Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjonta. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. toukokuuta 2015

Tule ja puserra





Joskus asiat vain yllättäen tulevat ja pusertavat hellästi, 
vaikka olisi jo luopunut toivosta tai unohtanut koko jutun.




Viime vuonna lupaamani huoneentaulu on nyt päässyt päätynyt omistajalleen, 
jonka löytää kesällä Vääksyn kanavan Käsityöverstas Tikistä.
Tehkää hyvin. Tehkää käsitöitä. 

torstai 31. heinäkuuta 2014

Heinäkuun viimeinen

"Heinäkuun Helena ei ole keisari Konstantinus Suuren äiti, vaan legendan mukaan "Ruotsin kuningatar" Länsi-Göötanmaan Skövdestä, "Helena leski", kuten Mikael Agricola häntä nimittää. Tämä "Skövden Elin" eli Älina murhattiin noin 1160. Suomessa hän on vain hallahäntä, vesihelma ja myös sateinen kuten muutkin heinäkuun naiset. "Heleenana viimeistään heinät latoon, jos isäntä toimellinen on". "  (Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto (1981. 7.painos). s.199.)


Tänään olen nimipäiväsankaritar ja sen kunniaksi julkaisen pelkkiä poseerauskuvia. 


Kuvat on otettu pari viikkoa sitten eräässä hääjuhlassa, kiitokset kuvaajalle. Juhlaa varten tein uuden mekon ohuesta viskoosikankaasta ja hiuskoristeen koneparsien, tilkkumaalaustekniikalla.




 Mekko on hyvin yksinkertainen. Tavoittelin sellaista antiikin Kreikkalaista henkeä (sitä on nyt ehkä liikkeellä, ainakin Coutore and views -blogissa on oltu samoissa ajatuksissa). 





Mutta kukkamekko mikä kukkamekko. Antiikkinen hengähdys tuntuisi ehkä selvemmin, jos poseeraisin temppelimäisten pylväsrivistöjen äärellä. Nyt ajatukseni menevät jostain syystä Prinssi Edvardin saarelle.



Mutta ei sinne oikealle saarelle, joka näyttää kartalla minusta vähän kurjalta. Se on pieni ja siellä kulkee suoria teitä suorassa kulmassa toisiaan kohden. Ei minun ajatukset sinne mene, vaan sinne satumaahan, jossa Vihervaaran Anna asuu. Lapsena olen katsonut Anna ystävämme -televisiosarjaa, ja tänä vuonna se nousi mieleeni ihan yllättäen. Kevät oli raskas, ja todellisuuspakoisena katsoin sarjan uudestaan silloin.

 Huomenna on elokuu. Syksy lähestyy, eikä se miltään leppoisalta vaikuta. Anna-kirjat minulla onkin vielä lukematta...



perjantai 6. kesäkuuta 2014

Vaatimus


Kuinka radikaali olen. Tai siis en ole.

Toukokuun alussa Utopia Helsinki järjesti Radikaalin käsityön sunnuntain, joka oli osa Pop Up Art House -taidefestivaalia. Radikaalin käsityön sunnuntai oli avoin työpaja, jonka alanimenä oli Radikaalit ristipistot. Tarkoituksena oli kokeilla, kuinka kirjonnan keinoin voi viestittää radikaaleja ja utooppisia ajatuksia. Kyseessä on Craftivismi (craft + activism) eli käsityöaktivismi, joka on alkanut muotoutua Yhdysvalloissa 2000-luvun alussa ja jossa tarkoituksena on ajaa asiaansa kaikilla luovilla keinoilla. Lisää tietoa löytyy täältä: http://craftivism.com. Käsityöaktivismin erityinen hienous on minun mielestäni siinä ristiriidassa, joka syntyy stereotyyppisten käsityömielikuvien ja käsityötuotteen sanoman välillä. Aivan kuten Anu kirjoittikin Pyörölukuarvonta-postauksen kommenteissa, stereotyyppinen mielikuva vaikkapa ristipistoilla tehdyistä huoneentauluista on jokin raamatunlause tai muu yleisesti hyväksytty elämänohje tai toteamus. Yleensä vielä hyvin vakavamielinen sellainen. Käsityöaktivismissa ristipistoillaan sen sijaan vaikka jokin ajankohtainen poliittinen iskulause, jolloin ilmaisumuoto ja sisältö ovat ristiriidassa. Ja se aiheuttaa aina mukavaa (tai kamalaa) kutinaa aivon mutkassa.

