perjantai 25. maaliskuuta 2016

Islantilainen neutraalihuivi

Eli siitä, kuinka yksi huivi löysi paikkansa.



Poikkesin syksyllä Islannissa. Olin muutaman päivän melko tiukalla aikataululla Reykjavikissa, mutta onneksi aivan keskustassa on erinomainen lanka- ja käsityöliike Handknitting association of Iceland. Tein maltilliset villaostokset, koska matkustin vain käsimatkatavaroiden kanssa. (Pystyin vastustamaan kiusausta siinäkin vaiheessa, kun kaupan myyjä kertoi toiselle turistille, että he voivat myös lähettää ostetut tuotteet suoraan ostajan kotiin.) 

Lyhyen matkani aikana ehdin kävellä lukuisia kertoja tämän rakennuksen ja Atlantin välistä.

Pistin heti Einrum garnia mukanani olleille puisille pyöröpuikoille ja aloin neuloa langanvenytyshuivia, jonka idea on yksinkertainen. Ravelryssä ohjeen on julkaissut ensimmäisenä todennäköisesti Susan Ashcroft, elokuussa 2013. Kunnia hänelle siitä.  Hänen mallinsa on nimeltään Quaker yarn stretcher boomerang, josta olen nähnyt vain kuvia, mutta en ole ostanut ohjetta. Ravelryssä on kuitenkin pari ilmaista ohjetta vastaavaan huiviin, joten ehkä uskaltaudun raapustamaan tähän oman ohjeeni. Se menee näin:

"Luo kolme silmukkaa. Neulo haluamaasi pintaneuletta 
lisäten toisessa reunassa joka kerroksella yksi silmukka, 
ja toisessa reunassa vähentäen joka toisella kerroksella yksi silmukka."

Siitä syntyy tuollainen eksponentiaalisesti kasvava kolmio - bumerangi, niin kuin sitä Ravelryssä näytetään nimitettävän - jota voi jatkaa niin pitkään kuin lankaa riittää. 

Neuloin huivin kolmella värillä niin, että siinä periaatteessa on kolme leveää raitaa. Värit ovat vain niin lähellä toisiaan, ettei raitoja juuri erota. Ensimmäinen raita on haalea kaurapuuron värinen, toinen vaalean harmaa ja kolmas kirkas valkoinen. Käytin huivia syksyllä jatkuvasti, mutta sitten aloin suosia Doodleria, koska tulen sen väreistä ja muodoista aina niin hyvälle tuulelle. Lisäksi Doodler suojasi pakkasilla paremmin, kun tuon langanvenytyshuivin kolmio on niin matala, ettei siitä juuri ole iloa rintakehälle. 

Viimeisen viikona aikana olen nukkunut huonosti flunssan vauokis, ja öisin valvoessani olen pohtinut muun muassa sitä, pitäisikö langanvenytyshuivi purkaa ja neuloa langoista jotain muuta.

Toissapäivänä oli kuitenkin tilaisuus, missä minun piti olla esillä ilman että herättäisin huomiota, joten piti pukeutua neutraalisti (musta neutraalius on minun osalta varattu niitä tilaisuuksia varten, kun pitää olla esillä herättämättä huomiota, ja lisäksi vielä edustaa jotain toista tahoa kuin itseäni).  Luottopaita näitä tilaisuuksia varten on Anna Ruohosen siniharmaa paita, joka on mielestäni talitiaisen selän värinen. Jalkaan laitoin tweedhousut. Jotain puuttui, oli vähän turvaton olo, mutta kun kietaisin tuon langanvenytyshuivin kaulaani, kaikki oli kohdallaan. 


Huivin kaikki kolme väriä olivat kohdallaan, huivin muoto oli kohdallaan, ja se asettui kaulalle todella kauniisti.



Kertakaikkisen hyvä huivi, mutta vaati oikean tilaisuuden että ymmärsin sen arvon.

Lankaa tähän huiviin meni 80 g  ja neuloin sen aina oikein. Einrum garnissa on erillisinä säikeinä islantilaista luonnonväristä villaa ja silkkiä. Islantilainen villa on pörheää ja se voi tuntua herkempi-ihoisen kaulassa kutittavalta, mutta pesemällä pehmennys voi auttaa. Tämä huivi pääsi suoraan puikoilta käyttöön, eli en ole kastellut tai pessyt sitä. Kostealla ilmalla huivi tuoksuukin vienosti lampaalta.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Sirpale käsityön opetuksen historiasta.


Vuonna 1892 Jyväskylän seminaarin naisosaston ensimmäinen käsityönopettaja Charlotta Lydecken (1833 - 1916) toimitti opetusoppaan "Tyttöjen käsitöiden johtamisen ohjeita. Kansakouluja varten". Oppaassa kerrotaan itsearvioinnista, että käsityön opetuksen tarkoituksena on saada oppilas

"havaitsemaan oman työn vaillinaisuuden ja herättää täydellisyyden saavuttamisen halua".


Alan nyt käsittää käsityötraumojen mekanismin. 

