Pilviverho

Vaihdoin kesäverhot.

Maisema ikkunastani on tämä.

Yhteisestä ääneenlausumattomasta sopimuksesta koko naapurusto elättelee kuvitelmaa yksityisyydestä piilottelemalla suurimman osan ajasta verhojen takana (paperiseinät pitävät huolen, ettei yksityisyyttä juuri ole, mutta onneksi ei tarvitse nähdä samoja naapureita, joita joutuu kuulemaan. Terv. nimim. Jängän kasvatti).

Havahduin siihen, että kesäaikaan välttämättömistä avoimista ikkunoista tulee hillittömästi pölyä sisään, joten pistin käsinkudotut pellavaverhot säilöön ja ripustin tilalle jotain helpommin puhdistettavaa.

Kun muutin ensimmäistä kertaa etelään ja kaupunkiin, eli Ouluun, oli kuuma syksy.

Aloitin uudessa opiskelupaikassa hyppäämällä suoraan toiselle vuosikurssille. Lukuvuosi aloitettiin värjäämällä. Aurinko porotti. Oli kuuma ja värjäämössä vielä kuumempaa. Vilvoitukseksi maalasin tilkuille ruisjauhotaikinalla pilviä.

Pilviverhon seurana on sitruunapuuverho. 

Sen tein kun sain tilkkuja tädiltäni ja niiden joukossa oli nuo kaksi väreiltään samankaltaista aurinkoista ja valoisaa suikaletta. Opiskelin silloin Inarissa ja lukuvuosien aikana oli varsin paljon auringotonta ja pimeää.

Kotini on vähän niin kuin museo. Täynnä tarinoita.

Ja ei museoissakaan ole syytä olla kahta identtistä esinettä, joilla on identtinen tarina. Siksi minulla on eripariverhot. Tai sitten tilkut ovat aina riittäneet vain yhteen kappaleeseen.

Museopropagandaa

Sitä onkin sattumalta kuljettu kärkijoukoissa.


Suomen museoliitto aloitti torstaina Propagandaprojekti-kamppanjan, jonka tarkoituksena on houkutella Suomen museoita hydyntämään uudenlaisia verkkomarkkinointikeinoja. Museoliitto pisti itsensä likoon propagandan nimissä ja teki Propagandaprojekti 400 -videon, joka minun mielestä on kertakaikkisen hauska ja hyvä avaus.

Museologian opinnoissa viime syksyn urakka oli ryhmätyö, jonka teimme Sinebrychoffin taidemuseolle. Sen ryhmätyön tuloksena tuumailimme ryhmän ja museolehtori Leena Hannulan kanssa että Siffille pitää tehdä youtubevideoita. Tämä kevät on sitten tehty suunnilleen samassa ryhmässä museoprojektia, jonka tulos on nähtävissä alla.

Leena, vanha kettu! Hän kyllä tuntee alansa ja osaa tähytä tulevaa! Tämä video nimittäin julkaistiin jo toukokuussa. Harmi vain, ettei tullut säilytettyä palaveritarjoilukuitteja. Museoliitto nimittäin lupaa kustantaa propagandapullat kamppanjaan ja kilpailuun osallistuville. Se onkin hyvä, sillä kun aletaan porukalla sorkkia jotain ihan uutta aihetta (johon liittyy teknisiä vempaimia), niin verensokerin ylläpito on ehdottoman tärkeää.

Pesulappu

Kainaloiseni kananen, poskieni pulmunen, tiainen tahmatassuille, sirittäjä suupielille. Ja mihin kaikkeen muuhun pesulappuja voikaan käyttää.

Toukokuun alussa oli Kierrätystehdas-tapahtuma, jossa ostin Kiertiltä tiskirätin, kierrätyshamppu-luomupuuvillalankaa ja paketillisen hamppu- ja bambufroteen jämäpaloja. Jämäpalojen kanssa vietinkin heti kotiin tultua hyvän hetken asetellen niitä pöydälle ja suunnitellen, koska muodot inspiroivat minua kovasti...sitten pistin ne takaisin pakettiin ja unohdin.

Eilen illalla sitten menetin yöuneni, kun juuri nukkumaan mennessä päässä räjähti ideapankki ja koko aamupäivänkin vielä kahlasin kaikissa niissä ideoissa, jotka olivat linnun muotoisia ja lauloivat. Yliopiston ravintolan ikkunan takanakin tepasteli lokinpoikasia ja kirjekyyhky oli vieraillut postiluukullani.

Niinpä kotiin tullessa kaivoin froteepalat esille ja jatkoin siitä mihin viimeksi olin jäänyt.

