keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Näin mie neulon

            

Haluaisin nähdä miten te muutkin neulotte.


ps. Tämä on minun sadas blogipostaus.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Olla opettaja

...on olla avoin portti.

Kuvat otettu Árnes Art Museumin viereisellä tontilla Hveragerðissa Islannissa.

Opetin juuri pitkästä aikaa. Kun intensiivinen kaksituntinen, jonka järjestin vapaaehtoisesti vapaa-ajallani ilman korvausta, oli ohi, ajattelin "Nyt pitäisi varmaan ajatella että meni ihan paskasti". Vielä olo ei ole yltynyt ylitsepääsemättömäksi, ehkä vältyn siltä tällä kertaa.

Se taisi olla viimeisen opetusharjoittelun aikana tai sen jälkeen, kun aloin ajatella, että olla opettaja on olla avoin portti. Kukin omalla tavallaan. Minun tapani on, tällaisissa tilanteissa ainakin, olla laaja ja leveä, ja oppijat saavat mennä läpi mistä parhaimmalta tuntuu. Tyyli on vapaa, eikä ole pakko mennä (vaikka se toki aina vähän surettaa, jos joku ei astu portista, mutta täytyy hyväksyä se), eikä minulla ole mitään kontrollia siitä, mihin kukin joutuu portin toisella puolella. Se on minun tapani olla opettaja.

Nyt minusta alkaa tuntua, että alan olla oma itseni ollessani opettaja. Pitkään luulin, että pitäsi olla toisenlainen ihan vain siksi, koska opettajat ovat. Ehkä tänäänkin joku odotti toisenlaista opettajaa ja pettyi, ja ajattelen, että sen vuoksi pitäisi ajatella että meni huonostii. Että olen huono, kun en ole sellainen kuin opettajat ovat. Vaikka en kyllä tiedä missä se myytillinen hyvä opettaja on määritelty ja miten, ja miksi liitän siihen sellaisia piirteitä, joita minussa ei ole.

Mutta tänään moni astui portista, ja kiitti hymyillen.

Mitään aitaahan ei oikeastaan edes ole, niin ettei sitä porttiakaan varsinaisesti mihinkään tarvita,
paitsi siihen iloon, että siitä voi kulkea läpi.











perjantai 13. marraskuuta 2015

Stephen Westin marraskalenteri

eli Mystery shawl KAL (=Knit Along) 2015.

Neulesupertähti Stephen West oli muutama viikko sitten Suomessa. Olen tykännyt hänen jutuistaan jo jonkun aikaa, mutta ei jotenkin tullut mieleenkään että lähtisin hänen kurssilleen Tampereelle tai Jyväskylään. Monia muita siellä kyllä oli. Lankakauppa Titityyn blogissa on koottu tunnelmia ja linkkejä eri blogeihin. Sain sosiaalisen median kautta pienellä viiveellä tunnelmia, ja kyllä se taitaa olla maineensa veroinen tuo West, kun vallan hyvälle tuulelle tuli etäyhteydelläkin.



Vaikka olen jo pitempään tykännyt Westin neuleista, en ole neulonut niistä yhtäkään (vaikka tykkään ihan hulluna lyhennetyistä kerroksista ja silmukoiden poimimisesta kappaleiden reunoista, jotka ovat Westin neulemalleille tyypillistä). Tästä yhteisneulontakampanjasta olin etäisesti tietoinen, mutta innostuin siitä (jostain syystä) vasta, kun näin tämän videon,

sekä aina vikkelän Neulistin kuvan mysteerihuivin ensimmäisen etapin varrelta.

Mysteeriyhteisneulonta menee niin, että ohjeen (Ravelrysta) ostaneet eivät saa koko ohjetta kerralla, vaan tässä tapauksessa neljässä osassa. Ensimmäinen osa ohjeesta ilmestyi viime perjantaina ja loput seuraavina perjantaina marraskuun aikana, siksi ristin tämän marraskalenteriksi.

Olen jo jonkin aikaa miettinyt että Stephen West ja Reidar Särestöniemi ovat hengenheimolaisia (West ehkä jopa jälleensyntynyt Reitari, jos niin haluaa uskoa), ja että jos neulon jotain Westin ohjetta, se pitää tehdä Särestöniemi mielessä. Eli värejä! Värejä!!!

Marraskalenterihuivia varten piti valita kolme lankaa, jotka kaivoin omista kätköistäni. Ensimmäinen on tuo monivärinen, jonka kehräsin pari vuotta sitten ja jo silloin ajattelin, että se on Reitarin lankaa. Kolmas lanka on tuo tummanruskea Islannin tuliainen, sillä Reidar matkusti paljon, ja hänellä on tummanruskea maalaus jossa karhut syleilevät toisiaan, ja se on nimeltään Kullanruskea uni rakkaudesta ja turvallisuudesta. Westin ohjeen mukaan toisen langan pitäisi antaa kontrastia ensimmäiselle langalle, mutta valitsin kuitenkin tuon punaisen (joka on jollakin luonnonvärillä värjätty, en muista millä, kun en ole itse värjännyt), koska halusin että huivin värimaailma olisi lämmin.


