tiistai 30. heinäkuuta 2013

Sumuisat sukat

Kahdella sukkapuikolla neulotut kaksiväriset helmineulesukat, versiot 1.0 - 1.3.

Kesän alussa kannoin taas lähikirjastosta kotiini Britt-Marie Christofferssonin kirjan Stickning : ett hantverk att utveckla. Se on kirja, jonka lainaan varmaan joka kerta kun se sattumalta tulee vastaan. Tein muutamia pieniä kokeilutilkkuja hänen neulepinnoistaan - niistä jotka ovat aivan kuin kudottuja kankaita - ja lopulta tuli mieleen että minkä näköinen helmineuleesta tulee kahdella värillä neulottuna. Aah, aivan rakastuin siihen pintaan ja siinä samassa olin riipaissut jonkinlaisen luonnoksen sukista ja alkanut neuloa niitä.

Lähtökohtana  sukansuunnittelulle oli Ravelrystä löytyvä Stripe Tease -sukkamalli, jota olen ihaillut jo aikoja sitten (jos haluan joskus neuloa nuo kyseiset sukat, niin pistän tähän itselleni muistiksi tämän linkin jossa Neulisti antaa sukkaohjeesta hyviä vinkkejä kokemuksen syvällä rintaäänellä). Mutta toisin kuin olisin itse tehnyt, Stripe Tease -sukkia ei neulota sukkapuikoilla, vaan siihen tarvitaan pyöröpuikot (myös tämä paljastettiin Missä neuloimme kerran -blogissa). Ajattelin sitten, että näistä minun helmineulesukista tulee samantyyliset kaitaleista muodostuvat, mutta sellaiset, että ne voi neuloa kahdella sukkapuikolla.

Kaivelin lankavarastoja, ja sukkiin päätyi loppujen lopuksi seuraavat: vaalean beigeä Nallea, violettia Trekking Pro Naturaa, tuntematonta vaaleansinistä lankaa, mustavalkoista ja harmaata Fabelia, sekä sitä violetin kirjavaa Austerman Step -lankaa, josta tein aikaisemmin  kesävillasukat. Heti kun näillä langoilla aloin kokeilla helmineuletta, saivat sukat nimensä. Näistä tuli Sumuisat, koska pinnasta tuli mieleen sumuinen kaupunki (yleensä ruminkin paikka on kaunis sumussa). Loppuvaiheessa aloin kylläkin miettiä, että näille sukille sopisi paremmin valmistustavan mukaan nimi Puolen mielen sukat. Nämä on nimittäin sillä lailla neuloen ja purkaen suunnitellut!


Koska en jaksanut miettiä kärkeä enkä langan riittävyyttä etukäteen, aloitin sukat varpaiden juuresta. Loin silmukat virkkaamalla ketjusilmukoita apulangalle. Tällaisen aloituksen voi sitten purkaa pois ja jatkaa neulontaa toiseen suuntaan. Sinä vaiheessa kun aloin ihmetellä, miksi ketjusilmukat eivät purkaudu hännästä vetämällä, kaivoin ohjeen esille (Ulla neuvoo). Juu, salaisuus on siinä, että silmukoita ei suinkaan luoda niihin ketjusilmukoihin, kuten luulisi, vaan niihin silmukkaketjun nurjalla puolella oleviin silmukoiden välisiin lankaharjanteisiin. Kun tekee kuten Ulla neuvoo, apulangan voi helposti purkaa pois, poimia silmukat puikolle ja jatkaa neulontaa toiseen suuntaan. Jos tekee kuten luulee että tehdään, niin apulanka on helpointa purkaa pois leikkaamalla se noin kahden sentin pätkiksi

Periaatteessa kahdella puikolla neulonta kaitale kerrallaan olisi ollut ihan mahdollista, mutta käytännössä se ei nyt toteutunut, kun oli kumma tarve neuloa kaikkia kaitaleita ja molempia sukkia yhtä aikaa.

Helmineuleesta löytyy perustietoa esimerkiksi Punomosta. Helmineule on brittienglanniksi moss stitch ja amerikanenglanniksi seed stitch. Amerikanenglannissa sen sijaan moss stitch tarkoittaa neulepintaa joka on periaatteeltaan sama kuin helmineule, mutta kutakin kerrosta toistetaan kaksi kertaa (aiheesta englanniksi lisää Creative knitting -sivustolta). Minusta moss stitch - sammalsilmukka - on ihana nimi. Voisin kyllä joskus kokeilla tuota amerikkalaistakin sammalsilmukkaa. 
Helmineule kahdella värillä tarkoittaa vain sitä, että neuloin helmineuletta 1-1 raidoilla niin, että aloitin 1 ja 2 kerrokset samasta suunnasta, samoin kuin 3 ja  4 kerrokset. Reunimmaiset silmukat nostin  neulomatta, jolloin niistä on helppo poimia silmukoita. 

