Näytetään tekstit, joissa on tunniste parsinta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste parsinta. Näytä kaikki tekstit

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Vaate- ja muotipuhetta



Tekstityöläinen Laura Pörsti kirjoitti juuri blogissaan aiheesta Onko vaatteilla kieli ja kuka sitä osaa, miettien sitä, miksi vaatteita ja vaatteista puhumista tunnutaan pidettävän jotenkin pinnallisena ja turhuutena. Vaatteet ovat kuitenkin välttämätön osa elämää, varsinkin kun elää näillä leveyspiireillä eikä omasta takaa ole lämmittävää karvapeitettä juuri lainkaan. Ja vaatteilla myös viestitään, kuulutaan ryhmään, erottaudutaan, ja niiden perusteella teemme usein arvioita ja tulkintoja toisista ihmisistä. Ja kaikki tämä tapahtuu, vaikka monella ei välttämättä ole valmiuksia ymmärtää vaatteiden kieltä.

Tilkkuja Tekstiiliteollisuusmuseossa


Yle Areenassa on vielä kuunneltavissa Kalle Haatasen radio-ohjelma, jonka aihe on Muoti Neuvostoliitossa. Haatasen haastateltavana on sosiologi Jukka Gronow, joka on tutkinut aihetta. Heti aluksi Gronow luonnehtii muotia: Muodilla ei ole varsinaista tarkoitusta. Se vain on aina uutta ja aina liikkeessä. Se vaihtelee hieman salaperäisesti ja satunnaisesti, ja samalla se totuttaa meidät muutokseen ja liikkeeseen. Muoti on hyvin harmiton tapa oppia, että mikään ei ole pysyvää.

Ohjelmassa kerrotaan myös, että vaikka muoti on jollain lailla harmiton aihe, niin silti muoti on keskeinen osa sosiologiaa ja kuuluu olennaisesti yhteen modernin kulttuurin kanssa. Neuvostoliiton keskusjohtoisessa taloudessakin päädyttiin siihen, että muotia, eli uutuutta ja vaihtelevuutta tarvitaan.

Kävin jo kommentoimassa Lauran postausta ihmetellen sitä, kuinka vaatteita tosiaan pidetään jotenkin vähäpätöisenä aiheena, vaikka muotiteollisuudessa liikkuu järjettömät määrät rahaa ja luonnonvaroja. Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä kävin Tampereella heittämässä hyvästit Tekstiiliteollisuusmuseolle, joka on avoinna viimeistä päivää ensi sunnuntaina 2.4. Tekstiiliteollisuusmuseon paikalle avautuu loppuvuodesta Vapauden museo, jonka käsitin koskevan hieman samaa teemaa kuin Tekstiiliteollisuusmuseo, mutta laajemmasta näkökannasta.

Siipikehruukone ja videoteoksella Manta, joka kertoo työstään märkäkehruun parissa.

1800-luvulla Suomessa naiset eivät muun muassa saaneet äänestää, eivätkä opiskella yliopistossa, mutta työtä he saivat tehdä. Työ tekstiiliteollisuudessa mahdollistikin monelle omat tulot ja itsenäisen elämän. Työolot olivat kuitenkin aika karmivat, kuten museon videoteoksissa tehtaan naiset kertovat. Finnkinon elokuvateattereissa voi vielä nähdä elokuvan Machines, joka kuvaa tällä hetkellä toimivaa intialaista tekstiilitehdasta. Tehtaan oloissa on paljon samaa kuin 1800-luvulla Tampereella. Elokuvassa kamera kulkee tehtaan märissä ja pölyisissä sokkeloissa, jossa koneet käyvät hirvittävää tahtia tuottaen kankaita. Sieltä niitä uutuuksia tulee röykkiöittäin, sesonkien mukaan, mutta silti satunnaisesti vaihtuen. Koneiden ympärillä työskentelee yksitoikkoisissa, raskaissa ja vaarallisissa tehtävissä ihmisiä. Epätoivoisia, uupuneita ihmisiä, jotka toivovat voivansa säästää parempaa tulevaisuutta varten mitättömästä palkastaan.On oikeastaan aika erikoista, että vaikka tekstiiliala oli ensimmäisiä teollistuvia aloja, jonka piirissä tehtiin 1700-1800-luvuilla monia merkittäviä keksintöjä, niin vuosisatojen kuluessa ihmisten arvo tehtaissa ei silti ole juuri muuttunut.

