En ollutkaan reipas.
Kangasverkkokauppa ja kuosisuunnittelimo Käpysellä on myynnissä kaksi kangasta, joiden tuotosta osa menee Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräykseen. Toinen on Leena Rengon suunnittelema kangas nimeltä Roosa. Musteensinisestä väristä ja naishahmoista tuli mieleeni merimiehen tatuoidut käsivarret, ja niin tilasin Roosa-trikoota sekä Selialta tummansinistä raitajerseytä ja aloin valmistaa reipasta seiloripaitaa.
Samaisesta kankaasta on valmistanut pipoja ja huiveja mm. Pikku-Mameli, Turkoosikissa ja Mumin talossa.
Kun tuli valmiiksi, yritin ottaa reippaita seilorikuvia ja pullistella tatuoituja käsivarsiani, mutta ei siitä tullut oikein mitään. Ensinnäkään siksi ettei tällaisella hankisääskellä ole paljoa pullisteltavaa ja toiseksi siksi, ettei ajatus joka satamassa Roosan käsivarteensa tatuoineesta merimiehestä oikein kantanut.
Eikä sellainen musiikki sopinut merimiehelle yhtään.
Vaihdoin kuvausrekvisiitan ja kuvasin lisää, vaikka ei minulla ollut tarinaa mitä kuvittaa. Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä, mutta se ei ole toistaiseksi koskettanut lähipiiriäni. Joka 8. nainen sairastuu siihen jossakin elämänvaiheessa.
Käsittelen kuvia ilmaisella Picmonkey-ohjelmalla. Tälläkin kertaa tein sen ensin ihan maltillisesti, mutta sitten jokin tuttu tunne alkoikin nousta kuvista mieleen.
Sellainen tunne, kun vajoaa veden alle. Joskus se tuntuu siltä kuin astuisi yllättäen lätäkköön. Tai siltä, että sataa tihuuttaa päälle ja vaivihkaa kastuu luita ja ytimiä myöten.
Joskus astuessaan lätäkköön ei sillä lätäköllä olekaan pohjaa.
Tai sadevesi huuhtoo sinut mukanaan.
Ehkä sellaisen tunne on tuttu myös henkilöille joilla diagnosoidaan rintasyöpä.
Kotiliedessä on pieni artikkeli aiheesta Kuinka kulkea masentuneen vierellä.
Monet kohdat pätevät varmasti myös muissa vakavissa sairauksissa.
Olen onnekseni oppinut uimaan.
Jos minulle nykyisin tulee tunne, että olen veden alla, osaan suunnistaa kohti pintaa.