maanantai 3. heinäkuuta 2017

Ojakellukka-keiju

Vaikka on aikuinen, pitää silti välissä saada olla vähän joku satuolento.


Juhannusaatto meni kehrätessä, mutta kyllä mie perinteiseen tapaan myös ompelin juhannuksena. Kaikenlaisia ompeluideoita ja -tarpeita on pienen listan verran, mutta kaiken edelle kiilasi nyt ihan yhtäkkinen idea. Tein Suomen luonnonsuojeluliiton  Mikä luonnonkukka olet -testin ja sain tulokseksi ojakellukka, ja opin samalla minulle uuden kasvin. Hyvä että opin, koska heti sen jälkeen huomasin, että noita kukkia kasvaa minun säännöllisen kävelyreitin varrella.


Tulos oli mielestäni aika osuva, siksi tuli mieleeni tehdä jokin vaate kukan innoittamana, ja ayllättäen pari muuta asiaa yhdistyi päässäni ojakellukan kanssa. Sain nimittäin viime viikolla ensimmäisen kerran käsiini Mekkotehdas aikuisille -kirjan, ja huomioni kiinnitti heti Ebbamekko, jonka koristerimpsua kuvaillaan sanalla "rintarömpsy". Olin myös pistänyt merkille, että mulla on huomattavan paljon vaaleankeltaista ompelulankaa. Tähän yhdistyi vielä pari kangasta varastoissani, ja ompelin ojakellukan innoittamana Ebba-kaavalla hihattoman paidan. Pidensin rintarömpsyä 4 cm, niin että se peittää läpikuultavan alemman kankaan rinnan osuudelta, ja levensin olkaimia niin että ne peittävät rintaliivien olkaimet.


Tummanpunainen kangas on Finlaysonin vanha pöytäliina, verho tms. joka on puuvillasatiinia. Satiinisuudestaan huolimatta kangas ei kuitenkaan ole sileää, kuten voisi kuvitellan, vaan pikemminkin jollain tavalla karhea, ja siihen tarttuu kaikki haitulat ja hiukkaset (näin käyttäytyvät kuulemma myös jotkin puuvillasatiinilakanat). Tein kerran tästä kankaasta takin vuorin, mutta eihän se toiminut, kun kitka haittasi pukeutumista. Kangas on kyllä erittäin tiivis, ja siksi rintarömpsy onkin oikein komean pörheä!  Paidan helma taas on hiukan harsomaista haalean keltaista vanhaa lakanaa. En ole tykännyt tuosta vaaleankeltaisesta väristä (joka kuvissa on valottunut valkoiseksi) yhtään, mutta niin siitä vain tuli mulle nyt käyttövaate, eikä tunnu yhtään pahalta!


lauantai 1. heinäkuuta 2017

Kehruu-Hellu

Vanhan kansan kehrääjän vuosi hiljeni kesäksi, kuten Rukkikuiskaaja kertoo viime vuotisen Kehrääjän vuosi -haasteen sivuilla. Nykykehrääjän vuosi helposti taas vain kiihtyy kohti kesää, kun villoja ja kuituja voi siirtyä pöyhimään ja pöllyyttämään ulkotiloihin. Lisäksi heinäkuuhun osuu maailmanlaajuisen kehrääjien piirin päätapahtuma Tour de Fleece, eli Tour de Francen kanssa samaan aikaan pidettävä kehräyshaaste. Samalla kun pyöräilijät polkaisevat  Ranskan ympäriajoon, kehrääjät ympäri maailman polkevat rukkejaan ja pyörittävät värttinöitään - koska miksipä ei!

