lauantai 29. syyskuuta 2012

Rukoile ja tee työtä

Hetki, jolloin käsityö alkaa lähentyä zen-meditaatiota.


 Teen lautanauhaa. Se on muinainen tekniikka. Siis ihan tooooosi vanha menetelmä kutoa.


Tässä on työvälineet, eli laudat, joiden reikien läpi menee loimilangat. 


Tässä laudat ovat siinä asennossa kuin kutoja ne näkee ja käsittelee niitä. Lautoja käännetään itsestä pois päin tai itseen päin, jolloin muodostuu viriö. 

Tämä on monipuolinen tekniikka. Voi tehdä ihan helppoja juttuja, kuten nauhoja, joihin muodostuu kuvioita melkein itsestään, mutta voi tehdä myös ihan hillittömän vaikeita ja monimutkaisia juttuja, jopa kuvakudoksia. 

Mie olen nyt tekemässä tähän mennessä monimutkaisinta juttuani ja vieläpä oikein ohjeen mukaan. Ohje kuuluu näin (huomaa, että aina kun kaikkia lautoja on käännetty yhden kerran suuntaan tai toiseen, viriöön laitetaan kude. Sitten tehdään toinen käännös ja laitetaan kude viriöön jne):

Käännä molempien laitojen neljää laitimmaista lautaa aina pois päin. 
Keskimmäisiä lautoja käännä sen sijaan tämän järjestyksen mukaan:
Kaksi kertaa pois päin,
kaksi kertaa itseen päin.
Toista edellä mainittu kaksi kertaa.
Neljä kertaa pois päin. Sitten
kaksi kertaa itseen päin,
kaksi kertaa pois päin.
Edelliset kaksi riviä toistetaan jälleen kaksi kertaa, ja lopuksi vielä
neljä kertaa itseen päin.

Ja kaikki tuo edellä mainittu toistetaan loimen loppuun asti. Loimea on kuusi metriä.


Ohjeessa on siis 24 kohtaa, joiden aikana käännän laitimmaisia lautoja aina eteen päin ja keskimmäisiä lautoja ohjeen mukaisesti itseen päin tai pois päin itsestäni ja laitan kuteen viriöön.

Se vaatii keskittymistä. Ja siihen menee aikaa.















 Ja lopputulos on tämä. 



Minusta tässä hommassa on kyllä jotain hyvin zeniläistä.


I suppose this tablet weaving pattern is almost like a zen meditation. It demands an enormous focusing and the result is...oh well...the result is squares.

Pirtanauha

Romanttinen kertomus, joka loppuu lyhyeen ja esiin astuu lyhytsanainen työmuurahainen.

Jos sanon että pirtanauhojen kudonta on minun lempitekniikka, niin viesti jää kyllä pahasti vajaaksi. Jospa sanon, että se on minun elämänkumppani? Se kertoo jo paremmin, mistä on kyse. Ensin katselin ja ihailin kauempaa. Sitten kun pääsin tekemisiin, innostuin valtavasti, vaikka välissä olikin vaikeita aikoja. Sattuman kautta päädyimme työkavereiksi, jonka jälkeen aloimme viettää aikaa enemmän yhdessä. Tätä tiiviimpää yhteiseloa ylä- ja alamäkineen on kestänyt nyt jo noin seitsemän vuotta, ja haluan aina vain syventää suhdettamme.

Huh huh, menipä siirapiksi.

Asiaan.
Aloitan alusta. Opin kutomaan pirtanauhoja eli tekemään tiuhtatöitä Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa 2004. Pirtanauhatekniikka on kudontaa yksinkertaisilla välineillä ja siinä on kaksi lankajärjestelmää: loimi ja kude.
Tässä on minun työvälineet.

