. Tehtaamon Tiinan avulla pääsin kuitenkin ongelman alkujuurille, ja opin missä on istutetun hihan olkasauman kohta. Se olikin senttiä alempana mitä olen luullut/väärin oppinut! Kuosittelin hihan pyöriön peruskaavan ohjeen mukaan, ja pyöriön pituus ihmeellisesti oli  juuri sopiva olkasaumaan, jonka käsi- ja silmävaralla piirsin muumimekon kaavaan.

Hihan pituus valikoitui tuollaiseksi kyynärpään yläpuoliseksi sen perusteella, että olen omin korvin kuullut Anna Ruohosen sanovan, että se on lyhyiden hihojen pituuksista mairittelevin kenelle hyvänsä.

Ompelin mekkoa illan ja aamun, ja pistin se heti päälleni Kehrääjien killan ja Rukkikuiskaajan järjestämään kehräystapahtumaan Seurasaareen. Kun oli tarkoitus olla koko päivä ulkona, niin otin mukaan vuosia sitten pihakirppikseltä Oulusta ostamani hellehatun, joka sattumalta on myös vihreä.

Kas! Nuuskamirkkunenhan se siinä!

Kiitokset kuvasta S.Hämäri!
Kuvassa kokeilen ensimmäistä kertaa kehräystä intialaisella charkha-rukilla. Epätoivoinen ilme - johon on kuvaustilanteen vuoksi saatu väännettyä vähän hymyä - kuuluu asiaan. Lisää charkhasta voi lukea Rukkikuiskaajan Kehräyshaaste -postauksesta heinäkuun kohdalta.



perjantai 8. heinäkuuta 2016

Liihoittelua varten

Juhannusompelus II, ja siinäpä ne sitten olivatkin tällä kertaa.

Viime syksynä Jyväskylässä ostin Taitoshop Aiviasta Keski-Suomen kansallispuvun paidan ja röijyn kaavat. Melkein lähes yksinomaan siksi, kun ne olivat siellä kaupan hyllyllä niin helposti ostettavissa. Kaavoihin liittyvät ohjeita ei ollut valmiina, vaan ne piti tulostaa. Siinä kesti hetkisen, mutta mulla oli aikaa odottaa.

Olen mielessäni suunnitellut takkia, ja sen vuoksi halusin nyt testata Keskisuomen (ja Kuhmoisten) röijyn kaavaa. Kankaaksi valikoitui Eurokankaan palalaarista ostamani ohuen ohut Solbiati-pellava, ihan vain helteen vuoksi/kunniaksi.

Kaavoja muokkasin vain se verran, että leikkasin etukappaleet yhtenäisinä (kaavassa ne ovat esikuvan mukaisesti tehty kahdesta kappaleesta) ja hihoista tuli kankaan riittävyyden vuoksi lyhyemmät.

Kangas oli näin testiompeluun vähän rasittava ommeltava, kun teki mieli vain saada nopeasti valmista, ja ohut ja harvahko pellava völlyi paininjalan alla. Etureunojen muodot vääristyivät liioittelevasti. mutta ne saakin aika mukavasti solmittua kiinni.


 Selän sauman kohdalla on vino langansuunta, ja se venyi ihan holtittomasti. No tein sinne pikku laskokset. Sopivat minusta tyyliin, kun tällainen liihoitteluvaatehan tästä tuli. Sellainen joka on ihan omiaan helteisissä puutarhajuhlissa tai kun aamuisin menee nauttimaan teetä terassille. Harvemminhan (koskaan) sitä tapahtuu, mutta on hyvä olla vaate valmiina.


No se istuvuus sitten: erittäin kansanomainen. 