Neuloin ensimmäisen kaitaleen kahdella sukkapuikolla, ja seuraavan kaitaleen neuloin siihen kiinni seuraavasti:
1 krs värillä A: Nosta 1 s neulomatta, neulo helmineuletta, kunnes jäljellä on 1 silmukka. Neulo nurin, poimi edellisen kaitaleen reunasta yksi silmukka. Älä käännä työtä, vaan siirry puikon alkupäähän ja neulo krs 2.
2 krs värillä B: Nosta 1 s neulomatta, neulo helmineuletta, kunnes jäljellä on 2 silmukkaa. Neulo nurin yhteen. Käännä työ.
3 krs värillä A: Nosta 1 s neulomatta, neulo helmineuletta puikon loppuun asti. Älä käännä työtä  vaan siirry puikon alkupäähän ja neulo krs 4.
4 krs värillä B: Nosta 1 s neulomatta ja neulo helmineuletta puikon loppuun asti.


Ensimmäisen kerroksen viimeisen silmukan neulon nurin (paitsi viimeisen kaitaleen 3. kerroksessa oikein), jotta yhdistymiskohdasta tulisi mahdollimman epämääräinen eli sumuisa.
Edellisen kaitaleen reunasta poimitaan silmukka, näin kappaleet yhdistyvät.
Kerroksella kaksi kavennan edellisellä kerroksella poimitun silmukan pois, jotta silmukkamäärä ei lisäänny.

Viimeinen, eli neljäs kaitale on yhdistettävä molemmista reunoistaan edellisiin kappaleisiin. Silloin neuloin kerrokset 3 ja 4 seuraavasti:
3 krs värillä A: Nosta 1 s neulomatta, neulo helmineuletta kunnes jäljellä on 1 silmukka. Neulo oikein, poimi edellisen kaitaleen reunasta yksi silmukka. Älä käännä työtä, vaan siirry puikon alkupäähän ja neulo krs 4.
4 krs värillä B: Nosta 1 s neulomatta, neulo helmineuletta, kunnes jäljellä on 2 silmukkaa. Neulo oikein yhteen. 


Sitten luulin että sukat olivat valmiit ja lähdin kuvausreissulle. Oli sopiva ilmakin sumuisille villasukille heinäkuussa. Sumua ei ollut, mutta muuten harmaata ja vilpoisaa.


Hietasaari Oulussa.

Itse asiassa tuuli niin lujasti ettei kamera meinannut pysyä kiven päällä, eikä kuvattava pystyssä.


Helmineule on tosi joustavaa joka suuntaan (ja koska ihan kaikki ajatukset eivät olleet mukana tässä hommassa), joten pituuden mittaaminen ei ihan onnistunut, ja kaitaleista ei tullut tarpeeksi pitkiä. Jatkoin sukkien varsia pyöröneuleena tarpeen mukaan (toisessa sukassa tarvetta oli enemmän kuin toisessa).


Tykkään niin paljon tästä pinnasta! Aivan ihanaa sumua tulee, kun yhdistää yksivärisen ja pätkävärjätyn langan!

Kantapäät tein lyhennetyillä kerroksilla ja kärjet neuloin lopuksi pyöröneuleena.


Mutta mutta...kuvausession tasapainoilu tuulisessa kivikossa viimeistään paljasti sen, että varret eivät ole tarpeeksi pitkät/tiukat, joten ne menevät makkaralle! Silmukoiden poimintaan siis...Ja koska kammoan joustinneuletta (miksi ihmeessä?! En ymmärrä...) ja rakastan ainaoikeinneuletta, tein ainaoikeinjoustimet.


Toiseen sukkaan neuloin joustimen kolmeen kertaan. Mikä se on se homma, kun ajattelee, että pitää neuloa ohuemmilla puikoilla, mutta ei silti neulo? Joten ensin tein liian löysän joustimen, sitten liian tiukan...tässä vaiheessa aloin tajuta, että nämä sukat on puolella mielellä tehty...

