torstai 31. heinäkuuta 2014

Heinäkuun viimeinen

"Heinäkuun Helena ei ole keisari Konstantinus Suuren äiti, vaan legendan mukaan "Ruotsin kuningatar" Länsi-Göötanmaan Skövdestä, "Helena leski", kuten Mikael Agricola häntä nimittää. Tämä "Skövden Elin" eli Älina murhattiin noin 1160. Suomessa hän on vain hallahäntä, vesihelma ja myös sateinen kuten muutkin heinäkuun naiset. "Heleenana viimeistään heinät latoon, jos isäntä toimellinen on". "  (Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto (1981. 7.painos). s.199.)


Tänään olen nimipäiväsankaritar ja sen kunniaksi julkaisen pelkkiä poseerauskuvia. 


Kuvat on otettu pari viikkoa sitten eräässä hääjuhlassa, kiitokset kuvaajalle. Juhlaa varten tein uuden mekon ohuesta viskoosikankaasta ja hiuskoristeen koneparsien, tilkkumaalaustekniikalla.




 Mekko on hyvin yksinkertainen. Tavoittelin sellaista antiikin Kreikkalaista henkeä (sitä on nyt ehkä liikkeellä, ainakin Coutore and views -blogissa on oltu samoissa ajatuksissa). 





Mutta kukkamekko mikä kukkamekko. Antiikkinen hengähdys tuntuisi ehkä selvemmin, jos poseeraisin temppelimäisten pylväsrivistöjen äärellä. Nyt ajatukseni menevät jostain syystä Prinssi Edvardin saarelle.



Mutta ei sinne oikealle saarelle, joka näyttää kartalla minusta vähän kurjalta. Se on pieni ja siellä kulkee suoria teitä suorassa kulmassa toisiaan kohden. Ei minun ajatukset sinne mene, vaan sinne satumaahan, jossa Vihervaaran Anna asuu. Lapsena olen katsonut Anna ystävämme -televisiosarjaa, ja tänä vuonna se nousi mieleeni ihan yllättäen. Kevät oli raskas, ja todellisuuspakoisena katsoin sarjan uudestaan silloin.

 Huomenna on elokuu. Syksy lähestyy, eikä se miltään leppoisalta vaikuta. Anna-kirjat minulla onkin vielä lukematta...



sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Keltainen, ei paljoa muuta



Yhtenä päivänä satoi kultalastuja suoraan auringosta.








Tai saattoihan ne olla koivunsiemeniäkin.









Seuraavana aamuna, kun heräsin, teki mieleni keltaista.




Sitä tomuista enkelin keltaista, jonka pistin mieleni pohjalle viime marraskuussa Taivaskammarissa.













Ompelin topin. Se on keltainen, ei paljoa muuta.


Ja se on aivan riittävästi.










Pistin päälleni ja menin pois kaupungista.

























Mielelläni olisin jäänyt sinne.






torstai 24. heinäkuuta 2014

Minä vilkahdan veteen

Musiikkisuositus: Suo: Mieltäni meri ajaa (2009, samannimiseltä albumilta).

Tämä helle tekee minut äkkinäiseksi liikkeissäni ja siten olen poikkeuksellisesti myös ajankohtainen. Pari viikkoa sitten kävin uimassa, ja silloin perintöbikinini olivat vielä aivan kunnossa. Ne bikinit olivat varmasti ainakin minun ikäiset, olin saanut ne tädiltäni. Tällä viikolla, kun otin ne taas esille, kaikki kuminauhat olivat tulleet tiensä päähän ja ratisten murenivat päärmeiden sisällä.


Eilen menin kangaskauppaan ja suurella hartaudella pengoin palalaarista uimapukukankaita ja mallailin ja mietiskelin. Ostin kankaan ja vuorikangasta, menin kotiin ja ompelin koko hikisen illan.


Pöksyjen kaava on Coletterien ilmainen Madeleine minibloomers, eli minimamelukit. Kaava on tarkoitettu joustamattomille kankaille ja hieman mietin, pitäisikö niitä vähän kaventaa. Mutta mitä hulluja! Ikinä en ole kaupasta löytänyt bikinejä joissa olisi niin paljon kangasta kuin haluaisin. Kun kerran itse teen, niin teenki oikein liehuvaiset! Pöksyjen etukappaleet vuoritin ohuemmalla uimapukukankaalla ja vyötäröllä on kujassa kuminauha, joten sen voi helposti vaihtaa sitten, kun siitä aika jättää.


