Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaavoitus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaavoitus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 5. syyskuuta 2015

Nokko


Miten ihanaa, kun on hyvä kaava, jolla voi tehdä itselleen toimivia käyttövaatteita.

Kankaat Verson puodista. Leena Rengon suunnittelemat Paratiisin universumi ja Tuohikontti, sekä kudottua raitatrikoota.
Paitsi että nyt alkaa legginsejä olla jo ihan nokko, eikä niitä tarvitse kyllä enempää tehdä pitkiin aikoihin. Niin että mukavuusalueelta pois taas, kaavanmetsästykseen ja  kuositteluviidakkoon. Huoh.


Kiiruhtaa hitaasti -blogissa heitettiin juuri ilmoille harkitun vaatteiden valmistamisen haaste. Ehkä sitä pitäisi sitten tarttua vaatekaappia ovesta, ja nykäistä kaikki hyllyiltä lattialle arvioitavaksi ja ryhmiteltäväksi. Rinna on aiheesta kirjoittanut jo pitkään esim. tunnisteella Project 333. Ja jotenkin on nyt alkanut kiehtoa lähes kokonaan itse tehty vaatekaappi (tai siis sen sisältö). Viime keväänä referoin lyhyesti Makeshift-blogia, jonka luin alusta loppuun. Blogi dokumentoi projektin, jossa henkilö pukeutui vuoden ajan vain itse tekemiinsä vaatteisiin ja asusteisiin.

Yhä useammin huomaan, että suurin osa päälläni olevista vaatteista on itse tehtyjä. Urheilurintaliivejä lukuun ottamatta en käytä enää juuri muita rintsikoita kuin keväällä MakeBran kurssilla tekemiäni. Kesällä otin matkoille mukaan vain vanhoja rintaliivejäni, ja kotiin palattua miltei hätkähdin sitä voimakasta tunnetta, kun huomasin ajattelevani "ihanaa käyttää OMIA rintsikoita!"


tiistai 23. kesäkuuta 2015

Kokeilumekko

Juhannusompelus III, ja siinäpä ne sitten olivatkin.


Ennen kuin uskalsin leikata Lissu-mekkoa varten kangasta, tein kokeilun kaavasta, joka oli Suuri Käsityö 9/2011, malli 3. Ajattelin että kokeilusta tulkoot ihan oikea vaate, kun ei mulla ollut muuta tarpeeksi isoa joustavaa kangasta jonka olisin uskaltanut uhrata, kuin tämä. Ostin tämän kankaan aikoinan UFF:ilta, ja se on puuvillaneulosta jossa on pieniä kukkia rivissä.



Tein Lissua varten kokeilun pelkästään yläsasta ja hihoista, ja kävi ilmi, että pääntietä on pienennettävä. Lissua ommellessa totesin sitten vielä, että helmassahan onkin korjattavaa, joten ne muutokset oli tehtynä kaavaan siinä vaiheessa kun ompelin tämän mekon loppuun. Kellotin helmaa reilusti, tein taskut ja laitoin helmaan leveän kuminauhan. Ihan mukava pieni pussihelma tuli, kun mekon helman ympärysmitta on 160 cm ja kuminauhan pituus 120 cm.


Yksi mutta vain, jonka huomasin vasta siinä vaiheessa kun olin jo sunnuntaikävelyllä uusi mekko päällä: Muistin, että en ole esipessyt kangasta. Niin että saa nähdä mikä tästä vielä tulee.


maanantai 22. kesäkuuta 2015

Lissu kuosittelun ihmemaassa

Museoloogisen intron jälkeen koittaa viimein Juhannusompelus II


Minusta tuntui, että aloin tajuta museon idean, kun museologian lehtori sanoi: 
Museo on taidemuoto aivan kuten teatterikin. Teatterissa yleisö istuu paikoillaan ja esitys liikkuu, kun taas museossa esitys pysyy paikoillaan ja yleisö liikkuu.

Joskus, kun ajattelen asioita ja kuinka ne liittyvät muihin asioihin, näen mielessäni keltaisia rihmoja, jotka muodostavat yhdistävän verkon. Joskus museoissa tuntuu, että nuo verkot käyvät kovin tiheiksi ja tartun niihin kiinni niin, että kuristaa ja puristaa ja ääriviivat himmenevät. Siksi on minusta todella hyvä tuo museokortti, niin verkkojen tihetessä voi tarvittaessa hyvillä mielin paeta ulos ja tulla toisena päivänä uudestaan.


