Näytetään tekstit, joissa on tunniste kehräys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kehräys. Näytä kaikki tekstit

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Kehruu-Hellu

Vanhan kansan kehrääjän vuosi hiljeni kesäksi, kuten Rukkikuiskaaja kertoo viime vuotisen Kehrääjän vuosi -haasteen sivuilla. Nykykehrääjän vuosi helposti taas vain kiihtyy kohti kesää, kun villoja ja kuituja voi siirtyä pöyhimään ja pöllyyttämään ulkotiloihin. Lisäksi heinäkuuhun osuu maailmanlaajuisen kehrääjien piirin päätapahtuma Tour de Fleece, eli Tour de Francen kanssa samaan aikaan pidettävä kehräyshaaste. Samalla kun pyöräilijät polkaisevat  Ranskan ympäriajoon, kehrääjät ympäri maailman polkevat rukkejaan ja pyörittävät värttinöitään - koska miksipä ei!

Kehruukuituja
Interweave-lehden viime vuotisessa artikkelissa kerrotaan, että ensimmäisen Tour de Fleece-haasteen järjesti Star Athena  -niminen kehrääjä ja neulesuunnittelija vuonna 2006. Osallistuin touriin ensimmäistä kertaa viime vuonna, jolloin liityin Tour de Fleece -Facebook-ryhmään, jossa raportoin edistymistäni ja seurasin muiden kehruita. Haasteeni oli silloin ja myös tänä vuonna yksinkertaisesti vain kehrätä joka päivä. Jos on kilpailuhenkisempi ja tavoitteellisempi, niin Ravelryn Tour de Fleecelle pyhitetty ryhmä on oikea paikka. Siellä voi liittyä joukkueeseen tai perustaa oman, ja palkintojakin voi olla luvassa. Pääidea on kuitenkin haastaa itsensä, kehrätä ja pitää hauskaa.

Tänä vuonna olen valmistautunut aika hyvin! Aloitin lämmittelyn TdF:a varten jo juhannuksena, kun Rukkikuiskaaja pyysi minut muassaan kehräämään Seurasaaren juhannusvalkeat -tapahtumaan. Paikalla oli myös Kehrääjien kilta, ja pidimme klo.16-19 työnäytöstä museokaupan edustalla.


En kuulu (vielä) Kehrääjien kiltaan, ja pääsin mukaan ihan vain Rukkikuiskaajan siivellä, joten oloni oli hieman ulkopuolinen. Jotta osaisin nähdä itseni enemmän osana joukkoa, totesin, että minun pitää keksiä itselleni kehrääjänimi. Nämä nimiasiat kun ovat minulle muutenkin lähes taikauskoisen tärkeitä. Keksin samantien kaksi, joista Kehruu-Hellu on hyvä ja ytimekäs, sekä käsityön (ja teollisuuden, ja niiden yhteenkietouman) historiaan viittaava. Aivan ensimmäinen nimi-ideani oli kuitenkin Karva-Helena, joka sekin on monimielisyydessään oikein hyvä nimi, johon kiinnyin saman tien. Ja nyt kun minulla on kehrääjänimet, niin selvästi minun pitää täällä blogissakin aktivoitua kehrääjänä. Kehruu on tähän asti näkynyt täällä lähinnä sivulauseissa, vaikka se on minulle  kuitenkin aika tärkeä tekemisen laji.

Juhannuksen jälkeen olen pöyhinyt kuituvarastojani ja tehnyt valmisteluja kehräämistä varten. Kävin Rukkikuiskaajan luona pyörittelemässä karstamyllyä, jolla tein yhden villa-sarisilkki karstalevyn (englanniksi batt), sekä tikkujen avulla tiukoiksi kääryleiksi kiedottuja villapötkyjä. Pötkyt voivat olla englanniksi nimeltään Puni (tämä nimitysasia ei kuitenkaan tunnu olevan ihan yksiselkoinen), suomenkielistä nimitystä niille en tiedä. Minusta nimitys voisi olla "toukka", tai "toukan kotelo", sillä siltä ne näyttävät ja tuntuvat.
Vasemmalla kääritty karstalevy, ja oikealla "toukkia".

