Näytetään tekstit, joissa on tunniste facebook. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste facebook. Näytä kaikki tekstit

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Kehruu-Hellu

Vanhan kansan kehrääjän vuosi hiljeni kesäksi, kuten Rukkikuiskaaja kertoo viime vuotisen Kehrääjän vuosi -haasteen sivuilla. Nykykehrääjän vuosi helposti taas vain kiihtyy kohti kesää, kun villoja ja kuituja voi siirtyä pöyhimään ja pöllyyttämään ulkotiloihin. Lisäksi heinäkuuhun osuu maailmanlaajuisen kehrääjien piirin päätapahtuma Tour de Fleece, eli Tour de Francen kanssa samaan aikaan pidettävä kehräyshaaste. Samalla kun pyöräilijät polkaisevat  Ranskan ympäriajoon, kehrääjät ympäri maailman polkevat rukkejaan ja pyörittävät värttinöitään - koska miksipä ei!

Kehruukuituja
Interweave-lehden viime vuotisessa artikkelissa kerrotaan, että ensimmäisen Tour de Fleece-haasteen järjesti Star Athena  -niminen kehrääjä ja neulesuunnittelija vuonna 2006. Osallistuin touriin ensimmäistä kertaa viime vuonna, jolloin liityin Tour de Fleece -Facebook-ryhmään, jossa raportoin edistymistäni ja seurasin muiden kehruita. Haasteeni oli silloin ja myös tänä vuonna yksinkertaisesti vain kehrätä joka päivä. Jos on kilpailuhenkisempi ja tavoitteellisempi, niin Ravelryn Tour de Fleecelle pyhitetty ryhmä on oikea paikka. Siellä voi liittyä joukkueeseen tai perustaa oman, ja palkintojakin voi olla luvassa. Pääidea on kuitenkin haastaa itsensä, kehrätä ja pitää hauskaa.

Tänä vuonna olen valmistautunut aika hyvin! Aloitin lämmittelyn TdF:a varten jo juhannuksena, kun Rukkikuiskaaja pyysi minut muassaan kehräämään Seurasaaren juhannusvalkeat -tapahtumaan. Paikalla oli myös Kehrääjien kilta, ja pidimme klo.16-19 työnäytöstä museokaupan edustalla.


En kuulu (vielä) Kehrääjien kiltaan, ja pääsin mukaan ihan vain Rukkikuiskaajan siivellä, joten oloni oli hieman ulkopuolinen. Jotta osaisin nähdä itseni enemmän osana joukkoa, totesin, että minun pitää keksiä itselleni kehrääjänimi. Nämä nimiasiat kun ovat minulle muutenkin lähes taikauskoisen tärkeitä. Keksin samantien kaksi, joista Kehruu-Hellu on hyvä ja ytimekäs, sekä käsityön (ja teollisuuden, ja niiden yhteenkietouman) historiaan viittaava. Aivan ensimmäinen nimi-ideani oli kuitenkin Karva-Helena, joka sekin on monimielisyydessään oikein hyvä nimi, johon kiinnyin saman tien. Ja nyt kun minulla on kehrääjänimet, niin selvästi minun pitää täällä blogissakin aktivoitua kehrääjänä. Kehruu on tähän asti näkynyt täällä lähinnä sivulauseissa, vaikka se on minulle  kuitenkin aika tärkeä tekemisen laji.

Juhannuksen jälkeen olen pöyhinyt kuituvarastojani ja tehnyt valmisteluja kehräämistä varten. Kävin Rukkikuiskaajan luona pyörittelemässä karstamyllyä, jolla tein yhden villa-sarisilkki karstalevyn (englanniksi batt), sekä tikkujen avulla tiukoiksi kääryleiksi kiedottuja villapötkyjä. Pötkyt voivat olla englanniksi nimeltään Puni (tämä nimitysasia ei kuitenkaan tunnu olevan ihan yksiselkoinen), suomenkielistä nimitystä niille en tiedä. Minusta nimitys voisi olla "toukka", tai "toukan kotelo", sillä siltä ne näyttävät ja tuntuvat.
Vasemmalla kääritty karstalevy, ja oikealla "toukkia".

Lisäksi olen tehnyt käsikarstoilla lepereitä, joissa on valkoista villaa ja hippunen oman koirani karvaa. Ja kun näin instagramissa, millaisen määrän karvaa kaverini harjasi lapinkoirastastaan, pyysin laittamaan saaliin talteen ja hoidin kuriirin kuljettamaan karvat mulle. Ne aioin kehrätä ihan sellaisenaan, eli ilman karstausta.
Vasemmalla villa-koirankarvalepereitä ja oikealla lapinkoiran karvaa.

