sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Museopropagandaa

Sitä onkin sattumalta kuljettu kärkijoukoissa.


Suomen museoliitto aloitti torstaina Propagandaprojekti-kamppanjan, jonka tarkoituksena on houkutella Suomen museoita hydyntämään uudenlaisia verkkomarkkinointikeinoja. Museoliitto pisti itsensä likoon propagandan nimissä ja teki Propagandaprojekti 400 -videon, joka minun mielestä on kertakaikkisen hauska ja hyvä avaus.

Museologian opinnoissa viime syksyn urakka oli ryhmätyö, jonka teimme Sinebrychoffin taidemuseolle. Sen ryhmätyön tuloksena tuumailimme ryhmän ja museolehtori Leena Hannulan kanssa että Siffille pitää tehdä youtubevideoita. Tämä kevät on sitten tehty suunnilleen samassa ryhmässä museoprojektia, jonka tulos on nähtävissä alla.



Leena, vanha kettu! Hän kyllä tuntee alansa ja osaa tähytä tulevaa! Tämä video nimittäin julkaistiin jo toukokuussa. Harmi vain, ettei tullut säilytettyä palaveritarjoilukuitteja. Museoliitto nimittäin lupaa kustantaa propagandapullat kamppanjaan ja kilpailuun osallistuville. Se onkin hyvä, sillä kun aletaan porukalla sorkkia jotain ihan uutta aihetta (johon liittyy teknisiä vempaimia), niin verensokerin ylläpito on ehdottoman tärkeää.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kertokaapa vaikka tarinoita, niistä mie tykkään.