tiistai 17. joulukuuta 2013

Iloa ja lämpöä edes jalkoihin

Joka vuosi uutisoidaan se päivä, jolloin maapallon uusiutuvat luonnonvarat on kulutettu siltä vuodelta ja aletaan elää velaksi. Tiedättehän, että myös ihmisellä on tietty määrä aivokapasitettia muita voimavaroja vuoden aikana käytettäväksi. Sen jälkeen kun voimavarat on kultakin vuodelta käytetty, aletaan elää velaksi.  Tyypillisesti omat voimavaransa ylittää viimeistään joulukuussa, jolloin voimavarojen puute ilmenee niin sanottuna joulustressinä. Velkaantuminen jo marraskuussa ei kuitenkaan ole harvinaista varsinkaan huolehtivaisuuteen taipuvaisten opiskelijoiden keskuudessa. Velaksi eläminen loppuvuoden ajan on kiusallista, mutta yleensä siitä selviää vähin vaurioin. Jos velkaantuminen kuitenkin on toistuvaa ja vakavaa, tulee raskaan takaisinmaksun aika vastaan nopeammin ja elämän ehtoo laskeutuu pikemmin kuin mihin elinajanodote antaa viitteitä.

Ajattelin, että en ehkä saa yhtään postausta aikaiseksi joulukuulle, enkä ehkä haluakaan. Mutta muistellaanpa marraskuuta, koska sehän se on mukavaa aikaa! 


Opiskelukaveri ehdotti marraskuussa, että viettäisimme Swants-päivää. Sana swants tulee sanoista sweater pants, eli kyseessä on villapaidasta tehdyt housut. Idean on ilmoille päästänyt tanssija ja neulesuunnittelija Stephen West Westknitsistä, jonka nettisivuilta löytyy ohje kuinka villapaita muuntuu housuiksi. Muistin, että olenkin jo törmännyt Westknitsin swantseihin jo aikaisemmin syksyllä, mutta olin unohtnut asian. Idea oli kuitenkin jäänyt kytemään jonnekin mielenpohjalleni, koska olen tässä syksyn aikana aika monesti huomannut sovittavani puseroita jalkoihin. En siis tarvinnut kovinkaan paljoa yllytystä, kun swantsit oli jo tekeillä.


Lähtökohtana oli tämä miesten villapaita UFF:in muutaman euron päiviltä.
Tässä vaiheessahan on tapana  pahoitella kuvien laatua, kirota päivänvalon puutetta ja harmitella taustan sekavuutta. Minusta kuitenkin on aika hauskaa, että varjon ansioista minulla on ikään kuin neljä kättä. Ja olen oikeastaan melkein ylpeä siitä, että kamerani on vuodelta 2004 ja se on tippunut kahdesti asfaltille, mutta silti se toimii.


Tähän asti seurasin ohjeita, mutta en tykännyt tuosta miten raidat kohdistuvat (tai siis eivät kohdistu) puseron kainalossa, eli swantsien ulkosivulla.


Tuumin, että pääntiestähän saa hyvät taskunsuut, ja kyllähän swantseissa nyt taskut pitää olla kuten kaikissa muissakin vaatteissa, joten harhauduin ohjeista omille teille.

Pistin paitaa vähän palasiksi ja aloin yhdistellä kappaleita uudestaan.

Siinä vierähtiki oikein mukavasti yksi perjantai-ilta, kun yrityksen ja erehdyksen kautta kuosittelin haarasaumaa suoraan vaatteeseen. Olen tosissani, se oli oikeasti hyvin rentouttavaa!


Miten olen voinut elää miltei pari vuosikymmentä ilman villahousuja!

Nämä on ahkerassa käytössä, ainakin yksityisesti.



Swants-päivänä sain pyllyillä swantseissani hyvässä seurassa myös julkisesti.
Tämä on kuulkaa sellainen projekti, jossa akut latautuvat.  

Onko ilo kadoksissa ja paleltaako? Tee swantsit.



Hääräämössäkin on tehty. Laivakissalla on kuvasarja tekovaiheistakin. Kate Davisin (ihan suosikkineulesuunnittelijani!) blogissa on on kuvia Stephen Westin ihan hillittömän tyylikkäistä "varhaisista" swantseista, sekä Davisin omat swantsitSkude tekele -blogissa on vietetty marraskuuta ihailtavalla hartaudella. 34 luukkuisesta marraskuun yllätyskalenterista paljastuu  swantsit numeron 29 takaa.












lauantai 30. marraskuuta 2013

Möökö

Nykysuomen etymologinen sanakirja (2005) kertoo että sana mörkö tarkoittaa pelottavaa uskomusolentoa ja sanalla on todennäköisesti alkuperä samassa ääntä merkitsevässä sanavartalossa kuin sanoilla möristä ja möreä, jotka puolestaan tarkoittavat ääneen viitaten matalaa ja karheaa. Mörkö on ollut sekä suomen ja karjalan kielissä myös kiertoilmaus karhulle. (Häkkinen, K. 2005. s. 763.)

En muista että olisin lapsena juuri pelännyt mörköjä tai Mörköä. Käärmeitä taisin pelätä. En tosin ole tainnut nähdä käärmeitä ennen kuin aikuisena, mutta muistan elävästi yhden kerran lapsena kun en meinannut uskaltaa kääntää sitä kirjan sivua, jossa oli käärmeen kuva. Sen muistan myös kuinka olen pelännyt tulipaloa, ydinonnettomuutta ja maailmanloppua. En sentään samaan aikaan kaikkia kolmea.

Nämä möröt olen kirjonut trikootoppiin noin 13-14 vuotiaana.

