perjantai 2. joulukuuta 2016

Voimaeläimeni on jänöpupu

Mailmankaikkeus kyllä yrittää aina välissä tarjota mulle hevosta, mutta toistaiseksi aion pitää jänekseni.


Hankin Käpysen Jänispolkka-kangasta jo aikoja sitten. Tykkään yleensäkin esittävistä kuoseista, ja arvostan erityisesti sitä, jos kankaassa on esittäviä aiheita, ja se on enempään kuin pelkästään yhteen suuntaan leikattavissa. Tässä Jänispolkassa on mahdollistettu neljään suuntaan leikkaaminen hyvin yksinkertaisella, mutta minusta aivan hirvittävän hyvällä sommittelulla. Sais minun puolesta tulla vielä tuotantoon uusina väriversioina!



Ajatus Jänispolkan ompelusta hautui kuukausikaupalla. Paita piti saada. Voimapaita, sillä oli sellainen syksy, että piti vain jaksaa ja jaksaa. Ja kun viimein onnistuin kuosittelemaan itselleni yläosan kaavankin, (edelliset versiot samalla kaavalla täällä, täällä ja täällä) ei minua pidätellyt enää mikään. Vaikka kaava onkin joustamattomia kankaita käyttäessä vähän turhan nafti yläseltästä, niin trikoolle se on oikein hyvä. Tästä paidasta halusin laatikkomaisen, ja ihan kokeilun vuoksi vain tein tuollaisen takaa pidemmän helman.



Mutta miksi arkinen, pieni jänis? No, koska tykkään arkisista pienistä asioista. Mutta on mulla vähän oman suvun lehmäkin ojassa näiden pitkäkorvien suhteen. Nimittäin kun yhtä sukupuuni haaraa kulkee kohti menneisyyttä, tulee lopulta vastaan mielestäni kiehtova sukunimi Jäneslampi. Yhdestä esiäidistäni, Magdaleena Jäneslammesta, on Kansalliskirjaston kokoelmassa vuonna 1803 piirretty muotokuvakin. Hänellä oli nimittäin nenässään aika komea kasvain, joka tiettävästi onnistuneesti leikattiin pois.



sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Alkuja

Olin eilen Anna Kouhian käsityötieteen väitöstilaisuudesta. Kouhian väitöskirja on nimeltään Unraveling the meanings of textile hobby craft, ja sen ilmaiseksi luettavissa ja ladattavissa E-Thesiksessä.

Kouhian väistöstutkimukseen liittyy lyhytelokuva, joka kertoo käsityön merkityksestä hänen elämässään. Moni Kouhian esiin nostama asia tuntuu tutulta. Käsityö on elämäntapa myös minulle. Suurimman osan käsitöistä teen päässäni, mutta konkreettinen toteutus, Kouhian sanoja mukaillen se työ  tapahtuu loppujen lopuksi vain harvoin.

Eilen aloin pitkästä aikaa neuloa sukkia. Pengoin lankakätköjäni ja suunnittelu hyrähti käyntiin päässä...sammutin suunnittelun, ja päätin että teen niin yksinkertaista ja tavallista kuin vain on mahdollista. Nyt ei ole suunnittelun aika, minun pitää saada vain neuloa sukat ja rauhoittua. Mielestäni villasukka - niiden neulominen ja käyttäminen -  on mielen maadoittamisen väline.

Kesällä ja syksyllä ompelin. Lahjoitin itselleni viikonloppuja, jolloin annoin itselleni luvan kaavoittaa ja ommella. Mieluiten jotain sellaista, mikä oli mahdollista saada valmiiksi, jotta pitkien työ- opiskeluprojektien vastapainoksi saisi kokemuksen, että edes jotain on mahdollista tehdä alusta loppuun kohtuullisessa ajassa. Pitkäkestoisien projektien aloittamiseen en kyennyt. Minun piti tehdä takki, ja aloitinkin sen, mutta nyt se saa odottaa parempia aikoja jolloin pystyn taas keskittymään.

Neulon ja ompelen paljon, mutta en koe, että minulla olisi lempitekniikkaa. Ei minulla ole lempimateriaalikaan. Minulla on lempikäsityö, ja se on vaatteiden valmistaminen itselleni. Käsityö alkaa siitä, kun alan suunnitella ja haaveilla, saada ideoita. Käsityö jatkuu vielä senkin jälkeen, kun varsinainen työ on tehty, sillä koen senkin olevan vielä käsityötä, kun käytän vaatetta. Ne suojaavat minua, ilmentävät minua, ja niiden pohjalta alan suunnitella ja ideoida uusia vaatteita. Loppua ei tule ikinä.