Ja tämän vuoksi tulee välissä toivoton olo. Tämän vuoksi tarvittaisiin vaatepuhetta, aivan kuten puhutaan ruostakin: mistä se tulee ja milla hinnalla, ja kenen työpanoksella. Huhtikuussa järjestetään jälleen Vaatevallankumous, jonka tehtävä on lisätä tietoisuutta vaateteollisuudesta ja kannustaa yrityksiä läpinäkyvään tuotantoon. Tietenkin asia koskee kaikkea teollisuutta, myös tekstiiliteollisuutta yleensä, ei vain vaatteita. Ostan vuoden aikana paljon enemmän kankaita ja käsityötarvikkeita kuin vaatteita ja asusteita. Käsityöhonkin liittyvässä teollisuudessa liikkuu isot määrät rahaa ja materiaalia. Siitä olen iloinen, että valinnoillani työllistän suomalaisia (nais)yrittäjiä, mutta toivoisin heiltäkin läpinäkyvyyttä tuotannossaan. Ja uskon että se olisi heiltä mahdollista, että tuotanto ei ole lukuisten alihankkijoiden takana, vaan yrittäjillä on yhteys tehtaaseen, jossa heidän tuotteensa tehdään.

Käsityö on minulle tärkeä tapa olla olemassa, joten vaatteiden valmistamisen lisäksi myös korjaan vaatteitani. Pullikoin muotia ja uutuutta vastaan. En halua aina uutta, haluan että vanha säilyy, Joidenkin silmiin siis ehkä viestin, että olen köyhä ja tyylitön parsituissa ja paikatuissa vaatteissani. Mutta tuollainen tulkinta kertoo ehkä niistä ihmisistä vain sen, että he eivät todellakaan osaa vaatteiden kieltä. Eivätkä käsityön.

Kuvassa on moneen kertaan paikattu neulepusero, joka on esillä Lenin-museon näyttelyssä. Pusero on kuulunut polittiselle naisvangille, joka on ollut vangittuna Hämeenlinnan vankilassa. Paidasta ei ollut tarkempaa tietoa näyttelyssä saatavilla, mutta mulle tämä kertoo nimenomaan käsityöstä. Siitä hyvää tekevästä työstä, joka ihmisen sisällä tapahtuu hänen käyttäessään käsiään. Tämä paita ja sen parsinta on ehkä ollut se asia, joka on pitänyt jonkun polittisen mielipiteensä vuoksi vankilaan suljetun ihmisen järjissään ja toiveikkaana, Antanut hetkisen hengähdyksen.







perjantai 3. huhtikuuta 2015

Kevät

Älä välitä, mitä muut sinusta puhuvat, Kevät. 
Minulle sinä kelpaat juuri sellaisena kuin olet.





Keväästä kirjoitin vuosi sitten Myttö-paidan yhteydessä mm. näin: Kevät on mielestäni vuodenajoista julmin. Kevät on valoa ja epävakautta, voimakkaita kontrasteja ja ristiriitoja. Silloin vuosi sitten en juurikaan pitänyt tästä vuodenajasta, mutta muistan pohtineeni, kuinka voisin parantaa suhdettani siihen. En tiedä mitä olen tehnyt, mutta nyt kevät on ihana. Ehkä kaikki on ihanampaa, kun on joki, jonka rannoilla kulkea?

Toisaalta huhtikuuhan on käsityön ja vaatteiden superkuukausi. Kuinka siitä voisi olla pitämättä?Aivan pian on taas Taidon ja käsityön viikko. Silloin ajattelin taas ottaa vastaan itse aloittamani Taitoviikon haasteen, eli raportoida sosiaalisessa mediassa käsityötä sisältävät päivän asut,
Vaatevallankumousta vietetään 24.4. ja silloin olen todennäköisesti ainakin Korjaussarja-kollektiivin kanssa pitämässä Vaatehuoltoasemaa Helsingin yliopiston Porthania-rakennuksen aulassa. Olen mukana Korjaussarja-kollektiivissa,  ja kun on ryhmän tuki ja kannustus, tulee tehtyäkin enemmän ja  viime aikoina olenkin parsinut ja paikkaillut, sekä kerännyt ideoita ja tietoa mm. Korjaussarjan pinterestiin.