Lisäksi olen tehnyt käsikarstoilla lepereitä, joissa on valkoista villaa ja hippunen oman koirani karvaa. Ja kun näin instagramissa, millaisen määrän karvaa kaverini harjasi lapinkoirastastaan, pyysin laittamaan saaliin talteen ja hoidin kuriirin kuljettamaan karvat mulle. Ne aioin kehrätä ihan sellaisenaan, eli ilman karstausta.
Vasemmalla villa-koirankarvalepereitä ja oikealla lapinkoiran karvaa.

Parhaillaan on myös menossa Rukkikuiskaajan ja Rukin ja rautapadan Sanskin käynnistämä  Suomi kehrää 100 vuotta -kiertue, jonka tarkoituksena on tuoda näkyvyyttä suomalaiselle kehruulle ja kehrääjille. Maanantaina kiertue pysähtyy Loviisaan Kehrääjien kesäyöhön, ja mie menen sinne myös! Reaaliaikaista raportointia sekä kesäyöstä että Tour de Fleeceltä on luvassa Hämäräisellä tiellä.

Rukit kärrykyydissä

maanantai 23. tammikuuta 2017

Kourallinen koirankarvaa

Vain muutaman lankametrin tähden.



Kun harrastaa kehräystä, alkaa katsoa maailmaa vähän toisenlaisin silmin. Läheisessä metsässä oli joku harjannut vaaleanruskeaa koiraansa, ja kun näin ne karvatupot maassa polun varrella, huudahdin ihan spontaanisti "Oi miten hyvännäköistä karvaa!" Puolisoni huusi ihan yhtä spontaanisti "Et ala kyllä niitä hamstraamaan!"

Otin silti, kun se oli niin hienon väristä pitkää pohjavillaa. Mutta vain kourallisen. Siinä oli kaksi grammaa karvaa. Kehräsin sen värttinällä säikeeksi ihan tuosta vain - "from a cloud" kuten englanniksi sanotaan - eli ilman karstausta tai mitenkään muutenkaan kuituja suorimatta. Kaivoin kätköistäni valkoisen suomenlampaanvillasäikeen, jonka olen parisen vuotta sitten kehrännyt, ja kertasin sen koirankarvasäikeen kanssa yhteen. Siitä tuli 14 metriä lankaa.

Värttinällä kehräyksen työvaiheita. Alhaalla vasemmalla valmis koirankarvasäie
ja alhaalla oikealla valmis kerrattu lanka.

Olen muutaman kerran aikaisemminkin kehrännyt koiran karvaa. Viime kesänä satuin myös kävelemään polkua, jonka varrella oli aivan hetki sitten harjattu pitkäkarvaista harmaa-valkoista koiraa. Se ilmava pohjavillapilvi oli niin vastustamaton näky, että keräsin ne kaikki mukaani. Kehräsin karvasta säikeen ja kertasin sen lampaanvillasäikeen kanssa yhteen. Osallistuin tällä kehruullani Rukkikuiskaajan Kehrääjän vuoden elokuun haasteeseen, jonka aiheena oli ilmaiset- ja kierrätysmateriaalit kehräyksessä.
Tuntemattoman harmaa-valkoisen koiran karvasta kehrätty lanka.


Nuo kaksi lankaa olen siis kehrännyt ihan tuikituntemattomien koirien karvoista. Olen aivan todella löytänyt ja kerännyt nuo karvat maasta. Tätä voi ehkä pitää vähän outona, kun onhan meillä kotona omakin koira.


Sillä vain on lyhyt karva, eikä se oikein kasvata pohjavillaa näissä ilmasto-olosuhteissa ja sisäkoirana. Olen kyllä harjannut siltäkin karvaa talteen, mutta se on niin lyhyttä, että se pitäisi karstata lampaanvillan kanssa yhteen, ennen kuin sitä voi kehrätä. Minulla on varastoissa jonkin verran myös karjalankarhukoirien karvaa, jotka olen kotiseudullani harjannut talteen tutuista koirista. Karhukoirilla on myös lyhyt karva, mutta kerran olen nähnyt sen vaivan, että sekoitin yhden karvasatsin villaan karstaamalla. Suhde oli muistaakseni 60% koirankarvaa ja 40% valkoista suomenlampaanvillaa.

Yläkuvassa vasemmalla karstaamatonta karhukoiran karvaa ja lampaan villaa
 ja oikealla karstattuja lepereitä. Alakuvassa vierekkäin lampaanvillalanka
 ja koirankarva-lampaanvillalanka.