Viime viikolla ilmestyi uusin Tekstiiliopettaja-lehti, jossa oli viimeinen Anna Kouhian kirjoittama kolumni. Kolumnissa on kohta, josta tuli heti minulle merkityksellinen:

"...Isoäitini opetti minut kutsumaan keskeneräisiä käsitöitä "aluiksi"." 

Minua onkin niin kovasti vaivannut tuo valmiiksi saamisen pakkomielle, joka käsityön harrastamiskulttuurissa tuntuu jollain lailla elävän, Niin kuin se olisi epäonnistuminen, jos käsityötä ei saata loppuun. Se, että koen tuon ajatuksen olevan olemassa (koska onko se olemassa? epäilen nykyisin kaikkea, enkä luota varsinkaan itseeni), on tuskastuttanut minua paljon. Mutta tuskailun sijaan minulle avautui nyt aivan uusi näkökanta, joka huojentaa ja helpottaa olemistani.

Väitöstilaisuudessa vastaväittäjä kysyi aivan lopuksi Kouhialta, että jos hän aloittaisi väitöstyönsä nyt, miten hän sen tekisi. Ja Kouhia vastasi, että hän aloittaisi siitä mitä oli tehnyt viimeiseksi, eli  tutkimuksensa viimeisestä osiosta, lyhytelokuvasta. Tämäkin oli minusta niin mukava kuulla. Että missä tahansa voi piillä alku.


sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Päättyneiden projektien muistopäivä

Palautin graduni muutama viikko sitten. Tein sitä lähes kolme vuotta.

Aloitin gradun syksyllä 2013. Aioin jatkaa pirtanauha-aiheesta, ja tuolloin ajattelin, että valmistuisin vuoden päästä. Vuoden päästä kuitenkin vain vaihdoin aihetta. Ei siksi, etteikö pirtanauhat olisi kiinnostaneet, vaan siksi että sain eteeni aineiston, jota en voinut jättää tutkimatta.

Mutta palataanpa alkuvuoteen 2014. Olin väsynyt. Viimeinen opetusharjoittelu hirvitti minua. Toivoin että voisin tehdä jotain muuta kuin opiskella, mutta muuta ei ollut. Siitäkin ajasta kuitenkin selvisi. Tuli kesä ja työt. Ja kesän jälkeen lisää töitä. Olinkin yllättäen saanut sen, mitä alkuvuodesta toivoin. Elämä täyttyi muulla kuin opiskelulla, mutta gradu... se oli mielessä koko ajan kaiken muun ohessa, Ja kaiken muun ohessa kirjoitin graduni tänä syksynä lopulta valmiiksi ja palautin.



Siinä vaiheessa pari vuotta sitten, kun yllättäen sain sen, mitä olin aiemmin niin kovasti toivonut, aloin neuloa sukkia. Mieli oli rento, käsiala oli rento, Sukista tuli harvat ja muutaman kuukauden käytön jälkeen kantapäät jo hiulivat. Lankaa jäi. Ostin pienen pienet hiilikuitupuikot.



Noin vuosi sitten tilanne oli taas muuttumassa, ja aloitin uudet sukat 1,5 mm:n hiilikuitupuikoillani. Mieli oli kireä ja käsiala myös. Sain aikaan yhden sukan verran ennätyksellistä peltiä. Toinen sukka pääsi kyllä alkuun, mutta sitten se jäi....Ja siinä vaiheessa kun gradu oli valmis, ja levottomuus täytti minut kokonaan, otin sukat taas työn alle.



Minun tekee mieli neuloa lisää sukkia. Sellaisia paksuja saapassukkia, mitä mummo ja tädit neuloivat minulle kun olin lapsi. Tarvitsen jotain tuttua ja arkista käsilleni tehtäväksi tässä elämäntilanteessa. Olen opiskellut noin neljäsosavuosisadan yhteen menoon, alkaen esikoulusta,  ja aivan pian se on ohi. 


Enkä aina oikein tiedä, onko se ihanaa vai kamalaa.


torstai 3. marraskuuta 2016

Loppukesän tunnelmia

Variaatio I teemasta yläosan kaava.

Keskikesän aikohin aloin olla tyytyväinen kuosittelemaani yläosan kaavaan, Oli hartiat kohdallaan ja hihat ja kaikki! Kaavan istuvuus on oikein mainio mielestäni, mutta ergonomiassa on se vika, että yläselässä ei ole kylliksi niin sanottua halausvaraa. Tämä kävi ilmi vasta käytön myötä, kun vaatteen valmistus on kuitenkin niin jännittävää puuhaa, ja olen näköjään antanut itseni oppia sovitusvaiheissa tarkkailemaan vain niitä istuvuusongelmia.



