keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Mukavaa postia

Lisäksi myös yksi kuohuttava uutinen ja tarinaa tarinoinnista.

En ole ompeluhirmu. Tykkään kyllä kankaista, ja jemmailen niitä parhaani mukaan, mutta ompelen hiljakseen ja harvakseltaan. Siksi olikin jännää osallistua viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa Kankaiden yöhön. Rouva Pehemiälle kaikki kunnia Kankaiden yön keksimisestä, joka järjestettiin nyt toista kertaa, ja joka siis on hemmetin hyvä suomalaisten verkkokangaskauppojen yhteis(mainos)kamppanja. Vähän niin kuin Hullujen Päivät, paitsi paljon sympaattisemmat ja hauskemmat. Kyllä mie ainakin mieluummin siirrän tulojani suomalaisille pienyrityksille kuin keltaisten kummitusten armeijalle.

Tänään sitten kolahti tilaukset postiluukusta.

Puhde-puodista Maaningalta (terveisiä tutuille sinne!) tilasin vadelman väristä Allhemp3-hamppulankaa  ja Ikasyrilta Vänön saarelta (en olekaan ikinä käynyt saaristossa!) interlock trikoota Folklore Fish -kuosilla. Ikasyrilta tuli myös trikoonäytteitä, joten jatkossa tiedän paremmin mitä olen tilaamassa. Molemmat tilaukset hinkuisivat päästä hartioilleni, joten jotain yläosan vaatteita alan näistä haudutella.

Kuvassa on myös erään paketin sisältö, jonka sain jo toukokuun alussa, ja tähän liittyy se kuohuttava uutinen. Katjun kannoilla pisti bloggaamisen määrittelemättömälle tauolle ja järjesti sen kunniaksi arvonnan. Voitin arvonnan (Jee!) mutta blogitauko (Höh!) pisti mietteliääksi. Löysin Katjun blogin vasta tänä keväänä, ja nyt tietysti harmittaa, ettei uusia postauksia ole luvassa. 

Mutta se mitä tämä minut varsinaisesti sai pohtimaan, on se, miksi mie bloggaan.

Olen mie ajatellut oman blogin perustamista jo aiemminkin, mutta aloitin vasta viime syksynä. En muista millaisia ajatuksia siihen varsinaisesti liittyi, mutta aika varma olen, että silloin pohjavireenä oli tämä mikä koko ajan kulkee mukana bloggaamisessa ja koko elämässäni: Mie haluan kertoa tarinoita.

 En tiedä onko se joku leveyspiireihin tai ilmansuuntiin liittyvä kulttuuripiirre, mutta olin jo neljännesvuosisadan elänyt, kun aloin tajuta että aijaa, ei tämä olekaan ihan yleispätevä ihmisten välisen kanssakäymisen muoto tämä tällainen. Olin päässyt tottumaan siihen, että lounaspöydässä tai muualla tutussa tai puolitutussa seurassa ihan käypä keskustelun aloitus on "näinpäs kummallista unta viime yönä..."tai "ette ikinä arvaa mitä..." ja lounaan loppuessa keskustelu on voinut kulkea noista aloituksista ihan jonnekin muualle, mutta kuitenkin niin, että sinne on selvästi päädytty sieltä mistä on lähdetty. On inspiroiduttu toisista! Ja se on se tärkeä juttu, että kun yksi puhuu, kertoo siis tarinaa, niin muut kuuntelevat. Kun olen saanut kertoa ja kuunnella kun toiset kertovat, tunnen itseni virkeäksi. Sittemmin olen oppinut, että keskustelutapoja on myös aika lailla toisenlaisia, mutta niissä tavoissa en ole kyllä yhtään hyvä. 

Mutta tällaiseen tulokseen tulin nyt: perustin blogin paikkaamaan tarinankerrontavajetta. Ja koska käsityöt ovat olennainen osa minua ja elämääni, kerron tarinat niiden kautta.


perjantai 24. toukokuuta 2013

Kesävillasukat

Pitkällinen sukkaprojekti dramaattisine juonenkäänteineen.


Muuan parturi-kampaaja mainitsi viime kesänä haaveilevansa kesävillasukista. Sellaisista, jotka lämmittäisivät varpaita vanhan talon viileillä puulattioilla. Ja vaikka minun hiustyyli onkin vuodesta toiseen sama(pitkä), pitää latvoja kuitenkin tasoitella, joten ehdotin vaihtokauppaa: hän heiluttaisi saksia, mie puikkoja.