Jos koirien ja muiden lemmikkien karvoista kehrätyt langat kiinnostavat, niin aiheeseen on vihkiydytty Lemmikkilankaa-blogissa. Jos oman koiran karvoista haluaa kehräyttää lankaa, niin sitä tekee muun muassa harvinainen ammatikseen kehräävä Sanski Matikainen. Hänen sivuiltaan löytyy ohjeet karvan talteenottamiseen, sekä kuvia valmiista tuotteista, jotka on tehty koirankarvalangasta. Koirankarvalanka pörhistyy käytössä, joten valmiista tuotteista tulee pörröisiä ajan myötä. Alla olevassa kuvassa on Sanskin kehräämä ja neuloma koirankarvalapanen, jota sain hipelöidä Pukkilan puikkopäivillä vuonna 2015.



Tässä vielä minun kehräämät koirankarvalangat rinnakkain kauniissa talvisäässä.




maanantai 11. heinäkuuta 2016

Nuuskamirkkunen

Juhannusompelusten imussa lisää ompelua.

Kun sain juhannusaattona Taikamuumi-kankaasta tekemäni mekon valmiiksi, olin niin iloinen siitä, kuinka hyvät kaavat olin saanut aikaan! Aloin heti suunnitella toista mekkoa Solbiati-pellavasta, jonka ostin jo hyvän aikaa sitten Eurokankaan palalaarista.

Muistan kun ostin kankaan. Olin aivan ihmeissäni siitä, kuinka hyvälaatuisia pellavakankaita laarissa oli. Tämän kankaan väri ei ole mikään ykkössuosikkini, mutta kutojan sydämeni suli täysin, sillä se on kärkitoimikasta! Ja se ei ole mikään yleinen sidos varsinkaan niiden kankaiden joukossa, mitä Eurokankaan laareista voi löytää.


Pistin etäisesti mieleen nimen Solbiati, ja nyt viimein otin siitä selvää. Kyseessä on siis suuri ja vanha italialainen tekstiiliyritys, joka on erikoistunut pellavaan. En todennäköisesti ole törmännyt yrityksen nimeen aiemmin siksi, että en varsinaisesti ole kohderyhmää. En tiedä, onko näitä kankaita missään myynnissä pakalta - vai menevätkö lähes kaikki valmisvaatetuotantoon sellaisille merkeille, joista en ole ikinä kuullutkaan. Sillä sellaisia vaatteita ei liiku kirpputoreilla. Hyppysiini tuntuva laadukkuus on todennäköisesti siis todellista, eikä vain illuusioita.


Kuositteluongelma: halusin hihat. Olen pelännyt tätä hetkeä pitkään. Kokemusteni mukaan hihat ovat hirveän vaikeat ja pelottavat ja aiheuttavat aina ongelmia. Tehtaamon Tiinan avulla pääsin kuitenkin ongelman alkujuurille, ja opin missä on istutetun hihan olkasauman kohta. Se olikin senttiä alempana mitä olen luullut/väärin oppinut! Kuosittelin hihan pyöriön peruskaavan ohjeen mukaan, ja pyöriön pituus ihmeellisesti oli  juuri sopiva olkasaumaan, jonka käsi- ja silmävaralla piirsin muumimekon kaavaan.

Hihan pituus valikoitui tuollaiseksi kyynärpään yläpuoliseksi sen perusteella, että olen omin korvin kuullut Anna Ruohosen sanovan, että se on lyhyiden hihojen pituuksista mairittelevin kenelle hyvänsä.

Ompelin mekkoa illan ja aamun, ja pistin se heti päälleni Kehrääjien killan ja Rukkikuiskaajan järjestämään kehräystapahtumaan Seurasaareen. Kun oli tarkoitus olla koko päivä ulkona, niin otin mukaan vuosia sitten pihakirppikseltä Oulusta ostamani hellehatun, joka sattumalta on myös vihreä.

Kas! Nuuskamirkkunenhan se siinä!

Kiitokset kuvasta S.Hämäri!
Kuvassa kokeilen ensimmäistä kertaa kehräystä intialaisella charkha-rukilla. Epätoivoinen ilme - johon on kuvaustilanteen vuoksi saatu väännettyä vähän hymyä - kuuluu asiaan. Lisää charkhasta voi lukea Rukkikuiskaajan Kehräyshaaste -postauksesta heinäkuun kohdalta.



sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Niin kaunista lankaa

Kun olin lapsi ja tuli kaukana asuvia serkkuja käymään, kysyin ensin, milloin lähdette takaisin. Ei siksi että olisin toivonut heidän lähtevän, vaan ihan vain sen vuoksi, että osasin varautua tulevaan.