Takkia en tekisi tästä kaavasta tällaisenaan, sillä sen alle ei juuri mahtuisi niitä vaatteita, mitä arkisin käytän. Jos sen sijaan tekisin Keski-Suomen tai Kuhmoisten kansallispukua, niin istuvuus olisi aika erinomainen. Tekisin ensin paidan ja liivin valmiiksi, ja sitten röijystä kokeilukappaleen paksuhkosta ja tukevasta kankaasta (oikea röijy on vanutettua villakangasta pellavavuorilla). Sovittaisin kokeilukappaletta liivin ja paidan päälle ja hameen kanssa. Jotain pienen pieniä muutoksia pitäisi ehkä tehdä, että saavuttaisin röijyn esikuvan olemuksen. Istuuus sen sijaan olisi oikein kansanomainen ja hyvä. Se tarkoittaa sellaista tuntua, että jos arjessa pitämäni vaatteen rinnanympärys tuntuisi yhtä napakalta, sitä tekisi mieli löysätä 
Mutta kansallispuvussa se kuuluu asiaan, näin olen antanut itseni oppia..

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Vaarallinenjuhannustaikamuumipuku

Juhannusompelus I

Juhannuksena ompelin, samoin kuin viime vuonna. Tajusin, että se johtuu ehkä siitä, että hankin ompelukoneeni kaksi vuotta sitten juhannuksen aikoihin, joten vuosipäiviähän tässä ilmiselvästi vietellään.

Kankaan hankin yli vuosi sitten siinä vaiheessa kun Finlayson alkoi toimitusjohtaja Jukka Kurttilan johdolla tehdä konkreettisia arvojen mukaisia tekoja. Äänestin jaloillani, jotka veivät minut Finlaysonin myymälään ostamaan metrikaupalla kankaita. Taikamuumia ja Luotomuumia sillä kertaa.




Mekko oli mielessä pitkään, mutta viimein juhannuksen alla piirsin pienen luonnoksen ja aloin kuositella. Lähtökohtana kaavoille oli Gertie´s book for better sewing (Hircsh, Gretchen. 2012) -kirjassa oleva Portrait blouse. Tein jo viime syksynä mallista lakanakangasproton, kun kuosittelin sen pohjalta villakangasmekon. Vaikka mulla ei todellakaan ole silmämääräisesti eikä mittojen puolesta mikään missikeho, niin nyt olen alkanut viimein tajuta, että kolmiulotteisena kappaleena minussa on kummallisen paljon muotoja. Minun on aivan turhaa tehdä mitään ilman totisia rintamuotolaskoksia, ja sen puolesta nämä Gertien vintage-henkset kaavat sopivat mulle hyvin.




Kuosittelin Portrait blouse -paidan kaavaan helman, taskut ja prinsessaleikkauksen. 
Takakappaleesta tein A-mallisen ja laitoin vyötärölle kuminauhakujan.


Kuvioiden kohdistaminen ei aina kuulu mielenkiinnon kohteisiini, mutta nyt halusin Vilijonkan ehdottomasti miehustaan. Ja nämä värit on aivan ihanat!




Juhannusaattoiltana sain mekon valmiiksi. 
Vedin sen heti päälleni ja lähdin valokuvausreissulle, 
jonka päätteksi putosin jokeen. 


Pidän sitä hyvänä alkuna vaatteelle. 



lauantai 31. lokakuuta 2015

Syystalvimekko


Lähdin matkoille, ja olin vähän epävarma, kuinka siitä selviän.


Tein mekon suojaksi.


Mekkoon kuuluu villakankainen tunika ja alushame, jonka helma on norjalaisesta villapaidasta (hihoista ja hartioista tein pari vuotta sitten swantsit). Alushameen yläosa on sekoitekangasta. Ompelin tunikan vyötärösaumaan kanttinauhaa ja hameen vyötärölle nauhalenkit, joilla kiinnitän hameen tunikaan. Kun lähtee fyysisesti pois mukavuusalueeltaan (kuten lentokoneeseen ja ulkomaille), on parempi ettei mikään purista mahaa. Hameen vyötäröllä on kuitenkin säädettävä kuminauha, joten tarvittaessa sen saa pysymään päällä ihan ilman tunikaakin.
Neulehelma on siitäkin kätevä, että siihen voi kiinnittää helposti papukaijalukollisen heijastimen,




On hyvä mekko! Toimii!
Lissupaita ja Paratiisin universumi -legginsit.