Palaset ovat tällaisia epäkokoisia kolmioita. Laitoin kaksi palaa nurjat puolet vastakkain ja leikkasin ylimääräiset pois.

Sitten otin virkkuukoukun kauniiseen käteen ja yhdistin palat.

 Virkkasin myös nokan, linnunjalat ja pörheän pyrstön.

Tästä tulee mieleen laulu, jota pikkuruisena lapsena tykkäsin laulaa:

♫ ♪ Kannu meni saunaan siili kainalossa!

            Kannu tuli saunasta, otti siilen naulasta!  ♪♫

Seuraavaksi froteepaloista voisikin sitten syntyä

Mukavaa postia

Lisäksi myös yksi kuohuttava uutinen ja tarinaa tarinoinnista.

En ole ompeluhirmu. Tykkään kyllä kankaista, ja jemmailen niitä parhaani mukaan, mutta ompelen hiljakseen ja harvakseltaan. Siksi olikin jännää osallistua viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa Kankaiden yöhön. Rouva Pehemiälle kaikki kunnia Kankaiden yön keksimisestä, joka järjestettiin nyt toista kertaa, ja joka siis on hemmetin hyvä suomalaisten verkkokangaskauppojen yhteis(mainos)kamppanja. Vähän niin kuin Hullujen Päivät, paitsi paljon sympaattisemmat ja hauskemmat. Kyllä mie ainakin mieluummin siirrän tulojani suomalaisille pienyrityksille kuin keltaisten kummitusten armeijalle.

Tänään sitten kolahti tilaukset postiluukusta.

Puhde-puodista Maaningalta (terveisiä tutuille sinne!) tilasin vadelman väristä Allhemp3-hamppulankaa  ja Ikasyrilta Vänön saarelta (en olekaan ikinä käynyt saaristossa!) interlock trikoota Folklore Fish -kuosilla. Ikasyrilta tuli myös trikoonäytteitä, joten jatkossa tiedän paremmin mitä olen tilaamassa. Molemmat tilaukset hinkuisivat päästä hartioilleni, joten jotain yläosan vaatteita alan näistä haudutella.

Kuvassa on myös erään paketin sisältö, jonka sain jo toukokuun alussa, ja tähän liittyy se kuohuttava uutinen. Katjun kannoilla pisti bloggaamisen määrittelemättömälle tauolle ja järjesti sen kunniaksi arvonnan. Voitin arvonnan (Jee!) mutta blogitauko (Höh!) pisti mietteliääksi. Löysin Katjun blogin vasta tänä keväänä, ja nyt tietysti harmittaa, ettei uusia postauksia ole luvassa. 

Mutta se mitä tämä minut varsinaisesti sai pohtimaan, on se, miksi mie bloggaan.

Olen mie ajatellut oman blogin perustamista jo aiemminkin, mutta aloitin vasta viime syksynä. En muista millaisia ajatuksia siihen varsinaisesti liittyi, mutta aika varma olen, että silloin pohjavireenä oli tämä mikä koko ajan kulkee mukana bloggaamisessa ja koko elämässäni: Mie haluan kertoa tarinoita.

 En tiedä onko se joku leveyspiireihin tai ilmansuuntiin liittyvä kulttuuripiirre, mutta olin jo neljännesvuosisadan elänyt, kun aloin tajuta että aijaa, ei tämä olekaan ihan yleispätevä ihmisten välisen kanssakäymisen muoto tämä tällainen. Olin päässyt tottumaan siihen, että lounaspöydässä tai muualla tutussa tai puolitutussa seurassa ihan käypä keskustelun aloitus on "näinpäs kummallista unta viime yönä..."tai "ette ikinä arvaa mitä..." ja lounaan loppuessa keskustelu on voinut kulkea noista aloituksista ihan jonnekin muualle, mutta kuitenkin niin, että sinne on selvästi päädytty sieltä mistä on lähdetty. On inspiroiduttu toisista! Ja se on se tärkeä juttu, että kun yksi puhuu, kertoo siis tarinaa, niin muut kuuntelevat. Kun olen saanut kertoa ja kuunnella kun toiset kertovat, tunnen itseni virkeäksi. Sittemmin olen oppinut, että keskustelutapoja on myös aika lailla toisenlaisia, mutta niissä tavoissa en ole kyllä yhtään hyvä. 

Mutta tällaiseen tulokseen tulin nyt: perustin blogin paikkaamaan tarinankerrontavajetta. Ja koska käsityöt ovat olennainen osa minua ja elämääni, kerron tarinat niiden kautta.