Särestöniemen ja Westin hengessä valitsin mukaan vielä neljännen värin, vaikka ei olisi tarvinnut. Handun turkoosi gimallelanka saa tuoda sitä kontrastia, kun siltä tuntuu.


Minulla on ensimmäistä etappia vielä reilusti neulomatta, joten heitänpä pois tämän kirjoittamisen, että pääsisin piakkoin katsomaan mitä yllätyksiä marraskalenterin tänään ilmestynyt toinen luukku tuo tullessaan.





perjantai 6. marraskuuta 2015

Omakuva uimassa


Virkkasin tämän viime keväänä. Osallistuin Maija Hurmeen järjestämään Selfie! 2015 -näyttelyyn. Lisätietoa projektista ja osallistujista löytyy täältä http://selfie2015lasipalatsi.blogspot.fi


Näyttely oli Lasipalatsin Akkuna-näyttelytilassa 28.4.-3.5.2015. Esillä oli Maija Hurmeen piirtämiä/maalaamia selfiemuotokuvia,

sekä etsintäkuulutuksen perusteella projektiin osallistuneen kymmenen henkilön käsityöllisin menetelmin tekemät selfiet/omakuvat, jotka olivat tyynyjä.


Omani tein virkaten ja neuloen. Tein sitä muun muassa koko pääsiäisen. Käytin kasvi- ja indigovärjäämiäni lankoja, Prosessin alkuvaiheista ja lähtökohdista kirjoitin tänne.


Taakse kirjoitin koneparsinnalla "Kuva kylmässä vedessä, kuutamoisen kainalossa, 
itsuli ilmattarena, meitsie merenneitosena."





Se oli keväällä se.



keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Keltaiset sukkarihmat

Toissakesäinen työasuni oli paras kaikista.


 Toissakesänä oli kova keltaisenhimo. Nytkin on. Koskapa ei olisi.

Tein silloin työsukkiani ylläpitämään keltaiset sukkanauhat. Langat on kasvivärjättyjä. 
Nuo kaksi tumminta sävyä sipulilla, vaalein ehkä horsmalla.


Tuli nyt vain mieleen tämä asia, kun selaillessa huomasin, että tuolla Pohjanmaan rannikolla 
oli kesällä peukaloitu rihmoja. 

Mietin silloin tehdessäni myös, minkä pituiset sukkanauhat peukaloisin. Taisin jutella aiheesta Rukkikuiskaajan kanssa ja pääsin selaamaan hänen kirjahyllyssään majailevaa valtavan isoa ja ihanaa kirjaa Designs and Patterns from Muhu Island. Kirjassa sukkanauhojen toisessa päässä oli lenkki, josta toinen pää pujotetaan ja sidotaan itsensä kanssa. Tein sellaiset. Ei tarvinnut peukaloida niin mahdottoman pitkästi. Lisäksi pysyvät varmasti menossa mukana. Näin muistaakseni vakuuttivat historiaharrastajat. Ja tosi oli. Ei pudonneet sukkanauhat. Kerran tuon ulkomuseokesän aikana mulla putos kyllä hame puoliksi (takaosastaan), kun yks nyöri tuli tiensä päähän. Onneksi asiakkaat lähtivät juuri, joten saatoin istahtaa alas, kaivaa korista ompeluvälineet ja parsia sitä päälläni olevaa hametta.



Silloin toissakesänä kerran oli keltainen ilma.


Jos minua ympäröivät ilmat kiinnostavat enemmänkin, niin olen nykyisin myös 
instagramissa nimellä @pienenpiirinhelena.



maanantai 2. marraskuuta 2015

Saako tästä edes tykätä?

Marraskuun kunniaksi yritän hauskan huntu hartioilla kevyesti keskellä päivää kirjoitella paljon. Aloitan sisällön erittelyllä.

Tykkään Facebookissa sivusta Taidevandalismi, jossa tänään oli ilokseni käsitelty käsityönopetusta. Alla olevaan Albert Edelfeltin maalaukseen oli liitetty teksti "Rättikässä on julma ja epätavallinen rangaistus. Suojelkaa Suomen lapsia." ja kuva oli julkaistu saatetekstillä "Nyt ommellaan kersat karmea anorakki. Kankaan värivaihtoehtoja on kaksi."

'The Boys' Workhouse, Helsinki' by Finnish artist Albert Edelfelt, 1885
Albert Edelfelt 1885. The Boys’ Workhouse, Helsinki. Kuva Wikimedia commonsista.
Nyt, yhdeksän tuntia kuvan julkaisun jälkeen kuvasta on tykännyt 1068 henkilöä (sisältäen minut).  Kuva on jaettu 97 kertaa ja siinä on yhteensä 29 kommenttia. 20:ssä kommentissa viitataan jollakin tavalla lapsuus/koulu/opiskelumuistoihin.