Parhaillaan on myös menossa Rukkikuiskaajan ja Rukin ja rautapadan Sanskin käynnistämä  Suomi kehrää 100 vuotta -kiertue, jonka tarkoituksena on tuoda näkyvyyttä suomalaiselle kehruulle ja kehrääjille. Maanantaina kiertue pysähtyy Loviisaan Kehrääjien kesäyöhön, ja mie menen sinne myös! Reaaliaikaista raportointia sekä kesäyöstä että Tour de Fleeceltä on luvassa Hämäräisellä tiellä.

Rukit kärrykyydissä

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Teen värinen Haapsalun shaali

Keväällä uhosin, että neuloisin Haapsalun shaalin juhannukseen mennessä.


On hyvä, että on tavoitteita, mutta erinomaista on myös osata muuttaa suunnitelmiaan.

Koko tarina alkaa siitä, kun kävin ennen joulua Tallinnassa ja ostin Eesti käsitöömajasta (osoitteessa Pikk 22) kerän Haapsalun shaalilankaa. Melko lailla samoihin aikoihin sain arvostelukappaleen kirjasta Haapsalun shaali - Pitsien aatelia. Kirjoittamani arvostelu ilmeistyi Tekstiiliopettaja-lehden numerossa 1/2017.

Varusteet alkoivat siis olla kohdallaan ja haistelin ilmassa olevan jonkinlaista innostusta asiaa kohtaan. Ideoin Hämäräisellä tiellä kevätpäivän tasauksen aikaan yhteisneulontaa, johon ei kuitenkaan loppujen lopuksi lähtenyt muita mukaan. Ehkä aikataulu - juhannukseen asti aikaa - säikäytti? Aloitin shaalini neulomisen 11.4.2017.

Periaatteessa 28/2 paksuisesta langasta olisi voinut neuloa koon 2 puikoilla huivin tähän viikonloppuun mennessä. Olisi vain pitänyt neuloa aika lujaa ja paljon. Mutta makuhan sellaisesta menee. Ja lisäksi ei ollut ryhmäpainetta, eikä mitään palkkiota odottamassa. Toukokuun puolessa välissä kirjoitin Facebook-sivulleni:


Välissä menee päiviä, etten neulo riviäkään. Jos olisin oikein tosissani ja ahkera, 
huivin saaminen valmiiksi juhannukseksi voisi olla mahdollista. 
Mutta se ei ole tarpeellista. 
Neulominen tässä tahdissa on todella mukavaa. Ja tämä on oiva mukana kuljetettava käsityö: 
 kevyt, menee pieneen tilaan ja mallikerta on helposti muistettava. Ja tätä riittää. 
Olisi hulluutta kiirehtää.



Mitäpä siihen lisäämään. Shaali valmistuu sitten kun valmistuu.

Mutta se väri sitten, se on vielä ihan oma tarinansa. Alunperin kyllä varmasti valitsin oranssin langan ihan vain siksi, että tykkään oranssista. Muistan ajatelleeni myös Peräpohjolan kansallispukuni sekakäyttöä yhdistettynä tulevaan Haapsalun shaaliini, ja silloin oranssi kuulu asiaan.



Mutta muutama päivä sen jälkeen, kun olin todennut että olisi hulluutta kiirehtää, vaeltelin levottomana kirjastossa. Koitin jäljilttää tiettyä tunnelmaa - sillä tavalla mie aina välissä valitsen kirjoja luettavaksi. Aloitin etsinnän muodin historiasta ja käsitöistä, etenin  puutarhaosastolle, ja sitten epätoivoissani jopa sisustuskirjoihin, ja niitä en ole kyllä selannut koskaan ennen! Sitä kaipaamaani tunnelmaa ei vain löytynyt. Lopulta löysin itseni juoma-aiheisten kirjojen ääreltä, ja sieltä viini-, viski- ja shampanjakirjojen seasta valitsin kaksi teeaiheista kirjaa, ja tunsin löytäneeni etsimäni. Toinen kirja oli Helena Petäistön Tee teematka (2008), ja olin lukenut ehkä muutaman sivun, kun totesin haluavani teetä. Olen toki juonut teetä iän kaiken, mutta nyt minussa heräsi intohimo. Ja kun eräänä iltapäivänä vähän myöhemmin istahdin Liisankadun Teehelmessä teekupin äärelle ja otin esiin neuleeni, tajusin, että shaalini on mustan teen värinen.