Ja olen niin kiitollinen siitä, että minulle käsityötä opettaneet ovat pääosin jättäneet minut rauhaan ja antaneet kasvaa omassa tahdissani, eikä kukaan ole kiirehtinyt opettamaan minulle tälläkin elämän alueella vaillinaisuuden tunnetta ja täydellisyyden tavoittelua.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

135-vuotias Helsingin käsityönopetus

Tänään 17. tammikuuta vuonna 1881 aloitti toimintansa Helsingin Käsityökoulu, joka lukuisten eri nimien ja vaiheiden jälkeen tunnetaan nykyisin käsityötieteen ja käsityönopettajan koulutuksena, joka toimii Helsingin yliopiston käyttäyttymistieteellisen tiedekunnan opettajankoulutuslaitoksella.
Työskentelin viime vuonna Helsingin Yliopistomuseossa käsityötieteen kokoelman parissa. Vuosi oli antoisa ja tutustuin moniin ihmisiin, joihin olin aikaisemmin törmännyt vain silloin tällöin kirjan sivuilla. Yksi heistä oli Sophie Snellman (s.1855). Hän oli Helsingin käsityökoulun ensimmäinen taideompelun ja kudonnan opettaja, joka työskenteli 38 vuotta ja kuoli pian tehtävästään luopumisen jälkeen vuonna 1919. Katri Laine kertoo historiikissa "Helsingin käsityökoulu 1881-1931" seuraavaa:

 "Tuntuu siltä kuin hänellä olisi väsymätön tiedonjano ja halu saada aina vain uutta ja uutta. Ulkomailta hän palaa aina uusia suunnitelmia mukanaan, milloin uusi pitsilaatu tulee käytäntöön, milloin uusi sidoslaji. Erikoinen aloiterikkaus on neiti Snellmanin toiminnalle ominainen. Hän on valmis kaikkeen ja mukana kaikessa.(...) Mielipiteiltään Sophie Snellman oli ankara aristokraatti, aina hyvin puettu ja nuorien oppilaitten ihailun kohde. Kuvaavaa hänen nuorekkaalle mielelleen on se, että täyttäessään 60 vuotta sai hän tahtonsa lävitse, että koulun oppilaat saisivat pitää koululla juhlalliset tanssiaiset, joita sitten on jatkettu vuodesta toiseen."

Sophie Snellmanin osalta käsityötieteen kokoelma vaikutti ensin kovin hiljaiselta, mutta aivan loppuvuodesta 2015 asia korjaantui, ja osa tästä on julkisesti nähtävillä Arjen historia -tietokannassa. Olkaa hyvät: Sophie Snellmanin luonnoksia ja piirroksia 1800- luvun lopulta ja 1900-luvun alusta. http://arjenhistoria.fi/?q="sophie+Snellman"&limit=0

tiistai 12. tammikuuta 2016

Westknit The Doodler

Tämän projektin ensimmäinen vaihe löytyy täältä.



Joulukuun alussa pääsin tuonne reunukseen, eli kolmanteen vihjeeseen asti. Alunperin valitsemani tummanruskea lanka ei kuitenkaan ollut hyvä, kun reunuksen muoto oli minusta ilmiselvä tunturijono.


 Pähkäilin väriä pari viikkoa, sitten värjäsin itse kehräämääni suomenlampaan kaksisäikeistä lankaa lilahtavaksi harmaaksi. Käytin Emotuotannon nestemäisiä reaktiivivärejä, tippa mustaa ja tippa kylmää punaista


Joulun välipäivinä tikutin reunan. Tein vain kolme kiilaa neljän sijaan, joten tuli vähän pienempi huivi. Heti perään tein myös neljännen ja viimeisen vihjeen eli päättelin reunan. Valitsin  ensimmäisen päättelyvaihtoehdon, joka oli kaikkein yksinkertaisin ja nopein, kun ei tunturit minusta enempää vaatineet. Ainakin Neulova Narttu ja Harmaata arkea tekivät viitseliäinä monimutkaisemman nypykkäpäättelyn.



Neuloin kesällä yhden huivin, jota en ole käyttänyt kertaakaan, koska ohje antaa ymmärtää että se pitäisi oikein viimeisen päälle sileyttää muotoonsa, enkä ole saanut sitä aikaiseksi. Kun ei minulla ole alustaa johon niin ison neuleen kiinnittäisi, eikä ehkä kylliksi nuppineulojakaan! Tämän huivin vain kastelin ja oikaisin pyyheliinalle kuivumaan yön yli. 




Hyvä tuli.




keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Näin mie neulon

            

Haluaisin nähdä miten te muutkin neulotte.


ps. Tämä on minun sadas blogipostaus.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Olla opettaja

...on olla avoin portti.

Kuvat otettu Árnes Art Museumin viereisellä tontilla Hveragerðissa Islannissa.

Opetin juuri pitkästä aikaa. Kun intensiivinen kaksituntinen, jonka järjestin vapaaehtoisesti vapaa-ajallani ilman korvausta, oli ohi, ajattelin "Nyt pitäisi varmaan ajatella että meni ihan paskasti". Vielä olo ei ole yltynyt ylitsepääsemättömäksi, ehkä vältyn siltä tällä kertaa.