Housun polvi.

Olen mie tehnytkin vaatteita. Muun muassa vihreän villasekoitteisen laatikkopaidan. Ostin tuota kangasta vuosi sitten useita metrejä kangaskaupan jäämistöstä, ja nyt tein siitä tuon paidan testiksi. Testaan siis kankaan laatua, ja siksi olen pitänyt paitaa varmaan kuukauden lähes joka päivä. Hyvältä vaikuttaa - kangas ei ole nyppyyntynyt juuri yhtään ja on muutenkin käyttäytynyt hyvin.



Viime aikoina olen käyttänyt paljon myös pilkullista Myttö-paitaa, sillä räntäsade on minusta niin kaunista (jos epäilette, niin käykää katsomassa Maahiskan ottama kuva viime vuodelta). Olenkin pohtinut, voisiko vaatekaappinsa sesonkisisällön miettiä nimenomaan siltä kannalta, että vaatteilla juhlistaisi vuodenaikoja, ja pukeutuisi siihen mistä pitää - tai jota kaipaa.


perjantai 12. heinäkuuta 2013

Huivista toppi

Kyllä on kelpo tawara tuo neliskulmainen kangas!

Olen jollakin lailla vähän kallellani minimalismin suuntaan. Tai oikeastaan en juuri ollenkaan, jos sen määrittelee niin, että se on tavaroista luopumista. Mutta jos sen määrittelee niin, että se on asioiden tärkeysjärjestykseen laittamista, niin sitten saatan olla aika pahastikin vinoutunut siihen suuntaan. Minun tärkeysjärjestyksessä ei sijoitu kovinkaan korkealle se, että omaisuuteni mahtuisi yhteen reppuun ja olisin koska tahansa vapaa lähtemään minne tahansa. En mie halua lähteä. Mie olen mielestäni lähtenyt jo ihan tarpeeksi. Haluaisin jäädä ja pysyä. Ja vaikka jonkinlainen elämälle välttämätön omaisuus voisikin mahtua reppuun, niin yksi äärimmäisen tärkeä osa-alue kylläkään ei, nimittäin käsityöt! En mie halua raivata maallista omaisuuttani pois, mie haluan sitoutua siihen! Oivalsin tämän asian, kun kuuntelin Arkijärki -blogin podcastia, jonka otsikkona on Miksi teet sitä mitä teet?

Tykkään siitä, että esineet ovat monikäyttöisiä. Aivan kuningas taikka keisari tässä suhteessa on nelikulmainen kangas! Huiviksi sellaista myös olen kuullut kutsuttavan, taikka liinaksi, sekä myös nimellä furoshiki. 90 cm x 90 cm kokoinen pöytäliina on saanut uuden elämän lukuisten kassien korvaavana ylivoimaisena kantovälineenä. Tällä yksinkertaisella furoshiki-sidonnalla saa hämmentävän tilavan kassin, johon mahtuu sisään muun muassa viiden kilon mansikkalaatikko. Isommasta liinasta sen sijaan saa samalla sidonnalla olkalaukun, johon mahtuu helposti perinteisen mallinen nypläystyyny tai mikroaaltouuni.

Vuosi tai pari sitten ostin kirpputorilta erään melko halvan vaateketjun 105 cm x 105 cm puuvillabatistihuivin, jonka kuosiin ihastuin. Huiviin tuli viime syksynä reikä, kun se tarttui oven kahvaan kiinni.


 Nyt paikkasin sen. Nurjalta puolelta se näyttää tältä.

 Ja oikealta puolelta tältä.

Ompelin paikan käsin, sillä olen sitoutunut tähän kankaan palaseen. Sen lisäksi että se toimittaa hyvin niitä virkoja, mitä huivilla voi olla päässä ja kaulassa, se on myös mitä erinomaisin toppi hellepäiviin. Tässä kuutena eri versiona, mutta todennäköisesti jokaiselle hellepäivälle olisi voinut keksiä uuden.