Kaavan ongelmasta huolimatta tein samalla kaavalla vielä yhden vaatteen joustamattomasta kankaasta. Kangas on yli vuosi sitten ostettua viskoosia Eurokankaan palalaarista, ja siinä on oranssisella pohjalla harmaansinisiä pilkkuja ja hyttysiä. Luitte aivan oikein, hyttysiä!


Värinsä ja hyttysten puolesta paita muistuttaa minua loppukesästä. Erityisesti kotiseudun hilla-ajasta, joka taas tänä vuonna meni multa ohi. Olin liian aikaisin ja kiireessä liikkeellä pohjoisessa, mutta jokusen hillan sain sentään kerättyä jängältä suoraan suuhuni.


Hillajängälle tämä paita päällä ei kuitenkaan kannata mennä, koska halausvaraa tarvitaan myös marjanpoimimiseen. Ja polkupyörällä ajoon ja kaikkeen eteen ja alaspäin suuntautuvaan kurkotteluun...Variaatiot aiheesta yläosan kaava jatkuvat siis edelleen, sillä on parempi sekä minulle että vaatteelle, että saan kurkotella rauhassa.

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Nuuskamirkkunen

Juhannusompelusten imussa lisää ompelua.

Kun sain juhannusaattona Taikamuumi-kankaasta tekemäni mekon valmiiksi, olin niin iloinen siitä, kuinka hyvät kaavat olin saanut aikaan! Aloin heti suunnitella toista mekkoa Solbiati-pellavasta, jonka ostin jo hyvän aikaa sitten Eurokankaan palalaarista.

Muistan kun ostin kankaan. Olin aivan ihmeissäni siitä, kuinka hyvälaatuisia pellavakankaita laarissa oli. Tämän kankaan väri ei ole mikään ykkössuosikkini, mutta kutojan sydämeni suli täysin, sillä se on kärkitoimikasta! Ja se ei ole mikään yleinen sidos varsinkaan niiden kankaiden joukossa, mitä Eurokankaan laareista voi löytää.


Pistin etäisesti mieleen nimen Solbiati, ja nyt viimein otin siitä selvää. Kyseessä on siis suuri ja vanha italialainen tekstiiliyritys, joka on erikoistunut pellavaan. En todennäköisesti ole törmännyt yrityksen nimeen aiemmin siksi, että en varsinaisesti ole kohderyhmää. En tiedä, onko näitä kankaita missään myynnissä pakalta - vai menevätkö lähes kaikki valmisvaatetuotantoon sellaisille merkeille, joista en ole ikinä kuullutkaan. Sillä sellaisia vaatteita ei liiku kirpputoreilla. Hyppysiini tuntuva laadukkuus on todennäköisesti siis todellista, eikä vain illuusioita.


Kuositteluongelma: halusin hihat. Olen pelännyt tätä hetkeä pitkään. Kokemusteni mukaan hihat ovat hirveän vaikeat ja pelottavat ja aiheuttavat aina ongelmia. Tehtaamon Tiinan avulla pääsin kuitenkin ongelman alkujuurille, ja opin missä on istutetun hihan olkasauman kohta. Se olikin senttiä alempana mitä olen luullut/väärin oppinut! Kuosittelin hihan pyöriön peruskaavan ohjeen mukaan, ja pyöriön pituus ihmeellisesti oli  juuri sopiva olkasaumaan, jonka käsi- ja silmävaralla piirsin muumimekon kaavaan.

Hihan pituus valikoitui tuollaiseksi kyynärpään yläpuoliseksi sen perusteella, että olen omin korvin kuullut Anna Ruohosen sanovan, että se on lyhyiden hihojen pituuksista mairittelevin kenelle hyvänsä.

Ompelin mekkoa illan ja aamun, ja pistin se heti päälleni Kehrääjien killan ja Rukkikuiskaajan järjestämään kehräystapahtumaan Seurasaareen. Kun oli tarkoitus olla koko päivä ulkona, niin otin mukaan vuosia sitten pihakirppikseltä Oulusta ostamani hellehatun, joka sattumalta on myös vihreä.

Kas! Nuuskamirkkunenhan se siinä!

Kiitokset kuvasta S.Hämäri!
Kuvassa kokeilen ensimmäistä kertaa kehräystä intialaisella charkha-rukilla. Epätoivoinen ilme - johon on kuvaustilanteen vuoksi saatu väännettyä vähän hymyä - kuuluu asiaan. Lisää charkhasta voi lukea Rukkikuiskaajan Kehräyshaaste -postauksesta heinäkuun kohdalta.



perjantai 8. heinäkuuta 2016

Liihoittelua varten

Juhannusompelus II, ja siinäpä ne sitten olivatkin tällä kertaa.