 Neljässä kommentissa mainitaan (virkattu) pannulappu.

 Seitsemässä kommentissa mainitaan ompelu, tai jokin ommeltu vaate. Mainittuja vaatteita ovat yhä (metsätyö)käytössä oleva anorakki, valmistuneet farkut, paitapusero joka ei valmistunut, koska sitä piti purkaa niin paljon, kamalat housut joita ei ole käytetty, sekä laatikkomainen telttayöpaita.

Neulonta mainittiin seitsemässä kommentissa. Neulottuna tuotteena mainitaan useimmiten sukka, mutta myös lapaset. Mitkään neulotut tuotteet eivät kommenttien mukaan pääasiassa valmistuneet.

 Kolmessa kommentissa kerrotaan tai viitataan suunnitelman muuttumiseen kesken kaiken(tai loppujen lopuksi): patalapusta tulikin hiiri, sukasta enkeli, sukkien sijaan voi tehdä säärystimet.

 Kommetoijista kaksi kertoo olevansa vasenkätisiä.

Opettajien sanomisia: "Vika istuu koneen ja tuolin välissä" (kun pyydettiin apua ompelussa), ja  "Oletko kaikissa aineissa yhtä huono?"

Niin, saako tästä edes tykätä, kun on (henkisesti) käsityönopettaja (ilmankos gradu edistyy niin hitaasti, kun henkisesti olen jo aivan valmistunut)? Itseasiassa olin vähän järkyttynyt jo silloin kun huomasin, että Suomen käsityönmuseon Koulukäsityön muistiverkossa oli "koulukäsityötraumojen purkugeneraattori" tai muu sellainen, jossa minusta selvästi viitattiin koulukäsityötraumoihin. Nyt kun katson sivua, siellä onkin vain Tumpelo-peli, jossa "voit alkaa virtuaalikäsityön sankariksi" ja kirjata nimesi "entisten tumpeloiden listaan". Mie kyllä epäilen, että tuota sivua on muutettu, kun minun mielikuva trauman mainitsemisesta on niin vahva. Muistan, kuinka silloin oikeasti pysähdyin miettimään käsityönopettajuuden menneisyyttä ja nykytilaa. Minua suretti, kun ajattelin, että asia joka on minulle yksi tärkeimmistä asioista, tarkoittaakin toisille häpeää ja tuskaa.

Nyt lähtis jo erittelystä analyysiksi, joten lopetan tällä kertaa tähän. Muuten menee taas siihen, etten saa mitään julkaistua, kun hion ja mietiskelen loputtomiin asti. Mutta kommentoikaa, jos herää ajatuksia. Ehkä jatkan toiste (kun se gradukin käsittelee osittain käsityönopetuksen historiaa).



lauantai 31. lokakuuta 2015

Syystalvimekko


Lähdin matkoille, ja olin vähän epävarma, kuinka siitä selviän.


Tein mekon suojaksi.


Mekkoon kuuluu villakankainen tunika ja alushame, jonka helma on norjalaisesta villapaidasta (hihoista ja hartioista tein pari vuotta sitten swantsit). Alushameen yläosa on sekoitekangasta. Ompelin tunikan vyötärösaumaan kanttinauhaa ja hameen vyötärölle nauhalenkit, joilla kiinnitän hameen tunikaan. Kun lähtee fyysisesti pois mukavuusalueeltaan (kuten lentokoneeseen ja ulkomaille), on parempi ettei mikään purista mahaa. Hameen vyötäröllä on kuitenkin säädettävä kuminauha, joten tarvittaessa sen saa pysymään päällä ihan ilman tunikaakin.
Neulehelma on siitäkin kätevä, että siihen voi kiinnittää helposti papukaijalukollisen heijastimen,




On hyvä mekko! Toimii!
Lissupaita ja Paratiisin universumi -legginsit.


Toimi oikein hyvin Islannin ilmastossakin.
(Kumisaappaat oli reissussa ainoat kenkäni, eivätkä olleet yhtään liioittelua.)



Tunika toimii myös muiden vaatteisiin yhdistettynä, kuten vaikka Perä-Pohjolan kansallispuvun hameen kanssa.


Tunikan kaavan kuosittelin Gertie´s New Book for Better Sewing -kirjan Portrait blouse -kaavan pohjalta.

lauantai 19. syyskuuta 2015

Yksi mokoma T-paita

Ärsyttää olla kolmiulotteinen.