Mutta tulihan niistä valmista!

Ehkä joskus tulee versio 2.0, mutta nyt on mielessä jo muut jutut...

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Laululintu

Meneillään on Tee ite! -käsityökarnevaali ja Kajahtaneiden kudelmien SM-kilpailut. Tulkaa mukaan! Lisätietoa Ylen Olotilasta ja Facebookista.


Kesän alussa, lukuvuoden viime hetkinä, mietimme ainejärjestömme Tekstiilareiden hallituksessa, että olisi mukavaa tehdä jotain elokuussa Taiteiden yössä. Ideoita heiteltiin ja palloteltiin edes takaisin, taisipa kulua viikkoja. Sitten kävi niin, että 6.6.2013 myöhään illalla yksi idea kuoriutui munastaan ja se oli linnun muotoinen (tästä hetkestä lisää Pesulappu-postauksessa). Ja niin mulla oli päässäni aika vahva mielikuva siitä, mikä olis hauskaa (ainakin minun mielestä) Taiteitten yössä. Tekstiilareiden hallituslaiset eivät vastustaneet, joten jatkoin idean elättelyä.

Kului vajaa viikko ja lueskelin iltasaduksi Hupsistarallaa-blogia, jonne oli juuri ennen lomamatkaa jätetty pikainen viesti Kajahtaneitten kudelmien kokoontumisajoista Lasipalatsin taidekontilla. 




 Seuraavana päivänä oli tarkoitus piipahtaa katsomaan mistä on kyse, mutta sitten istuinkin kontilla monta tuntia, virkkasin, jutustelin ja ideoimme yhdessä ja idea alkoi ottaa materiaalisen muodon.

Ja sellainen se idea on, että minusta olis mukavaa, jos olis sellainen melkoisen iso pyörylä, jota mahtuisi monen monta ihmistä yhtäaikaa virkkaamaan, ja samalla laulettais! Ja kun sen ympyrän taittaa kahtia, syntyy lintu! Laululintu! Se olisi nyt tarkoituksena, että Taiteiden yönä 22.8.2013 Helsingissä Annantalolla kuka tahansa on tervetullut Tekstiilareiden ja ja TEE ITE!:läisten kanssa virkkaamaan ja laulamaan. 

No, jotta olisi iso pyörylä Taiteitten yönä, on kesän aikana tapahduttava jotain. Otin sen kesäprojektikseni ja laululintu alkoi kasvaa pikkuhiljaa kierrätyslangoilla, omilla ja muiden jämälangoilla ja UFO-tilkuilla.


Toisen kontilla vietetyn päivän jälkeen lintu näytti tältä, ja tässä vaiheessa sovin Kittilän taideseura Staalon kanssa markkinavierailusta.






 Olen kotoisin Kittilästä, ja sieltä on kotoisin myös blogini nimi. Yläasteella ja lukiossa kävin taidekerhossa. Meillä oli käytössä taidekerhon tilojen avain, joten saimme maalailla ja taiteilla melkein milloin halusimme. Avaimenperässä oli kai tarkoitus lukea Inspiraatio on mottomme, mutta sinne oli livahtanut kirjoitusvirhe. Kuka tekstin kirjoitti, se on hämärän peitossa. Minun mielestä se oli eräs kultatukka, mutta hän ei muista sitä kirjoittaneensa. Jonkun mielestä se taas oli minun kirjoittama, mutta mie en kyllä muista sitä tehneeni. Mutta minusta se on niin hyvä motto minulle ja käsilleni, että blogi sai siitä nimen.

  Ja Kittilän markkinat ovat olleet kuulkaa lapsesta asti tärkeä tapaus! Nyt kun asun muualla, niiden merkitys on erityisesti siinä, että siellä näkee tuttuja. Olen aikoinaan ollut taideseura Staalon jäsen, joten otin yhteyttä Staalon puheenjohtajaan (jonka blogi on Made in Puljulandia) ja kysyin saanko tulla Staalon markkinanäyttelyyn kasvattamaan lintua ja työpajailemaan, ja totta kai sain!

Lintu näytti tältä, kun markkinaviikonloppu koitti.


Staalon näyttely ja taidekahvila olivat Kittilän lukion aulassa ja siellä minulla oli oma nurkkaus Esa Reivon teoksen alla.


Sinne sai tulla tekehmän itte koko markkinaväki!