Viime syksynä Jyväskylässä ostin Taitoshop Aiviasta Keski-Suomen kansallispuvun paidan ja röijyn kaavat. Melkein lähes yksinomaan siksi, kun ne olivat siellä kaupan hyllyllä niin helposti ostettavissa. Kaavoihin liittyvät ohjeita ei ollut valmiina, vaan ne piti tulostaa. Siinä kesti hetkisen, mutta mulla oli aikaa odottaa.

Olen mielessäni suunnitellut takkia, ja sen vuoksi halusin nyt testata Keskisuomen (ja Kuhmoisten) röijyn kaavaa. Kankaaksi valikoitui Eurokankaan palalaarista ostamani ohuen ohut Solbiati-pellava, ihan vain helteen vuoksi/kunniaksi.

Kaavoja muokkasin vain se verran, että leikkasin etukappaleet yhtenäisinä (kaavassa ne ovat esikuvan mukaisesti tehty kahdesta kappaleesta) ja hihoista tuli kankaan riittävyyden vuoksi lyhyemmät.

Kangas oli näin testiompeluun vähän rasittava ommeltava, kun teki mieli vain saada nopeasti valmista, ja ohut ja harvahko pellava völlyi paininjalan alla. Etureunojen muodot vääristyivät liioittelevasti. mutta ne saakin aika mukavasti solmittua kiinni.


 Selän sauman kohdalla on vino langansuunta, ja se venyi ihan holtittomasti. No tein sinne pikku laskokset. Sopivat minusta tyyliin, kun tällainen liihoitteluvaatehan tästä tuli. Sellainen joka on ihan omiaan helteisissä puutarhajuhlissa tai kun aamuisin menee nauttimaan teetä terassille. Harvemminhan (koskaan) sitä tapahtuu, mutta on hyvä olla vaate valmiina.


No se istuvuus sitten: erittäin kansanomainen. 

Takkia en tekisi tästä kaavasta tällaisenaan, sillä sen alle ei juuri mahtuisi niitä vaatteita, mitä arkisin käytän. Jos sen sijaan tekisin Keski-Suomen tai Kuhmoisten kansallispukua, niin istuvuus olisi aika erinomainen. Tekisin ensin paidan ja liivin valmiiksi, ja sitten röijystä kokeilukappaleen paksuhkosta ja tukevasta kankaasta (oikea röijy on vanutettua villakangasta pellavavuorilla). Sovittaisin kokeilukappaletta liivin ja paidan päälle ja hameen kanssa. Jotain pienen pieniä muutoksia pitäisi ehkä tehdä, että saavuttaisin röijyn esikuvan olemuksen. Istuuus sen sijaan olisi oikein kansanomainen ja hyvä. Se tarkoittaa sellaista tuntua, että jos arjessa pitämäni vaatteen rinnanympärys tuntuisi yhtä napakalta, sitä tekisi mieli löysätä 
Mutta kansallispuvussa se kuuluu asiaan, näin olen antanut itseni oppia..

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Vaarallinenjuhannustaikamuumipuku

Juhannusompelus I

Juhannuksena ompelin, samoin kuin viime vuonna. Tajusin, että se johtuu ehkä siitä, että hankin ompelukoneeni kaksi vuotta sitten juhannuksen aikoihin, joten vuosipäiviähän tässä ilmiselvästi vietellään.

Kankaan hankin yli vuosi sitten siinä vaiheessa kun Finlayson alkoi toimitusjohtaja Jukka Kurttilan johdolla tehdä konkreettisia arvojen mukaisia tekoja. Äänestin jaloillani, jotka veivät minut Finlaysonin myymälään ostamaan metrikaupalla kankaita. Taikamuumia ja Luotomuumia sillä kertaa.




Mekko oli mielessä pitkään, mutta viimein juhannuksen alla piirsin pienen luonnoksen ja aloin kuositella. Lähtökohtana kaavoille oli Gertie´s book for better sewing (Hircsh, Gretchen. 2012) -kirjassa oleva Portrait blouse. Tein jo viime syksynä mallista lakanakangasproton, kun kuosittelin sen pohjalta villakangasmekon. Vaikka mulla ei todellakaan ole silmämääräisesti eikä mittojen puolesta mikään missikeho, niin nyt olen alkanut viimein tajuta, että kolmiulotteisena kappaleena minussa on kummallisen paljon muotoja. Minun on aivan turhaa tehdä mitään ilman totisia rintamuotolaskoksia, ja sen puolesta nämä Gertien vintage-henkset kaavat sopivat mulle hyvin.




Kuosittelin Portrait blouse -paidan kaavaan helman, taskut ja prinsessaleikkauksen. 
Takakappaleesta tein A-mallisen ja laitoin vyötärölle kuminauhakujan.


Kuvioiden kohdistaminen ei aina kuulu mielenkiinnon kohteisiini, mutta nyt halusin Vilijonkan ehdottomasti miehustaan. Ja nämä värit on aivan ihanat!