Tilasin muuta tarkoitusta varten Käpyseltä Jussi Santasen suunnittelemia Dodo- ja Kulkuvälineet kankaita. Kun niitä jäi yli, aloin viikko sitten väsätä itselleni t-paidan kaavaa.
Tässä on kaiken tämän blogitekstissä selvitetyn  lopputulema.
Kesällä tekemäni Lissupaidan hartiat istuvat hyvin, eikä kaavaa tarvinnut muokata hartioiden osalta yhtään. Se on harvinaista. Erittäin harvinaista mulle. Niinpä yritin muokata Lissupaidan kaavoista tavallisen paidan kaavan. Tein kokeilukappaleenkin, jossa kaikki vaikutti vielä aika hyvältä, mutta kokeilukangas oli paljon ohuempaa ja laskutuvampaa kuin varsinainen kangas. Ketuillehan se sitten meni koko homma. Tuloksena oli 1) paita joka näyttää istuvan aika hyvin, kunnes 2)liikahdat, jolloin paita hiilautuu kainaloihin ja rintojen päälle ja ne hyväksi luullut hartiatkin ovat päin petäjää. Pikaratkaisuna 3) helman nykiminen.


Mikä onni että olin ommellut kaiken ompelukoneella! Siitä vaan purkamaan, ja sitten mittailin ja mallailin ja muokkailin. Kuosittelin hihan pyöriön matalemmaksi. Se olikin melkoisen korkea. Ihme, että edes toimii Lissupaidassa. Mutta salaisuus taitaa olla siinä, että Lissupaidan etukappaleessa on vesiputouskauluksen ja poikkileikkauksen vuoksi tilaa. Tähän paitaan yritin alunperinkin loihtia hitusen lisää tilaa etukappaleelle, mutta näemmä liian vähän. Ompelin kainaloon sitten tuollaisen tilkun tuomaan edes sivuille lisää tilaa. 
Vanha ja uusi hiha, ja kainalotilkku.
Vaikka eihän se ongelma siellä kyljessä ole, vaan edessä. 
On se tämäkin, kun mittojen puolesta kehoni on periaatteessa yksi suora pötkylä, 
mutta kaavoituksen kannalta yksi hemmetin monimutkainen pötkylä.

No nyt on t-paita, joka ei istu kovin kauniisti, mutta sentään joten kuten toimii, eli pysyy aika lailla paikoillaan, vaikka ihminen liikkuisikin.

Musiikki lohduttaa. Tähän sopii Nina Simonen kappale Ain't got no..I've got life, sillä myös mulla on monia asioita, joita Nina Simone luettelee.




Ja tässä mitä tarkoitusta varten alunperin hankin kankaat:







torstai 17. syyskuuta 2015

Toinen Roosa



Pari viikkoa sitten kävin Monokini 2.0 hyväntekeväisyysmuotinäytöksessä. Edellisenä iltana tuli mieleeni, että haluan pukeutua sinne Roosa-kankaasta valmistettuun vaatteeseen, ja aloin suunnitella toppia. Kuosittelin topin Lissu-mekon ja -paidan kaavojen pohjalta. 


En ehtinyt kuitenkaan saada toppia valmiiksi (oli yksi akuutimpi syntymäpäivälahjan ompelu meneillään samalla, ja olen aika hidas ompelija). Olen kuitenkin iloinen että tein  tämän, ja nyt on jotain käyttövaatetta Roosa-kankaasta. Ensimmäinen Roosa-paita on istuvuusongelmien vuoksi jäähyllä niin kauan, että keksin kuinka pelastan sen.


Toppi on voimakkaasti A-linjainen, ja helman kaitaleen sisällä on kuminauha Takakappale on raitakangasta, Alareunassa on kaksinkertainen kaitale, joka on leikattu raitatrikoosta pystysuoraan. Myös rullautuva kanttaus pääntielle ja kädenteille on leikattu pystysuoraan, jolloin trikoon oikea puoli rullautuu päälle päin (vaakasuoraan leikatusta kaitaleesta nurjapuoli rullautuu päälle päin).

lauantai 5. syyskuuta 2015

Nokko


Miten ihanaa, kun on hyvä kaava, jolla voi tehdä itselleen toimivia käyttövaatteita.

Kankaat Verson puodista. Leena Rengon suunnittelemat Paratiisin universumi ja Tuohikontti, sekä kudottua raitatrikoota.
Paitsi että nyt alkaa legginsejä olla jo ihan nokko, eikä niitä tarvitse kyllä enempää tehdä pitkiin aikoihin. Niin että mukavuusalueelta pois taas, kaavanmetsästykseen ja  kuositteluviidakkoon. Huoh.


Kiiruhtaa hitaasti -blogissa heitettiin juuri ilmoille harkitun vaatteiden valmistamisen haaste. Ehkä sitä pitäisi sitten tarttua vaatekaappia ovesta, ja nykäistä kaikki hyllyiltä lattialle arvioitavaksi ja ryhmiteltäväksi. Rinna on aiheesta kirjoittanut jo pitkään esim. tunnisteella Project 333. Ja jotenkin on nyt alkanut kiehtoa lähes kokonaan itse tehty vaatekaappi (tai siis sen sisältö). Viime keväänä referoin lyhyesti Makeshift-blogia, jonka luin alusta loppuun. Blogi dokumentoi projektin, jossa henkilö pukeutui vuoden ajan vain itse tekemiinsä vaatteisiin ja asusteisiin.