Sopivasti-blogissa on postaus äärettömistä vaatekappaleista, jonne on koottu kolme hyvää inspiraatiovideota. Erityisesti tykkään tästä 25 Ways to Wear a Scarf in 4.5 Minutes! -videosta, joka on niin hyväntuulinen, että jaksan katsoa sen vaikka kuinka monesti!



maanantai 22. lokakuuta 2012

Paikka paikan päällä

Terveisiä Kulttuurien museosta. 

Viime viikolla vietin paljon aikaa Kultturien museossa. Menkää tekin! Kultturien museo nimittäin jää säästöjyrän alle, ja toiminta tulee tässä muodossa loppumaan ensi vuonna.

Keskiviikkona oli ainejärjestön järjestämä opastus Paikka paikan päällä -näyttelyyn.

Perjantaina oli samassa paikassa Paikka paikan päällä -seminaari suomalais-ugrilaisinen työpajoineen.



Ja vielä sukukansapäivänä 20.10. Finno-ugric Design Day.

Sulattelen vielä näiden tapahtumien antimia, mutta yhden ajankohtaisen käsityön haluan jakaa.
Paikka paikan päällä-seminaarissa Ritva Koskennurmi-Sivonen kertoi neuleiden huoltamisesta ja korjaamisesta. Hän haastoi kaikki jakamaan ohjeita ja kuvia paikkauksista, parsinnoista ja kulumisen ennakoimisesta. 

En ehkä vinkkaa näitä kuvia hänen Korjaa neule! sivuilleen asti, koska näissä parsinnoissahan ei ole kyse mistään taidonnäytteestä, vaan lähinnä laiskuudesta ja toisaalta kiintymyksestä. Olen suunnitellut ja neulonut nämä sormikkaat ainakin kuusi vuotta sitten. Materiaali on 100 % villa, värilliset olen kasvivärjännyt ja valkoisen kehrännyt itse.
 Kämmenet ovat kovalla kulutuksella.
  

 Parsinlanka on pääosin mustaa siksi, että olen käyttänyt erään kudontatyön tutkaimia. Jonnekihan nekin on käytettävä! Menetelmänä olen käyttänyt silmukoiden jäljittelyä, ristikkoparsintaa ja sekalaisia pistoja.



Yritän parsia kuluneet kohdat viimeistään tässä vaiheessa, kun silmukat ovat vielä kasassa.

Tällä kertaa käytän ristikkoparsintaa ja ruskeaa lankaa, koska löysin sen ennemmin kuin tutkaimet.

Jos pitää parsinnan onnistumisen merkkinä huomaamattomuutta, niin samanvärinen lanka on oiva valinta.

Lopuksi vielä poikkeuksellinen paikkaus. Kovin montaa kertaa ei ole nimittäin tarvinnut korjata sukan vartta.
Emäntä neuloi, koira söi, emäntä korjasi.
                              
Sukan/kengän/rannekorujen yms.-syöntiajat ovat onneksi jo ohi!


Greeting from The Museum of Cultures, Helsinki.

Last week I spent a lot of time in The Museum of Cultures. We had a guided tour with my fellow students for the exhibition Things mended and patched in wednesday. Then there was a seminar about the same subject in friday and  Finno-Ugric Design Day in saturday.

In friday one of the speakers, Ritva Koskennurmi-Sivonen asked us to share photos and tutorials of our patched and mended knittings. These gloves are not an example of beutiful mending, but I want to share it anyway.
 I have designed and knitted those gloves about six years ago.  I have dyed the yellow and red yarns with natural dyes and I have spun the white yarn myself.  That is why I have mended them a lot. I have usually used black yarn to mend these gloves, because I have wanted to use the loom wastes of one shawl I made  a few years a go (Of course I have not thrown away the loom wastes!). And I don´t think the mended place  should be always invisible.
At the end there is a picture of  uncommon place of a darning. Usually the holes are not in the ankle, but the dog made this hole when she was a puppy.