Mutta on sitä ennenkin osattu tarttua ajankohtaisiin aiheisiin.


Kuva Sputnik-aiheisesta ryijystä on Helsingin Kaupunginmuseon Rasvaletti-näyttelystä, jossa on valokuvia 50-luvun Helsingistä. Tämä kyseinen kuva on näyttelyn siitä osuudesta, jossa on esillä Helsinkiläisten omien kotialbumien kuvia. Kuvaajia tai kuvien omistajia ei oltu eritelty kuvien kohdilla, joten en ikävä kyllä pysty antamaan kunniaa ryijystä ja kuvasta niille, joille se kuuluisi. Olen rajannut kuvaa melkoisesti yksityisyyden vuoksi, mutta käykää katsomassa alkuperäinen Hakasalmen Huvilassa, joka on aivan Kansallismuseon ja Musiikkitalon nurkalla. Rasvaletti-näyttely on avoinna 30.11.2014 asti, vapaa pääsy! Helsingin Kaupunginmuseota voi muuten seurata myös Pinterestissä!

Radikaalit ristipistot -työpajassa annettiin ohjeistus, että aiheeksi voi miettiä vaikka jotain, jota vastustaa. Mie en kuitenkaan jaksa vastustaa oikein mitään, eikä suoraviivainen toiminta muutenkaan ole mulle tyypillistä. Mutta jos vaikkapa kirjoittelisin vessojen seinille, niin tuona kyseisenä päivänä olisin kirjoittanut tämän:


Mutta kun en kirjoittele vessojen seinille, niin sen sijaan kirjailin sen pyyheliinakankaalle.


Olin juuri edellisenä iltana kuunnellut Yle Areenasta ohjelman (taisi olla ohjelma nimeltä Riston valinta), joka käsitteli puhelaulua. Ohjelmassa soi viimeisenä kappaleena Frederic Rzewskin (ikinä kuullutkaan) sävellys neljälle kukkaruukulle ja puhuvalle perkussionistille (heti heräsi kiinnostus) nimeltään To the Earth. Teoksen teksti on ylistyslaulu kreikkalaiselle maanjumalattarelle Gaialle, ja se löytyy kirjasta Homeeriset hymnit. Teksti ja osa itse kappaleestakin löytyy muun muassa Portable percussionist -blogista. Jostain syystä kappaleen melkein viimeiset sanat jäivät minulle mieleen: Be generous and give me a happy life.

Olisin halunnut tehdä jollakin sarjakuvan teko-ohjelmalla kuvan, jossa istun vessanpöntöllä kirjomassa pyyheliinaan ja asuinkumppanini koputtelisi tuskaisena ovelle, ja alla olisi teksti "Helena is having a converstation with god", mutta Bitstrip ei ainakaan taipunut moiseen (Susannan työhuoneella kyseinen sovellus sen sijaan on taipunut moneksi). Niin että tuon tasoista on minun radikaaliuteni: omaa etuani vain tavoittelen, enkä kiitä mistään!


lauantai 30. marraskuuta 2013

Möökö

Nykysuomen etymologinen sanakirja (2005) kertoo että sana mörkö tarkoittaa pelottavaa uskomusolentoa ja sanalla on todennäköisesti alkuperä samassa ääntä merkitsevässä sanavartalossa kuin sanoilla möristä ja möreä, jotka puolestaan tarkoittavat ääneen viitaten matalaa ja karheaa. Mörkö on ollut sekä suomen ja karjalan kielissä myös kiertoilmaus karhulle. (Häkkinen, K. 2005. s. 763.)

En muista että olisin lapsena juuri pelännyt mörköjä tai Mörköä. Käärmeitä taisin pelätä. En tosin ole tainnut nähdä käärmeitä ennen kuin aikuisena, mutta muistan elävästi yhden kerran lapsena kun en meinannut uskaltaa kääntää sitä kirjan sivua, jossa oli käärmeen kuva. Sen muistan myös kuinka olen pelännyt tulipaloa, ydinonnettomuutta ja maailmanloppua. En sentään samaan aikaan kaikkia kolmea.