Marraskuu on kohta ohi, mutta minun marrastelut on vielä kesken. Jatkan aina kun huvittaa. Marraskuu on mielentila.



maanantai 25. marraskuuta 2013

Möbiuksen huivi

                                                 " 

Pienenä (ja kyllä isonakin) olen ollut aika pelokas. Oikeastaan välissä ihan kauhusta kankeana. Yksi tosi pelottava asia on avaruus. Avaruus, rymden, gomuvuohta... kaikki sanoja jotka pahaenteisesti kalskahtavat juuri siltä mitä ne tarkoittavatkin: järjettömän suurelta tyhjyydeltä, jonka äärellä tällainen hengitysilmaan ja painovoimaan tottunut tuntee itsensä tyystin mitättömäksi.

Koska on tosi raskasta pelätä jatkuvasti, niin joitain asioita pitää käsitellä. Tässä avaruusasiassa olen päässyt niin pitkälle, että suostuin lähtemään elokuviin katsomaan Gravity-elokuvan, (HUOM! seuraavaksi luvassa miltei juonipaljastuksia, joten tarvittaessa hyppää seuraavaan kappaleeseen!) enkä edes ahdistunut suuremmin, vaikka olinkin joka vaiheessa varma, että ei tämä voi päättyä hyvin. Mutta se oli tietenkin hauskaa, että kun riepu astronautti sai viimein radioyhteyden jonnekin, niin yhteyden toisessa päässä oli inuiitti Aningaaq. Ja minun mielestä se loppujen lopuksi kuitenkin onnellisen lopun tapahtumapaikka on arktisella alueella, koska pohjoinen on uusi itä (ei ole pitkä aika kun Aasia oli muotia kaikin puolin). Sanokaa minun sanoneen.

Pistin nämä avaruusmietteet vielä puikoillekin. Jossain vaiheessa aloin virtuaalineulemaailmassa miettiä että mikä se on tuo moebius jota yksi jos toinenkin on tikuttanut, kunnes valkeni että kyseessä on tietenkin Möbiuksen nauha. Möbiuksen nauha on kappale, jolla on vain yksi pinta ja reuna (Opetus.tv havainnollistaa asian), ja sehän on kyllä ihmeellistä! Mutta ei kuitenkaan käsittämätöntä, koska sen voi neuloa! Tämä Cat Bordhin video oli minusta varsin mukava juttuineen kaikkineen. Hän neuvoo siinä kuinka voi luoda pyöröpuikolle silmukat niin, että voi saman tien alkaa neuloa pelkkää yhtä reunaa. Mie kuitenkin neuloin ensin 5 cm leveää nauhaa noin 130 cm, jotta sain konkreettisesti tehdä sen möbiustaian, eli kääntää nauhaa 180 astetta ennen päiden yhdistämistä. Mallineule on muuten sellainen, että neuloin kerroksen oikein valkoisella, siirryin takaisin puikon toiseen päähän ja neuloin toisen kerroksen oikein värillisellä, käänsin kappaleen ja sama homma uudestaan ja uudestaan. 


Siinäpä mulla sitten oli jo Möbiuksen nauha, jonka ainoasta reunasta poimin silmukat ja neuloin kunnes nauhan leveys oli 10 cm. 

 Neuloin käyttäen kahta pyöröpuikkoa (100 cm/4 mm ja 120cm/3,5 mm), koska nauhassahan on reunaa yhteensä 260 cm, joten ei mikään ihme että yhdellä pyöröpuikolla alkoi silmukoilla olla vähän ahdasta. Lankana on itse kehrätty valkea villalanka ja Noron silkkivillasekoitelangan jämät. Langat oli keskenään ihan eri paksuisia, joten tuo eripaksuisten puikkojen käyttö ei tuntunut enää missään.  Painoa huivilla on 70 g. 
Tässä kuvasarjassa silmien peittäminen symboloi pelkäämistä, joka olennaisesti liittyy pimeään, jonka taas useat liittävät olennaisesti marraskuuhun. Niin ainakin pohjoissaamen kieli, jossa kuun nimi on skábmamánnu, eli kaamoskuukausi. 
Kun kaksi Möbiuksen nauhaa yhdistää tietyllä tavalla, saa aikaan Kleinin pullon, eli kappaleen jolla ei ole reunaa. Tosin jotta se onnistuisi, pitäisi käytössä olla neljäs ulottuvuus. Ja neljäs ulottuvuus, sehän se vasta käsittämätöntä onkin tällaiselle, jolle kolmaskin ulottuvuus ja vasen ja oikeakin aiheuttavat välissä hämmennystä. Mutta kun näin pitkälle olen jo päässyt, vaikka pirusti onkin pelottanut, niin tästähän ei enää ole kovin pitkä matka siihen, että voisi ajatella avaruuden muotoa ilman että pää räjähtää.


Paitsi että kyllähän tuo Möbiuksen nauhakin on jo aika häiritsevä kappale.

Ette arvaa kuinka paljon olen sitä  tiedostamattani väännellyt käsissäni yrittäen tasoittaa tuon mutkan.

torstai 14. marraskuuta 2013

Marras

Kaikenlaista teemakuukautta olisi tarjolla näin marraskuussakin, mutta itse ajattelin viettää ihan vain Marras-kuuta ja pitää mielenpäällä martaisia asioita.