Kun Ateneumin Japanomania-näyttely avautui helmikuussa, ja kävin siellä sattumalta avajaisten jälkeisenä päivänä, aloin heti surra, että näyttely on Ateneumissa vain mittättömät neljä kuukautta. Jos ette ole jo käyneet, niin vielä olisi kuukausi aikaa! Näyttelyyn liittyvä tutkimushanke on saanut alkunsa viisi vuotta sitten, ja se näkyy. Näyttely on minusta aivan ihana, aivan kuin metsässä kulkisi! Se pitäisi saada kokea eri vuoden aikojen aikana, yksi kevät ei riitä! Ehkä lähden sitten näyttelyn perässä kiertämään pohjoismaita, niin saan kyllikseni.


Ja ne langat sitten!

Japanomania näyttelyssä näin ensimmäistä kertaa Frida Hansenin kuvakudoksia, ja voi hyvän tähden että voi ihminen mennä aivan ymmyrkäiseksi siitä, kuinka kaunista on lanka! Hansenin kuvakudoksissa nimittäin kude ei peitä loimilankoja kauttaaltaan, vaan näkyvillä olevat käsin kehrätyt ja -värjätyt (en tiedä onko oikeasti näin, mutta näin minun silmäni kertovat) langat ovat osa teosta. Ja niitä lankoja käyn katsomassa jokaisen teoksen äärellä, ja joka kerta on niin hyvä olo. Kuin katsoisi merelle, tai joen pintaa tai pilviä.  Suurin suosikkini on Kesäyön unelma, josta löytyy kuva täältä: http://lostintherenaissance.tumblr.com/post/4538582799/rosebiar-summer-nights-dream-tapestry-design



Haluaisin vain kehrätä - tehdä lankaa. Se on minun unelmani. 
Ja sitten neuloa kutoa virkata punoa solmia sitä lankaa. 
Ei minua kiinnosta oppia mitään uusia tekniikoita eikä villiityä trendeistä,
kun pelkkä lanka on maailma jossa voi iloisesti harhailla koko ikänsä!



Muoks. Kun tämä tänään tuli mieleen, niin pitää tänne linkata: 
Timo Kiiskinen, Liian nuorena kaunis vuodelta 1994.  

 "Eikä ne unelmat muuta vihaa kuin verta ja lihaa". 




tiistai 12. tammikuuta 2016

Westknit The Doodler

Tämän projektin ensimmäinen vaihe löytyy täältä.



Joulukuun alussa pääsin tuonne reunukseen, eli kolmanteen vihjeeseen asti. Alunperin valitsemani tummanruskea lanka ei kuitenkaan ollut hyvä, kun reunuksen muoto oli minusta ilmiselvä tunturijono.


 Pähkäilin väriä pari viikkoa, sitten värjäsin itse kehräämääni suomenlampaan kaksisäikeistä lankaa lilahtavaksi harmaaksi. Käytin Emotuotannon nestemäisiä reaktiivivärejä, tippa mustaa ja tippa kylmää punaista


Joulun välipäivinä tikutin reunan. Tein vain kolme kiilaa neljän sijaan, joten tuli vähän pienempi huivi. Heti perään tein myös neljännen ja viimeisen vihjeen eli päättelin reunan. Valitsin  ensimmäisen päättelyvaihtoehdon, joka oli kaikkein yksinkertaisin ja nopein, kun ei tunturit minusta enempää vaatineet. Ainakin Neulova Narttu ja Harmaata arkea tekivät viitseliäinä monimutkaisemman nypykkäpäättelyn.



Neuloin kesällä yhden huivin, jota en ole käyttänyt kertaakaan, koska ohje antaa ymmärtää että se pitäisi oikein viimeisen päälle sileyttää muotoonsa, enkä ole saanut sitä aikaiseksi. Kun ei minulla ole alustaa johon niin ison neuleen kiinnittäisi, eikä ehkä kylliksi nuppineulojakaan! Tämän huivin vain kastelin ja oikaisin pyyheliinalle kuivumaan yön yli. 