Nämä möröt olen kirjonut trikootoppiin noin 13-14 vuotiaana.

Marraskuu on kohta ohi, mutta minun marrastelut on vielä kesken. Jatkan aina kun huvittaa. Marraskuu on mielentila.



perjantai 11. lokakuuta 2013

Ompelukuva

Niin yksinkertaista ja toimivaa, että ihan ihmetyttää.

Kuinka moni muistaa lapsena tehneensä ompelukuvia? Siis niitä sellaisia pahvilla olevia kuvia, joiden ääriviivat ommeltiin neulalla ja langalla? Mie muistan kyllä, ja niin minulle on muistellut useampikin ihminen, joiden ikähaitari on yli puoli vuosisataa. Muistan kuinka päiväkodissa halusin ommella hevosen ääriviivat sinisellä ja hoitotäti kommentoi sen olevan paleltunut hevonen. Yläasteella käsiini sattui kirjastossa kirja Ulla Jokisalon taiteesta. Vaikutuin suuresti hänen teoksistaan, joissa on yhdistetty valokuvaa ja kirjontaa. Lukion kuvaamataidonkurssilla pistelinkin varovaisia punaisia pistoja mustavalkoisen omakuvan reunoille.

Viime keväänä aloitin opetusharjoittelun Kiasmassa ja suunnittelin työpajaani maaliskuiseen Kiasman perhepäivään. Taisin olla menossa ensimmäiseen tapaamiseen ohjaajani kanssa. Seisoin ulkona Kiasman pääovilla ja katsoin Tosi kyseessä -näyttelyn julistetta, kun vuosien jälkeen ompelukuvat nousivat jälleen mieleeni. Ja niin silloin maaliskuussa pidin osana opetusharjoitteluani ompelukuvatyöpajan. Se toimi niin hyvin, ihmiset iästä ja sukupuolesta riipumatta tuntuivat nauttivan,  että tänä syksynä Kiasman 15-vuotissyntymäpäiväviikonloppuna sain pitää pajan kahtena päivänä uudestaan.

Tässä postauksessa on kuvia ompelukuvista, joita olen tehnyt itse pajoja varten ja tai joita on pitämissäni pajoissa syntynyt. Ompelupohjina on käytetty taidepostikortteja.




Pajoissa oli tarjolla portikortteja, jotka sai itse rei´ittää alustan päällä. Työvälineenä tähän oli naskaleita ja nauloja.  Toki terävä ja tylppäkin neula menee pahvista läpi ilman valmiita reikiäkin, mutta reikien pistely on minusta työvaihe, joka vähän rentouttaa ja poistaa estoja. Aina kun demonstroin lapselle työvaiheet, pistelin reiät korostuneen huolimattomasti ja voimalla. Siihen pystyy kuka vain. 



Sen sijaan ompelussa on jo useita työvaiheita, jotka vaativat lapselta harjoittelua: langan laittaminen neulan silmään, langan leikkaaminen, solmun teko, neulan pitäminen niin, että lanka ei karkaa neulan silmästä, neulan pistäminen reikään...Olin karsinut näistä työvaiheista solmun teon, ja tarjolla oli teippiä, jolla langan päät sai teipattua kortin nurjalle puolelle. Myöskään suunnitteluun en ohjannut millään tavalla, vaan demonstroidessani pikemminkin korostin liikkeilläni ja teoillani sitä, että lopputulosta ei tarvitse ajatella. Ja mielestäni taidepostikorteille pistetyistä hillittömistä pistoista tuli aivan mahdottoman hienoja! Monet lapset kuitenkin suunnittelivat yhdessä vanhempansa kanssa, ja isommat lapset osasivat suunnitella myös itsenäisesti, joka on hienoa, koska suunnittelu ei ole mitään helppoa. Kuviin ommeltiin muun muassa nimiä, onnentoivotuksia, kuvioita, ja kuvassa olevia kuvioita tai koko kortteja kehystettiin pistoilla. Nyt kun katselin tätä postausta varten, mitä muut ovat ompelukuva-aiheesta kirjoittaneet, löytyi nämä Neulanhaltijan isänpäiväkortit, joissa rei´ät ovat osa kortin taikaa. Tätä en itse tullut edes ajatelleeksi suunnitellessani työpajaa, mutta ilahduin kun työpajoissani jotkut huomasivat sellaisenkin vaihtoehdon.