Useissa kielissä tämä kyseinen kuukausi on nimeltään November, joka tarkoittaa yhdeksättä kuukautta. Nimi viittaa siihen aikaan kun roomaisten vuosi lähti käyntiin maaliskuusta. (Lähde 1.) Suomalaisten vuosi taas on aikoinaan vaihtunut syksyllä, satovuoden päättyessä. Tällöin on vietetty Kekri-juhlaa, joka on alun perin ollut liikkuva juhla jota vietettiin sen mukaan milloin kukin talo sai sadonkorjuun päätökseen (Lähde 2). Todennäköisesti kuitenkin loka-marraskuun vaihteessa.
 Nykysuomen etymologinen sanakirja  kertoo, että marras itsenäisenä sanana tarkoittaa kuollutta tai kuolemaisillaan olevaa. Täten marraskuu voi sananmukaisesti tarkoittaa kuukautta, jolloin luonto kuolee tai on kuolemaisillaan. Nimi marraskuu voi kuitenkin viitata myös siihen, että se on pimeää aikaa, jolloin kuolleiden henget, eli martaat, ovat liikkeellä. Sana marras oletetaan olevan vanha indoiranilainen lainasana. (Lähde 3.) Wikisanakirja yhdistää sanan marras latinan sanaan mors, eli kuolema.
Vaikka joka puolella maailmaa marraskuu ei olekaan lepäävän luonnon kuukausi (eteläisellä pallonpuoliskolla on marraskuussa kevät!), niin vainajia kuitenkin muistetaan todennäköisesti kaikkialla kristinuskon vaikutuspiirissä. Pyhäinpäivää on vietetty 800- ja vainajien muistopäivää 1000-luvulta lähtien. (Lähde 4.) Meksikossa kristillinen juhla on sulautunut yhteen alkuperäisväestön uskomuksiin ja rituaaleihin ja tuloksena on marraskuun alussa vietettävä Kuolleiden päivä eli El Día de los Muertos (Lähde 5).

Viime vuonna Ofelia Marketin teemana oli Kuolleiden päivä, ja siellä oli työpaja jossa sai valmistaa aiheeseen sopivan asusteen. Työpajaa piti Ida loves Frida ja materiaalit olivat lahjoittaneet Ofelia Marketin myyjät ja yhteistyökumppanit. Työpajat ovat minusta aina ihania haasteita: rajattu määrä aikaa + toisten valitsemat materiaalit = Yllätys!

Tarjolla oli valmiiksi tehtyjä paperimassakalloja kahdessa eri koossa, helmiä, nauhoja, pitsejä, strasseja...
Tein kaulakorun. Ajattelin vain, että kukkahattuluurangon syksyisissä väreissä. 



Kukkahattuluuranko vain oli melkein vuoden verran, kunnes ihan hetkisessä siitä tulikin tärkeä ja se sai nimen: Marta. Se on oppaani matkalla marraskuuhun.


 Ikävä kyllä en muista kuka Ofelia Marketin myyjistä oli lahjoittanut työpajaan nuo ihanat massasta tehdyt kallohelmet, joita korussa on yksi Martan molemmin puolin. Mutta Ofelia Market on jälleen 8.12. Helsingissä ja tämän vuotiset myyjät ja ohjelma julkaistaan piakkoin! Ofelia Market löytyy myös Facebookista.




Lähteet:
Lähde 1:  Oja, Heikki. (2013). Aikakirja 2013. s. 32. PDF löytyy seuraavalta sivustolta: http://almanakka.helsinki.fi/
Lähde 2: SKS:n Kekri-verkkojulkaisu. (2009 ). http://www.finlit.fi/juhlat/kekri/kekri.html
Lähde 3: Häkkinen, Kaisa. (2005).  Nykysuomen etymologinen sanakirja. 3.painos.  s.687-688.
Lähde 4: SKS:n Kekri-verkkojulkaisu. (2009).   http://www.finlit.fi/juhlat/kekri/historia.html
Lähde 5: Vuorikoski, Merituuli. (2006). Rajat rikkoutuvat kuolleiden päivänä. Kumppani 11/2006.   http://www.maailmankuvalehti.fi/node/1150






lauantai 2. marraskuuta 2013

Taivaskammari

                                        "
                                                                                       "


Kesällä kävin viimeinkin Pohjois-Pohjanmaan museon Turkansaaren ulkomuseossa. Siellä on pieni kappeli, jonka sisustus oli minusta ihana. Ajattelin, että jos joskus remontoin taloa, haluaisin kyllä kamarin jossa olisi saman tyylinen väritys. Se olisi sitten Taivaskammari.

Tekstiilit on suunnitellut Marjatta Hyyrynen.
Turkansaaren reissun jälkeen alkoi mieleni tehdä sinisiä sävyjä, ja pyörittelin hiljalleen mielessäni Taivaskammaria.

 Rakentamiseen ja sisustamiseen minulla ei ole juuri mahdollisuutta, eikä kyllä intoakaan, mutta sinisiin sävyihin liittyen muistin sukat, jotka olin nähnyt vähän aikaisemmin Yarn spirit -blogissa. Samainen sukkamalli on ollut puikoilla myös muun muassa Kardemumman talossa ja Heivatuissa kudelmissa  Kiinnostuin sukista nimen vuoksi, ja ne mielestäni sopivat tähän taivasteluteemaan. Ne ovat Körttisukat. Muistan, että mielenkiinnosta katsoin nimen nähtyäni, että mikähän se tuollainen sukka on, ja heti nähdessäni ilostuin, että siinähän on kuvio, jonka voi tehdä nostetuilla silmukoilla! Ja niin körttisukat tosiaan on tehty. Sukkamallin jalkaterän mallineule veikeästi paljastaa neulontatavan, mutta minun sukista nuo pohjan raidat unohtuivat. 

Värit valitsin Taivaskammari mielessäni ja sen mukaan mikä valikoima kaupassa oli.  Väreinä ja lankoina on Drops Fabel, värit harmaansininen 103 (45 g) ja turkoosi 105 (20 g), ja Drops Delight, väri 04 (45 g). Käytin puikkoja nro. 2 ja silmukoita oli pääosin 60.  Delight on monivärinen, ikään kuin liukuvärjätty lanka. Valitsemani langan vaaleimmat kohdat olivat hyvin lähellä käyttämääni harmaansinistä lankaa, jolloin mallineuleen kuvio katoaa hetkiseksi. Tai muuttuu läpinäkyväksi, kuin mallineuleen haamuksi. Näitä kohtia olisi minun mielestä voinut olla sukissa enemmänkin.

Näin neuloin.