Liisa ihmemaassa -tarina kiehtoo minua, vaikka muistan kuinka lapsena katsoin sitä Disneyn piirrettyä ja minua niin ahdisti se liian isoksi kasvaminen ja liian pieneksi kutistuminen. No mutta kiehtoo siis, siksi menin viime kesänä katsomaan Suomenlinnan kesäteatterin Liisan, ja sen jälkeen olin melkoisen pitkään sitä mieltä, että ei ole kyllä minun laji tuo teatteri. Kun siinä oli hahmoja, juoni, lavasteet ja puvustus (kaikki sinänsä kiinnostavia), mutta lisäksi vielä  erikoistehosteita ja puhuttiin hassuilla äänillä ja liian nopeaa ja vielä laulettiinkin...huh huh, tuntui kuin olisin kolmatta tuntia saanut rahtilaivan ankkuriköyttä päälleni. Ei se Liisaa kuitenkaan pilannut. Ja olen mie teatteriinkin sen jälkeen uskaltautunut (ja aion mennä syksyllä uudestaan). 


Ompelin Leena Rengon ihanasta Lissu-kankaasta ihanan mekon ja paidan. Taisin ostaa kankaan syksyllä Pehemiältä, ja kangasta on siellä edelleen tarjolla (kissoilla tai ilman, joka on minusta hassua. Minulle ilman muuta kissoilla, kiitos!). HommaHuoneella on tästä kankaasta mustapohjaisena valmistunut hurmaavia lapsen puseroita, mutta on tästä aikuistenkin vaatteita tehnyt  ainakin  ElinaWee.

Alun perin olin tekemässä pelkkää mekkoa, Kaavana oli Suuri Käsityö 9/2011, malli 3. Tein ensin kokeiluversion, josta totesin että on vain aika antava kaulus, joten tähän varsinaiseen pienensin kauluksen vesiputousta yhteensä 4 cm. Miljoonissa silmukoissa asia on ratkaistu ompelemalla laskoksia pääntielle ja sekin näyttää oikein hyvältä. Tein kokeiluversion pelkästään poikkisaumasta ylöspäin ja hihoista, koska hartiat ovat useasti mulle se kinkkinen kohta. Enkä tarkistanut kaavoja mittaamalla, kun Suuri Käsityö -lehden kuvassa mekossa näyttää olevan sopivasti väljyyksiä, ja esittelytekstin sana "suoralinjainen" myös vei minun ajatuksia kohti sitä mitä tavoittelin. 

Alla on se, mitä siitä syntyi. En tiedä mitä te siinä näette, mutta miepä kerron mitä kaikkea mie peilistä näin: vaate on vyötäröltä alalantiolle makkarankuori, jonka vuoksi selässä on pussi ja lisäämäni sivusaumataskut törröttävät rumasti. Taskut olisi voinut poistaa ja viilata selän poikkisaumaa loputtomiin asti selkäpussin poistamiseksi, mutta nukuin yön yli...


...ja seuraavana päivänä ratkoin poikkisauman ja tein yläosasta puseron ja alaosasta mekon.

Paidan helmaan kuosittelin lisää väljyyttä kellottamalla. Se poisti selkäpussiongelman, kun helma pääsee laskeutumaan vapaasti eikä ole jumissa takamuksen päällä.


Piirsin yläosan kaavan ja oman vanhan toppini avulla helmalle uuden yläosan. Nostamalla poikkisauman kohtaa 5 cm ylöspäin sain loihdittua helmaan kriittiset sentit lisää väljyyttä, jotta pääsin makkarankuoriefektistä.


Yläosa on kaksinkertainen ja olen niin ylpeä siitä kuinka hyvin sen ompelu onnistui. ompelin reunapäärmeet kaksoisneulalla, eikä päärme alkanut yhtään venyä paininjalan alla! Luulen, että taika on ehkä siinä, että tikin pituus pitää olla tarpeeksi pitkä. Mulla oli 4 mm.