Langan pysymiseen neulan silmässä en tarjonnut mitään oikoteitä. Liekkö se ollut ompelukuvien keksijän tarkoitus, että opitaan käyttämään neulaa. Tästä en halunnut tinkiä.  Langan pitäminen niin, että lanka ei karkaa neulan silmästä on minusta perustavanlaatuinen taito, jonka oppii kyllä nopeasti. Jos siinä jokin salaisuus on, niin se on vain se, että neulasta pidetään kiinni silmän kohdalta. Eli neulansilmässä olevaa lankaa puristetaan sormenpäillä, kun pistoa kiristetään. Langanhan voi kyllä laittaa neulansilmään kaksinkerroin niin, että neula on lankalenkin päässä, mutta silloin käytettävissä on aina vain kaksinkertainen lanka, ja jossain vaiheessa lenkin päässä oleva lanka voi olla hankalakin. Ihan viime aikoina vasta olen törmännyt myös sellaiseen, että lanka solmitaan neulansilmään kiinni, mutta se ei ole tainnut olla kenenkään käsityöihmisen keksintö. Konsti voi toimia harvalle kankaalle ja pahville ommeltaessa, mutta ennen pitkää joutuu huomaamaan, että solmu langassa haittaa neulan käyttöä.


Ompeluvälineenä oli tylppiä isoja kanavaneuloja. Myös virkkuukoukkuja oli tarjolla, sillä niidenkin avulla voi vetää langan rei´istä läpi, jos neulan käyttö on hankalaa. Materiaalina oli enimmäkseen villalankoja. Ohuiden lankojen ongelma on siinä, että ne voivat pureutua pahvin läpi pistoja kiristäessä.



Olen niin onnellinen siitä, että olen pitämieni ompelukuvatyöpajojen aikana nähnyt valtavasti viihtyviä ihmisiä. Sekä lapsia että aikuisia, jotka syventyvät pitkäksikin aikaa joko yksin tai yhdessä. Välissä minulla on loksahtanut leuka auki pelkästä hämmennyksestä, kun olen nähnyt kuinka pienet lapset reagoivat käsityömaterialeihin. Kaksivuotias lapsi istui täysin keskittyneenä useita minuutteja kiertäessään vaaleanpunaista merseroitua puuvillalankaa neulan ympärille uudestaan ja uudestaan. Kolmevuotias lapsi tärisi innosta silmät seljällään nähdessään laatikollisen villalankoja. Toivottavasti mahdollisimman moni on työpajoissani saanut onnistumisen, oivalluksen ja onnen kokemuksia tämän yksinkertaisen ja monille tutun tekniikan äärellä!



Muoks 23.11.2013: Tässä linkki tekemääni ohjeeseen (jonka kaikkivaltias guuggeli kylläkin muutti omavaltaisesti aika huonolaatuisen näköiseksi).  Ohje on PDF-muotoinen ja sen voi suoraan tulostaa A4-kokoiseksi. Ohjetta saa käyttää ja muokata, mutta ei kaupallisiin tarkoituksiin. Säilytäthän tekijän nimen ohjeen yhteydessä.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Paina Pauliina!

Aina auliina. Eli kuinka otin haltuun toisen nimeni.


Minusta nimi on parhaimmillaan niin kuin loitsu tai taikasana. Omaan loitsuuni olen oikein tyytyväinen. Siihen sisältyy etunimi, toinen nimi ja sukunimi. Siinä on 24 kirjainta, 10 tavua, 5 eri konsonanttia, 5 eri vokaalia ja hyvä rytmi. Etunimi ja sukunimi minulla ovat olleet hallussa jo pitkän aikaa, ja haltuunottoon liittyy sekalaisia tarinoiden rippeitä.