Taivaskammarista liikkelle lähtenyt taivastelu toi mieleeni monenlaisia asioita. Vaikka sitä mietin, kuka siellä Taivaskammarissa asuu. Enkelikö? Millasia ne on ne enkelit? Millainen enkeli asuu Taivaskammarissa ja miksi?
Minun suhteeni enkeleihin (ja myös uskontoon) on kuten Hannu Mäkelä kirjoittaa kirjassaan Venäjää aikuisille (2012, Tammi):  "Enkelten laulu tuli mieleen ja ymmärsin, miksi ihminen oli enkeliä kaivannut ja luonut enkelin hahmon." Tiedän ja hyväksyn kuitenkin, että on ihmisiä joiden suhtautumistapa on erilainen.

Jotkut elävät enkeleiden kanssa, mie uteliaisuuden. Siispä menin Taivaskammari ja enkelit mielessä oikein luennolle. Sinebrychoffin taidemuseossa avautui syyskyyn lopussa  Hanna Haaslahden näyttely Vilpittömiä valheita ja siihen liittyen oli lokakuun alussa  folkloristiikan tutkija Kirsi Hännisen luento Enkeleitä, vainajia ja outoja hahmoja - Kohtaamisia yliluonnollisen kanssa. Hänninen tarkasteli aihetta kahdesta näkökulmasta, vanhan suomalaisen kansanuskon - ja nykyajan kannalta. Keskeinen ero näillä ajanjaksoilla on se, että vanhan suomalaisen kansanuskon aikana vainajausko oli vahvaa ja arkipäiväistä, ja yliluonnollisten olentojen kohtaaminen oli yleisesti hyväksyttyä ja  olennoilla oli itseasiassa oma tehtävänsä yhteisössä esimerkiksi moraalin vartijoina. Nykyaikana yliluonnollisten olentojen rooli on enemmän yksityinen ja henkilökohtainen.

Vanhan kansanuskon aikana yleisiä yliluonnollisia hahmoja olivat mun muassa vainajat, maahiset, haltiat ja paholainen. Vainajat saattoivat jäädä kummittelemaan, jos heidän rajanylitsesiirtämisriitit olivat jostain syystä epäonnistuneet. Myös he usein kummittelivat, jotka olivat kuolleet yhteisön ulkopuolella ja joiden riitit siten olivat jääneet tekemättä. Tällaisia tapauksia saattoivat olla noidat, surmatut lapset ja itsemurhan tehneet. Myös hukkuneet mainitaan kuuluvan näiden sijattomien sielujen joukkoon (Pentikäinen, J. (1995). Tapani Erämajan mukaan). Enkelit eivät Hännisen mukaan ole kuuluneet vanhaan kansanuskoon, mutta nykyaikana ne sen sijaan ovat kerrottujen havaintojen mukaan yleisin yliluonnollinen hahmo. 

Joidenkin näkökantojen mukaan enkelit ovat kuolleita ihmisiä, mutta se ei Hännisen mukaan kuulu kristilliseen perinteeseen. Itse muistan kristillisen  perinteen enkeleistä parhaiten koulussa moneen kertaan nähdyn ja esitetyn jouluevankeliumin, jossa enkeli tuo viestin aloittaen "älkää peljätkö!"ja  äkkiä taivaallinen sotajoukko ilmestyy paikalle ylistämään kunniajumalallekorkeuksissa! (tämänhän voi pienen koulun joulujuhlassa esittää sillä tavalla viitteellisesti, että herran enkeliä esittävän pikkutytön vierelle astuu toinen enkeliä esittävä pikkutyttö. Kynttilät taisi olla kädessä, tai jopa tähtisadetikut, ne oli vissiin sitä herran kirkkautta.)Sittenhän on myös ne suojelusenkelit, mutta kyllä se on tuo taivaallinen sotajoukko, joka minun mieltä eniten innoittaa.

Niin että jos nyt loisin ihan itse enkelin hahmon, niin taitaisin luoda sellaisen sotaväen. Minulla on esikuva tälle hahmolle. Se on  Jacek Malczewskin teos nimeltä In the dust storm,(kuva täällä: http://www.cgfaonlineartmuseum.com/m/p-malczewski3.htm  )jonka näin ensimmäistä kertaa Ateneumin 52 sielua näyttelyssä, ja se pysähdytti minut silloin. Kuvassa on hetki, jolloin vangittu siivekäs hahmo, enkeli siis ilmeisestikin, on juuri pyyhkäissyt maahan koko ympäröivän ihmisjoukon. Minun mielestäni sekunti tämän hetken jälkeen enkeli on kadonnut, jäljellä on vain pölyävä tomupilvi. Ja se mitä mie tunnen tästä kuvasta, on mykkä, räjähtävä, armoton ja päämäärätietoinen voima.

Taivaallinen sotajoukko ehkä kuitenkin laulaa joskus, ja ajattelen, että se voi kuulostaa samalta kuin Suden aika yhtyeen versio Siionin virrestä numero 219, Te murheelliset (Levyltä Suojaavat siipesi, 2011, Herättäjä-yhdistys).

Minulla on myös ajatus, miksi enkeli saattaa asua siellä Taivaskammarissa. Se asuu siellä koska ei ole muuta tekemistä. Se odottaa, on aivan joutilas. Ja on varmaan jotenkin surumielinen, koska taivaallinen sotajoukko kaipaa tekemistä ja tehtäviä. Ne ovat niin päämäärätietoisia. Mutta joku riepu on määrätty johonkin tiettyyn paikkaan odottamaan oikeaa hetkeä. Sinne Taivaskammariin, tai hylätylle ratapihalle... Tämän tarinan kuulen CMX:n kappaleessa Baikonur levyltä Dinosaurus stereophonicus (2000, Herodes.). Baikonur-kappale on mielestäni tomuisen keltainen, kuten  Jacek Malczewskin maalauskin. Pistän sen värin mieleni pohjalle ja jatkan siitä joskus. Nyt taitaa mieleni tehdä vielä sinisiä sävyjä.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Ompelukuva

Niin yksinkertaista ja toimivaa, että ihan ihmetyttää.