Juhannusaattoiltana sain mekon valmiiksi. 
Vedin sen heti päälleni ja lähdin valokuvausreissulle, 
jonka päätteksi putosin jokeen. 


Pidän sitä hyvänä alkuna vaatteelle. 



lauantai 18. kesäkuuta 2016

Tehty työ

Viime kesänä ostin ihan ensimmäistä kertaa ohjeen Ravelrystä. 
Se oli Kate Daviesin Hap for Harriet
koska Kate Davies on ihana, ja huivia teki mieli neuloa. 

Ostin luksuslankaakin sitä varten. Punainen oli mulla mielessä, 
mutta lankakaupan punaisten lankojen valikoima ei iskenyt. 
Varasuunnitelma oli ehkä jokseenkin sellainen, että jotain lankaa 
joka tuo hyviä juttuja mieleen. 

No Madelintosh on luksuslankojen joukossa jotain kulttisuosiota nauttiva,
 ja niillä on lankalaatu, jonka nimi on prairie. 
Voi kuulkaat, miehän tykkään preeriasta, 
niin sehän on erittäin looginen syy ostaa juuri tätä lankaa niityn värisenä.



Hap for harriet Madelinetosh prairiesta oli hyvää neulottavaa. Kesä meni mukavasti. 
Mutta sitten huivi tuli valmiiksi ja ohje antoi ymmärtää, että nyt se 
pitäisi sileyttää nuppineulaamalla joka ikinen nirkonnypykkä alustaan. 

Ja vaikka muuten pystyn kyllä olemaan piittaamatta mistään ohjeista pätkän vertaa, 
niin en tiedä miksi kompastuin tähän. 

Puolen vuoden päästä mainitsin asiasta ja Kutimoiva Liina lausui: 
"Jos kohta liotus on minusta taktiikoista paras joka tapauksessa 
eikä enempää voida keltään vaatia." 



 Viittasin nuppineuloille kintaalla, ja huivi on toiminut oikein hyvin 
omassa elementissään, 
eli useimmiten kaulan ympäri kiedottuna. 


(eri asia tietysti jos haluaa vaikka asetella huivin pöydälle, 
jonka ympärille on kutsunut teräväkielisiä syynääjiä, 
mutta tuollaiseen tilanteeseen en kyllä ehdoin tahdoin itseäni aseta, 
kun voihan kutsua myös mukavia ihmisiä.)



Aloin tehdä toista samanlaista Handun Gimallelangasta. 


Vähän oli mielessä yksi syntymäpäivä - joka nyt on jo ollutta ja mennyttä -
 mutta tärkein syy ehkä kuitenkin oli se, että piti saada tehdä käsillä töitä. 


Se on liikuntaa sielulle, mielelle ja aivoille. 
Voi jumiuttaa hartiat, 
mutta pitää henkisesti koossa vaativissa olosuhteissa. 


Ja mie neuloin neuloin neuloin
 ja lanka alkoi olla lopussa 
vaikka huivi on vasta puolessa välissä,
ja olis voinut ottaa paksummat puikot, 
ja keksin varasuunnitelmia ja muutin niitä
 ja neuloin neuloin neuloin. 

Sitten laitoin lepäämään. 

Ja eilen purin kaiken. 



Työ oli tehty. 
Käsityö. 


Ei siis mikään produkti, vaan se työ joka tapahtuu sisällä. 


Se henkinen liikunta, kun kädet ja aivot toimivat yhdessä ja hyvällä tavalla kuormittavat mieltä. 



Niin paljon sain viettää hyvää aikaa neuloen! 
Ja lisäksi edelleen on ihana luksuslanka käytettävissä uusiin projekteihin!





maanantai 25. huhtikuuta 2016

Siivenkärjissä pirtanauhat


Kävin kävelyillä ja ihmettelin kevättä. 
Kuvittelin että saisin kävellen ratkaistua monimutkaisia ongelmia.



Sen sijasta ratkesivat vain tähän yksinkertaiseen huiviin liittyvät ongelmat.
Olivatko ne tyhjänpäiväisiä kävelyitä sitten?
Olisiko ollut parempi istua sisällä, tuijottaa näyttöpäätettä ja hakata näppäimistöä, 
että edes näyttäisi siltä kuin olisi saanut jotain vakavaa ja aikuista aikaiseksi?

Ehkä pitää sitten tämä huivi edes dokumentoida vakavasti ja aikuisesti.



Musta ja harmaa lanka ovat Lopi Kambgarnia Islannin reissulta. 
Ostin niille kaveriksi turkoosin kerän, 
mutta se nyt ei sopinut tähän etelän kevääseen yhtään, tähän leskenlehtiaikaan. 
Keltaiset ovat paksua Pirkkalankaa.