Hyvä tuli.




perjantai 13. marraskuuta 2015

Stephen Westin marraskalenteri

eli Mystery shawl KAL (=Knit Along) 2015.

Neulesupertähti Stephen West oli muutama viikko sitten Suomessa. Olen tykännyt hänen jutuistaan jo jonkun aikaa, mutta ei jotenkin tullut mieleenkään että lähtisin hänen kurssilleen Tampereelle tai Jyväskylään. Monia muita siellä kyllä oli. Lankakauppa Titityyn blogissa on koottu tunnelmia ja linkkejä eri blogeihin. Sain sosiaalisen median kautta pienellä viiveellä tunnelmia, ja kyllä se taitaa olla maineensa veroinen tuo West, kun vallan hyvälle tuulelle tuli etäyhteydelläkin.



Vaikka olen jo pitempään tykännyt Westin neuleista, en ole neulonut niistä yhtäkään (vaikka tykkään ihan hulluna lyhennetyistä kerroksista ja silmukoiden poimimisesta kappaleiden reunoista, jotka ovat Westin neulemalleille tyypillistä). Tästä yhteisneulontakampanjasta olin etäisesti tietoinen, mutta innostuin siitä (jostain syystä) vasta, kun näin tämän videon,

sekä aina vikkelän Neulistin kuvan mysteerihuivin ensimmäisen etapin varrelta.

Mysteeriyhteisneulonta menee niin, että ohjeen (Ravelrysta) ostaneet eivät saa koko ohjetta kerralla, vaan tässä tapauksessa neljässä osassa. Ensimmäinen osa ohjeesta ilmestyi viime perjantaina ja loput seuraavina perjantaina marraskuun aikana, siksi ristin tämän marraskalenteriksi.

Olen jo jonkin aikaa miettinyt että Stephen West ja Reidar Särestöniemi ovat hengenheimolaisia (West ehkä jopa jälleensyntynyt Reitari, jos niin haluaa uskoa), ja että jos neulon jotain Westin ohjetta, se pitää tehdä Särestöniemi mielessä. Eli värejä! Värejä!!!

Marraskalenterihuivia varten piti valita kolme lankaa, jotka kaivoin omista kätköistäni. Ensimmäinen on tuo monivärinen, jonka kehräsin pari vuotta sitten ja jo silloin ajattelin, että se on Reitarin lankaa. Kolmas lanka on tuo tummanruskea Islannin tuliainen, sillä Reidar matkusti paljon, ja hänellä on tummanruskea maalaus jossa karhut syleilevät toisiaan, ja se on nimeltään Kullanruskea uni rakkaudesta ja turvallisuudesta. Westin ohjeen mukaan toisen langan pitäisi antaa kontrastia ensimmäiselle langalle, mutta valitsin kuitenkin tuon punaisen (joka on jollakin luonnonvärillä värjätty, en muista millä, kun en ole itse värjännyt), koska halusin että huivin värimaailma olisi lämmin.


Särestöniemen ja Westin hengessä valitsin mukaan vielä neljännen värin, vaikka ei olisi tarvinnut. Handun turkoosi gimallelanka saa tuoda sitä kontrastia, kun siltä tuntuu.


Minulla on ensimmäistä etappia vielä reilusti neulomatta, joten heitänpä pois tämän kirjoittamisen, että pääsisin piakkoin katsomaan mitä yllätyksiä marraskalenterin tänään ilmestynyt toinen luukku tuo tullessaan.





sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Kesä Seurasaarimaassa

Tiedättekö mitä tein viime kesänä? Olin töissä ulkomuseossa.



Jos suhtautuu uteliaisuudella luontoon, johon lasketaan kuuluvaksi myös tuhojyrsijät kuten oravat, kulkuväylillä kyttäävät lokit, sisätiloihin tunkevat mehiläiset, roskiksia kaivavat varikset, hyytävä kylmyys, loputon vesisade ja tukahduttava helle, niin kesä Seurasaarimaassa voi olla varsin rattoisa.

Anteeksi, joko teillä on museoliput?