Kuinka moni muistaa lapsena tehneensä ompelukuvia? Siis niitä sellaisia pahvilla olevia kuvia, joiden ääriviivat ommeltiin neulalla ja langalla? Mie muistan kyllä, ja niin minulle on muistellut useampikin ihminen, joiden ikähaitari on yli puoli vuosisataa. Muistan kuinka päiväkodissa halusin ommella hevosen ääriviivat sinisellä ja hoitotäti kommentoi sen olevan paleltunut hevonen. Yläasteella käsiini sattui kirjastossa kirja Ulla Jokisalon taiteesta. Vaikutuin suuresti hänen teoksistaan, joissa on yhdistetty valokuvaa ja kirjontaa. Lukion kuvaamataidonkurssilla pistelinkin varovaisia punaisia pistoja mustavalkoisen omakuvan reunoille.

Viime keväänä aloitin opetusharjoittelun Kiasmassa ja suunnittelin työpajaani maaliskuiseen Kiasman perhepäivään. Taisin olla menossa ensimmäiseen tapaamiseen ohjaajani kanssa. Seisoin ulkona Kiasman pääovilla ja katsoin Tosi kyseessä -näyttelyn julistetta, kun vuosien jälkeen ompelukuvat nousivat jälleen mieleeni. Ja niin silloin maaliskuussa pidin osana opetusharjoitteluani ompelukuvatyöpajan. Se toimi niin hyvin, ihmiset iästä ja sukupuolesta riipumatta tuntuivat nauttivan,  että tänä syksynä Kiasman 15-vuotissyntymäpäiväviikonloppuna sain pitää pajan kahtena päivänä uudestaan.

Tässä postauksessa on kuvia ompelukuvista, joita olen tehnyt itse pajoja varten ja tai joita on pitämissäni pajoissa syntynyt. Ompelupohjina on käytetty taidepostikortteja.




Pajoissa oli tarjolla portikortteja, jotka sai itse rei´ittää alustan päällä. Työvälineenä tähän oli naskaleita ja nauloja.  Toki terävä ja tylppäkin neula menee pahvista läpi ilman valmiita reikiäkin, mutta reikien pistely on minusta työvaihe, joka vähän rentouttaa ja poistaa estoja. Aina kun demonstroin lapselle työvaiheet, pistelin reiät korostuneen huolimattomasti ja voimalla. Siihen pystyy kuka vain. 



Sen sijaan ompelussa on jo useita työvaiheita, jotka vaativat lapselta harjoittelua: langan laittaminen neulan silmään, langan leikkaaminen, solmun teko, neulan pitäminen niin, että lanka ei karkaa neulan silmästä, neulan pistäminen reikään...Olin karsinut näistä työvaiheista solmun teon, ja tarjolla oli teippiä, jolla langan päät sai teipattua kortin nurjalle puolelle. Myöskään suunnitteluun en ohjannut millään tavalla, vaan demonstroidessani pikemminkin korostin liikkeilläni ja teoillani sitä, että lopputulosta ei tarvitse ajatella. Ja mielestäni taidepostikorteille pistetyistä hillittömistä pistoista tuli aivan mahdottoman hienoja! Monet lapset kuitenkin suunnittelivat yhdessä vanhempansa kanssa, ja isommat lapset osasivat suunnitella myös itsenäisesti, joka on hienoa, koska suunnittelu ei ole mitään helppoa. Kuviin ommeltiin muun muassa nimiä, onnentoivotuksia, kuvioita, ja kuvassa olevia kuvioita tai koko kortteja kehystettiin pistoilla. Nyt kun katselin tätä postausta varten, mitä muut ovat ompelukuva-aiheesta kirjoittaneet, löytyi nämä Neulanhaltijan isänpäiväkortit, joissa rei´ät ovat osa kortin taikaa. Tätä en itse tullut edes ajatelleeksi suunnitellessani työpajaa, mutta ilahduin kun työpajoissani jotkut huomasivat sellaisenkin vaihtoehdon.


Langan pysymiseen neulan silmässä en tarjonnut mitään oikoteitä. Liekkö se ollut ompelukuvien keksijän tarkoitus, että opitaan käyttämään neulaa. Tästä en halunnut tinkiä.  Langan pitäminen niin, että lanka ei karkaa neulan silmästä on minusta perustavanlaatuinen taito, jonka oppii kyllä nopeasti. Jos siinä jokin salaisuus on, niin se on vain se, että neulasta pidetään kiinni silmän kohdalta. Eli neulansilmässä olevaa lankaa puristetaan sormenpäillä, kun pistoa kiristetään. Langanhan voi kyllä laittaa neulansilmään kaksinkerroin niin, että neula on lankalenkin päässä, mutta silloin käytettävissä on aina vain kaksinkertainen lanka, ja jossain vaiheessa lenkin päässä oleva lanka voi olla hankalakin. Ihan viime aikoina vasta olen törmännyt myös sellaiseen, että lanka solmitaan neulansilmään kiinni, mutta se ei ole tainnut olla kenenkään käsityöihmisen keksintö. Konsti voi toimia harvalle kankaalle ja pahville ommeltaessa, mutta ennen pitkää joutuu huomaamaan, että solmu langassa haittaa neulan käyttöä.


Ompeluvälineenä oli tylppiä isoja kanavaneuloja. Myös virkkuukoukkuja oli tarjolla, sillä niidenkin avulla voi vetää langan rei´istä läpi, jos neulan käyttö on hankalaa. Materiaalina oli enimmäkseen villalankoja. Ohuiden lankojen ongelma on siinä, että ne voivat pureutua pahvin läpi pistoja kiristäessä.