Paino: 108 g
josta harmaata 50 g, 
mustaa 34 g ja 
keltaisia yhteensä noin 25 g.

Koko: Siipiväli 140 cm 
+ nauhat ja tupsut 2 x 25 cm

Huivi venähti kovasti, kun kastelin sen ja asettelin sileytymään (eli pistin lattialle pyyhkeen päälle ja annoin kuivua yön yli, näiden asioiden kanssa en jaksa pingottaa). Kastelematon huivi meni juuri kaulan ympäri niin, että sain nauhat rusetille. 


Pujotin huivin siipien kärkiin virkkuukoukulla loimilangat ja kudoin pirtanauhaa.


Tutkaimista tein tupsut,










sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Niin kaunista lankaa

Kun olin lapsi ja tuli kaukana asuvia serkkuja käymään, kysyin ensin, milloin lähdette takaisin. Ei siksi että olisin toivonut heidän lähtevän, vaan ihan vain sen vuoksi, että osasin varautua tulevaan.


Kun Ateneumin Japanomania-näyttely avautui helmikuussa, ja kävin siellä sattumalta avajaisten jälkeisenä päivänä, aloin heti surra, että näyttely on Ateneumissa vain mittättömät neljä kuukautta. Jos ette ole jo käyneet, niin vielä olisi kuukausi aikaa! Näyttelyyn liittyvä tutkimushanke on saanut alkunsa viisi vuotta sitten, ja se näkyy. Näyttely on minusta aivan ihana, aivan kuin metsässä kulkisi! Se pitäisi saada kokea eri vuoden aikojen aikana, yksi kevät ei riitä! Ehkä lähden sitten näyttelyn perässä kiertämään pohjoismaita, niin saan kyllikseni.


Ja ne langat sitten!

Japanomania näyttelyssä näin ensimmäistä kertaa Frida Hansenin kuvakudoksia, ja voi hyvän tähden että voi ihminen mennä aivan ymmyrkäiseksi siitä, kuinka kaunista on lanka! Hansenin kuvakudoksissa nimittäin kude ei peitä loimilankoja kauttaaltaan, vaan näkyvillä olevat käsin kehrätyt ja -värjätyt (en tiedä onko oikeasti näin, mutta näin minun silmäni kertovat) langat ovat osa teosta. Ja niitä lankoja käyn katsomassa jokaisen teoksen äärellä, ja joka kerta on niin hyvä olo. Kuin katsoisi merelle, tai joen pintaa tai pilviä.  Suurin suosikkini on Kesäyön unelma, josta löytyy kuva täältä: http://lostintherenaissance.tumblr.com/post/4538582799/rosebiar-summer-nights-dream-tapestry-design



Haluaisin vain kehrätä - tehdä lankaa. Se on minun unelmani. 
Ja sitten neuloa kutoa virkata punoa solmia sitä lankaa. 
Ei minua kiinnosta oppia mitään uusia tekniikoita eikä villiityä trendeistä,
kun pelkkä lanka on maailma jossa voi iloisesti harhailla koko ikänsä!



Muoks. Kun tämä tänään tuli mieleen, niin pitää tänne linkata: 
Timo Kiiskinen, Liian nuorena kaunis vuodelta 1994.  

 "Eikä ne unelmat muuta vihaa kuin verta ja lihaa". 




tiistai 5. huhtikuuta 2016

Huhtikuu

Stephen West julisti juuri huhtikuun huivikuukaudeksi
Täällä Suomessa huhtikuu onkin jo perinteisesti käsityökuu. 
Ensi viikolla kun vietetään Taidon ja käsityön viikkoa ja loppukuussa Vaatevallankumousta.


Tänä vuonna Taidon ja käsityön viikon teema on mosaiikki.

En innostunut siitä yhtään.


 Mosaiikkineule tuli kyllä mieleen, mutta sillä nyt ei ole mitään tekemistä mosaiikin kanssa, 
kuten ovat myös Puikkomaisteri ja Neulova narttu todenneet. 



Hukkasin eilen sormikkaani.
  
Mietin, että oli kuitenkin Huhtikuu, joka ne otti. 
Vaati uhriksi. 
Suututti aivan, ja olin että 
"Mitä sie mulle alat, mie senthän tykkään sinusta sellasena ku olet!" 

Ehkä Huhtikuu halusi lepytellä, 
-vai mitä ihmettä tämä on- 
mutta tänään aamulla pellolla kävellessä,
 -siellä samalla pellolla jossa olen jo yli vuoden kävellyt lähes joka päivä- 
löysin sieltä keramiikan ja lasin palasia. 


Sitäkö meinaat, Huhtikuu, 
että mosaiikkia pitäis alkaa, häh?