Yhä useammin huomaan, että suurin osa päälläni olevista vaatteista on itse tehtyjä. Urheilurintaliivejä lukuun ottamatta en käytä enää juuri muita rintsikoita kuin keväällä MakeBran kurssilla tekemiäni. Kesällä otin matkoille mukaan vain vanhoja rintaliivejäni, ja kotiin palattua miltei hätkähdin sitä voimakasta tunnetta, kun huomasin ajattelevani "ihanaa käyttää OMIA rintsikoita!"


sunnuntai 9. elokuuta 2015

Muumisaariston kansallispuku

Eilen Seurasaaressa vietettiin Kansallispukutuuletus-tapahtumaa. 
Olin pukeutunut kansallispukuasenteeseen, joka tällä kertaa sai marjaisen pirskahtelevan Muumisaariston kansallipuvun muodon.


Puvun hartuushame on virolaisen kansallispuvun (muistakseni Häädemeeste) hame, johon lisäsin olkaimet. Esiliina on vanhasta Perä-Pohjolan puvusta. Nämä molemmat osat olen hankkinut käytettyinä.


Ylispaita on Finlaysonin Taikamuumi-kankaasta, ja sen alareunaa koristaa kirsikkakuvioinen pitsinauha. Päähineenä on kaksi tilkkumaalattua kukkaa, jotka tein viime vuonna. Vyö on sama, jota käytän Maatuskahameen kanssa.


Sääriverhoina on Leena Rengon suunnittelemasta Tuohikontti-trikoosta valmistamani legginsit. Kangasta myy Verson puoti. Asun kanssa sopii pidettäväksi luontoaiheiset asusteet. Tällä kertaa jalassani oli Suvan vatukkakuvioiset sukat ja korvakoruina  Mariel Designin hillat.

Puvun yleisilme on herkullisen värikäs ja runsas, ja sen takoitus on herättää paitsi iloa, myös ajatuksia kansallispuvusta ja kansallispuku-instituutiosta, ja siihen liittyvistä ilmiöistä. 

Kaikki yllä mainitut tuotemerkit ja yritykset tuon esiin omasta vapaasta tahdostani, 
koska he ovat sen mielestäni  ansainneet.

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Matkahattu

Taivaantarkailija kirjoitti ihan vähän aikaa sitten, siitä, kuinka mukava on olla paikoillaan, kuinka se riittää. Minullekin riittää. Siitä kirjoitti mielestäni myös Eino Leino "Pienentyy mun ympär´elon piiri, aika seisoo nukkuu tuuliviiri. Edessäni hämäräinen tie tuntemattomahan tupaan vie." Sitä se minulle tarkoittaa, että tässä on hyvä, ja kun avaa silmät ja vielä silmien alisetkin silmät, niin tässä on ihmeellistä, eikä ikinä tiedä mihin vielä päätyy. Ehkä vain ajatuksen tasolla, mutta se riittää erinomaisen hyvin.

Yllättäen lähdenkin matkalle.


Tärkeä matkajärjestely on tietysti huolehtia garderobi kuntoon. Hattu puuttui. Sellainen subtrooppiselta auringolta suojaava ja menossa mukana pysyvä.

Kaava on Suuri käsityö 7/2011 -lehdestä. 
Kavensin lieriä niin, että edestä se on 9 cm leveä ja takaa 6 cm.

Luulen että matkakohde voi olla jotenkin tämän värinen. Kuvun kankaat ovat vuosien mittaan solmuvärjäämistäni tilkuista. Lierin yläosa on koottu pienistä rääpetilkuista (kyllä, säästän tällaisia silppuja). Lierin alaosa on kangasta, jostä äiti teki meille päiväpeitot kun olin lapsi ja jonka värjäsin siniseksi yliopistossa värjäyskurssilla. Välissä on vanhaa lakanaa. Tikkasin vapaalla konekirjonnalla ensinnäkin kaikki tilkkujen reunat, sitten vähän muutakin, että lieristä tuli tukeva. Punomosta löytyy ohje, jota on käytetty (ehkä käytetään vieläkin)  yliopistossa Tilkkumaalaus-kesäkurssin oppimateriaalina.

Lieri alkutekijöissään. Isoimmat tilkut on kiinnitetty lakanakankaalle suoralla ompeleella.

"Tikkaa lieri ulkoreunasta alkaen noin 1cm:n välein", kertoo hatun ohje.


 Ja nyt mie menen.

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Kokeilumekko

Juhannusompelus III, ja siinäpä ne sitten olivatkin.