Etunimeeni olen aina ollut tyytyväinen. Vaikka se on pitkä, kolmitavuinen, ei minulla ole ikinä ollut mitään eläviä lempinimiä. Lyhytaikaisia ja hetkellisiä kyllä, mutta ei mitään, joka olisi tarkoittanut minua niin kuin minun etunimeni tarkoittaa.   Etunimeni on klassinen ja kansainvälinen, hyvä siis että edes jokin osa minusta on. Sen olen jo lapsena saanut tietää, että nimi tulee kreikan kielestä ja sen merkitys on loistava. Kelpo merkitys. Nyt kun kaivelin hakukoneita, sieltä tuli myös tällainen tieto että nimi voisi tulla sanasta helios, aurinko. No jopas! Niin hämmentävän suurta, että en pysty sitä kyllä oikein käsittelemään näin äkkiseltään.

Sukunimeni sen sijaan on yleinen suomalainen sukunimi. Tosin siellä mistä mie olen kotoisin, se ei ole yhtään niin yleinen kuin sen valtakunnallisen yleisyyden perusteella voisi luulla. Jos etunimeni on se, mikä mie olen, niin sukunimeni taas on se josta tulen ja mihin olen menossa. Kai voisi sanoa, että sukunimeni on se, mihin kuulun. Jos sukunimessäni olisi L-kirjaimen paikalla se vaikea kirjain, jota varten minun täytyy astella kieleni, se oli Hämäräinen, ja silloin se viittaisi siihen mistä kerrotaan Eino Leinon runossa Nocturne: Edessäni Hämäräinen tie, tuntemattomahan tupaan vie. Jos taas tästä vaikeakirjaimisesta versioista putoaa Ä:n pisteet pois, se on Hamarainen, ja silloin se viittaa kirveen hamaraan.

Etunimeni ja sukunimeni ovat hyvä parivaljakko. Esimerkiksi siksi, että kun niiden ensimmäisiä kirjaimia pistää päällekäin, syntyy tikapuut.


Oulun seudun ammattiopistossa tekemäni ryijy. Koko 25 cm x 60 cm. 

Toinen nimeni on kulkenut mukana, osana loitsua, mutta en ole oikein käsittänyt sen tarkoitusta siinä. Pauliina tulee kuulemma latinan sanasta paulinus ja tarkoittaa pientä tai vähäistä. Kelpo merkitys mielestäni, koska lähempänä mie sitä olen, kuin suurta ja mahtavaa. Nimen loppuosassa on Liina, joka tarkoittaa kangasta ja nauhaa, ja sehän sopii kutojalle ja tekstiilialan ammattilaiselle (sukunimeni voisi muuten olla myös Kangas). Mutta silti ei Pauliina ollut minulla ihan hallussa, ennen kuin vasta viime keväänä.

Viime keväänä olin opetusharjoittelussa nykytaiteen museo Kiasmassa. Naisten päivänä 8.3. Kaija Papu ja Hanneriina Moisseinen pitivät Kirjokirja-työpajan, jossa jokainen osanottaja sai tehdä tilkulle kirjan sivun. Aiheena oli jokin merkityksellinen asia tai tapahtuma omassa elämässä. Mie olin apukäsinä tuossa työpajassa, ja kun oli hetki aikaa, aloitin oman sivuni teon. En ehtinyt saada sitä valmiiksi. En myöhemminkään, vaikka Kirjokirja oli mulla vielä työpajan jälkeen käsissäni. Mie nimittäin sidoin sen, tai siis ompelin sivut ja kannet paikoilleen.

Nyt tilkku on kadonnut. En löydä sitä mistään. Mutta miepä kerron, että ehdin kirjailla siihen tällaisen tekstin:


P niin kuin 



Koska ajattelin, että moni asia josta tykkään, alkaa P- kirjaimella.



Kuten polkupyörä (minun on punainen).



Tai muut pyöreät, pyörivät asiat, piirit...




Oivalsin sitten, että myös toinen nimeni alkaa P:llä, ja todennäköisesti poljin pyörälläni kun mieleeni tuli loru: 

Paina Pauliina aina auliina!


Ja sehän on juuri sitä mitä mie teen.

Siitä minun toinen nimeni kertoo, kuinka mie painan tukka putkella, mutta aina kilttinä, auliina. Molemmat asioita, joihin olen väsynyt monia kertoja ja joita olen ihmetellyt ja kironnut, mutta enää ei ole siihen mitään syytä. Tämä asia on osa minun loitsuani, osa minua. Asia selvä, hyväksytty  ja loppuun käsitelty.