Lisäsin mekkoon tosiaan sivusaumataskut, jotta tulisi käyttövaate. Toisen taskun suulla Lissu on putoamassa kaninkoloon ihan ilman tietoista kohdistamista, Ja koska tämän ihanan kankaan säästäväinen käyttö on tärkeämpää kuin yhtenäiset kappaleet, takahelman toinen alakulma on tilkuista koottu.




torstai 24. heinäkuuta 2014

Minä vilkahdan veteen

Musiikkisuositus: Suo: Mieltäni meri ajaa (2009, samannimiseltä albumilta).

Tämä helle tekee minut äkkinäiseksi liikkeissäni ja siten olen poikkeuksellisesti myös ajankohtainen. Pari viikkoa sitten kävin uimassa, ja silloin perintöbikinini olivat vielä aivan kunnossa. Ne bikinit olivat varmasti ainakin minun ikäiset, olin saanut ne tädiltäni. Tällä viikolla, kun otin ne taas esille, kaikki kuminauhat olivat tulleet tiensä päähän ja ratisten murenivat päärmeiden sisällä.


Eilen menin kangaskauppaan ja suurella hartaudella pengoin palalaarista uimapukukankaita ja mallailin ja mietiskelin. Ostin kankaan ja vuorikangasta, menin kotiin ja ompelin koko hikisen illan.


Pöksyjen kaava on Coletterien ilmainen Madeleine minibloomers, eli minimamelukit. Kaava on tarkoitettu joustamattomille kankaille ja hieman mietin, pitäisikö niitä vähän kaventaa. Mutta mitä hulluja! Ikinä en ole kaupasta löytänyt bikinejä joissa olisi niin paljon kangasta kuin haluaisin. Kun kerran itse teen, niin teenki oikein liehuvaiset! Pöksyjen etukappaleet vuoritin ohuemmalla uimapukukankaalla ja vyötäröllä on kujassa kuminauha, joten sen voi helposti vaihtaa sitten, kun siitä aika jättää.


Yläosan keksin päästäni ja selässä on kiinnittimenä muovinen solki niistä perintöbikineistä. Ompelin kaiken ompelukoneella. Pikkusiksak on hyvä ommel joustavien kankaiden ompeluun. Käytin framilonia eli joustonauhaa apuna poimuttamisessa ja jämäköittämään yläosan päärmeitä. Neulana käytin super strech -neulaa.


Ihmettelin vähän tätä minun kangasvalintaani. Pilkut minulla oli alun perinkin mielessä, mutta ei kyllä valkoisella pohjalla. Väriyhdistelmä luonnonvalkonen ja tummanruskea kyllä miellyttää muuten. Ajattelin kangaskaupassa, että teenkin sitten tällaisen romanttishenkisen uima-asun. Siksi otin vuorikankaaksi vaaleanpunaista ohutta uimapukukangasta, josta tein myös lahkeensuiden kaitaleet ja pienet kaitaleet yläosaan. Mutta kun tänään vilkahdin veteen - joka oli oranssia niin kuin järviveden minun mielestäni sopii ollakin - niin vähän harmitti se yksioikoinen ajatuskulku, jolla päädyin ylimalkaiseen romanttisuuteen, kun vaatteen valmistuksen lähtökohtaa mietin. 

Sillä onhan pilkullinen myös kampela.

Ehkä voin elää romanttisen hairahdukseni kanssa, kun niitä vaaleanpunaisuuksia ei onneksi paljoa näy. Mieluummin ajattelen tätä kampela-asuna. Kampela on ihmeellinen kala, joka pienenä on kuin tavallinen kala, mutta sitten sen silmä lähtee vaeltamaan toiselle puolelle kehoa ja siitä tulee lättänä. 
Yle Areenassa on vielä 10 päivän ajan NRK:n Ut i naturen -sarjan jakso Dronninga i dypet, eli Syvyyksien kuningatar, jonka päätähti on  kampelalaji ruijanpallas. Jakso on nähtävissä pysyvästi NRK:n sivuilla. Ruijanpallas elää pohjoisella Atlantilla, ja naaraat voivat kasvaa jopa 300 kiloisiksi.  Ohjemassa kerrotaan, että mihinkään muuhun kalaan ei liitetä niin paljon myyttejä, kuin ruijanpaltaaseen. En ole perehtynyt.  Sen olen kuitenkin omin silmin nähnyt, että Norjassa Altan kalliokaiverrusalueella, joka on Unescon maailmanperintökohde, on kallioon kaivettettu myös ruijanpaltaita. Ja kai siitä lähtien, kun ne olen nähnyt,  olen tuntenut kunnioitusta kampeloita kohtaan.



maanantai 23. kesäkuuta 2014

Se oli silloin keväällä

kun ompelin pitkän mekon.