Olen niin onnellinen siitä, että olen pitämieni ompelukuvatyöpajojen aikana nähnyt valtavasti viihtyviä ihmisiä. Sekä lapsia että aikuisia, jotka syventyvät pitkäksikin aikaa joko yksin tai yhdessä. Välissä minulla on loksahtanut leuka auki pelkästä hämmennyksestä, kun olen nähnyt kuinka pienet lapset reagoivat käsityömaterialeihin. Kaksivuotias lapsi istui täysin keskittyneenä useita minuutteja kiertäessään vaaleanpunaista merseroitua puuvillalankaa neulan ympärille uudestaan ja uudestaan. Kolmevuotias lapsi tärisi innosta silmät seljällään nähdessään laatikollisen villalankoja. Toivottavasti mahdollisimman moni on työpajoissani saanut onnistumisen, oivalluksen ja onnen kokemuksia tämän yksinkertaisen ja monille tutun tekniikan äärellä!



Muoks 23.11.2013: Tässä linkki tekemääni ohjeeseen (jonka kaikkivaltias guuggeli kylläkin muutti omavaltaisesti aika huonolaatuisen näköiseksi).  Ohje on PDF-muotoinen ja sen voi suoraan tulostaa A4-kokoiseksi. Ohjetta saa käyttää ja muokata, mutta ei kaupallisiin tarkoituksiin. Säilytäthän tekijän nimen ohjeen yhteydessä.

lauantai 14. syyskuuta 2013

Pirtanauhainen synttärikattaus

Pirtanauhojen valmistus -triplatrilogiaelokuvakokonaisuuden juhlallinen julkistaminen.

Kas vain! Blogini on täyttänyt vuoden ihan huomaamattani, joten on syytä juhlapostaukselle! Sen kunniaksi kokoan yhteen tämän blogin pirtanauhajutut, sekä julkistan myös uutta!



Aiemmin olen täällä blogissa kirjoittanut pirtanauhoista seuraavanlaisia juttuja:

Pirtanauha, jossa kerron missä olen oppinut pirtanauhoja eli tiuhtatöitä tekemään ja esittelen työvälineeni.

Suorituspaineita, joka oli ensimmäinen yritykseni tehdä kattava pirtanauhojen teko-ohje, mutta josta tulikin vain tarina pirtanauhojen teko-ohjeen teon yrittämisestä. Kuvat sen sijaan pullistelevat informaatiota.

Pirtanauha: Luo ja rakenna sen sijaan lähestyy jo enemmän työohjetta. Minulle ei vain totisesti istu suuhun/sormenpäihin "Tee näin"-opetustyyli, vaan kertoilen kuinka minulla on asiat tapana tehdä.

Pirtanauhakirjallisuutta on lista Suomessa julkaistuista suomenkielisistä kirjoista joissa käsitellään pirtanauhoja. Nämä kirjat olivat aineistoni kandidaatin tutkielmassani. Tiedän että aivan viime aikoina on julkaistu kirjoja, joissa on juttua pirtanauhoista. Käykää lisäämässä niitä, sekä muita pirtanauhakirjoja, kommentteihin, niin päivitän listaa laajemmaksi jonain sopivana hetkenä.

Pirtanauhojen mallityypit on kappale suoraan kandidaatin tutkielmastani.

Niisinauha ja niisivyö teksti on myös kandidaatin tutkielmastani ja tuon siinä esiin, mitä aiemmin listaamassani pirtanauhakirjallisuudessa tarkoitetaan termeillä niisinauha ja niisivyö.

Sitten onkin ollut pitkä hiljaisuus pirtanauha-asioissa, mutta se tarkoittaa vain sitä että hiljaa hyvä tulee.


Olen siis yrittänyt jo muutamia kertoja tehdä kuvallista ja sanallista pirtanauhojen teko-ohjetta, mutta aina on tuntunut siltä että joko kuvat tai sanat loppuvat kesken, tai sanoja on liikaa, tai ne eivät kerro kylliksi...


No nyt ei kuvista ole puutetta, ja ne saavat puhua puolestaan! Olen nimittäin tehnyt videoita pirtanauhoista: Eri työvaiheet esitettynä yhdeksällä eri videolla, yhteensä noin 25 minuuttia pelkkää pirtanauhojen tekoa vähäisillä tekstityksillä! Ei puhetta, ei taustamusiikkia!

Nämä videot löytyvät Inspiraato on mottomme -YouTube-kanavasta, sekä tämän blogin alasivulta Pirtanauhat. Videoita saa vapaasti esittää ja käyttää opetuksessa.


Tässä maistiaisiksi video vironvöistä eli kuviolangoista poimituista kuviollisista pirtanauhoista.



Nämä videot ovat osa opiskeluitani Ainedidaktinen kehittämisprojekti-kurssilta, jossa tein pedagogisesti perustellun oppimateriaalin. Ajattelin nämä videot olevan hyvä lisä netistä jo löytyville suomenkielisille oppimateriaaleille. Esimerkiksi Susanna Terho on tehnyt kattavan paketin kansanomaisten nauhojen historiasta Suomen käsityön museon Käsityönurkkaan. Materiaali löytyy seuraavan linkin takaa: http://www.avoinmuseo.fi/craftmuseum/kasityonurkka/kansanomaiset_nauhat.php Erinomaisia pirtanauhojen teko-ohjeita on tehnyt muun muassa Laura Hämäri. Hänen Sanavyyhti-blogissaan on neljä kuukauden ohjetta, joihin liittyy pirtanauhojen tekoa. Perusteellisiin ohjeisiin pääsee toistaiseksi tästä linkistä http://lankadontti.fi/wordpress/?tag=pirtanauha. Tällä hetkellä Sanavyyhti-blogi on kuitenkin muuttopuuhissa uuteen osoitteeseen. Päivitän tänne uuden osoitteen kuukauden ohjeisiin, kunhan koko muuttokuorma on purettu.

Minulla olisi vielä olisi yksi opintovuosi ja yksi pirtanauha-aiheinen opiskeluprojekti edessä! Odotan jännityksellä...