Toimi oikein hyvin Islannin ilmastossakin.
(Kumisaappaat oli reissussa ainoat kenkäni, eivätkä olleet yhtään liioittelua.)



Tunika toimii myös muiden vaatteisiin yhdistettynä, kuten vaikka Perä-Pohjolan kansallispuvun hameen kanssa.


Tunikan kaavan kuosittelin Gertie´s New Book for Better Sewing -kirjan Portrait blouse -kaavan pohjalta.

lauantai 19. syyskuuta 2015

Yksi mokoma T-paita

Ärsyttää olla kolmiulotteinen.

Tilasin muuta tarkoitusta varten Käpyseltä Jussi Santasen suunnittelemia Dodo- ja Kulkuvälineet kankaita. Kun niitä jäi yli, aloin viikko sitten väsätä itselleni t-paidan kaavaa.
Tässä on kaiken tämän blogitekstissä selvitetyn  lopputulema.
Kesällä tekemäni Lissupaidan hartiat istuvat hyvin, eikä kaavaa tarvinnut muokata hartioiden osalta yhtään. Se on harvinaista. Erittäin harvinaista mulle. Niinpä yritin muokata Lissupaidan kaavoista tavallisen paidan kaavan. Tein kokeilukappaleenkin, jossa kaikki vaikutti vielä aika hyvältä, mutta kokeilukangas oli paljon ohuempaa ja laskutuvampaa kuin varsinainen kangas. Ketuillehan se sitten meni koko homma. Tuloksena oli 1) paita joka näyttää istuvan aika hyvin, kunnes 2)liikahdat, jolloin paita hiilautuu kainaloihin ja rintojen päälle ja ne hyväksi luullut hartiatkin ovat päin petäjää. Pikaratkaisuna 3) helman nykiminen.


Mikä onni että olin ommellut kaiken ompelukoneella! Siitä vaan purkamaan, ja sitten mittailin ja mallailin ja muokkailin. Kuosittelin hihan pyöriön matalemmaksi. Se olikin melkoisen korkea. Ihme, että edes toimii Lissupaidassa. Mutta salaisuus taitaa olla siinä, että Lissupaidan etukappaleessa on vesiputouskauluksen ja poikkileikkauksen vuoksi tilaa. Tähän paitaan yritin alunperinkin loihtia hitusen lisää tilaa etukappaleelle, mutta näemmä liian vähän. Ompelin kainaloon sitten tuollaisen tilkun tuomaan edes sivuille lisää tilaa. 
Vanha ja uusi hiha, ja kainalotilkku.
Vaikka eihän se ongelma siellä kyljessä ole, vaan edessä. 
On se tämäkin, kun mittojen puolesta kehoni on periaatteessa yksi suora pötkylä, 
mutta kaavoituksen kannalta yksi hemmetin monimutkainen pötkylä.

No nyt on t-paita, joka ei istu kovin kauniisti, mutta sentään joten kuten toimii, eli pysyy aika lailla paikoillaan, vaikka ihminen liikkuisikin.

Musiikki lohduttaa. Tähän sopii Nina Simonen kappale Ain't got no..I've got life, sillä myös mulla on monia asioita, joita Nina Simone luettelee.




Ja tässä mitä tarkoitusta varten alunperin hankin kankaat:







torstai 17. syyskuuta 2015

Toinen Roosa



Pari viikkoa sitten kävin Monokini 2.0 hyväntekeväisyysmuotinäytöksessä. Edellisenä iltana tuli mieleeni, että haluan pukeutua sinne Roosa-kankaasta valmistettuun vaatteeseen, ja aloin suunnitella toppia. Kuosittelin topin Lissu-mekon ja -paidan kaavojen pohjalta. 