Kesävillasukat

Pitkällinen sukkaprojekti dramaattisine juonenkäänteineen.


Muuan parturi-kampaaja mainitsi viime kesänä haaveilevansa kesävillasukista. Sellaisista, jotka lämmittäisivät varpaita vanhan talon viileillä puulattioilla. Ja vaikka minun hiustyyli onkin vuodesta toiseen sama(pitkä), pitää latvoja kuitenkin tasoitella, joten ehdotin vaihtokauppaa: hän heiluttaisi saksia, mie puikkoja.

Tuo saksien heiluttelu -osio vaihtokaupasta on jo suoritettu ja puikkoihinki on tartuttu jo viime kesän lopulla. Silloin sain aikaan tällaisen:

Halusin käyttää villabambulankaa (Trekking pro naturaa, 75% villaa, 25 % bambua), mutta kun en ollut varma sen kulutuksenkestävyydestä, niin hankin rinnalla käytettäväksi toista lankaa. Jostain syystä hankin tuota itsestään raidoittuvaa Austermann step lankaa (75 % villaa, 25% polyamidia). Kuulemma on kelpo lanka, mutta tuo väriyhdistelmä ei ole missään vaiheessa minua innoittanut muuten, kuin että se sointuu kyllä yhteen tuon violetin Trekking-langan kanssa. Jota on siis tuolla lyhyessä pitsineulevarressa raitoina, jos huomaatte. Jos siis huomaatte edes koko pitsineuletta.  Jos ette huomaa, niin voin kertoa, että varressa ja jalkaterän päällä on aaltopitsiä (jonka valitsin ehkä siksi, kun sillä on englanniksi niin kutkuttava nimi: Feather and fan).   Mutta jota ei siis juuri huomaa, kiitokset kirjavalle langalle.

Tämä oli siis tulos siitä, kun pähkäilin, kuinka yhdistäisin nämä kaksi lankaa lyhytvartisiin sukkiin niin, että vähemmän kulutusta kestävää lankaa ei tulisi jalkaterään. Hämmästelen, kuinka neulontainnostusta riitti noinkin pitkään. Valokuvauksen jälkeen langat saivat kuitenkin soljua takaisin kerilleen, eli pistin purkuun koko roskan. 

Ja sitten hauduttelin.

Ja kun sitten viimein taas tartuin puikkoihin, syntyi nämä:

Malli on Carousel Ravelrystä, jonka olen ensimmäistä kertaa nähnyt opiskelukaverini Handicraft happens -blogissa (ja ihan vähän aikaa sitten bongasin tämän mallin olleen myös Neulistin puikoilla). Näin nuo Handicraft happensin sukat kevättalvella livenä, ja sen kohtaamisen jälkeen loksahti palasia päässä kohdalleen. Kirjava lanka pääsi sittenkin puikoille, vaikka olin sen jo melkein tuominnut ikuiseen unohdukseen tai odottamaan sitä aikaa, jolloin saan tyydytystä neulomalla perussukkia (joka on melkein sama asia).

Joustinneuleissa (jotka on tehty kierretyillä silmukoilla, koska jostain syystä kammoan tavallista 1o1n -joustinneuletta) olen käyttänyt sitä bambuvillaa. Se on nyt päkiän alla kulutukselle alttiina, joten parsintahommiin joutuu ennen pitkää, mutta ei se haittaa, kun omaan käyttöönhän nämä tulee... Eiku hetkinen! Parturi-kampaajallehan mie olin näitä tekemässä!

Mutta kun ei näistä oikein tullut hänen näköiset... 

Eikä varsinkaan sen viileälattiaisen vanhan talon näköiset...

Joten kaivoinpas sitten lankavarastoja. Sieltä löytyi Drops Fabelia (75 % villaa, 25 % polyamidia). Sitten kaivoin langan nimellä Ravelryä, ja sieltä löytyi inspiraatioksi ja vähän ohjeeksikin Willow-sukkasien ohje, josta muodostui Sukat viileille lattioille.

Tein ensimmäistä kertaa pyöröpuikoilla kaksi sukkaa kerralla varpaista alkaen, ja siihen minua inspiroi ja ohjeisti Varpaista varteen -kirja(Melissa Morgan-Oakes, 2012).

