Näytetään tekstit, joissa on tunniste tyyli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tyyli. Näytä kaikki tekstit

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Kukkamekkotäti

Sekä muiden uniformuja.

Talvella tein mekon, joka vilahti jo tuolla Krookus-huivin yhteydessä. Samasta kankaasta, kuin mistä kaksi vuotta sitten tein hienostuneen T-paidan. Kyseessä oli epämääräisen muotoinen ja hyvin pitkä reunapala paksua viskoosia, jonka ostin erään vaatesuunnittelumerkin varaston loppuunmyynnistä, koska sen pohjaväri on silmieni väristä.


Viime kesänä tein samasta kankaasta myös shortsit akuuttiin hellevaatepulaan. Mekosta ja shortseista tulikin nyt setti, sillä yksinään käytettynä molemmissa on hitusen liian vähän pituutta täti-ihmisen käytettäväksi. (Shortsit ja hamehousut muuten taitavat olla nyt muodissa, olen pistänyt merkille.)

Shortsien kaava Coletterien Madeleine mini bloomers,
jonka vyötäröä olen hieman korottanut ja lahkeita hieman pidentänyt,
ja lisäsin taskut sivusaumoihin.
Olen käyttänyt näitä tänä keväänä todella paljon. Päivästä toiseen, vähän niin kuin uniformua. Niin että jos nyt aloittaisin projektin, jossa käyttäisin samaa asua vuoden ajan, se olisi varmaankin murretun vihreä kukkamekko.
En kuitenkaan aloita mitään haastetta pukeutumiseen liittyen. Sen sijaan kerron muutamien muiden hankkeista.

Little Brown Dress oli Seattlelaisen tanssijan Alex Martinin projekti vuosina 2005-2006, jossa hän käytti vuoden ajan samaa mekkoa. Mekko oli valmitettu ruskeasta paksusta denimistä, se oli hihaton ja siinä oli napit edessä. Martin aloitti projektinsa henkilökohtaisena haasteena, jossa hän tutki kuinka vaatteet vaikuttavat ulospäin näkyvään persoonaan, eli voiko ihminen olla kiinnostava vaikka hänen vaatteensa eivät pitemmän päälle olisikaan. Projektin kuluessa Martin oppi paljon kestävästä kulutuksesta ja ilmeisesti yritti suunnata saamaansa huomiota siihen, kun taas yleisö oli ilmeisesti melkoisen paljon kiinnostunut vain - hieman pradoksaalisesti - siitä yhdestä mekosta. Mekkoprojektin jälkeen Martin aloitti toisen projektin, joka keskittyi enemmän kestävään kehitykseen ja kulutuksen vähentämiseen, mutta siitä on vaikea löytää tietoa. Martinin käyttämä Little Brown Dress -verkkotunnuskin on siirtynyt uuteen käyttöön, sen arkistosta kuitenkin löytyy vielä muutama Martinin kirjoittama kooste projektistaan.

The Uniform Project oli yhdysvaltalaisen mainosalan ammattilaisen Sheena Matheikenin aloittama kestävän muodin kokeilu, jossa hän käytti samaa mustaa mekkoa vuoden ajan asustaen sen joka päivä erilaiseksi vaatteilla ja asusteilla. Samalla hän keräsi myös varoja hyväntekeväisyyteen. Matheikenin musta mekko oli suunniteltu monikäyttöiseksi niin, että sitä pystyi käyttämään sekä mekkona että tunikana, avoimena tai napitettuna kiinni.  Projekti alkoi vuonna 2009 ja ilmeisesti jatkuu jossain määrin edelleen hyväntekeväisyysprojektina ja haasteena, jonka halukkaat voivat ottaa vastaan. Uniform Project on rekisteröity tavaramerkki, ja nettisivut ovat ammattimaisen oloiset, joista löytyy erittäin pajon tietoa projektista. Itse olen selaillut niitä toistaiseksi vain pintapuolisesti.

Mainosalalla työskentelevä New Yorkilainen Matilda Kahl päätti kolme vuotta sitten alkaa pukeutua henkilökohtaiseen työuniformuun vähentääkseen pukeutumisesta johtuvaa stressiä. Hän käyttää joka päivä töissä mustia housuja, valkoista silkkipaitaa ja kaulassaan ohuesta nahkanyöristä sidottua rusettia. Kylminä vuodenaikoina hänellä on myös musta jakku. Näitä samanlaisia vaatteita hänellä on useampia kappaleita, jotka hän on ostanut kerralla. Kirjoituksessaan Harpers Bazaarissa Kahl kertoo että hänen pukeutumistaan ihmeteltiin paljonkin, kunnes viime syksynä Mashable-internetsivustolla julkaistiin artikkeli nimeltään "Miksi menestyvillä miehillä on aina samat vaatteet yllään". Kahl sivuaa artikkelissaan muutamaan kertaan työpukeutumisen sukupuolittuneisuutta, mutta välttää asiaan takertumista. Toisessa artikkelissaan Kahl kertoo jopa vitsinä, kuinka entisessä työpaikassa hänen pomonsa oli huolissaan hänen hyvinvoinnistaan ja pohti kuinka voisi järjestää hänelle palkankorotuksen, jotta hän voisi alkaa pukeutua kunnolla. Kahlin uniformuun ei liity mitään kestävän kulutuksen tai eettisyyden näkökulmaa, vaan hän on omien sanojensa mukaan hankkinut tänä keväänä uuden erän uniformuvaatteita mahdollisimman halvalla ja helpolla.