En ehtinyt kuitenkaan saada toppia valmiiksi (oli yksi akuutimpi syntymäpäivälahjan ompelu meneillään samalla, ja olen aika hidas ompelija). Olen kuitenkin iloinen että tein  tämän, ja nyt on jotain käyttövaatetta Roosa-kankaasta. Ensimmäinen Roosa-paita on istuvuusongelmien vuoksi jäähyllä niin kauan, että keksin kuinka pelastan sen.


Toppi on voimakkaasti A-linjainen, ja helman kaitaleen sisällä on kuminauha Takakappale on raitakangasta, Alareunassa on kaksinkertainen kaitale, joka on leikattu raitatrikoosta pystysuoraan. Myös rullautuva kanttaus pääntielle ja kädenteille on leikattu pystysuoraan, jolloin trikoon oikea puoli rullautuu päälle päin (vaakasuoraan leikatusta kaitaleesta nurjapuoli rullautuu päälle päin).

lauantai 5. syyskuuta 2015

Nokko


Miten ihanaa, kun on hyvä kaava, jolla voi tehdä itselleen toimivia käyttövaatteita.

Kankaat Verson puodista. Leena Rengon suunnittelemat Paratiisin universumi ja Tuohikontti, sekä kudottua raitatrikoota.
Paitsi että nyt alkaa legginsejä olla jo ihan nokko, eikä niitä tarvitse kyllä enempää tehdä pitkiin aikoihin. Niin että mukavuusalueelta pois taas, kaavanmetsästykseen ja  kuositteluviidakkoon. Huoh.


Kiiruhtaa hitaasti -blogissa heitettiin juuri ilmoille harkitun vaatteiden valmistamisen haaste. Ehkä sitä pitäisi sitten tarttua vaatekaappia ovesta, ja nykäistä kaikki hyllyiltä lattialle arvioitavaksi ja ryhmiteltäväksi. Rinna on aiheesta kirjoittanut jo pitkään esim. tunnisteella Project 333. Ja jotenkin on nyt alkanut kiehtoa lähes kokonaan itse tehty vaatekaappi (tai siis sen sisältö). Viime keväänä referoin lyhyesti Makeshift-blogia, jonka luin alusta loppuun. Blogi dokumentoi projektin, jossa henkilö pukeutui vuoden ajan vain itse tekemiinsä vaatteisiin ja asusteisiin.

Yhä useammin huomaan, että suurin osa päälläni olevista vaatteista on itse tehtyjä. Urheilurintaliivejä lukuun ottamatta en käytä enää juuri muita rintsikoita kuin keväällä MakeBran kurssilla tekemiäni. Kesällä otin matkoille mukaan vain vanhoja rintaliivejäni, ja kotiin palattua miltei hätkähdin sitä voimakasta tunnetta, kun huomasin ajattelevani "ihanaa käyttää OMIA rintsikoita!"


perjantai 10. heinäkuuta 2015

Matkahattu

Taivaantarkailija kirjoitti ihan vähän aikaa sitten, siitä, kuinka mukava on olla paikoillaan, kuinka se riittää. Minullekin riittää. Siitä kirjoitti mielestäni myös Eino Leino "Pienentyy mun ympär´elon piiri, aika seisoo nukkuu tuuliviiri. Edessäni hämäräinen tie tuntemattomahan tupaan vie." Sitä se minulle tarkoittaa, että tässä on hyvä, ja kun avaa silmät ja vielä silmien alisetkin silmät, niin tässä on ihmeellistä, eikä ikinä tiedä mihin vielä päätyy. Ehkä vain ajatuksen tasolla, mutta se riittää erinomaisen hyvin.

Yllättäen lähdenkin matkalle.


Tärkeä matkajärjestely on tietysti huolehtia garderobi kuntoon. Hattu puuttui. Sellainen subtrooppiselta auringolta suojaava ja menossa mukana pysyvä.

Kaava on Suuri käsityö 7/2011 -lehdestä. 
Kavensin lieriä niin, että edestä se on 9 cm leveä ja takaa 6 cm.