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Islantilainen neutraalihuivi

Eli siitä, kuinka yksi huivi löysi paikkansa.



Poikkesin syksyllä Islannissa. Olin muutaman päivän melko tiukalla aikataululla Reykjavikissa, mutta onneksi aivan keskustassa on erinomainen lanka- ja käsityöliike Handknitting association of Iceland. Tein maltilliset villaostokset, koska matkustin vain käsimatkatavaroiden kanssa. (Pystyin vastustamaan kiusausta siinäkin vaiheessa, kun kaupan myyjä kertoi toiselle turistille, että he voivat myös lähettää ostetut tuotteet suoraan ostajan kotiin.) 

Lyhyen matkani aikana ehdin kävellä lukuisia kertoja tämän rakennuksen ja Atlantin välistä.

Pistin heti Einrum garnia mukanani olleille puisille pyöröpuikoille ja aloin neuloa langanvenytyshuivia, jonka idea on yksinkertainen. Ravelryssä ohjeen on julkaissut ensimmäisenä todennäköisesti Susan Ashcroft, elokuussa 2013. Kunnia hänelle siitä.  Hänen mallinsa on nimeltään Quaker yarn stretcher boomerang, josta olen nähnyt vain kuvia, mutta en ole ostanut ohjetta. Ravelryssä on kuitenkin pari ilmaista ohjetta vastaavaan huiviin, joten ehkä uskaltaudun raapustamaan tähän oman ohjeeni. Se menee näin:

"Luo kolme silmukkaa. Neulo haluamaasi pintaneuletta 
lisäten toisessa reunassa joka kerroksella yksi silmukka, 
ja toisessa reunassa vähentäen joka toisella kerroksella yksi silmukka."

Siitä syntyy tuollainen eksponentiaalisesti kasvava kolmio - bumerangi, niin kuin sitä Ravelryssä näytetään nimitettävän - jota voi jatkaa niin pitkään kuin lankaa riittää. 

Neuloin huivin kolmella värillä niin, että siinä periaatteessa on kolme leveää raitaa. Värit ovat vain niin lähellä toisiaan, ettei raitoja juuri erota. Ensimmäinen raita on haalea kaurapuuron värinen, toinen vaalean harmaa ja kolmas kirkas valkoinen. Käytin huivia syksyllä jatkuvasti, mutta sitten aloin suosia Doodleria, koska tulen sen väreistä ja muodoista aina niin hyvälle tuulelle. Lisäksi Doodler suojasi pakkasilla paremmin, kun tuon langanvenytyshuivin kolmio on niin matala, ettei siitä juuri ole iloa rintakehälle. 

Viimeisen viikona aikana olen nukkunut huonosti flunssan vauokis, ja öisin valvoessani olen pohtinut muun muassa sitä, pitäisikö langanvenytyshuivi purkaa ja neuloa langoista jotain muuta.

Toissapäivänä oli kuitenkin tilaisuus, missä minun piti olla esillä ilman että herättäisin huomiota, joten piti pukeutua neutraalisti (musta neutraalius on minun osalta varattu niitä tilaisuuksia varten, kun pitää olla esillä herättämättä huomiota, ja lisäksi vielä edustaa jotain toista tahoa kuin itseäni).  Luottopaita näitä tilaisuuksia varten on Anna Ruohosen siniharmaa paita, joka on mielestäni talitiaisen selän värinen. Jalkaan laitoin tweedhousut. Jotain puuttui, oli vähän turvaton olo, mutta kun kietaisin tuon langanvenytyshuivin kaulaani, kaikki oli kohdallaan. 


Huivin kaikki kolme väriä olivat kohdallaan, huivin muoto oli kohdallaan, ja se asettui kaulalle todella kauniisti.



Kertakaikkisen hyvä huivi, mutta vaati oikean tilaisuuden että ymmärsin sen arvon.

Lankaa tähän huiviin meni 80 g  ja neuloin sen aina oikein. Einrum garnissa on erillisinä säikeinä islantilaista luonnonväristä villaa ja silkkiä. Islantilainen villa on pörheää ja se voi tuntua herkempi-ihoisen kaulassa kutittavalta, mutta pesemällä pehmennys voi auttaa. Tämä huivi pääsi suoraan puikoilta käyttöön, eli en ole kastellut tai pessyt sitä. Kostealla ilmalla huivi tuoksuukin vienosti lampaalta.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Sirpale käsityön opetuksen historiasta.


Vuonna 1892 Jyväskylän seminaarin naisosaston ensimmäinen käsityönopettaja Charlotta Lydecken (1833 - 1916) toimitti opetusoppaan "Tyttöjen käsitöiden johtamisen ohjeita. Kansakouluja varten". Oppaassa kerrotaan itsearvioinnista, että käsityön opetuksen tarkoituksena on saada oppilas

"havaitsemaan oman työn vaillinaisuuden ja herättää täydellisyyden saavuttamisen halua".