Jos monikäyttöinen mekkosvaate ajatuksena kiehtoo, niin kannattaa tutustua Rinnan runkopukuun. Kyllä eleetön monikäyttövaate minuakin viekoittelee, mutta ottaa aikansa...Moni asia ottaa nyt aikansa...





maanantai 18. toukokuuta 2015

Maatuska-hame

Kävipä tuossa keväällä, että...


Tapasin pitkästä aikaa ystäväni, 
joka sanoi yhden asian, 
jolloin puhkesi aika-avaruuteen reikä, 
josta pullahti eteeni maatuska, 
joka yhtäkkiä olikin tavattoman kiinnostava asia.

Ja siitä piti ottaa selvää.
Noin niin kuin omalta osaltani.


Kokosin vimmaisen maatuskataulun Pinterestiin.

Kävi ilmi, etten tiennyt maatuskan historiasta mitään. Hämmästyin, kun luin että ensimmäinen maatuska näki päivänvalon 1800-luvun lopulla ja sen esikuvana oli japanilainen puunukkeperinne. Ensimmäinen maatuska esitti talonpoikaisäitiä seitsemine lapsineen, ja tämä pesue pääsi maailmanmaineeseen, kun se esiteltiin vuonna 1900 Pariisin maailmannäyttelyssä (siellä samassa, jossa Suomen suuriruhtinaskunnalla oli ensimmäistä kertaa oma paviljonki).


Minullakin on aina ollut tuo ajatus, että maatuska esittää äitiä ja lapsia niin, että sisimmäinen ja pienin on nuorin. Nyt tuli kuitenkin mieleeni, että ehkä se pienin ei olekaan pieni siksi, että on vauva, vaan koska se on niin kaukana. Sen lisäksi että maatuskaa voi ajatella konkreettisina äitinä ja lapsina, voihan sen ajatella myös sukupolvien ketjuna. Ketjuna, joka menee menneisyyteen, tai kerroksina jotka ovat sisäkkäin nykyhetken sisällä.



Lukemisen, katsomisen ja ajattelun lisäksi piti myös käsitellä tätä asiaa, joten tilasin Susannan työhuoneelta Maatuska-puuvillakangasta ja tein hameen. Olin tilaavinani kummassa mukajärkevyyden puuskassa hillittyä harmaata. Kuvittelin tekeväni siitä edustusvaatteen niitä tilaisuuksia varten, kun pitää edustaa jotain muuta kuin itseäni. Sormet olivat kuitenkin ilmeisesti toimineet kuten sydän tahtoi, ja ilokseni paketista löytyikin turkoosia maatuskaa. Eihän se harmaa olisikaan oikein sopinut minun vaatekaappiin. 
Ja parempi ehkä vain edustaa ihan itseänsä.


Leveys: Kankaan leveys x 2
Pituus: Viisi maatuskaa (ihmisen pituus 160 cm)
Sivuilla taskut
Vyötäröllä vetopoimutusta

lauantai 28. helmikuuta 2015

Väärinkäyttö ja harhaanjohtaminen

Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut.


Esittelen viime aikojen iltapuvut. Tai siis ne kaksi, joita olen käyttänyt viimeisen vuoden aikana, jolloin olen käynyt iltapukua vaativissa tilaisuuksissa useammin kuin koskaan ennen.

Huomioitavaa:
Kumpikaan asuista ei ole kansallispuku, vaikka tiettävästi ainakin jälkimmäinen asu on harhauttanut niin uskomaan. Molemmissa asuissa on (väärin)käytetty suomalaisen kansallispuvun ja toisen kansan kansanpuvun osia. Lieventävinä asianhaaroina esitettäköön, että kokonaisuuksia on kehuista päätellen pidetty siveellisinä ja hyvän maun mukaisina, sekä kantajallen sopivina.



Tässä asussa tunnen itseni hyvällä tavalla Punahilkaksi, 
(vaikka eihän tässä ole punaista kuin juuri nimeksi).





 Tämä hame on tehty hulmutettavaksi.