 Alkuperäinen naistenpäivänä aloittamani tilkku on  kadotuksessa, mutta tein siitä toisinnon 30 cm x 30 cm kokoiselle puuvillapellavaliinalle.  



lauantai 20. huhtikuuta 2013

Pipokarnevaali

Meneillään on karnevaaliaika ja yritän laajentaa ilmaisukanavia.

Opinnoissani on meneillään kurssi nimeltä Ainedidaktinen kehitysprojekti. Opiskelukavereideni kehitysprojekti on Pipokarnevaali DIYHelsinki-blogissa. Ideana on tehdä pipo DIYHelsingin ohjeiden innostamana ja jakaa kuva pipostaan DIYHelsingin facebook-sivulla (tai siis "tutkia sosiaalisen median soveltuvuutta vuorovaikutteiseksi käsityönopetuksen kanavaksi").

TEHTY!

Lisäksi tietenkin kirjoittelen perjantai-illan ratoksi blogiini samasta aiheesta samalla kun kuuntelen seinäntakaisia syntymäpäiväjuhlia.

Paitsi että enpäs kirjoitakaan! Minun oma ainedidaktinen kehitysprojekti on nimittäin sen luonteinen, että nyt on syytä opetella käyttämään jotain elokuvatyökalua, joten teinki videon.




En uskalla antaa kyllä mitään takeita että tämä toimii, mutta tulipahan tehtyä.

Myös muita karnevaaleja on luvassa: viikon päästä 27.4. järjestetään ensimmäistä kertaa Korukarnevaali. Luvassa ainakin notkuvia myyntipöytiä täynnä koruja, asusteita ja korutarvikkeita, sekä työpajoja. Menkäähän tekemään löytöjä kevään juhliin!

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Hyvää Taitoviikkoa!


Nyt on meneillään Käsityön juhlavuoden Taitoviikko! Juhlien juhla!

Taitoviikko pyörähti maanantaina käyntiin Helsingin rautatieasemalla, missä UFOt(unfinished objects, eli keskeneräiset käsityöt) kohtasivat ja osoitettiin hyvää mieltä.

Olin paikalla, vaikka oma keskeneräinen käsityöni oli kylläkin unohtunut kotiin. Sille olisi ollut kyllä tarvetta siinä vaiheessa kun kaikki oli valmista ja piti odottaa ja odottaa ja vähän hermostutti...mutta kun kello tuli 16.00 ja kongi kumahti niin sain mieki käsilleni työtä. Olin nimittäin siellä jättikirjonnan ääressä pinkki Taito ry:n paita päälläni silloin. Ja on kyllä vähän harhaan johtava ilmaus tuo "käsille työtä", koska kyllä sitä ihan koko keholla tehtiin. Se oli hauskaa!

Yllä olevat kuvat: Katja Meriläinen. Kiitos!

Täältä löytyy video tapahtumasta: Taito Flash Mob Helsinki

Tämä tapahtuma oli siis osa meidän käsityötieteen opiskelijoiden soveltavaa harjoittelua. Harjoitteluun kuuluu koko ryhmän yhteinen osallistava käsityöprojekti. Vuoden 2011 projekti oli yhteisöllinen käsityöteos joka valmistettiin Tekstiiliopettajaliiton 100-vuotisjuhlassa. Teoksesta ja sen valmistamisesta löytyy video. Vuoden 2012 projekti taas tehtiin yhteistyössä WWF:n Kalakampanjan kanssa. Projektissa tuotettua materiaalia löytyy kampanjan sivuilta.

Projekti on ollut todella mielenkiintoinen prosessi, johon on liittynyt hirmuisen paljon huomioon otettavia asioita. Yksi asia, jota kyllä mietimme jossain vaiheessa, mutta josta ei sitten tehtykään päätöstä, oli kirjontateoksen nimi. Työnimenä sillä on kyllä ollut Jättikirjonta ja KeskusUfo, mutta lopullista nimeä teoksella ei vielä ole. Mutta toisaalta eihän se ole vielä valmiskaan, vaan on lähtenyt kiertueelle saamaan lisää kädenjälkiä. Niin että jos tulee vastaan, niin menkää rohkeasti tekemään tuttavuutta!



Muoks: Myös Ylen Olotilassa on video tapahtumasta.