Mie olin sielä neljä päivää. Yhteensä noin 22 tuntia. Virkkasin, näin tuttuja, virkkasin, tutustuin uusiin ihmisiin, virkkasin, jutustelin, virkkasin, opetin virkkausta, virkkasin... Suuret kiitokset Staalolle ja markkinaväelle!


No Laululintu sitten:  se alkoi rönsyillä ja kertoa tarinoita.


Muun muassa Pallomerimiehestä, kolmesta siskoksesta, viisauden lähteestä ja toisista siskoksista, jotka ovat kuin omenankukkia, kuin maassa mansikkaisia.


Se kertoi tarinan myös Kumputunturista, josta oli maalannut taulun myös Reino Sipola (lyhyt video hänen Vinttigalleriastaan täällä).


Lisäksi oli myös tarina kestämättömästä mustuudesta ja surusta.



Tältä lintu nyt näyttää rönsyineen kaikkineen.


Moni kysyi, mikä siitä tulee.

Ja vastasin, kun Laululintu ei ehkä ollut kovinkaan paljoa selventävä vastaus, että sen näkee sitten.






Sofi -silmäteräni- taas mielestään tietää tarkalleen, mikä siitä tulee.









perjantai 12. heinäkuuta 2013

Huivista toppi

Kyllä on kelpo tawara tuo neliskulmainen kangas!

Olen jollakin lailla vähän kallellani minimalismin suuntaan. Tai oikeastaan en juuri ollenkaan, jos sen määrittelee niin, että se on tavaroista luopumista. Mutta jos sen määrittelee niin, että se on asioiden tärkeysjärjestykseen laittamista, niin sitten saatan olla aika pahastikin vinoutunut siihen suuntaan. Minun tärkeysjärjestyksessä ei sijoitu kovinkaan korkealle se, että omaisuuteni mahtuisi yhteen reppuun ja olisin koska tahansa vapaa lähtemään minne tahansa. En mie halua lähteä. Mie olen mielestäni lähtenyt jo ihan tarpeeksi. Haluaisin jäädä ja pysyä. Ja vaikka jonkinlainen elämälle välttämätön omaisuus voisikin mahtua reppuun, niin yksi äärimmäisen tärkeä osa-alue kylläkään ei, nimittäin käsityöt! En mie halua raivata maallista omaisuuttani pois, mie haluan sitoutua siihen! Oivalsin tämän asian, kun kuuntelin Arkijärki -blogin podcastia, jonka otsikkona on Miksi teet sitä mitä teet?

Tykkään siitä, että esineet ovat monikäyttöisiä. Aivan kuningas taikka keisari tässä suhteessa on nelikulmainen kangas! Huiviksi sellaista myös olen kuullut kutsuttavan, taikka liinaksi, sekä myös nimellä furoshiki. 90 cm x 90 cm kokoinen pöytäliina on saanut uuden elämän lukuisten kassien korvaavana ylivoimaisena kantovälineenä. Tällä yksinkertaisella furoshiki-sidonnalla saa hämmentävän tilavan kassin, johon mahtuu sisään muun muassa viiden kilon mansikkalaatikko. Isommasta liinasta sen sijaan saa samalla sidonnalla olkalaukun, johon mahtuu helposti perinteisen mallinen nypläystyyny tai mikroaaltouuni.

Vuosi tai pari sitten ostin kirpputorilta erään melko halvan vaateketjun 105 cm x 105 cm puuvillabatistihuivin, jonka kuosiin ihastuin. Huiviin tuli viime syksynä reikä, kun se tarttui oven kahvaan kiinni.


 Nyt paikkasin sen. Nurjalta puolelta se näyttää tältä.

 Ja oikealta puolelta tältä.

Ompelin paikan käsin, sillä olen sitoutunut tähän kankaan palaseen. Sen lisäksi että se toimittaa hyvin niitä virkoja, mitä huivilla voi olla päässä ja kaulassa, se on myös mitä erinomaisin toppi hellepäiviin. Tässä kuutena eri versiona, mutta todennäköisesti jokaiselle hellepäivälle olisi voinut keksiä uuden.



Sopivasti-blogissa on postaus äärettömistä vaatekappaleista, jonne on koottu kolme hyvää inspiraatiovideota. Erityisesti tykkään tästä 25 Ways to Wear a Scarf in 4.5 Minutes! -videosta, joka on niin hyväntuulinen, että jaksan katsoa sen vaikka kuinka monesti!