tiistai 23. kesäkuuta 2015

Kokeilumekko

Juhannusompelus III, ja siinäpä ne sitten olivatkin.


Ennen kuin uskalsin leikata Lissu-mekkoa varten kangasta, tein kokeilun kaavasta, joka oli Suuri Käsityö 9/2011, malli 3. Ajattelin että kokeilusta tulkoot ihan oikea vaate, kun ei mulla ollut muuta tarpeeksi isoa joustavaa kangasta jonka olisin uskaltanut uhrata, kuin tämä. Ostin tämän kankaan aikoinan UFF:ilta, ja se on puuvillaneulosta jossa on pieniä kukkia rivissä.



Tein Lissua varten kokeilun pelkästään yläsasta ja hihoista, ja kävi ilmi, että pääntietä on pienennettävä. Lissua ommellessa totesin sitten vielä, että helmassahan onkin korjattavaa, joten ne muutokset oli tehtynä kaavaan siinä vaiheessa kun ompelin tämän mekon loppuun. Kellotin helmaa reilusti, tein taskut ja laitoin helmaan leveän kuminauhan. Ihan mukava pieni pussihelma tuli, kun mekon helman ympärysmitta on 160 cm ja kuminauhan pituus 120 cm.


Yksi mutta vain, jonka huomasin vasta siinä vaiheessa kun olin jo sunnuntaikävelyllä uusi mekko päällä: Muistin, että en ole esipessyt kangasta. Niin että saa nähdä mikä tästä vielä tulee.


maanantai 22. kesäkuuta 2015

Lissu kuosittelun ihmemaassa

Museoloogisen intron jälkeen koittaa viimein Juhannusompelus II


Minusta tuntui, että aloin tajuta museon idean, kun museologian lehtori sanoi: 
Museo on taidemuoto aivan kuten teatterikin. Teatterissa yleisö istuu paikoillaan ja esitys liikkuu, kun taas museossa esitys pysyy paikoillaan ja yleisö liikkuu.

Joskus, kun ajattelen asioita ja kuinka ne liittyvät muihin asioihin, näen mielessäni keltaisia rihmoja, jotka muodostavat yhdistävän verkon. Joskus museoissa tuntuu, että nuo verkot käyvät kovin tiheiksi ja tartun niihin kiinni niin, että kuristaa ja puristaa ja ääriviivat himmenevät. Siksi on minusta todella hyvä tuo museokortti, niin verkkojen tihetessä voi tarvittaessa hyvillä mielin paeta ulos ja tulla toisena päivänä uudestaan.


Liisa ihmemaassa -tarina kiehtoo minua, vaikka muistan kuinka lapsena katsoin sitä Disneyn piirrettyä ja minua niin ahdisti se liian isoksi kasvaminen ja liian pieneksi kutistuminen. No mutta kiehtoo siis, siksi menin viime kesänä katsomaan Suomenlinnan kesäteatterin Liisan, ja sen jälkeen olin melkoisen pitkään sitä mieltä, että ei ole kyllä minun laji tuo teatteri. Kun siinä oli hahmoja, juoni, lavasteet ja puvustus (kaikki sinänsä kiinnostavia), mutta lisäksi vielä  erikoistehosteita ja puhuttiin hassuilla äänillä ja liian nopeaa ja vielä laulettiinkin...huh huh, tuntui kuin olisin kolmatta tuntia saanut rahtilaivan ankkuriköyttä päälleni. Ei se Liisaa kuitenkaan pilannut. Ja olen mie teatteriinkin sen jälkeen uskaltautunut (ja aion mennä syksyllä uudestaan). 


Ompelin Leena Rengon ihanasta Lissu-kankaasta ihanan mekon ja paidan. Taisin ostaa kankaan syksyllä Pehemiältä, ja kangasta on siellä edelleen tarjolla (kissoilla tai ilman, joka on minusta hassua. Minulle ilman muuta kissoilla, kiitos!). HommaHuoneella on tästä kankaasta mustapohjaisena valmistunut hurmaavia lapsen puseroita, mutta on tästä aikuistenkin vaatteita tehnyt  ainakin  ElinaWee.