My rigid heddle loom.
Minun pirta eli tiuhta on saamelaista mallia, eli tiheä ja matala. Koko kapineen korkeus on 10,5 cm ja leveys 31,5 cm, ja siihen mahtuu 106 lankaa. Materiaali on puuta ja sen on tehnyt eräs silloinen opiskelukaverini, joka opiskeli luu- ja sarvitöitä (eli kovia materiaaleja, mie opiskelin pehmeitä materiaaleja). Tämän kautta menevät siis loimilangat, ja tällä on samanlaisia tehtäviä kuin kangaspuissa on niisillä ja pirralla. Kutojan kädet taas hoitavat ne tehtävät, jotka kangaspuissa tapahtuvat polkusilla ja välittäjillä.

My shuttles.

Tämä työväline on käpy. Tällä tehdään samoja asioita kuin kangaspuilla kutoessa tehdään sukkulalla ja jossain määrin myös luhalla, eli pujotetaan kude viriöön ja painetaan se tiiviisti, sekä myös avataan viriö kunnolla. Molemmat minun käpyni ovat jälleen saamelaista mallia, eli kärjestään käyriä, ja materiaaliltaan poronsarvea.
Ylempi käpy on kaverini tekemä ja alemman olen tehnyt itse. Siinä on jopa kaiverrusta, josta en kylläkään saanut kehuja sarvitöiden opettajalta (kuten en myöskään hiekkapaperin heiluttamisen intensiteetistä), mutta hyvin se toimii. 
Silkkiset sukat jalassa, silkkiset sukan sitehet, säteriset säärinauhat jotk´on kullalla kuottu, hopealla huoliteltu, kaiversin käpyyni. Se on muistaakseni Kalevalasta.


 

My weaving belt

 Tämä on kudontavyö. Kutoessani nauhaa laitan tämän vyötärölleni ja kiinnitän tähän loimen alkupään ja valmistuvan nauhan. Loimen loppupää sen sijaan on kiinni esimerkiksi pöydänjalassa tai muussa tukevassa paikassa. Loimi on siis pingotettuna pöydänjalan(tai mikä milloinkin on hyvä paikka) ja minun kehoni väliin.

 On olemassa myös kudontatelineitä, mutta sellaista en ole ikinä käyttänyt. Englannin kielen pirtanauhan kudontaa vastaavat termit inkle weaving ja rigid heddle weaving käsittääkseni tarkoittavat nimenomaan telineessä kudontaa. Näistä ilmeisesti (en ole asiaan perehtynyt nopeaa internethakua enempää) vain inkle weaving tekniikalla saa aikaan pirtanuhoja, mutta rigid heddle loom on kuitenkin se termi, jota käytetään nauhojenkudontapirrasta.

Saakissa oli tapana käyttää moninkertaisesta puuvillakankaasta ommeltuja tikattuja vöitä, jotka olivat aika lailla saman mallisia kuin tämä. Kyllä minäkin taisin sellaisen(pirun ruman ja nopeasti kyhätyn) tehdä, mutta taisin jo aavistella, että tätä hommaa en ihan pian lopetakaan, joten tein itselleni tällaisen. Kudoin pirtanauhaa ja ompelin ne yhteen leveämmäksi nauhaksi. Kiinnitysnyörinä on vielä toistaiseksi jokin teollinen nyöri. Vyön leveys on 7,5 cm.


Tämän verran tällä kertaa, mutta jatkoa on luvassa. Kommentit ja toiveet ovat tervetulleita!


I am very interested of weaving ribbons. The technique is called inkle weaving in english but I suppose it doesn´t mean exactly the same tecnique what I am using, though the product is the same.
I don´t want to say that inkle weaving is my favourite technique because it is more like a partner for me. I am going to write quite a lot about inkle weawing in my blog and I would like to start it by introducing my tools.

My rigid heddle loom is made of wood. It is 10,5 cm high and 31,5 cm long and there fits 106 warp threads maximum. I have learned to inkle weave  year 2004 when I studied traditional sámi handicrafts in The Sámi Education Institute in Inari, Finland. That is why am using traditional Sámi style  rigid heddle loom and shuttles. The shuttles are made of a horn of a reindeer. The last of my important tools is weaving belt, because I am weavin ribbons in old-fashioned way without inkle weaving looms.