Ennen kuin uskalsin leikata Lissu-mekkoa varten kangasta, tein kokeilun kaavasta, joka oli Suuri Käsityö 9/2011, malli 3. Ajattelin että kokeilusta tulkoot ihan oikea vaate, kun ei mulla ollut muuta tarpeeksi isoa joustavaa kangasta jonka olisin uskaltanut uhrata, kuin tämä. Ostin tämän kankaan aikoinan UFF:ilta, ja se on puuvillaneulosta jossa on pieniä kukkia rivissä.



Tein Lissua varten kokeilun pelkästään yläsasta ja hihoista, ja kävi ilmi, että pääntietä on pienennettävä. Lissua ommellessa totesin sitten vielä, että helmassahan onkin korjattavaa, joten ne muutokset oli tehtynä kaavaan siinä vaiheessa kun ompelin tämän mekon loppuun. Kellotin helmaa reilusti, tein taskut ja laitoin helmaan leveän kuminauhan. Ihan mukava pieni pussihelma tuli, kun mekon helman ympärysmitta on 160 cm ja kuminauhan pituus 120 cm.


Yksi mutta vain, jonka huomasin vasta siinä vaiheessa kun olin jo sunnuntaikävelyllä uusi mekko päällä: Muistin, että en ole esipessyt kangasta. Niin että saa nähdä mikä tästä vielä tulee.


maanantai 22. kesäkuuta 2015

Lissu kuosittelun ihmemaassa

Museoloogisen intron jälkeen koittaa viimein Juhannusompelus II


Minusta tuntui, että aloin tajuta museon idean, kun museologian lehtori sanoi: 
Museo on taidemuoto aivan kuten teatterikin. Teatterissa yleisö istuu paikoillaan ja esitys liikkuu, kun taas museossa esitys pysyy paikoillaan ja yleisö liikkuu.

Joskus, kun ajattelen asioita ja kuinka ne liittyvät muihin asioihin, näen mielessäni keltaisia rihmoja, jotka muodostavat yhdistävän verkon. Joskus museoissa tuntuu, että nuo verkot käyvät kovin tiheiksi ja tartun niihin kiinni niin, että kuristaa ja puristaa ja ääriviivat himmenevät. Siksi on minusta todella hyvä tuo museokortti, niin verkkojen tihetessä voi tarvittaessa hyvillä mielin paeta ulos ja tulla toisena päivänä uudestaan.


Liisa ihmemaassa -tarina kiehtoo minua, vaikka muistan kuinka lapsena katsoin sitä Disneyn piirrettyä ja minua niin ahdisti se liian isoksi kasvaminen ja liian pieneksi kutistuminen. No mutta kiehtoo siis, siksi menin viime kesänä katsomaan Suomenlinnan kesäteatterin Liisan, ja sen jälkeen olin melkoisen pitkään sitä mieltä, että ei ole kyllä minun laji tuo teatteri. Kun siinä oli hahmoja, juoni, lavasteet ja puvustus (kaikki sinänsä kiinnostavia), mutta lisäksi vielä  erikoistehosteita ja puhuttiin hassuilla äänillä ja liian nopeaa ja vielä laulettiinkin...huh huh, tuntui kuin olisin kolmatta tuntia saanut rahtilaivan ankkuriköyttä päälleni. Ei se Liisaa kuitenkaan pilannut. Ja olen mie teatteriinkin sen jälkeen uskaltautunut (ja aion mennä syksyllä uudestaan). 


Ompelin Leena Rengon ihanasta Lissu-kankaasta ihanan mekon ja paidan. Taisin ostaa kankaan syksyllä Pehemiältä, ja kangasta on siellä edelleen tarjolla (kissoilla tai ilman, joka on minusta hassua. Minulle ilman muuta kissoilla, kiitos!). HommaHuoneella on tästä kankaasta mustapohjaisena valmistunut hurmaavia lapsen puseroita, mutta on tästä aikuistenkin vaatteita tehnyt  ainakin  ElinaWee.

Alun perin olin tekemässä pelkkää mekkoa, Kaavana oli Suuri Käsityö 9/2011, malli 3. Tein ensin kokeiluversion, josta totesin että on vain aika antava kaulus, joten tähän varsinaiseen pienensin kauluksen vesiputousta yhteensä 4 cm. Miljoonissa silmukoissa asia on ratkaistu ompelemalla laskoksia pääntielle ja sekin näyttää oikein hyvältä. Tein kokeiluversion pelkästään poikkisaumasta ylöspäin ja hihoista, koska hartiat ovat useasti mulle se kinkkinen kohta. Enkä tarkistanut kaavoja mittaamalla, kun Suuri Käsityö -lehden kuvassa mekossa näyttää olevan sopivasti väljyyksiä, ja esittelytekstin sana "suoralinjainen" myös vei minun ajatuksia kohti sitä mitä tavoittelin. 