Jos suhtautuu uteliaisuudella asikaspalveluun ja ihmisjoukkoihin, kesä seurasaarimaassa voi olla kiireinen, mutta ilahduttava. Aika alkuvaiheessa kesää ajattelin jo, että tämä on jonkin sortin perukoulunopettajatesti: jos jaksaa kesän ajan vastailla jatkuvasti samoihin kysymyksiin, pärjää ehkä peruskoulussakin. Samalla voi treenata reaktioitaan kaikenlaisten kysymysten ja tilanteiden varalta. Kerrankin eräs ihminen huudahti Ivarsin uuden pärekaton nähdessään "onko se kullattu!". Kollegani, vanhan seuraasaarimaaveteraanin, ilme ei juuri värähtänytkään, kun tuo spontaani huudahdus pääsi huuliltani tuoreiden kullankeltaisten päreiden hohtaessa Ivarsin pramean kuistin katolla.

Kullalta se minusta näyttää.

Kesähän oli aivan huippu siksi, että sai tehdä käsitöitä. Erityisen paljon kehräsin Seurasaarimaan isolla sinisellä käyttörukilla. Rukin äärellä oli monia hyviä hetkiä asiakkaiden kanssa, erityisesti lasten. Useasti laitoin rukista nyörit sivuun, jotta lapset saivat polkea sitä. Joskus minulla oli vierellä toinen käyttörukki, joka ei ollut kehruukuntoinen, mutta poljettava kuitenkin, ihan sitä varten että lapset saavat kokeilla. Ja lapset kokeilivat ja olivat innoisaan! Eräänkin perheen tyttö halusi että hänestä otettaisiin valokuva hänen polkiessaan rukkia. Perheen isä kuiskasi minulle ihmeissään, että yleensä tyttö ei ikinä halua olla valokuvattavana.



Nyt seuraa kohtaus Amelie-elokuvan alkupuolelta, jos pariisittaren sijaan Amelie olisi mummoksi pukeutunut kehräävä museoalan työntekijä (musiikkisuositus: Yann Tiersen: Comptine d'un autre été, l'après-midi): 

" Asioita joista hän pitää: keriä säie rullalta puikon avulla munanmuotoiseksi keräksi, kurkistaa maisemaa sen keskelle jääneestä onkalosta, ja sitten puserrella kerää, jotta onkalo romahtaa."

Kesän aikana kehräsin 500 g Woolgreyn Kainuunharmastopsia tuollaseksi hiien hivuksen paksuiseksi säikeeksi, ja vähän itse karstaamaani suomenlammasta. Ylemmässä kuvassa taitaa olla kolmen päivän kehräyksen tulos. Yleensä kerin säikeen aina työpäivän päätteeksi. Alla olevassa kuvassa on neljä kappaletta päivän kehruita. Päivän aikana sain kehrättyä noin 15 grammaa lankaa, josta tulee noin kananmunan kokoinen kerä.



Kesän aikana hauskaa oli myös pukeutuminen. Parhaat työvaatteet ikinä!


 Lisäksi olen suuri kerrospukeutumisen ystävä, joten kolea alkukesä tuotti sikälikin hupia. Tämä 1900-luvun alun muodin mukainen monobosom ei kupurinta on aikaansaatu neljällä vaatekerroksella.



Loppukesästä riittikin sitten hellettä, ja silloin Hallan hulppea porstua oli mitä ihanin paikka.


Ja se oli se ihana sateellakin, ja milloin vain. Kesän aikana työskentelin kirkkoa lukuun ottamatta jokaisessa talossa, joka vain oli avoinna. Jokaisessa oli puolensa, mutta Hallasta pidän erityisesti. Ehkä siksi, kun siinä on jotain tuttua, kun olemme molemmat pohjoisesta kotoisin.

Kaikenkaikkiaan kesä oli aika intensiivistä asiakaspalvelua, ja se ainakin mulla jää päälle niin, että vapaa-ajallakin on aina tuntosarvet ojossa sen varalta jos joku tarvitsee apua, tai on kysyttävää. Niinpä aloinkin tyhjentää päätäni käymällä vapaapäivinäni Nuuksion kansallispuistossa. Kesäisinä arkipäivinä siellä ei juuri muita ollutkaan, joten ajoi asiansa. Toista oli sitten sienestysaikana, kun minun elämänrytmi muuttui niin, että vapaa-aikaa olikin viikonloppuisin.

Haukkalammella heinäkuun alussa 2014.


Tämä postaus oli pyörölukuarvonnan toinen voittaja, jota on saatu odotella pitkään ja hartaasti. Ja kas kummaa, toinen pyöröluku häämöttää jo ihan nurkan takana, pitääkö sen kunniaksi myös keksiä jotain?