Luulen että matkakohde voi olla jotenkin tämän värinen. Kuvun kankaat ovat vuosien mittaan solmuvärjäämistäni tilkuista. Lierin yläosa on koottu pienistä rääpetilkuista (kyllä, säästän tällaisia silppuja). Lierin alaosa on kangasta, jostä äiti teki meille päiväpeitot kun olin lapsi ja jonka värjäsin siniseksi yliopistossa värjäyskurssilla. Välissä on vanhaa lakanaa. Tikkasin vapaalla konekirjonnalla ensinnäkin kaikki tilkkujen reunat, sitten vähän muutakin, että lieristä tuli tukeva. Punomosta löytyy ohje, jota on käytetty (ehkä käytetään vieläkin)  yliopistossa Tilkkumaalaus-kesäkurssin oppimateriaalina.

Lieri alkutekijöissään. Isoimmat tilkut on kiinnitetty lakanakankaalle suoralla ompeleella.

"Tikkaa lieri ulkoreunasta alkaen noin 1cm:n välein", kertoo hatun ohje.


 Ja nyt mie menen.

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Kokeilumekko

Juhannusompelus III, ja siinäpä ne sitten olivatkin.


Ennen kuin uskalsin leikata Lissu-mekkoa varten kangasta, tein kokeilun kaavasta, joka oli Suuri Käsityö 9/2011, malli 3. Ajattelin että kokeilusta tulkoot ihan oikea vaate, kun ei mulla ollut muuta tarpeeksi isoa joustavaa kangasta jonka olisin uskaltanut uhrata, kuin tämä. Ostin tämän kankaan aikoinan UFF:ilta, ja se on puuvillaneulosta jossa on pieniä kukkia rivissä.



Tein Lissua varten kokeilun pelkästään yläsasta ja hihoista, ja kävi ilmi, että pääntietä on pienennettävä. Lissua ommellessa totesin sitten vielä, että helmassahan onkin korjattavaa, joten ne muutokset oli tehtynä kaavaan siinä vaiheessa kun ompelin tämän mekon loppuun. Kellotin helmaa reilusti, tein taskut ja laitoin helmaan leveän kuminauhan. Ihan mukava pieni pussihelma tuli, kun mekon helman ympärysmitta on 160 cm ja kuminauhan pituus 120 cm.


Yksi mutta vain, jonka huomasin vasta siinä vaiheessa kun olin jo sunnuntaikävelyllä uusi mekko päällä: Muistin, että en ole esipessyt kangasta. Niin että saa nähdä mikä tästä vielä tulee.


maanantai 22. kesäkuuta 2015

Lissu kuosittelun ihmemaassa

Museoloogisen intron jälkeen koittaa viimein Juhannusompelus II


Minusta tuntui, että aloin tajuta museon idean, kun museologian lehtori sanoi: 
Museo on taidemuoto aivan kuten teatterikin. Teatterissa yleisö istuu paikoillaan ja esitys liikkuu, kun taas museossa esitys pysyy paikoillaan ja yleisö liikkuu.

Joskus, kun ajattelen asioita ja kuinka ne liittyvät muihin asioihin, näen mielessäni keltaisia rihmoja, jotka muodostavat yhdistävän verkon. Joskus museoissa tuntuu, että nuo verkot käyvät kovin tiheiksi ja tartun niihin kiinni niin, että kuristaa ja puristaa ja ääriviivat himmenevät. Siksi on minusta todella hyvä tuo museokortti, niin verkkojen tihetessä voi tarvittaessa hyvillä mielin paeta ulos ja tulla toisena päivänä uudestaan.