Yläosan keksin päästäni ja selässä on kiinnittimenä muovinen solki niistä perintöbikineistä. Ompelin kaiken ompelukoneella. Pikkusiksak on hyvä ommel joustavien kankaiden ompeluun. Käytin framilonia eli joustonauhaa apuna poimuttamisessa ja jämäköittämään yläosan päärmeitä. Neulana käytin super strech -neulaa.


Ihmettelin vähän tätä minun kangasvalintaani. Pilkut minulla oli alun perinkin mielessä, mutta ei kyllä valkoisella pohjalla. Väriyhdistelmä luonnonvalkonen ja tummanruskea kyllä miellyttää muuten. Ajattelin kangaskaupassa, että teenkin sitten tällaisen romanttishenkisen uima-asun. Siksi otin vuorikankaaksi vaaleanpunaista ohutta uimapukukangasta, josta tein myös lahkeensuiden kaitaleet ja pienet kaitaleet yläosaan. Mutta kun tänään vilkahdin veteen - joka oli oranssia niin kuin järviveden minun mielestäni sopii ollakin - niin vähän harmitti se yksioikoinen ajatuskulku, jolla päädyin ylimalkaiseen romanttisuuteen, kun vaatteen valmistuksen lähtökohtaa mietin. 

Sillä onhan pilkullinen myös kampela.

Ehkä voin elää romanttisen hairahdukseni kanssa, kun niitä vaaleanpunaisuuksia ei onneksi paljoa näy. Mieluummin ajattelen tätä kampela-asuna. Kampela on ihmeellinen kala, joka pienenä on kuin tavallinen kala, mutta sitten sen silmä lähtee vaeltamaan toiselle puolelle kehoa ja siitä tulee lättänä. 
Yle Areenassa on vielä 10 päivän ajan NRK:n Ut i naturen -sarjan jakso Dronninga i dypet, eli Syvyyksien kuningatar, jonka päätähti on  kampelalaji ruijanpallas. Jakso on nähtävissä pysyvästi NRK:n sivuilla. Ruijanpallas elää pohjoisella Atlantilla, ja naaraat voivat kasvaa jopa 300 kiloisiksi.  Ohjemassa kerrotaan, että mihinkään muuhun kalaan ei liitetä niin paljon myyttejä, kuin ruijanpaltaaseen. En ole perehtynyt.  Sen olen kuitenkin omin silmin nähnyt, että Norjassa Altan kalliokaiverrusalueella, joka on Unescon maailmanperintökohde, on kallioon kaivettettu myös ruijanpaltaita. Ja kai siitä lähtien, kun ne olen nähnyt,  olen tuntenut kunnioitusta kampeloita kohtaan.



keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Hienostunut T-paita

Kas näin yhdistetään yhdessä kirjoituksessa vaatteiden kuosittelu ja epigenetiikka.




Keväällä designkaksikko KAKSITVÅ lopetti toimintansa. Kävin loppuunmyynnissä, jossa kaikki lähti uloskantohintaan. Kannoinkin sieltä melkoisen metrimäärän sekä kankaita että lankoja.

Yksi mukaan tarttunut kangas oli vihreä paksu viskoosikangas, jossa on lehti- ja karviaismarjamaisia kuvioita. Tämä tarttui käteen siksi, kun tätä hipeltäessäni tajusin, että aika lailla tätä vihreän sävyä minun silmäni taitavat olla, ja siksi tämä kangas korostaisi niiden väriä.

Ei alkanut vielä tässä vaiheessa toimia, se silmien värien korostuminen.

 Se oli oivallus siksi, kun en ole mieltänyt silmiäni oikein minkään väriseksi. Jotkut pitävät minua ruskeasilmäisenä ja lapsena olen kai ollutkin sitä ihan rehellisesti. Kerran olen nähnyt lammen, jonka vedestä ajattelin, että tuon väriset minun silmäni ovat.