Alla on se, mitä siitä syntyi. En tiedä mitä te siinä näette, mutta miepä kerron mitä kaikkea mie peilistä näin: vaate on vyötäröltä alalantiolle makkarankuori, jonka vuoksi selässä on pussi ja lisäämäni sivusaumataskut törröttävät rumasti. Taskut olisi voinut poistaa ja viilata selän poikkisaumaa loputtomiin asti selkäpussin poistamiseksi, mutta nukuin yön yli...


...ja seuraavana päivänä ratkoin poikkisauman ja tein yläosasta puseron ja alaosasta mekon.

Paidan helmaan kuosittelin lisää väljyyttä kellottamalla. Se poisti selkäpussiongelman, kun helma pääsee laskeutumaan vapaasti eikä ole jumissa takamuksen päällä.


Piirsin yläosan kaavan ja oman vanhan toppini avulla helmalle uuden yläosan. Nostamalla poikkisauman kohtaa 5 cm ylöspäin sain loihdittua helmaan kriittiset sentit lisää väljyyttä, jotta pääsin makkarankuoriefektistä.


Yläosa on kaksinkertainen ja olen niin ylpeä siitä kuinka hyvin sen ompelu onnistui. ompelin reunapäärmeet kaksoisneulalla, eikä päärme alkanut yhtään venyä paininjalan alla! Luulen, että taika on ehkä siinä, että tikin pituus pitää olla tarpeeksi pitkä. Mulla oli 4 mm.

Lisäsin mekkoon tosiaan sivusaumataskut, jotta tulisi käyttövaate. Toisen taskun suulla Lissu on putoamassa kaninkoloon ihan ilman tietoista kohdistamista, Ja koska tämän ihanan kankaan säästäväinen käyttö on tärkeämpää kuin yhtenäiset kappaleet, takahelman toinen alakulma on tilkuista koottu.




sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Legginsit ja bokserit, eli kalsareita

Juhannusompelus I

Voi miten ihana oli vesisateinen pitkä viikonloppu! Ensitöikseni piirsin viimeinkin itselleni legginsien eli päälyvaatekelpoisten pitkiksien kaavan Mallikelpoisen ohjeella. Yllätyin, kuinka hyvin onnistui. Otin mitat ihan omin voimineni ja laitoin väljyyttä -2. Tein ensin pyöräilyshortsimittaisen protoversion (niin hupaisasta kankaasta, että saa nähdä teenkö niitä ikinä loppuun asti), jonka perusteella hioin hitusen haarakoukkua, ja siinä se sitten oli. Vähän pitkät tuli ja polven kohdalta vois vielä nipistää väljyyttä pois, mutta tykkään!

Ompelin pöksyt Leena Rengon Hauki-kankaasta, jonka olen hankkinut varmaan vuosi sitten todennäköisesti Pehemiältä. Samasta kankaasta on mm. HommaHuoneessa tehty kesähaalari.
Paita on Kaira Clothingin.

Kuten HommaHuoneen Sanne-Maijakin, tykästyin kuosiin saman tien.

 Hänen tapaansa tykkään myös Kalevalasta.Olin ensimmäisellä luokalla, kun teimme kahdeksan oppilaan koulussamme valtavan nukketeatteriproduktion Kalevalasta. En kylläkään muista että olisimme esittäneet sitä kenellekään missään. 

Mie valmistin Aino-nuken: 
"Siihenpä kana katosi, siihen hukkui impi rukka". 

Opettajan ehdotuksesta tein nukelle pahvista irrotettavan pyrstön sitä kohtausta varten, kun Aino vielä ilmestyy Väinämöiselle, mutta minusta se ei mennyt kyllä ihan oikein, kun niinhän siellä sanotaan 90:ssä runossa, että "nosti kättä oikeata, näytti jalkoa vasenta".

"Nosti paitaa helmuksesta, näytti pakaraa vasenta."

Samasta kankaasta tein kalsarit myös kumppanilleni. 
Kaavat piirsin hyvänmallisista, mutta parhaat päivänsä nähneistä boksereista, jotka hän itse valitsi ja luovutti tähän käyttöön jo hyvän aikaa sitten. Kerkesi jo muutamaan kertaan muistutellakin asiasta. Mie kuitenkin unohdan harvoja asioita. Kaikki vain ottaa aina aikansa.
Kuvioiden kohdistamista tärkeämpää on käyttää mahdollisimman säästeliäästi tämä ihana kangas.









sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Kesä Seurasaarimaassa

Tiedättekö mitä tein viime kesänä? Olin töissä ulkomuseossa.



Jos suhtautuu uteliaisuudella luontoon, johon lasketaan kuuluvaksi myös tuhojyrsijät kuten oravat, kulkuväylillä kyttäävät lokit, sisätiloihin tunkevat mehiläiset, roskiksia kaivavat varikset, hyytävä kylmyys, loputon vesisade ja tukahduttava helle, niin kesä Seurasaarimaassa voi olla varsin rattoisa.