Liisa ihmemaassa -tarina kiehtoo minua, vaikka muistan kuinka lapsena katsoin sitä Disneyn piirrettyä ja minua niin ahdisti se liian isoksi kasvaminen ja liian pieneksi kutistuminen. No mutta kiehtoo siis, siksi menin viime kesänä katsomaan Suomenlinnan kesäteatterin Liisan, ja sen jälkeen olin melkoisen pitkään sitä mieltä, että ei ole kyllä minun laji tuo teatteri. Kun siinä oli hahmoja, juoni, lavasteet ja puvustus (kaikki sinänsä kiinnostavia), mutta lisäksi vielä  erikoistehosteita ja puhuttiin hassuilla äänillä ja liian nopeaa ja vielä laulettiinkin...huh huh, tuntui kuin olisin kolmatta tuntia saanut rahtilaivan ankkuriköyttä päälleni. Ei se Liisaa kuitenkaan pilannut. Ja olen mie teatteriinkin sen jälkeen uskaltautunut (ja aion mennä syksyllä uudestaan). 


Ompelin Leena Rengon ihanasta Lissu-kankaasta ihanan mekon ja paidan. Taisin ostaa kankaan syksyllä Pehemiältä, ja kangasta on siellä edelleen tarjolla (kissoilla tai ilman, joka on minusta hassua. Minulle ilman muuta kissoilla, kiitos!). HommaHuoneella on tästä kankaasta mustapohjaisena valmistunut hurmaavia lapsen puseroita, mutta on tästä aikuistenkin vaatteita tehnyt  ainakin  ElinaWee.

Alun perin olin tekemässä pelkkää mekkoa, Kaavana oli Suuri Käsityö 9/2011, malli 3. Tein ensin kokeiluversion, josta totesin että on vain aika antava kaulus, joten tähän varsinaiseen pienensin kauluksen vesiputousta yhteensä 4 cm. Miljoonissa silmukoissa asia on ratkaistu ompelemalla laskoksia pääntielle ja sekin näyttää oikein hyvältä. Tein kokeiluversion pelkästään poikkisaumasta ylöspäin ja hihoista, koska hartiat ovat useasti mulle se kinkkinen kohta. Enkä tarkistanut kaavoja mittaamalla, kun Suuri Käsityö -lehden kuvassa mekossa näyttää olevan sopivasti väljyyksiä, ja esittelytekstin sana "suoralinjainen" myös vei minun ajatuksia kohti sitä mitä tavoittelin. 

Alla on se, mitä siitä syntyi. En tiedä mitä te siinä näette, mutta miepä kerron mitä kaikkea mie peilistä näin: vaate on vyötäröltä alalantiolle makkarankuori, jonka vuoksi selässä on pussi ja lisäämäni sivusaumataskut törröttävät rumasti. Taskut olisi voinut poistaa ja viilata selän poikkisaumaa loputtomiin asti selkäpussin poistamiseksi, mutta nukuin yön yli...


...ja seuraavana päivänä ratkoin poikkisauman ja tein yläosasta puseron ja alaosasta mekon.

Paidan helmaan kuosittelin lisää väljyyttä kellottamalla. Se poisti selkäpussiongelman, kun helma pääsee laskeutumaan vapaasti eikä ole jumissa takamuksen päällä.


Piirsin yläosan kaavan ja oman vanhan toppini avulla helmalle uuden yläosan. Nostamalla poikkisauman kohtaa 5 cm ylöspäin sain loihdittua helmaan kriittiset sentit lisää väljyyttä, jotta pääsin makkarankuoriefektistä.


Yläosa on kaksinkertainen ja olen niin ylpeä siitä kuinka hyvin sen ompelu onnistui. ompelin reunapäärmeet kaksoisneulalla, eikä päärme alkanut yhtään venyä paininjalan alla! Luulen, että taika on ehkä siinä, että tikin pituus pitää olla tarpeeksi pitkä. Mulla oli 4 mm.

Lisäsin mekkoon tosiaan sivusaumataskut, jotta tulisi käyttövaate. Toisen taskun suulla Lissu on putoamassa kaninkoloon ihan ilman tietoista kohdistamista, Ja koska tämän ihanan kankaan säästäväinen käyttö on tärkeämpää kuin yhtenäiset kappaleet, takahelman toinen alakulma on tilkuista koottu.