I am going to continue later about this subject. Please ask or comment!

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Mekko taskuilla ja ilman

Tarina yhdestä mekkosuunnitelmasta ja kahdesta mekosta, sekä taskujen tekemisen tärkeydestä.


Materiaalilähtöisyys on kyllä niin minun juttu.
Olen huomannut jo niin moneen kertaan, että mitä tarkemmin jonkin asian suunnittelee ilman että on hajuakaan käytettävästä materiaalista, niin sitä varmemmin suunnitelmat menee suunnilleen täysin uusiksi siinä vaiheessa kun sitä juuri oikeaa materiaalia ei löydykään mistään, ainakaan helposti.

Tällaista etsin. I was looking for this.
Kolme vuotta sitten oli ajankohtaista tehdä valmistujaismekko. Suunnittelin sen mielessäni niin tarkoin, että halusin sen olevan aniliininpunainen ja siinä pitäisi olla kirsikkapuunoksia ja kukkia. Itseasiassa kangas  olisi  saanut olla juuri samanlaista kuin millaista minulla oli (ja on yhä) eräässä hihattomassa viskoosipaidassa, eli tuon yllä olevan kuvan kaltaista.
Paitsi että materiaali olisi voinut olla puuvillaa, ja kukka-aihe naturalistisempi.
Kangaskauppakierroksen jälkeen kävi selväksi että juu ei ole kirsikankukat nyt muotia. Se mekko jäi sitten syntymättä, mutta sen sijaan syntyi kaksi muuta mekkoa. Eräästä palalaarista löytyi nimittäin puuvillasatiinia jossa on omenapuun oksia ja kukkia. Väri vain oli aivan väärä valmistujaismekkoon, joten piti ostaa sitten oikeanväristä pellavaviskoosia, johon painoin kuviota helmaan.

 Siniharmaasta omenankukkakankaasta tuli arkimekko (ilman mitään väheksyntää. Minusta arki on parasta, juhlat on lähinnä vain stressaavia). Tätä olen käyttänyt ja käytän yhä paljon, koska siinä on kaikki kohdallaan, vieläpä aika sattumalta. Helma on juuri sopivan pituinen ja levyinen, joten se ei ole tiellä tai rajoittava missään tilanteessa. Mekossa ei ole vetoketjua tai napitusta missään, mutta koska kädentiet ja kaulus ovat juuri sopivat, on se helppo pukea ja riisua. Taskut ovat syvät ja sijaitsevat molemmin puolin sivusaumoissa ja taskunsuut ovat juuri oikealla korkeudella. Tämä päällä olen muun muassa käynyt pääsykokeiden haastatteluissa ja  huoltanut pyörää, mutta öljytahroja ei melkein edes huomannutkaan värin ja kuvioinnin vuoksi (sittemmin ne tahrat on onneksi suurimmaksi osaksi kadonneet pesujen myötä).


Viimeaikoina en ole enää käyttänyt tätä lempimekkoa niin hirmuisen paljoa, koska olen alkanut jo kauhulla odottaa (katastrofiajatteluun taipuvainen kun olen) sitä, kun se menee rikki. Eihän ohut puuvillasatiini nyt loputtomiin kestä esim. pyöränsatulaa vasten hinkautumista. Minulla on onneksi kankaan jämät vielä tallella, sitä odottaen että pitää alkaa parsimaan ja paikkaamaan...


Valmistujaismekkoon painoin kuvioita itse suunnittelemallani seulalla, jonka idea lähti voikukan hahtuvapalloista. Mekon malli sen sijaan on saanut suoria vaikutteita sarafaaneista, jollaisia näkee esimerkiksi  tämän linkin takaa. Valmistujaispäivänä vyötin itseni saamelaisen mallin mukaan tehdyllä niisivyöllä, mutta  myöhemmin olen käyttänyt tätä mekkoa useimmiten ilman vyötä pienemmissä juhlissa tai pelkästään juhlatuulella.