Alun perin olin tekemässä pelkkää mekkoa, Kaavana oli Suuri Käsityö 9/2011, malli 3. Tein ensin kokeiluversion, josta totesin että on vain aika antava kaulus, joten tähän varsinaiseen pienensin kauluksen vesiputousta yhteensä 4 cm. Miljoonissa silmukoissa asia on ratkaistu ompelemalla laskoksia pääntielle ja sekin näyttää oikein hyvältä. Tein kokeiluversion pelkästään poikkisaumasta ylöspäin ja hihoista, koska hartiat ovat useasti mulle se kinkkinen kohta. Enkä tarkistanut kaavoja mittaamalla, kun Suuri Käsityö -lehden kuvassa mekossa näyttää olevan sopivasti väljyyksiä, ja esittelytekstin sana "suoralinjainen" myös vei minun ajatuksia kohti sitä mitä tavoittelin. 

Alla on se, mitä siitä syntyi. En tiedä mitä te siinä näette, mutta miepä kerron mitä kaikkea mie peilistä näin: vaate on vyötäröltä alalantiolle makkarankuori, jonka vuoksi selässä on pussi ja lisäämäni sivusaumataskut törröttävät rumasti. Taskut olisi voinut poistaa ja viilata selän poikkisaumaa loputtomiin asti selkäpussin poistamiseksi, mutta nukuin yön yli...


...ja seuraavana päivänä ratkoin poikkisauman ja tein yläosasta puseron ja alaosasta mekon.

Paidan helmaan kuosittelin lisää väljyyttä kellottamalla. Se poisti selkäpussiongelman, kun helma pääsee laskeutumaan vapaasti eikä ole jumissa takamuksen päällä.


Piirsin yläosan kaavan ja oman vanhan toppini avulla helmalle uuden yläosan. Nostamalla poikkisauman kohtaa 5 cm ylöspäin sain loihdittua helmaan kriittiset sentit lisää väljyyttä, jotta pääsin makkarankuoriefektistä.


Yläosa on kaksinkertainen ja olen niin ylpeä siitä kuinka hyvin sen ompelu onnistui. ompelin reunapäärmeet kaksoisneulalla, eikä päärme alkanut yhtään venyä paininjalan alla! Luulen, että taika on ehkä siinä, että tikin pituus pitää olla tarpeeksi pitkä. Mulla oli 4 mm.

Lisäsin mekkoon tosiaan sivusaumataskut, jotta tulisi käyttövaate. Toisen taskun suulla Lissu on putoamassa kaninkoloon ihan ilman tietoista kohdistamista, Ja koska tämän ihanan kankaan säästäväinen käyttö on tärkeämpää kuin yhtenäiset kappaleet, takahelman toinen alakulma on tilkuista koottu.




sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Legginsit ja bokserit, eli kalsareita

Juhannusompelus I

Voi miten ihana oli vesisateinen pitkä viikonloppu! Ensitöikseni piirsin viimeinkin itselleni legginsien eli päälyvaatekelpoisten pitkiksien kaavan Mallikelpoisen ohjeella. Yllätyin, kuinka hyvin onnistui. Otin mitat ihan omin voimineni ja laitoin väljyyttä -2. Tein ensin pyöräilyshortsimittaisen protoversion (niin hupaisasta kankaasta, että saa nähdä teenkö niitä ikinä loppuun asti), jonka perusteella hioin hitusen haarakoukkua, ja siinä se sitten oli. Vähän pitkät tuli ja polven kohdalta vois vielä nipistää väljyyttä pois, mutta tykkään!

Ompelin pöksyt Leena Rengon Hauki-kankaasta, jonka olen hankkinut varmaan vuosi sitten todennäköisesti Pehemiältä. Samasta kankaasta on mm. HommaHuoneessa tehty kesähaalari.
Paita on Kaira Clothingin.

Kuten HommaHuoneen Sanne-Maijakin, tykästyin kuosiin saman tien.

 Hänen tapaansa tykkään myös Kalevalasta.Olin ensimmäisellä luokalla, kun teimme kahdeksan oppilaan koulussamme valtavan nukketeatteriproduktion Kalevalasta. En kylläkään muista että olisimme esittäneet sitä kenellekään missään. 