Tammikuussa tuli mieleeni ajatus, että nyt taidan alkaa ymmärtää sitä kuosittelua, ja kävin ostamassa 50 metriä kaavapaperia. Viimeksi kun ostin kaavapaperia, sitä saattoi ostaa kotipitäjäni kangaskaupasta rullalta metreittäin. Kyllä ovat ajat muuttuneet vuosikymmenessä: Nyt piti ostaa 50 metriä tai ei mitään.

Tässä vuosikymmenen aikana olen kyllä oppinut piirtämään peruskaavat ja kuositellut kaikenlaista kaikkiin opintoihini kuuluvaa. Ja ilmeisesti siksi, kun se on tapahtunut oppilaitoksissa, olen jollain lailla välttynyt ostamasta kaavapaperia koko tänä aikana. Ja siis nyt, noin kymmenen vuotta ensimmäisen peruskaavan kuosittelun jälkeen, minusta tuntui että nyt taidan ymmärtää tämän asian niin, että nautin siitä.

Helmikuussa ostin tuon Finlaysonin trikookankaan, joka on mielestäni hyvin keväinen. Siinä on paljaita puita ja jäisiä lampia ja kirpeän keväinen pakkasyö. Jollakin lailla kangas tuntui tutulta. Ja miehän rakastan puita!

Maaliskuussa liityin Pinterestiin ja aloin kerätä Maxi dress -taulua. Ja maaliskuussa aloin sitten kuositellakin. Paitsi etten käyttänyt sitä kaavapaperia kyllä yhtään. Tavalliselle ruutupaperille piirtelin suunnitelmaa, joka oli aika lailla tällainen:
Taitoin noin 150 cm x 150 cm kankaan pitkittäin niin että kankaan reunat olivat keskellä ja mittailin ja otin jokusen vaatteen malliksi ja piirsin suoraan kankaalle: Lyhyet kimonohihat, keskietuun sauma, takakappale on yhtenäinen...

Helmalle antaa lisää leveyttä kiilat ja kainaloiden alle jäävistä kappaleista tuli taskut sivusaumoihin. 


Huolittelin helman ensin vain saumurilla, mutta pesun jälkeen helma alkoi rullautua, niin kuin trikoolla on tapana: silmukkakerroksen suuntainen reuna rullautuu oikealle puolelle ja silmukkaketjun suuntainen taas nurjalle puolelle. Niinpä nurja puoli alkoi irvistää helmasta. No, onneksi olen niin lyhyt, ettei mekon pituuteen tarvinnut käytää koko kankaan pituutta, vaan siitä jäi 20 cm:n suikale ylimääräistä. Tein siitä kaitaleen helmaan, niin ei irvistele enää.


Ja kun mekko oli valmis ja puin sen päälleni, selkeytyi se kankaaseen liittyvä tuttuuden tunne: aivan kuin mummon yöpaita silloin kun olin pieni.


Ps. Kuvat otin toukokuussa ja nyt ehti vuosikin kääntää kylkeä, ennen kuin ehdin tästä jutun kirjoittaa. Olis mulla muitakin ompelujuttuja kerrottavana tältä keväältä, mutta ottaa näköjään aikansa ennen kuin pääsen tähän vaiheeseen.




sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Myttö

Katsoin kauas - pihan yli vuorille, ja niiden lävitse.

Olin kangaskaupassa ihan muissa asioissa, kun palakankaitten joukosta huomasin tämän
ja siitä tuli olo, jonka jäljille en heti päässyt. 

Joten pitihän se sitten ostaa. Kotona mallailin kangasta peilin edessä, kun yhtäkkiä tuli hetki jota mielestäni kuvataan erinomaisesti Scandinavian music groupin laulussa nimeltä Tahdon uudet silmät:

Tahdon uudet silmät,
 joilla näen kauemmas,
 pihan yli vuorille 
ja niiden lävitse. 