Tuo saksien heiluttelu -osio vaihtokaupasta on jo suoritettu ja puikkoihinki on tartuttu jo viime kesän lopulla. Silloin sain aikaan tällaisen:
Halusin käyttää villabambulankaa (Trekking pro naturaa, 75% villaa, 25 % bambua), mutta kun en ollut varma sen kulutuksenkestävyydestä, niin hankin rinnalla käytettäväksi toista lankaa. Jostain syystä hankin tuota itsestään raidoittuvaa Austermann step lankaa (75 % villaa, 25% polyamidia). Kuulemma on kelpo lanka, mutta tuo väriyhdistelmä ei ole missään vaiheessa minua innoittanut muuten, kuin että se sointuu kyllä yhteen tuon violetin Trekking-langan kanssa. Jota on siis tuolla lyhyessä pitsineulevarressa raitoina, jos huomaatte. Jos siis huomaatte edes koko pitsineuletta.  Jos ette huomaa, niin voin kertoa, että varressa ja jalkaterän päällä on aaltopitsiä (jonka valitsin ehkä siksi, kun sillä on englanniksi niin kutkuttava nimi: Feather and fan).   Mutta jota ei siis juuri huomaa, kiitokset kirjavalle langalle.

Tämä oli siis tulos siitä, kun pähkäilin, kuinka yhdistäisin nämä kaksi lankaa lyhytvartisiin sukkiin niin, että vähemmän kulutusta kestävää lankaa ei tulisi jalkaterään. Hämmästelen, kuinka neulontainnostusta riitti noinkin pitkään. Valokuvauksen jälkeen langat saivat kuitenkin soljua takaisin kerilleen, eli pistin purkuun koko roskan. 


Ja sitten hauduttelin.



Ja kun sitten viimein taas tartuin puikkoihin, syntyi nämä:



Malli on Carousel Ravelrystä, jonka olen ensimmäistä kertaa nähnyt opiskelukaverini Handicraft happens -blogissa (ja ihan vähän aikaa sitten bongasin tämän mallin olleen myös Neulistin puikoilla). Näin nuo Handicraft happensin sukat kevättalvella livenä, ja sen kohtaamisen jälkeen loksahti palasia päässä kohdalleen. Kirjava lanka pääsi sittenkin puikoille, vaikka olin sen jo melkein tuominnut ikuiseen unohdukseen tai odottamaan sitä aikaa, jolloin saan tyydytystä neulomalla perussukkia (joka on melkein sama asia).


Joustinneuleissa (jotka on tehty kierretyillä silmukoilla, koska jostain syystä kammoan tavallista 1o1n -joustinneuletta) olen käyttänyt sitä bambuvillaa. Se on nyt päkiän alla kulutukselle alttiina, joten parsintahommiin joutuu ennen pitkää, mutta ei se haittaa, kun omaan käyttöönhän nämä tulee... Eiku hetkinen! Parturi-kampaajallehan mie olin näitä tekemässä!




Mutta kun ei näistä oikein tullut hänen näköiset... 

Eikä varsinkaan sen viileälattiaisen vanhan talon näköiset...



Joten kaivoinpas sitten lankavarastoja. Sieltä löytyi Drops Fabelia (75 % villaa, 25 % polyamidia). Sitten kaivoin langan nimellä Ravelryä, ja sieltä löytyi inspiraatioksi ja vähän ohjeeksikin Willow-sukkasien ohje, josta muodostui Sukat viileille lattioille.




Tein ensimmäistä kertaa pyöröpuikoilla kaksi sukkaa kerralla varpaista alkaen, ja siihen minua inspiroi ja ohjeisti Varpaista varteen -kirja(Melissa Morgan-Oakes, 2012).



Ensimmäisen kantapään neuolomisen jälkeen mietin, että nyt tekis mieli kyllä päätellä silmukat tähän, kun en halua sukkiin vartta ollenkaan. Mutta sukka ei olis kyllä pysynyt jalassa. Tein kompromissin(tai rönsytin tätäkin työtä minun lempineuletekniikoihin) ja päättelin silmukat vain jalkaterän päältä ja loput silmukat päättelin aina-oikein kaitaleella, käyttäen samaa tekniikkaa kuin miten Carousel-sukatkin muodostuu. Haluan kutsua sitä dominotekniikaksi, vaikka en tiedä onko se yleisesti hyväksytty termi. Mutta kuulkaa siitä mie tykkään! Ja kelpo sukkia tuli, vaikkei hyvältä aluksi vaikuttanutkaan!