Alan nyt käsittää käsityötraumojen mekanismin. 

Ja olen niin kiitollinen siitä, että minulle käsityötä opettaneet ovat pääosin jättäneet minut rauhaan ja antaneet kasvaa omassa tahdissani, eikä kukaan ole kiirehtinyt opettamaan minulle tälläkin elämän alueella vaillinaisuuden tunnetta ja täydellisyyden tavoittelua.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

135-vuotias Helsingin käsityönopetus

Tänään 17. tammikuuta vuonna 1881 aloitti toimintansa Helsingin Käsityökoulu, joka lukuisten eri nimien ja vaiheiden jälkeen tunnetaan nykyisin käsityötieteen ja käsityönopettajan koulutuksena, joka toimii Helsingin yliopiston käyttäyttymistieteellisen tiedekunnan opettajankoulutuslaitoksella.
Työskentelin viime vuonna Helsingin Yliopistomuseossa käsityötieteen kokoelman parissa. Vuosi oli antoisa ja tutustuin moniin ihmisiin, joihin olin aikaisemmin törmännyt vain silloin tällöin kirjan sivuilla. Yksi heistä oli Sophie Snellman (s.1855). Hän oli Helsingin käsityökoulun ensimmäinen taideompelun ja kudonnan opettaja, joka työskenteli 38 vuotta ja kuoli pian tehtävästään luopumisen jälkeen vuonna 1919. Katri Laine kertoo historiikissa "Helsingin käsityökoulu 1881-1931" seuraavaa:

 "Tuntuu siltä kuin hänellä olisi väsymätön tiedonjano ja halu saada aina vain uutta ja uutta. Ulkomailta hän palaa aina uusia suunnitelmia mukanaan, milloin uusi pitsilaatu tulee käytäntöön, milloin uusi sidoslaji. Erikoinen aloiterikkaus on neiti Snellmanin toiminnalle ominainen. Hän on valmis kaikkeen ja mukana kaikessa.(...) Mielipiteiltään Sophie Snellman oli ankara aristokraatti, aina hyvin puettu ja nuorien oppilaitten ihailun kohde. Kuvaavaa hänen nuorekkaalle mielelleen on se, että täyttäessään 60 vuotta sai hän tahtonsa lävitse, että koulun oppilaat saisivat pitää koululla juhlalliset tanssiaiset, joita sitten on jatkettu vuodesta toiseen."

Sophie Snellmanin osalta käsityötieteen kokoelma vaikutti ensin kovin hiljaiselta, mutta aivan loppuvuodesta 2015 asia korjaantui, ja osa tästä on julkisesti nähtävillä Arjen historia -tietokannassa. Olkaa hyvät: Sophie Snellmanin luonnoksia ja piirroksia 1800- luvun lopulta ja 1900-luvun alusta. http://arjenhistoria.fi/?q="sophie+Snellman"&limit=0

tiistai 12. tammikuuta 2016

Westknit The Doodler

Tämän projektin ensimmäinen vaihe löytyy täältä.



Joulukuun alussa pääsin tuonne reunukseen, eli kolmanteen vihjeeseen asti. Alunperin valitsemani tummanruskea lanka ei kuitenkaan ollut hyvä, kun reunuksen muoto oli minusta ilmiselvä tunturijono.


 Pähkäilin väriä pari viikkoa, sitten värjäsin itse kehräämääni suomenlampaan kaksisäikeistä lankaa lilahtavaksi harmaaksi. Käytin Emotuotannon nestemäisiä reaktiivivärejä, tippa mustaa ja tippa kylmää punaista


Joulun välipäivinä tikutin reunan. Tein vain kolme kiilaa neljän sijaan, joten tuli vähän pienempi huivi. Heti perään tein myös neljännen ja viimeisen vihjeen eli päättelin reunan. Valitsin  ensimmäisen päättelyvaihtoehdon, joka oli kaikkein yksinkertaisin ja nopein, kun ei tunturit minusta enempää vaatineet. Ainakin Neulova Narttu ja Harmaata arkea tekivät viitseliäinä monimutkaisemman nypykkäpäättelyn.



Neuloin kesällä yhden huivin, jota en ole käyttänyt kertaakaan, koska ohje antaa ymmärtää että se pitäisi oikein viimeisen päälle sileyttää muotoonsa, enkä ole saanut sitä aikaiseksi. Kun ei minulla ole alustaa johon niin ison neuleen kiinnittäisi, eikä ehkä kylliksi nuppineulojakaan! Tämän huivin vain kastelin ja oikaisin pyyheliinalle kuivumaan yön yli. 




Hyvä tuli.