Ja niin mie sain kiinni ohuen ohuesta säikeestä joka lähti tästä kankaasta, joka kulki pihan yli vuorille ja niiden lävitse, noin kahdenkymmenen viiden vuoden päähän menneisyyteen,  alle kouluikäisen tummatukan silmien lävitse ja siellä säikeen päässä on Myttö. Kyseessähän on siis lastenohjelma 80-luvulta, jota en todellakaan ole aktiivisesti ajatellut vuosikausiin, mutta nyt muistin sen. Tuon utuisen sinisen värimaailman, joka tähän aikaan vuodesta laskeutuu näillä leveyksillä alkuillasta - joka saa oloni hyvin keväiseksi, koska valo on silloin samanlaista kuin myöhään illalla maalis-huhtikuussa siellä missä synnyin.


Kevät on mielestäni vuodenajoista julmin. Jokin aika sitten kuuntelin radio-ohjelmaa, jossa soi kappale jonka tunnistin Vivaldin vuodenajoista yhdeksi osaksi, ja ajattelin että tämä kuulostaa minusta keväältä. Mutta itseasiassa se olikin Talvi. Vivaldin Kevät taas on jokin kumma lämpöinen ja kukkiva idylli.  Mutta kun minusta kukat ja lämpö kuuluvat vasta kesään. Kevät on valoa ja epävakautta, voimakkaita kontrasteja ja ristiriitoja. Silmäni eivät ole mitenkään herkät, mutta keväinen aurinko on niille aivan liikaa. Mutta onneksi keväällä on pohjoisessakin sellainen erikoisuus, kuin valo ja pimeys jotka mahtuvat sulassa sovussa samaan vuorokauteen. Kesä taas minusta alkaa siitä, kun kaikki on niin vihreää että sitä tulee silmistä ja korvista kuvotukseen asti. Siellä missä synnyin kukat kukkivat kun kukkivat, ne seuraavat enemmän lämpöä kuin valoa.



Ompelin paidan.


Kansanomaisella kaavoituksella, eli suorakulmaisista paloista.


Kädentielle tuo tilaa kainalotilkku. Pääntien ja helman kanttasin vinonauhalla. Pääntien ompelin käsin, mutta helman hurautin koneella. Sivusaumojen halkoita vahvistamaan ja huolittelemaan ompelin kainalotilkun kokoisista paloista kolmiot.


Ompelin sivu- ja hihasaumat ompelukoneella, mutta huolittelin käsin katesaumoilla. Mulla on tapana ommella katesaumoja noin, että katettava sauma on kiinnitetty nyörin ja hakaneulan avulla pöydän jalkaan, jolloin sauma on vähän pingotuksessa ja ainakin mulle helpompi ommella. Perusteellisen  DIY katesauma -ohjeen on tehnyt Soja Sukkulalla ja neulalla -blogista.




Ei minulla niinkään ole mielessä se säikeen päässä oleva Myttö, joka seikkaili televisiossa 80-luvun hidastempoisessa animaatiossa, vaan se myttö jonka silmien läpi se säie kulkee siellä noin 25:n vuoden päässä. Ajattelin että voisin laulaa hänelle kuten Tahdon uudet silmät -laulussa:

Tahdon uuden äänen jotta voisin kertoa, 
että tahdon uudet silmät,
että tahdon oppia tietämään mitä yritit sanoa. 
Näen jo nyt paljon kauemmas. 
En pelkää vuorovettä enkä vieraita, 
kuulin kolibrin ja itkin vuoksesi.
Mennään uimaan kallioiden itäpuolelle, 
en pelkää enää vuorovettä enkä vieraita. 
Meri vetäytyy, levä kuivuu harmaaksi. 
Jos joku poimii sen se muuttuu tomuksi.



Ja enkä oikein tiedä tekeekö se kipeää, vai mikä on, mutta itken.


lauantai 9. helmikuuta 2013

Pönäkkä

Olen muodin seuraamisessa vain pari sataa vuotta jäljessä.



Tein paidan.

 Suunnittelin ja kaavoitin itse.

Että voikin olla paljon iloa raidallisesta kankaasta!


Huolittelin saumavarat kanttinauhoilla, koska kanttinauhat on kivoja ja niitä voi tehdä pienistäkin kangaspaloista. (Tällä ohjeella noin 25 x 25 cm kangaspalasta sai 170 cm kanttinauhaa.)




Olenko nyt terveen täyteläisen näköinen?  

Ei...


Lisäsin pari, kolme kerrosta vaatteita

ja aloin saavuttaa melkein Mansikkatyttöön verrattavan pönäkkyyden!