Vastavalmistunut kutoja 2009. Kiitos kuvaajalle! Just graduated weaver 2009. Thanks for the photographer!
Haluaisin itseasiassa ottaa mekon arkikäyttöön, mutta yksi vakava puute siinä on, jonka vuoksi siihen pukeutumista pitää aina harkita: siinä ei ole taskuja!

Minun puolesta vaikka kaikissa vaatteissa saisi olla taskut. Ihan kaikissa. Laukut on sitä varten, jos pitää kantaa paljon tavaraa, mutta välttämättömimmät pitää mahtua taskuihin. Ja jos ei muuta tarvitsisikaan(kun jos onkin se laukku mukana ja voi myös välttämättömimmät eli avaimet ja puhelimen laittaa sinne), niin tällaisella ikuisella räkänokalla pitää vähintään nenäliina olla taskussa. Vyöhön kiinnitettävät irtotaskut eivät ole yhtään sama asia(olen sellaistakin kokeillut). Sitäpaitsi se on se idea, että tavarat on vaatteiden sisällä suojassa ja piilossa. On minulla avaimessakin pitkä nauha, että sen voisi pistää kaulaan, mutta en tee niin ikinä, koska minusta se on siinä tiellä.

Ja mitä minun pitikään tästä tarinasta oppia? No vaikka sen, että ensinnäkään älä tee liian tarkkoja suunnitelmia ennen kuin olet löytänyt materiaalin. Ja tee taskuja!



Three years ago I wanted to do a graduation party dress. I was looking for the same kind of fabric I had in a viscose blouse but rather cotton and with more naturalistic motif. Of course I didn`t find that kind on fabric. Insted I found greyish blue fabric with apple blossoms (I made an everyday dress of that) and I bought pink viscose linen fabric and printed my own motif to it for the graduation party dress.
Nowadays the apple dress is almost worn out. I have to start to darn it soon. I have been worn the pink dress in parties but I would like to start to use it as an everyday dress but there is one serious problem with this dress - It has no pockets!



lauantai 8. syyskuuta 2012

Kylmä huone

 
Kiasmassa oli 7.9. ompeluseura, jonka ohjaajina olivat Kaija Papu ja Hanneriina Moisseinen. Yleensä on aivan hillittömän inspiroivaa päästä toisten keräämien materiaalien ja antamien esimerkkien äärelle, niin tälläkin kerralla. Toisaalta olin kyllä jo muutenkin ihan kihiseväisenä, ja tämä oli oiva tilaisuus saada samantien jotain poiskin sisältään.
Noin kahden tunnin ajan ompelin paperia (ja huomasin yhdessä vaiheessa että ai niin, suunnilleen näinhän sitä ommeltua pitsiäkin tehdään! Tulipahan sitäkin asiaa sohaistua melkein huomaamattaan. Asia on kyllä kiehtonut minua, jospa siihen nyt voisi tarttua ihan tosissaankin joskus), ja kun olin valmis, niin yhtäkkiä joka puolella oli vihjeitä asioista, joita olen pyöritellyt viime päivinä mielessäni.


Kylmä huone/Kaipuu arktiseen. 
A Cold room/Longin for The Arctic


Kylmä huone/kaipuu arktiseen. Ensimmäinen nimi syntyi jo pyöräillessäni Kiasmaan, kun pari johtolankaa kohtasivat toisensa ja edellisen päivän mielenmyllerrys (maastoutuminen muodikkaan valkoiseen sisustukseen) yhdistyi juuriin, erääseen Kalervo Palsan käyttämään teemaan,  josta löytyy kuvia Valtion taidemuseon sivuilta näiden linkkien takaa:
Kylmä huone, 1974.
Odotus, 1981.
Paluu, 1984.