Mie valmistin Aino-nuken: 
"Siihenpä kana katosi, siihen hukkui impi rukka". 

Opettajan ehdotuksesta tein nukelle pahvista irrotettavan pyrstön sitä kohtausta varten, kun Aino vielä ilmestyy Väinämöiselle, mutta minusta se ei mennyt kyllä ihan oikein, kun niinhän siellä sanotaan 90:ssä runossa, että "nosti kättä oikeata, näytti jalkoa vasenta".

"Nosti paitaa helmuksesta, näytti pakaraa vasenta."

Samasta kankaasta tein kalsarit myös kumppanilleni. 
Kaavat piirsin hyvänmallisista, mutta parhaat päivänsä nähneistä boksereista, jotka hän itse valitsi ja luovutti tähän käyttöön jo hyvän aikaa sitten. Kerkesi jo muutamaan kertaan muistutellakin asiasta. Mie kuitenkin unohdan harvoja asioita. Kaikki vain ottaa aina aikansa.
Kuvioiden kohdistamista tärkeämpää on käyttää mahdollisimman säästeliäästi tämä ihana kangas.









sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Kesä Seurasaarimaassa

Tiedättekö mitä tein viime kesänä? Olin töissä ulkomuseossa.



Jos suhtautuu uteliaisuudella luontoon, johon lasketaan kuuluvaksi myös tuhojyrsijät kuten oravat, kulkuväylillä kyttäävät lokit, sisätiloihin tunkevat mehiläiset, roskiksia kaivavat varikset, hyytävä kylmyys, loputon vesisade ja tukahduttava helle, niin kesä Seurasaarimaassa voi olla varsin rattoisa.

Anteeksi, joko teillä on museoliput?

Jos suhtautuu uteliaisuudella asikaspalveluun ja ihmisjoukkoihin, kesä seurasaarimaassa voi olla kiireinen, mutta ilahduttava. Aika alkuvaiheessa kesää ajattelin jo, että tämä on jonkin sortin perukoulunopettajatesti: jos jaksaa kesän ajan vastailla jatkuvasti samoihin kysymyksiin, pärjää ehkä peruskoulussakin. Samalla voi treenata reaktioitaan kaikenlaisten kysymysten ja tilanteiden varalta. Kerrankin eräs ihminen huudahti Ivarsin uuden pärekaton nähdessään "onko se kullattu!". Kollegani, vanhan seuraasaarimaaveteraanin, ilme ei juuri värähtänytkään, kun tuo spontaani huudahdus pääsi huuliltani tuoreiden kullankeltaisten päreiden hohtaessa Ivarsin pramean kuistin katolla.

Kullalta se minusta näyttää.

Kesähän oli aivan huippu siksi, että sai tehdä käsitöitä. Erityisen paljon kehräsin Seurasaarimaan isolla sinisellä käyttörukilla. Rukin äärellä oli monia hyviä hetkiä asiakkaiden kanssa, erityisesti lasten. Useasti laitoin rukista nyörit sivuun, jotta lapset saivat polkea sitä. Joskus minulla oli vierellä toinen käyttörukki, joka ei ollut kehruukuntoinen, mutta poljettava kuitenkin, ihan sitä varten että lapset saavat kokeilla. Ja lapset kokeilivat ja olivat innoisaan! Eräänkin perheen tyttö halusi että hänestä otettaisiin valokuva hänen polkiessaan rukkia. Perheen isä kuiskasi minulle ihmeissään, että yleensä tyttö ei ikinä halua olla valokuvattavana.



Nyt seuraa kohtaus Amelie-elokuvan alkupuolelta, jos pariisittaren sijaan Amelie olisi mummoksi pukeutunut kehräävä museoalan työntekijä (musiikkisuositus: Yann Tiersen: Comptine d'un autre été, l'après-midi): 

" Asioita joista hän pitää: keriä säie rullalta puikon avulla munanmuotoiseksi keräksi, kurkistaa maisemaa sen keskelle jääneestä onkalosta, ja sitten puserrella kerää, jotta onkalo romahtaa."