Ehkä se ei sitten ollut mikään ihme, että neulottuani teen väristä lankaa noin kuukauden, alkoi tehdä mieli teetä. Nyt juhannuksena minulla ei sitten ollut valmista Haapsalun shaalia, vaan erinomainen ja kestävä reissuneuletyö, sekä teellä tyynnytetty mieli.


perjantai 13. tammikuuta 2017

Nimitaika

Tiistaina 10.1. Rukkukuiskaaja-Laura polkaisi Espoossa Kahvila Perobassa käyntiin Suomi kehrää 100 vuotta -kiertueen.  Laura esitteli vihreän rukkinsa, joka on nimeltään Elphaba. Tilaisuuteni koitti! Olen nimittäin miettinyt jo pitemmän aikaa, mistä on peräisin tapa nimetä rukit. Olen törmännyt tähän tapaan vasta muutamia vuosia sitten, kun aloin enemmän seurata internetin kehrääjäpiirejä. Laura selitti, että tapa on samaa kansanomaista perua, kuin tärkeiden kotiteläintenkin nimeäminen. Eli tärkeät  asiat on ollut tapana nimetä, niin ne ovat ikään kuin enemmän omia. Eläinten nimeäminen on edelleen voimissaan, ja ehkä tämän näkee myös siinä, että vaikka asioille ei anneta nimeä, niitä saatetaan kuitenkin puhutella merkin nimellä eikä yleisnimellä. Ompelukone ei ehkä ole pelkkä ompelukone, vaan vaikka Berniina tai Pfaffi, ja traktori ei ole pelkkä traktori vaan vaikka Valmetti. Ja autothan ovat hyvin yleisesti Fiiatteja, Pösöjä ja Mersuja, eivätkä mitään pelkkiä autoja. Mutta ainakaan omien isoäitieni rukeilla ei ole tietääkseni ollut nimiä. Minun rukkini nimi on Tummikki, mutta tämä juttu ei kuitenkaan kerro siitä.

Jollain lailla ehkä aloitin tämän blogin, koska minulla oli sille nimi. "Inspiraato on mottomme" on peräisin nuoruuteni taidekerhosta, ja olen lyhyesti kertonut siitä tämän Laululintu-tekstin yhteydessä. Instagramiin liittymistä mietin aikoinaan pitemmän aikaa, mutta liityin vasta, kun keksin nimimerkkini. En suunnitellut instagramtilini toimivan mitenkään rinnakkain tämän blogini kanssa, joten nimi sai olla ihan muuta kuin Inspiraato tai mikään siihen liittyvä. IG-nimimerkkini on Pienen piirin Helena, ja monia sen lähtökohtia on nähtävässä jo tekstissä Paina Pauliina! vuodelta 2013. Twitterissä sen sijaan otin käyttöön vain sen ehdotetun kirjainyhdistelmänimimerkin, eikä koko twitteristä koskaan oikein tullut minun omaani.

Kuten viime tekstissä jo vihjasin, olen laajentanut blogiani vähän näkyvämmälle paikalle, nimittäin Facebookiin. Sitä kautta ihmiset nykyään kuulemma lukevat blogeja, ja niin itsekin osittain teen.

 Minun piti kuitenkin harkita hetkisen aikaa, koska minulla ei ollut nimeä! 

En halunnut käyttää Inspiraatoa, koska sille voi tulla muuta käyttöä lähempänä alkuperäänsä. Pieni piiri taas on ""aivan uudenlainen senioripuhelin", jonka kanssa mulla ei ole mitään tekemistä, joten instagram-nimenikin oli poissa laskuista. Halusin kuitenkin pitäää saman L.M.Montgomeryn romaanien nimistä tutun rytmin.

 Hetkisen hauduttelun jälkeen valkeni, kuka haluan olla.

 Mie olen Hämäräisen tien Helena. 



Nimi on pitkä, mutta niin tuppaavat olemaan nämä jututkin. Ihan merkkimääriltään, mutta myös aikajänteeltään. Tämänkin nimen lähtökohdat ovat nähtävissä jo tuossa Paina Pauliina! -tekstissä,

Nyt toimin siis kolmella nimellä. Blogi toimii ainakin toistaiseksi täällä tällä nimellä, kuten ennenkin. En tiedä, onko joskus tarpeen muuttaa sitä jotenkin. Instagramissa pyörii sama vanha ihana pieni piiri: luontoa. käsitöitä, ympäristöäni. Pääosin vain sellaista, mitä pidän kauniina. https://www.instagram.com/pienenpiirinhelena/

Facebookissa olen käsityötieteilijä. Kirjoittelen mieleen pälkähtäviä ajatuksia, ja juttuja mistä ei ihan blogitekstin vertaa saa aikaiseksi (vielä). Ja toki linkkaan aina nämä blogikirjoitukset. Jos haluat mukaan tälle Hämäräiselle tielle, niin käy tästä: https://www.facebook.com/hamarainentie/


Tervetuloa!