Toinen nimi löytyi, kun olin saanut työni jo valmiiksi ja avasin pöydällä olleen Aino Louhin ja Kaija Papun sarjakuva-albumin Kuvatus 4 (Kustantaja oli Kaino Kustannus, mutta tarkemmat tiedot jäivät kirjoitamatta muistiin)ja heti ensimmäisellä avaamallani sivulla se luki.


Olipas hyvä museokäynti! Pääsin jopa todistamaan sellaistakin, kun erään ihmisen sielu liikuttui Hanneriina Moisseisen Liinatie (2012) tekstiilisarjakuvateoksen äärellä (se tapahtuma on hyvin hienovireinen, ja mullakin meni hetki, ennen kuin tajusin mistä oli kyse. Mutta itseasiassahan se oli ihme. Nyt olen nähnyt ainakin kaksi ihmettä. Ensimmäinen oli rastasperhe, joka nukkui pyöränkoriin tekemässään pesässä Oulun Intiössä suunnilleen vuonna 2008).

There was a Sewing Circle in Kiasma, Museum of Comtemporary art. I made an embroider on a paper.

Maisema matossa

Jos jokin rooli pitää ottaa, niin kyllä mie kaikista rooleistani jotenkin erityisen mielelläni olen kutoja. Siksipä kai onkin aivan asiallista aloittaa tämän blogin käsittelyt kudonnalla.

Onnistuin pääsemään kangapuiden äärelle pitkästä aikaa ja tein kaksi räsymattoa, kun nyt on lattiapinta-alaakin käytettävissä enemmän kuin koskaan ennen. Materiaalia näitä varten olen kerännyt ja käsitellyt suunnilleen vuodesta 2007 asti. Jo silloin oli mielessä tämä siniharmaa väritys, mutta en kyllä muista mikä olisi ollut ideana sille. Kutoessani mietiskelin että nämä ovat kai meren ja merenrannan värejä. Näin olen saanut oppia, vaikkei meri ole minulle henkilökohtaisesti mikään tuttu elementti, ei se ole osa minun mielenmaisemaani. Näitä mietiskelin ja kudoin, ja ehdin jo nimetä matot nimellä "Muumien merellä ei ole nimeä" sen hämmennyksen vuoksi, että kudon merta, vaikken sitä henkilökohtaisesti tunne. Kun sain matot valmiiksi, otin ne pois puista ja levitin nähtäväksi. Kerroin näitä aatteitani kanssakatsojalleni, ja hän sanoi, ettei hän näe merta. Ja silloin aloin itsekin nähdä mitä olin kutonut.



Palttinaa kolmella sukkulalla ja ripsiraitoja.

Ripsiä kahdella sukkulalla.



Mattojen ollessa valmiina ja tajutessani maiseman, aloin kyllä aavistella, että tuon alla olevan kuvan ottoajat(silloin viisi vuotta sitten) taisivat innoittaa minut keräämään sinisiä ja harmaita kuteita, mutta olin sen unohtanut.


Leskenlehti on kevään merkki, olen saanut oppia jo lapsena. Olen nähnyt koko leskenlehdet ensimmäistä kertaa kuitenkin vasta aikuisena. Minulle keväänmerkki olivat pulmuset (Plectrophenax nivalis), jotka suurina parvina olivat muuttomatkalla ja pysähtyivät joksikin aikaa. Tätä samaa asiaa ihmettelin jo kymmenisen vuotta sitten, ja nyt ovat nämä ihmettelyt taas mielen päällä: mistä tulen, minne olen menossa? Ja mitä pirua mie täälä tehen.

If I had to choose some role I would prefer weaver of all of my roles. That´s why it´s good to start this blog with weaving.
I finally wove two rag carpets. I have started to collect and prepare the rugs 2007. I didn´t remember why I chose these colours, blue and grey, but when I was weaving I started to think about a sea and a seashore, and it was a bit confusing because they are not part of the landscape I grew up. But when the carpets were ready, I was helped to see that I haven´t wowen the sea, but my own landscape. How didn´t I regocnice that immediately!