Kesän aikana kehräsin 500 g Woolgreyn Kainuunharmastopsia tuollaseksi hiien hivuksen paksuiseksi säikeeksi, ja vähän itse karstaamaani suomenlammasta. Ylemmässä kuvassa taitaa olla kolmen päivän kehräyksen tulos. Yleensä kerin säikeen aina työpäivän päätteeksi. Alla olevassa kuvassa on neljä kappaletta päivän kehruita. Päivän aikana sain kehrättyä noin 15 grammaa lankaa, josta tulee noin kananmunan kokoinen kerä.



Kesän aikana hauskaa oli myös pukeutuminen. Parhaat työvaatteet ikinä!


 Lisäksi olen suuri kerrospukeutumisen ystävä, joten kolea alkukesä tuotti sikälikin hupia. Tämä 1900-luvun alun muodin mukainen monobosom ei kupurinta on aikaansaatu neljällä vaatekerroksella.



Loppukesästä riittikin sitten hellettä, ja silloin Hallan hulppea porstua oli mitä ihanin paikka.


Ja se oli se ihana sateellakin, ja milloin vain. Kesän aikana työskentelin kirkkoa lukuun ottamatta jokaisessa talossa, joka vain oli avoinna. Jokaisessa oli puolensa, mutta Hallasta pidän erityisesti. Ehkä siksi, kun siinä on jotain tuttua, kun olemme molemmat pohjoisesta kotoisin.

Kaikenkaikkiaan kesä oli aika intensiivistä asiakaspalvelua, ja se ainakin mulla jää päälle niin, että vapaa-ajallakin on aina tuntosarvet ojossa sen varalta jos joku tarvitsee apua, tai on kysyttävää. Niinpä aloinkin tyhjentää päätäni käymällä vapaapäivinäni Nuuksion kansallispuistossa. Kesäisinä arkipäivinä siellä ei juuri muita ollutkaan, joten ajoi asiansa. Toista oli sitten sienestysaikana, kun minun elämänrytmi muuttui niin, että vapaa-aikaa olikin viikonloppuisin.

Haukkalammella heinäkuun alussa 2014.


Tämä postaus oli pyörölukuarvonnan toinen voittaja, jota on saatu odotella pitkään ja hartaasti. Ja kas kummaa, toinen pyöröluku häämöttää jo ihan nurkan takana, pitääkö sen kunniaksi myös keksiä jotain? 



maanantai 1. kesäkuuta 2015

Kukkamekkotäti

Sekä muiden uniformuja.

Talvella tein mekon, joka vilahti jo tuolla Krookus-huivin yhteydessä. Samasta kankaasta, kuin mistä kaksi vuotta sitten tein hienostuneen T-paidan. Kyseessä oli epämääräisen muotoinen ja hyvin pitkä reunapala paksua viskoosia, jonka ostin erään vaatesuunnittelumerkin varaston loppuunmyynnistä, koska sen pohjaväri on silmieni väristä.


Viime kesänä tein samasta kankaasta myös shortsit akuuttiin hellevaatepulaan. Mekosta ja shortseista tulikin nyt setti, sillä yksinään käytettynä molemmissa on hitusen liian vähän pituutta täti-ihmisen käytettäväksi. (Shortsit ja hamehousut muuten taitavat olla nyt muodissa, olen pistänyt merkille.)

Shortsien kaava Coletterien Madeleine mini bloomers,
jonka vyötäröä olen hieman korottanut ja lahkeita hieman pidentänyt,
ja lisäsin taskut sivusaumoihin.
Olen käyttänyt näitä tänä keväänä todella paljon. Päivästä toiseen, vähän niin kuin uniformua. Niin että jos nyt aloittaisin projektin, jossa käyttäisin samaa asua vuoden ajan, se olisi varmaankin murretun vihreä kukkamekko.
En kuitenkaan aloita mitään haastetta pukeutumiseen liittyen. Sen sijaan kerron muutamien muiden hankkeista.