Ensimmäisen kantapään neuolomisen jälkeen mietin, että nyt tekis mieli kyllä päätellä silmukat tähän, kun en halua sukkiin vartta ollenkaan. Mutta sukka ei olis kyllä pysynyt jalassa. Tein kompromissin(tai rönsytin tätäkin työtä minun lempineuletekniikoihin) ja päättelin silmukat vain jalkaterän päältä ja loput silmukat päättelin aina-oikein kaitaleella, käyttäen samaa tekniikkaa kuin miten Carousel-sukatkin muodostuu. Haluan kutsua sitä dominotekniikaksi, vaikka en tiedä onko se yleisesti hyväksytty termi. Mutta kuulkaa siitä mie tykkään! Ja kelpo sukkia tuli, vaikkei hyvältä aluksi vaikuttanutkaan!

Pipokarnevaali

Meneillään on karnevaaliaika ja yritän laajentaa ilmaisukanavia.

Opinnoissani on meneillään kurssi nimeltä Ainedidaktinen kehitysprojekti. Opiskelukavereideni kehitysprojekti on Pipokarnevaali DIYHelsinki-blogissa. Ideana on tehdä pipo DIYHelsingin ohjeiden innostamana ja jakaa kuva pipostaan DIYHelsingin facebook-sivulla (tai siis "tutkia sosiaalisen median soveltuvuutta vuorovaikutteiseksi käsityönopetuksen kanavaksi").

TEHTY!

Lisäksi tietenkin kirjoittelen perjantai-illan ratoksi blogiini samasta aiheesta samalla kun kuuntelen seinäntakaisia syntymäpäiväjuhlia.

Paitsi että enpäs kirjoitakaan! Minun oma ainedidaktinen kehitysprojekti on nimittäin sen luonteinen, että nyt on syytä opetella käyttämään jotain elokuvatyökalua, joten teinki videon.

En uskalla antaa kyllä mitään takeita että tämä toimii, mutta tulipahan tehtyä.

Myös muita karnevaaleja on luvassa: viikon päästä 27.4. järjestetään ensimmäistä kertaa Korukarnevaali. Luvassa ainakin notkuvia myyntipöytiä täynnä koruja, asusteita ja korutarvikkeita, sekä työpajoja. Menkäähän tekemään löytöjä kevään juhliin!

Hyvää Taitoviikkoa!

Nyt on meneillään Käsityön juhlavuoden Taitoviikko! Juhlien juhla!

Taitoviikko pyörähti maanantaina käyntiin Helsingin rautatieasemalla, missä UFOt(unfinished objects, eli keskeneräiset käsityöt) kohtasivat ja osoitettiin hyvää mieltä.

Olin paikalla, vaikka oma keskeneräinen käsityöni oli kylläkin unohtunut kotiin. Sille olisi ollut kyllä tarvetta siinä vaiheessa kun kaikki oli valmista ja piti odottaa ja odottaa ja vähän hermostutti...mutta kun kello tuli 16.00 ja kongi kumahti niin sain mieki käsilleni työtä. Olin nimittäin siellä jättikirjonnan ääressä pinkki Taito ry:n paita päälläni silloin. Ja on kyllä vähän harhaan johtava ilmaus tuo "käsille työtä", koska kyllä sitä ihan koko keholla tehtiin. Se oli hauskaa!

Yllä olevat kuvat: Katja Meriläinen. Kiitos!

Täältä löytyy video tapahtumasta: Taito Flash Mob Helsinki

Tämä tapahtuma oli siis osa meidän käsityötieteen opiskelijoiden soveltavaa harjoittelua. Harjoitteluun kuuluu koko ryhmän yhteinen osallistava käsityöprojekti. Vuoden 2011 projekti oli yhteisöllinen käsityöteos joka valmistettiin Tekstiiliopettajaliiton 100-vuotisjuhlassa. Teoksesta ja sen valmistamisesta löytyy video. Vuoden 2012 projekti taas tehtiin yhteistyössä WWF:n Kalakampanjan kanssa. Projektissa tuotettua materiaalia löytyy kampanjan sivuilta.

Projekti on ollut todella mielenkiintoinen prosessi, johon on liittynyt hirmuisen paljon huomioon otettavia asioita. Yksi asia, jota kyllä mietimme jossain vaiheessa, mutta josta ei sitten tehtykään päätöstä, oli kirjontateoksen nimi. Työnimenä sillä on kyllä ollut Jättikirjonta ja KeskusUfo, mutta lopullista nimeä teoksella ei vielä ole. Mutta toisaalta eihän se ole vielä valmiskaan, vaan on lähtenyt kiertueelle saamaan lisää kädenjälkiä. Niin että jos tulee vastaan, niin menkää rohkeasti tekemään tuttavuutta!



Muoks: Myös Ylen Olotilassa on video tapahtumasta.