Ja koska blogini syntymäpäivä sattuu olemaan samana päivänä kuin koirallanikin, niin yksi koirakuva loppuun.




sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Paina Pauliina!

Aina auliina. Eli kuinka otin haltuun toisen nimeni.


Minusta nimi on parhaimmillaan niin kuin loitsu tai taikasana. Omaan loitsuuni olen oikein tyytyväinen. Siihen sisältyy etunimi, toinen nimi ja sukunimi. Siinä on 24 kirjainta, 10 tavua, 5 eri konsonanttia, 5 eri vokaalia ja hyvä rytmi. Etunimi ja sukunimi minulla ovat olleet hallussa jo pitkän aikaa, ja haltuunottoon liittyy sekalaisia tarinoiden rippeitä.

Etunimeeni olen aina ollut tyytyväinen. Vaikka se on pitkä, kolmitavuinen, ei minulla ole ikinä ollut mitään eläviä lempinimiä. Lyhytaikaisia ja hetkellisiä kyllä, mutta ei mitään, joka olisi tarkoittanut minua niin kuin minun etunimeni tarkoittaa.   Etunimeni on klassinen ja kansainvälinen, hyvä siis että edes jokin osa minusta on. Sen olen jo lapsena saanut tietää, että nimi tulee kreikan kielestä ja sen merkitys on loistava. Kelpo merkitys. Nyt kun kaivelin hakukoneita, sieltä tuli myös tällainen tieto että nimi voisi tulla sanasta helios, aurinko. No jopas! Niin hämmentävän suurta, että en pysty sitä kyllä oikein käsittelemään näin äkkiseltään.

Sukunimeni sen sijaan on yleinen suomalainen sukunimi. Tosin siellä mistä mie olen kotoisin, se ei ole yhtään niin yleinen kuin sen valtakunnallisen yleisyyden perusteella voisi luulla. Jos etunimeni on se, mikä mie olen, niin sukunimeni taas on se josta tulen ja mihin olen menossa. Kai voisi sanoa, että sukunimeni on se, mihin kuulun. Jos sukunimessäni olisi L-kirjaimen paikalla se vaikea kirjain, jota varten minun täytyy astella kieleni, se oli Hämäräinen, ja silloin se viittaisi siihen mistä kerrotaan Eino Leinon runossa Nocturne: Edessäni Hämäräinen tie, tuntemattomahan tupaan vie. Jos taas tästä vaikeakirjaimisesta versioista putoaa Ä:n pisteet pois, se on Hamarainen, ja silloin se viittaa kirveen hamaraan.

Etunimeni ja sukunimeni ovat hyvä parivaljakko. Esimerkiksi siksi, että kun niiden ensimmäisiä kirjaimia pistää päällekäin, syntyy tikapuut.


Oulun seudun ammattiopistossa tekemäni ryijy. Koko 25 cm x 60 cm. 

Toinen nimeni on kulkenut mukana, osana loitsua, mutta en ole oikein käsittänyt sen tarkoitusta siinä. Pauliina tulee kuulemma latinan sanasta paulinus ja tarkoittaa pientä tai vähäistä. Kelpo merkitys mielestäni, koska lähempänä mie sitä olen, kuin suurta ja mahtavaa. Nimen loppuosassa on Liina, joka tarkoittaa kangasta ja nauhaa, ja sehän sopii kutojalle ja tekstiilialan ammattilaiselle (sukunimeni voisi muuten olla myös Kangas). Mutta silti ei Pauliina ollut minulla ihan hallussa, ennen kuin vasta viime keväänä.

Viime keväänä olin opetusharjoittelussa nykytaiteen museo Kiasmassa. Naisten päivänä 8.3. Kaija Papu ja Hanneriina Moisseinen pitivät Kirjokirja-työpajan, jossa jokainen osanottaja sai tehdä tilkulle kirjan sivun. Aiheena oli jokin merkityksellinen asia tai tapahtuma omassa elämässä. Mie olin apukäsinä tuossa työpajassa, ja kun oli hetki aikaa, aloitin oman sivuni teon. En ehtinyt saada sitä valmiiksi. En myöhemminkään, vaikka Kirjokirja oli mulla vielä työpajan jälkeen käsissäni. Mie nimittäin sidoin sen, tai siis ompelin sivut ja kannet paikoilleen.

Nyt tilkku on kadonnut. En löydä sitä mistään. Mutta miepä kerron, että ehdin kirjailla siihen tällaisen tekstin:


P niin kuin 



Koska ajattelin, että moni asia josta tykkään, alkaa P- kirjaimella.



Kuten polkupyörä (minun on punainen).



Tai muut pyöreät, pyörivät asiat, piirit...




Oivalsin sitten, että myös toinen nimeni alkaa P:llä, ja todennäköisesti poljin pyörälläni kun mieleeni tuli loru: 

Paina Pauliina aina auliina!


Ja sehän on juuri sitä mitä mie teen.

Siitä minun toinen nimeni kertoo, kuinka mie painan tukka putkella, mutta aina kilttinä, auliina. Molemmat asioita, joihin olen väsynyt monia kertoja ja joita olen ihmetellyt ja kironnut, mutta enää ei ole siihen mitään syytä. Tämä asia on osa minun loitsuani, osa minua. Asia selvä, hyväksytty  ja loppuun käsitelty.


 Alkuperäinen naistenpäivänä aloittamani tilkku on  kadotuksessa, mutta tein siitä toisinnon 30 cm x 30 cm kokoiselle puuvillapellavaliinalle.  



sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Ja sitten me laulettiin

 Kuinkas sitten kävikään siellä Taiteiden yössä.


Laululintu oli hevoskuurilla viimehetkiin asti, ja kasvoi aika komeaksi mielestäni.


 Sitten ajateltiin, että kyllä tämä tästä. Pakkasin linnun laukkuun ja painuttiin Annantalolle.