Anteeksi, joko teillä on museoliput?

Jos suhtautuu uteliaisuudella asikaspalveluun ja ihmisjoukkoihin, kesä seurasaarimaassa voi olla kiireinen, mutta ilahduttava. Aika alkuvaiheessa kesää ajattelin jo, että tämä on jonkin sortin perukoulunopettajatesti: jos jaksaa kesän ajan vastailla jatkuvasti samoihin kysymyksiin, pärjää ehkä peruskoulussakin. Samalla voi treenata reaktioitaan kaikenlaisten kysymysten ja tilanteiden varalta. Kerrankin eräs ihminen huudahti Ivarsin uuden pärekaton nähdessään "onko se kullattu!". Kollegani, vanhan seuraasaarimaaveteraanin, ilme ei juuri värähtänytkään, kun tuo spontaani huudahdus pääsi huuliltani tuoreiden kullankeltaisten päreiden hohtaessa Ivarsin pramean kuistin katolla.

Kullalta se minusta näyttää.

Kesähän oli aivan huippu siksi, että sai tehdä käsitöitä. Erityisen paljon kehräsin Seurasaarimaan isolla sinisellä käyttörukilla. Rukin äärellä oli monia hyviä hetkiä asiakkaiden kanssa, erityisesti lasten. Useasti laitoin rukista nyörit sivuun, jotta lapset saivat polkea sitä. Joskus minulla oli vierellä toinen käyttörukki, joka ei ollut kehruukuntoinen, mutta poljettava kuitenkin, ihan sitä varten että lapset saavat kokeilla. Ja lapset kokeilivat ja olivat innoisaan! Eräänkin perheen tyttö halusi että hänestä otettaisiin valokuva hänen polkiessaan rukkia. Perheen isä kuiskasi minulle ihmeissään, että yleensä tyttö ei ikinä halua olla valokuvattavana.



Nyt seuraa kohtaus Amelie-elokuvan alkupuolelta, jos pariisittaren sijaan Amelie olisi mummoksi pukeutunut kehräävä museoalan työntekijä (musiikkisuositus: Yann Tiersen: Comptine d'un autre été, l'après-midi): 

" Asioita joista hän pitää: keriä säie rullalta puikon avulla munanmuotoiseksi keräksi, kurkistaa maisemaa sen keskelle jääneestä onkalosta, ja sitten puserrella kerää, jotta onkalo romahtaa."

Kesän aikana kehräsin 500 g Woolgreyn Kainuunharmastopsia tuollaseksi hiien hivuksen paksuiseksi säikeeksi, ja vähän itse karstaamaani suomenlammasta. Ylemmässä kuvassa taitaa olla kolmen päivän kehräyksen tulos. Yleensä kerin säikeen aina työpäivän päätteeksi. Alla olevassa kuvassa on neljä kappaletta päivän kehruita. Päivän aikana sain kehrättyä noin 15 grammaa lankaa, josta tulee noin kananmunan kokoinen kerä.



Kesän aikana hauskaa oli myös pukeutuminen. Parhaat työvaatteet ikinä!


 Lisäksi olen suuri kerrospukeutumisen ystävä, joten kolea alkukesä tuotti sikälikin hupia. Tämä 1900-luvun alun muodin mukainen monobosom ei kupurinta on aikaansaatu neljällä vaatekerroksella.



Loppukesästä riittikin sitten hellettä, ja silloin Hallan hulppea porstua oli mitä ihanin paikka.


Ja se oli se ihana sateellakin, ja milloin vain. Kesän aikana työskentelin kirkkoa lukuun ottamatta jokaisessa talossa, joka vain oli avoinna. Jokaisessa oli puolensa, mutta Hallasta pidän erityisesti. Ehkä siksi, kun siinä on jotain tuttua, kun olemme molemmat pohjoisesta kotoisin.

Kaikenkaikkiaan kesä oli aika intensiivistä asiakaspalvelua, ja se ainakin mulla jää päälle niin, että vapaa-ajallakin on aina tuntosarvet ojossa sen varalta jos joku tarvitsee apua, tai on kysyttävää. Niinpä aloinkin tyhjentää päätäni käymällä vapaapäivinäni Nuuksion kansallispuistossa. Kesäisinä arkipäivinä siellä ei juuri muita ollutkaan, joten ajoi asiansa. Toista oli sitten sienestysaikana, kun minun elämänrytmi muuttui niin, että vapaa-aikaa olikin viikonloppuisin.

Haukkalammella heinäkuun alussa 2014.


Tämä postaus oli pyörölukuarvonnan toinen voittaja, jota on saatu odotella pitkään ja hartaasti. Ja kas kummaa, toinen pyöröluku häämöttää jo ihan nurkan takana, pitääkö sen kunniaksi myös keksiä jotain?