Vaihdoin kesäverhot.
Maisema ikkunastani on tämä.
Yhteisestä ääneenlausumattomasta sopimuksesta koko naapurusto elättelee kuvitelmaa yksityisyydestä piilottelemalla suurimman osan ajasta verhojen takana (paperiseinät pitävät huolen, ettei yksityisyyttä juuri ole, mutta onneksi ei tarvitse nähdä samoja naapureita, joita joutuu kuulemaan. Terv. nimim. Jängän kasvatti).
Havahduin siihen, että kesäaikaan välttämättömistä avoimista ikkunoista tulee hillittömästi pölyä sisään, joten pistin käsinkudotut pellavaverhot säilöön ja ripustin tilalle jotain helpommin puhdistettavaa.
Kun muutin ensimmäistä kertaa etelään ja kaupunkiin, eli Ouluun, oli kuuma syksy.
Aloitin uudessa opiskelupaikassa hyppäämällä suoraan toiselle vuosikurssille. Lukuvuosi aloitettiin värjäämällä. Aurinko porotti. Oli kuuma ja värjäämössä vielä kuumempaa. Vilvoitukseksi maalasin tilkuille ruisjauhotaikinalla pilviä.
Pilviverhon seurana on sitruunapuuverho.
Sen tein kun sain tilkkuja tädiltäni ja niiden joukossa oli nuo kaksi väreiltään samankaltaista aurinkoista ja valoisaa suikaletta. Opiskelin silloin Inarissa ja lukuvuosien aikana oli varsin paljon auringotonta ja pimeää.
Kotini on vähän niin kuin museo. Täynnä tarinoita.
Ja ei museoissakaan ole syytä olla kahta identtistä esinettä, joilla on identtinen tarina. Siksi minulla on eripariverhot. Tai sitten tilkut ovat aina riittäneet vain yhteen kappaleeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kertokaapa vaikka tarinoita, niistä mie tykkään.