Ottaako siitä selvää?

Halusin tehdä tästä kankaasta vesiputouskauluksisen hienostuneen T-paidan, joten otin esille sen kaavapaperirullan ja ihan tosissani piirsin kaavoja ja kuosittelin. Joka tyypin kaavakirja (Saramäki, Palmu, Piippo. 2011. WSOY) oli iloksi ja hyödyksi monessa vaiheessa.


Liikkeelle lähdin yläosan kaavasta (sininen) jonka leikkasin keskeltä kahtia ja kallistin kappaleita keskiviivan suhteen niin, että pääntiellä alkuperäisen kaavan kulmat ovat 20 cm:n päässä toisistaan. Piirsin uuden helman ja pääntien (punainen). Pääntien olisi kuitenkin voinut suoristaa kokonaan (keltainen), sillä tuon kaareva linjan huolittelu ei ollut kovin yksinkertaista. Suoran pääntien olisi voinut huolitella vain jättämällä tarpeeksi suuren alavaran, joka olisi taittunut nurjalle, eikä pääntiellä olisi ollut mitään ommelta (eikä sinne edes silitetä taitetta, jotta pääntie laskeutuu kauniisti, kuin vesiputous). Kaarevaa reunaa myöten mikään ei kuitenkaan taitu ilman ommelta. Ompelin ensin kapean päärmeen (niin kapean kuin ompelukoneellani pystyi, se ei ole hirmuisen kapea se), ja niinhän se pääntie jäi sitten töröttämään hyvin epävesiputousmaisesti. 


Näin töröttää vesiputous.

Loppujen lopuksi leikkasin samasta kankaasta vinokaitaleen, jolla huolittelin pääntien nurjalta puolelta käsin ommellen.


Mutta tulipa hienostunut T-paita! 


Tunnen tämä ylläni aivan tihkuvan 40-luvun eleganssia (siinä määrin kuin vain mahdun samaan lauseeseen eleganssin/tyylikkyyden kanssa). Tätä on käytetty jo parissakin juhlassa ja arkena vasta onkin. Todisteita löytyy Taitoviikon haasteen loppuraportista. Sieltä löytyy todisteita myös viskoosin ominaisuuksista, eli rypistymistaipumuksesta. Kun tämä paita yllään pistää takin päälle ja liikkuu vähän rivakammin, niin takin alta voikin paljastua vesiputouksen sijaan jokin levoton origamitaittelu.

Ja mikä erikoisinta: kun aloin pitää tätä paitaa, silmäni alkoivat minusta tosiaan näyttää vihreämmiltä. 

Myös silloin, kun paita ei ole ylläni.



Todennäköisesti kyse on vain siitä, että kun sain jotain nimettyä, tai kiinnitettyä sen johonkin (kuten kävi Vihreälle Rakastavaisten yöauringon sillalta), niin siitä tuli todellisempi. Mutta minusta on kiva ajatella silmien värin vaihtumista biologisena tapahtumana.

Tieteen kuvalehden lyhyt artikkeli kertoo, että silmien värin määräävät geenit. Silmien väri voi muuttua aikuisella geenien säätelyn vuoksi, eli siitä johtuen, mitkä geenit aktivoituvat ja minkä geenien toiminta hiljenee. Geenien säätelyyn vaikuttaa ympäristö, ja nämä ympäristön aiheuttamat muutokset voivat periytyä, ja tätä aihetta tutkiva tieteenala on nimeltään epigenetiikka. Jännitävää ajatella, mikähän on säädellyt geenejäni niin, että silmieni väri muuttuu. Ja mitä kaikkea muuta mikä kaikki muu saakaan aikaan! Hmm...Mielenkiintoista, mutta aihe sisältää paljon erikoissanastoa. Yliopistolehden numerosta 3/2013 löytyy artikkeli, jossa aihetta käsitellään niin että tällainen maallikkokin tajuaa. Jos ei jaksa lukea, niin voi kuunnella Yle Areenasta tämän Tiedevartin, joka on julkaistu 29.11.2012. Nimensä mukaisesti ohjelma kestää vain viitisentoista minuuttia.