Ekstrana vielä yhdistelmä, jossa tunnen olevani kuin 1910-luvulla.




perjantai 2. toukokuuta 2014

Taitoviikon haasteen loppuraportti

Kevät on ollut vaatteinen. Tässä ensimmäinen osa aiheesta.

14.-20.4. vietettiin Taidon ja käsityön viikkoa, jonka tarkoitus on "nostaa positiivisesti käsityön arvostusta ja innostaa ihmisiä tekemiseen." Minulla oli silloin omana tehtävänäni suoltaa sosiaaliseen mediaan päivän asu -kuvia, joissa on käsityöllisiä elementtejä. Nyt seuraa loppuraportti siitä haasteesta.

Tässä ensin Valaan villapaidan ja Pitsikirjan blogin innoittamana piirrettynä kaikki viikon aikana käyttämäni ja julkisesti näkyneet käsityölliset elementtini. Käsityöllisen elementin määrittelen niin, että jos voin sanoa nimeltä, kuka sen on tehnyt, niin se on käsityötä.

Maanantai: Kaisa-tädin neulomat sukat, itse tehty pirtanauha vyönä ja Tasapainokokoelman Ainon tekemä liivi. Supikkaat olen ostanut kirpputorilta, ja ne on todennäköisesti tehnyt joku jolla on nimi, mutta ikävä kyllä kengissä ole siitä mitään vihiä.

Tiistai: Sama liivi kuin maanantainakin, itse ompelemani trikoopaita ja entisen opiskelukaverini tekemät lasiset korvakorut.


Keskiviikko: Tänä keväänä tekemäni vesiputouskauluksellinen hienostunut T-paita, Talitintti-sukat ja jaloserpentiini-kiviriipus, jonka olen itse hionut ja istuttanut kultaiseen korupohjaan opiskellessani Inarissa Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa. Pellavaneule on Pirita Pernu-Lehtinen Oy:n. En tiedä onko tämä kyseinen neule juuri itse Piritan valmistama, mutta hän taisi ainakin myydä sen minulle vajaa kymmenen vuotta sitten Sodankylässä. Ei ollut mikään halpa ostos opiskelijalle, mutta toisaalta on yhä edelleen käytössä kaikkein fiksuimpana luottovaatteena. Eikä ole näiden vuosien kuluessa mennyt miksikään, vaikka kerran kaatui mustikkamehuakin päälle (äiti teki taikoja tahranpoistoaineella, ja mustikat rinnuksilla on enää muisto vain). 

Torstai: Sama hienostunut T-paita kuin keskiviikkonakin - tosin vähemmän hienostuneesti ryppyisenä ja latistuneena vimmaisen pyöräilyn ja juoksun jälkeen (ehdin siihen bussiin!). Neule on tähän mennessä ainoa koneneulomani vaatekappale. Jalassa on sukat, joiden malli kulkee nimellä körttisukat.


Taitoviikon lopulle sattui juhlavia vapaapäiviä, joita myös pääsiäiseksi kutsutaan. Mulle tällaisten juhlapyhien merkitys on vain lähinnä levossa ja rauhassa, joten asut ovat sen mukaisia.

Perjantai: Pari vuotta sitten urheiluvaatekurssilla tekemäni kokonaisuus: collegehousut ja trikoopaita. Olen saanut oppia ettei värisilmäni ole mikään sovinnaisin, kun minusta enempi on parempi ja vielä mahdollisimman eri puolilta väriympyrää, kiitos. Erityisesti rakastan vihreän ja violetin yhdistelmää. Muistan kun ensimmäisellä luokalla tein koristetyynynpäällisen: virkkasin neliöitä ja ne ommeltiin taustakankaalle. Olisin halunnut violetin taustakankaan, mutta opettaja ohjasi valitsemaan saman sävyisen vihreän kuin virkkauksessa käytetty lankakin. Se violetti kangas oli kylläkin vuorikangasta, niin että materiaalin puolesta se ei olisi ollut paras mahdollinen, mutta vähän kyllä vieläkin kaihertaa muisto sen ihanan, sykkivän vastaväriharmonian menetyksestä. 

Lauantai: Ei muutoksia edelliseen päivään, mutta kuvassa näkyvät ulkovaatteet joita käytin koko viikon. Pipon olen tehnyt itse villan karstaamisesta alkaen ja sormikkaat neuloin uutena vuotena.


Sunnuntai: Nanson trikoosta tänä keväänä ompelemani mekko ja villasukat, jotka olivat neljä vuotta kesken, mutta valmistuivat taitoviikon päätteeksi, kun niin päätin. 


Innoituksen tähän Taitoviikon viettoon sain Outo lintu linnassa -blogin Raikulta, joka kirjoitti aiheesta jo vuosi sitten. Mutta koska nyt on kaarevassa aika-avaruudessa lähtenyt liikkeelle niin monia asioita, niin aloitan ihan kokonaan uuden postauksen. 

Jatkuu piakkoin...