Se taisi olla viimeisen opetusharjoittelun aikana tai sen jälkeen, kun aloin ajatella, että olla opettaja on olla avoin portti. Kukin omalla tavallaan. Minun tapani on, tällaisissa tilanteissa ainakin, olla laaja ja leveä, ja oppijat saavat mennä läpi mistä parhaimmalta tuntuu. Tyyli on vapaa, eikä ole pakko mennä (vaikka se toki aina vähän surettaa, jos joku ei astu portista, mutta täytyy hyväksyä se), eikä minulla ole mitään kontrollia siitä, mihin kukin joutuu portin toisella puolella. Se on minun tapani olla opettaja.

Nyt minusta alkaa tuntua, että alan olla oma itseni ollessani opettaja. Pitkään luulin, että pitäsi olla toisenlainen ihan vain siksi, koska opettajat ovat. Ehkä tänäänkin joku odotti toisenlaista opettajaa ja pettyi, ja ajattelen, että sen vuoksi pitäisi ajatella että meni huonostii. Että olen huono, kun en ole sellainen kuin opettajat ovat. Vaikka en kyllä tiedä missä se myytillinen hyvä opettaja on määritelty ja miten, ja miksi liitän siihen sellaisia piirteitä, joita minussa ei ole.

Mutta tänään moni astui portista, ja kiitti hymyillen.

Mitään aitaahan ei oikeastaan edes ole, niin ettei sitä porttiakaan varsinaisesti mihinkään tarvita,
paitsi siihen iloon, että siitä voi kulkea läpi.











perjantai 13. marraskuuta 2015

Stephen Westin marraskalenteri

eli Mystery shawl KAL (=Knit Along) 2015.

Neulesupertähti Stephen West oli muutama viikko sitten Suomessa. Olen tykännyt hänen jutuistaan jo jonkun aikaa, mutta ei jotenkin tullut mieleenkään että lähtisin hänen kurssilleen Tampereelle tai Jyväskylään. Monia muita siellä kyllä oli. Lankakauppa Titityyn blogissa on koottu tunnelmia ja linkkejä eri blogeihin. Sain sosiaalisen median kautta pienellä viiveellä tunnelmia, ja kyllä se taitaa olla maineensa veroinen tuo West, kun vallan hyvälle tuulelle tuli etäyhteydelläkin.



Vaikka olen jo pitempään tykännyt Westin neuleista, en ole neulonut niistä yhtäkään (vaikka tykkään ihan hulluna lyhennetyistä kerroksista ja silmukoiden poimimisesta kappaleiden reunoista, jotka ovat Westin neulemalleille tyypillistä). Tästä yhteisneulontakampanjasta olin etäisesti tietoinen, mutta innostuin siitä (jostain syystä) vasta, kun näin tämän videon,

sekä aina vikkelän Neulistin kuvan mysteerihuivin ensimmäisen etapin varrelta.

Mysteeriyhteisneulonta menee niin, että ohjeen (Ravelrysta) ostaneet eivät saa koko ohjetta kerralla, vaan tässä tapauksessa neljässä osassa. Ensimmäinen osa ohjeesta ilmestyi viime perjantaina ja loput seuraavina perjantaina marraskuun aikana, siksi ristin tämän marraskalenteriksi.

Olen jo jonkin aikaa miettinyt että Stephen West ja Reidar Särestöniemi ovat hengenheimolaisia (West ehkä jopa jälleensyntynyt Reitari, jos niin haluaa uskoa), ja että jos neulon jotain Westin ohjetta, se pitää tehdä Särestöniemi mielessä. Eli värejä! Värejä!!!

Marraskalenterihuivia varten piti valita kolme lankaa, jotka kaivoin omista kätköistäni. Ensimmäinen on tuo monivärinen, jonka kehräsin pari vuotta sitten ja jo silloin ajattelin, että se on Reitarin lankaa. Kolmas lanka on tuo tummanruskea Islannin tuliainen, sillä Reidar matkusti paljon, ja hänellä on tummanruskea maalaus jossa karhut syleilevät toisiaan, ja se on nimeltään Kullanruskea uni rakkaudesta ja turvallisuudesta. Westin ohjeen mukaan toisen langan pitäisi antaa kontrastia ensimmäiselle langalle, mutta valitsin kuitenkin tuon punaisen (joka on jollakin luonnonvärillä värjätty, en muista millä, kun en ole itse värjännyt), koska halusin että huivin värimaailma olisi lämmin.


Särestöniemen ja Westin hengessä valitsin mukaan vielä neljännen värin, vaikka ei olisi tarvinnut. Handun turkoosi gimallelanka saa tuoda sitä kontrastia, kun siltä tuntuu.


Minulla on ensimmäistä etappia vielä reilusti neulomatta, joten heitänpä pois tämän kirjoittamisen, että pääsisin piakkoin katsomaan mitä yllätyksiä marraskalenterin tänään ilmestynyt toinen luukku tuo tullessaan.