 Tikke Tuuran hillittömän hieno Virkattu teltta oli jo pystyssä ja Laululinnulle löytyi erinomainen paikka.


Kiehinä tuli paikalle ja Marja Uusitalo puvusti meidät. Mieki muutuin Kiehinäläiseksi.


Ja me lauloimme.


  Ei jännittäny yhtään esiintyä, mutta johtui varmasti siitä, ettei se tunnu esiintymiseltä, kun saa laulaa piirissä.



Tanssittiin myös.



Ja lopuksi virkattiin.



Suuret kiitokset Annantalolle ja Kajahtaneille kudelmille mahdollistamisesta, Tekstiilarit ry:lle rohkaisemisesta, Kiehinälle ja Veera Voimalle innostumisesta, Marja Uusitalolle puvustamisesta, Tikke Tuuralle teltasta ja kaikille paikalla tai hengessä mukana olleille!

Tämä oli taas  niitä hetkiä, kun havaitsee kuinka hienojen ihmisten kanssa saa olla tekemisissä, ja kuinka tällaisten ihmisten kanssa kaikki on aina enemmän kuin osiensa summa!


Tunnelmakuvia löytyy myös Hupsistarallaa-blogista.

Jos Virkattu teltta jäi tällä kertaa näkemättä ja kokematta, niin Tikke Tuuran teokset Virkattu teltta, Sandaalipolku ja Kattiloita ryhmäkuvassa ovat esillä Helsingin kulttuurikeskus Stoassa 17.10. - 16.11.2013.

Laululintua minun tekisi mieli viedä ihmisten ilmoille toistekin. Se olisi hienoa, jos saisi viritettyä Laululinnun ympärille sellaista menoa, jota alunperin mielessäni hellin. Eli että olisi joku laulattaja, joka laulattaisi virkkaajia helpoilla lauluilla, kaikki laululinnun ympärillä piirissä istuen. Jos joku laulaja innostuu tällaisesta kuviosta, niin ottakaapa yhteyttä!




(Ja miksikö kirjoitan vasta nyt, vaikka Taiteiden yöhän meni jo aika päivä sitten? No, väsyhän sen jälkeen tuli, ja flunssa. Tuli tästä mieleen, kuinka toissa yönä näin talviunta, jossa oli pimeää, hiljaista ja pehmeää. Ja siinä unessa oli saunassa minun mittainen ja kaks kertaa minun levyinen savustettu hauki ja vähän pienempi lohi. Jostain syystä ne menivät pitkin poikin lattioita ja mie nostin ne takaisin, ja se oli ihan helppoa, koska unessa ei ikinä mikään paina minkään vertaa. Tämä oli ehkä muistutukseksi siitä, millaisen määrän kalaöljyä minun on parasta syödä tulevan talven aikana. Aloitin jo.)

 

maanantai 19. elokuuta 2013

Taiteiden yö ja Käsityökortteli!

Tapahtumia, olkaatten hyvät.

Laululinnun suuri ilta lähestyy! Torstaina 22.8.2013 Helsingissä vietetään Taiteiden yötäja Annatalolla osoitteessa Annakatu 30 tapahtuu vaikka ties mitä! Muun muassa Annatalon pihamaalla on Tikke Tuuran Virkattu teltta, jonka äärellä on Kajahtaneitten kudelmien kokoontumisajot klo. 18-21, johon sisältyy Laululintu- yhteisöllinen performanssi klo. 18-20.

Kajahtaneitten kudelmien kokoontumisajoihin ovat kaikki tervetulleita. Paikalla on materiaalia ja välineitä, jotta voi esimerkiksi aloittaa kilpailutyönsä suunnittelun Kajahtaneitten kudelmien SM-kilpailuihin. Kilpailukutsu löytyy täältä: http://kajahtaneetkudelmat.wordpress.com/


Laululintu on yhteisöllinen virkkaus- ja lauluperformanssi, johon jokainen on tervetullut virkkaamaan Laululintua ja laulamaan samalla. Laulut ovat kansanmusiikkia, koska kun itse järjestää tapahtumia, niin saa järjestää juuri sellaisia mistä itse tykkää :) 
"Mieki olen sielä! Koska laulaminen vain on parempaa piirissä!"

Laululinnun äärellä esiintyy noin klo. 18.30 lauluryhmä Kiehinä. Kiehinä on Käpylän musiikkiopiston  kansanmusiikkilinjan energinen ja elämäniloinen lauluryhmä. Ryhmä on toiminut kohta kymmenen vuotta vaihtelevin kokoonpanoin ja sitä on alusta asti ohjannut Veera Voima. Uudet jäsenet ovat tervetulleita! (Yhteydenotot: veera.voima@kmo.fi).

Kaksi vuotta sitten, vuoden 2011 Taiteiden yössä Kiehinä esiintyi myös. Silloin Yle TV 2 järjesti Kansallisoopperan amfiteatterissa Hesperian puistossa Runokuorosodan, jossa Kiehinä esitti Aija Puurtisen johdolla Vilja-Tuulia Huotarisen runon, ja voitti! 


Spektaakkeleita siis luvassa! Tervetuloa! Vapaa pääsy!






Elokuun lopussa on luvassa lisää käsityöherkkua Helsingissä, kun Narinkkatorille nousee Käsityökortteli.

Käsityökortteli järjestetään nyt ensimmäistä kertaa ja idean äiti on Susanna Susannan työhuoneelta. Tapahtuma järjestetään talkoovoimin, ja tapahtumaa mainostamalla bloggarit voivat osallistua tuotepalkinnon arvontaan. Kilpailusta kerrotaan tarkemmin täällä: 

Käsityökortteliin osallistuu muun muassa Kansallispukuyrittäjä Soja. Hänen Sukkulalla ja neulalla- blogissa on myös meneillään arvonta, jossa voi voittaa lahjakortin Sojan Puotiin