Little Brown Dress oli Seattlelaisen tanssijan Alex Martinin projekti vuosina 2005-2006, jossa hän käytti vuoden ajan samaa mekkoa. Mekko oli valmitettu ruskeasta paksusta denimistä, se oli hihaton ja siinä oli napit edessä. Martin aloitti projektinsa henkilökohtaisena haasteena, jossa hän tutki kuinka vaatteet vaikuttavat ulospäin näkyvään persoonaan, eli voiko ihminen olla kiinnostava vaikka hänen vaatteensa eivät pitemmän päälle olisikaan. Projektin kuluessa Martin oppi paljon kestävästä kulutuksesta ja ilmeisesti yritti suunnata saamaansa huomiota siihen, kun taas yleisö oli ilmeisesti melkoisen paljon kiinnostunut vain - hieman pradoksaalisesti - siitä yhdestä mekosta. Mekkoprojektin jälkeen Martin aloitti toisen projektin, joka keskittyi enemmän kestävään kehitykseen ja kulutuksen vähentämiseen, mutta siitä on vaikea löytää tietoa. Martinin käyttämä Little Brown Dress -verkkotunnuskin on siirtynyt uuteen käyttöön, sen arkistosta kuitenkin löytyy vielä muutama Martinin kirjoittama kooste projektistaan.

The Uniform Project oli yhdysvaltalaisen mainosalan ammattilaisen Sheena Matheikenin aloittama kestävän muodin kokeilu, jossa hän käytti samaa mustaa mekkoa vuoden ajan asustaen sen joka päivä erilaiseksi vaatteilla ja asusteilla. Samalla hän keräsi myös varoja hyväntekeväisyyteen. Matheikenin musta mekko oli suunniteltu monikäyttöiseksi niin, että sitä pystyi käyttämään sekä mekkona että tunikana, avoimena tai napitettuna kiinni.  Projekti alkoi vuonna 2009 ja ilmeisesti jatkuu jossain määrin edelleen hyväntekeväisyysprojektina ja haasteena, jonka halukkaat voivat ottaa vastaan. Uniform Project on rekisteröity tavaramerkki, ja nettisivut ovat ammattimaisen oloiset, joista löytyy erittäin pajon tietoa projektista. Itse olen selaillut niitä toistaiseksi vain pintapuolisesti.

Mainosalalla työskentelevä New Yorkilainen Matilda Kahl päätti kolme vuotta sitten alkaa pukeutua henkilökohtaiseen työuniformuun vähentääkseen pukeutumisesta johtuvaa stressiä. Hän käyttää joka päivä töissä mustia housuja, valkoista silkkipaitaa ja kaulassaan ohuesta nahkanyöristä sidottua rusettia. Kylminä vuodenaikoina hänellä on myös musta jakku. Näitä samanlaisia vaatteita hänellä on useampia kappaleita, jotka hän on ostanut kerralla. Kirjoituksessaan Harpers Bazaarissa Kahl kertoo että hänen pukeutumistaan ihmeteltiin paljonkin, kunnes viime syksynä Mashable-internetsivustolla julkaistiin artikkeli nimeltään "Miksi menestyvillä miehillä on aina samat vaatteet yllään". Kahl sivuaa artikkelissaan muutamaan kertaan työpukeutumisen sukupuolittuneisuutta, mutta välttää asiaan takertumista. Toisessa artikkelissaan Kahl kertoo jopa vitsinä, kuinka entisessä työpaikassa hänen pomonsa oli huolissaan hänen hyvinvoinnistaan ja pohti kuinka voisi järjestää hänelle palkankorotuksen, jotta hän voisi alkaa pukeutua kunnolla. Kahlin uniformuun ei liity mitään kestävän kulutuksen tai eettisyyden näkökulmaa, vaan hän on omien sanojensa mukaan hankkinut tänä keväänä uuden erän uniformuvaatteita mahdollisimman halvalla ja helpolla.

Jos monikäyttöinen mekkosvaate ajatuksena kiehtoo, niin kannattaa tutustua Rinnan runkopukuun. Kyllä eleetön monikäyttövaate minuakin viekoittelee, mutta ottaa aikansa...Moni asia ottaa nyt aikansa...