Kehruukuituja
Interweave-lehden viime vuotisessa artikkelissa kerrotaan, että ensimmäisen Tour de Fleece-haasteen järjesti Star Athena  -niminen kehrääjä ja neulesuunnittelija vuonna 2006. Osallistuin touriin ensimmäistä kertaa viime vuonna, jolloin liityin Tour de Fleece -Facebook-ryhmään, jossa raportoin edistymistäni ja seurasin muiden kehruita. Haasteeni oli silloin ja myös tänä vuonna yksinkertaisesti vain kehrätä joka päivä. Jos on kilpailuhenkisempi ja tavoitteellisempi, niin Ravelryn Tour de Fleecelle pyhitetty ryhmä on oikea paikka. Siellä voi liittyä joukkueeseen tai perustaa oman, ja palkintojakin voi olla luvassa. Pääidea on kuitenkin haastaa itsensä, kehrätä ja pitää hauskaa.

Tänä vuonna olen valmistautunut aika hyvin! Aloitin lämmittelyn TdF:a varten jo juhannuksena, kun Rukkikuiskaaja pyysi minut muassaan kehräämään Seurasaaren juhannusvalkeat -tapahtumaan. Paikalla oli myös Kehrääjien kilta, ja pidimme klo.16-19 työnäytöstä museokaupan edustalla.


En kuulu (vielä) Kehrääjien kiltaan, ja pääsin mukaan ihan vain Rukkikuiskaajan siivellä, joten oloni oli hieman ulkopuolinen. Jotta osaisin nähdä itseni enemmän osana joukkoa, totesin, että minun pitää keksiä itselleni kehrääjänimi. Nämä nimiasiat kun ovat minulle muutenkin lähes taikauskoisen tärkeitä. Keksin samantien kaksi, joista Kehruu-Hellu on hyvä ja ytimekäs, sekä käsityön (ja teollisuuden, ja niiden yhteenkietouman) historiaan viittaava. Aivan ensimmäinen nimi-ideani oli kuitenkin Karva-Helena, joka sekin on monimielisyydessään oikein hyvä nimi, johon kiinnyin saman tien. Ja nyt kun minulla on kehrääjänimet, niin selvästi minun pitää täällä blogissakin aktivoitua kehrääjänä. Kehruu on tähän asti näkynyt täällä lähinnä sivulauseissa, vaikka se on minulle  kuitenkin aika tärkeä tekemisen laji.

Juhannuksen jälkeen olen pöyhinyt kuituvarastojani ja tehnyt valmisteluja kehräämistä varten. Kävin Rukkikuiskaajan luona pyörittelemässä karstamyllyä, jolla tein yhden villa-sarisilkki karstalevyn (englanniksi batt), sekä tikkujen avulla tiukoiksi kääryleiksi kiedottuja villapötkyjä. Pötkyt voivat olla englanniksi nimeltään Puni (tämä nimitysasia ei kuitenkaan tunnu olevan ihan yksiselkoinen), suomenkielistä nimitystä niille en tiedä. Minusta nimitys voisi olla "toukka", tai "toukan kotelo", sillä siltä ne näyttävät ja tuntuvat.
Vasemmalla kääritty karstalevy, ja oikealla "toukkia".

Lisäksi olen tehnyt käsikarstoilla lepereitä, joissa on valkoista villaa ja hippunen oman koirani karvaa. Ja kun näin instagramissa, millaisen määrän karvaa kaverini harjasi lapinkoirastastaan, pyysin laittamaan saaliin talteen ja hoidin kuriirin kuljettamaan karvat mulle. Ne aioin kehrätä ihan sellaisenaan, eli ilman karstausta.
Vasemmalla villa-koirankarvalepereitä ja oikealla lapinkoiran karvaa.

Parhaillaan on myös menossa Rukkikuiskaajan ja Rukin ja rautapadan Sanskin käynnistämä  Suomi kehrää 100 vuotta -kiertue, jonka tarkoituksena on tuoda näkyvyyttä suomalaiselle kehruulle ja kehrääjille. Maanantaina kiertue pysähtyy Loviisaan Kehrääjien kesäyöhön, ja mie menen sinne myös! Reaaliaikaista raportointia sekä kesäyöstä että Tour de Fleeceltä on luvassa Hämäräisellä tiellä.

Rukit kärrykyydissä