Pastellit

Sateenkaari laajenee

Tykkään sanoa, että lempivärini on sateenkaari. Se laajenee - koko ajan sinne tulee lisää värejä ja sävyjä. Valkoisella taitetut värit, pastellit,  alkoivat kiehtoa vuosi tai pari sitten. Ensin lämpimät sävyt, nyt myös kylmät.

Tänään Kynttilänpäivänä uusi lumi ja pilvet taittoivat koko maailman valkoisella. Sellainen valo rakastaa pastelleja.

Indigoa, verihelttaseitikkiä ja Lanitium ex Machinan värjäys nimeltä Slumber.

Betoninharmaakin hehkui.

Oulussakin on harmaa kiehtonut, ja Neulova Narttu poseeraa jo Stephen Westin Enchanted Mesa-paidassa. Ehkä jotain sen tapaista voisi tulla noista minun langoista...

 Lumisella Elinallakin on talvisten hetkien sävyjä huivissa.

Swants no. 2

Pyhä-swantsit

Sunnuntai-sauvakävelijä swantseissaan.

Tein toiset swantsit(ensimmäiset löytyvät täältä).

Materiaalina oli erittäin suuri norjalainen villapaita. Mielestäni niistä tuli hienot, vaikka ovatkin mustavalkoiset.

Kun sovittelin näitä ensimmäisiä kertoja, mulle tuli heti mieleen Grönlannin inuiittien naisten perinteiset- ja kansallisasun housut. Se  on tuo muoto, ja pystyraitainen yläosa. Ajattelinkin otsikoida tämän postauksen "aaltomaljakkohousut", sillä Alvar Aallon Savoy- eli Aalto-maljakon alkuperäinen nimi kuulemma oli Eskimåkvinnans skinnbyxor. Mutta se olis ehkä ollut otsikoksi jo vähän turhan kryptinen.

Tein nämäkin swantsit sillä omalla mallilla, eli pääntiestä tuli taskunsuut. Taskupussit ja vyötärö ovat villakangasta. Saattaapa olla ihan oikeaa verkaa, eikä mitä tahansa villakangasta. Inarin aikojen peruina mulla on jemmoissa vielä verkojakin, mutta kun etelämpänä Suomessa kerran kysyin kangaskaupasta verkaa, mulle naurettiin! No, siitä on jo aikaa ja tilanne on sen verran muuttunut, että tiedän ainakin paremmin mistä kysyä.

Hääräämössä on myös laitetttu lisää villapaitoja jalkoihin. Postaukset niistä löytyvät täältä ja  täältä. Uusi mustikka -blogissa on vietetty joulua swantseissa. Westknitsin Instagramissa swantsit ja niiden johdannaiset kuten swumpsuitit (sweater jumpsuit eli villapaidasta tehty haalari) vilahtelevat tasaiseen tahtiin.

Mie olen aivan ilman muuta Stephen Westin kanssa samaa mieltä, eli "Your booty deserves to be just as warm as your torso", mutta vastakkaisiakin mielipiteitä esiintyy. Jostain syystä jotkut eivät arvosta mukavaa lämpöisyyttä. Minun puolesta voisi kyllä tulla lisää pakkasta, että voisin käyttää kaikkia ihania pakkasvaatteitani!

Inarissa olisi parhaillaan menossa Skábmagovat -alkuperäiskansojen elokuvafestivaalit. Yksi näytöspaikoista on lumesta rakennettu Revontuliteatteri. Pistetäänpä sen kunniaksi jokunen Äärimmäisen Pohjoisen linkki:

Lyhyt, mutta mielestäni mitä ihanin pätkä Kanadan inuiittien kurkkulaulua: 

 Lyhytelokuva Tungijug eli Mitä me syömme, joka kuvaa rujon kauniisti metsästystä ja elämää arktisella alueella. Ei mitään söpöstelyä, joten en suosittele kenellekään joka mieluummin ei näe metsästystä ja lihansyöntiä.

Kirjan kannesta kaukomaille

- kaukomailta kutomaan. Kutomasta kuvan taakse - kuvan takaa takomaan. Takomalla taitavaksi - taitoansa jakamaan. Jakamalla enemmäksi? Enempää en nyt keksi!

Istuin pitkän pitkän päivän kirjastossa ja kasasin tietokoneen viereen valtavan kirjakasan. Olisi ollut aika hauskaa, jos tieto olisi siirtynyt kirjoista tietokoneelle ihan vain kirjoja ravistelemalla, mutta ei...ihan perinteistä sormenpää-näppäin kontaktia siihen piti käyttää.

Illalla viimein lähdin kirjastosta ulos kirjakaupan kautta, ja vaikka olin ihan nälän heikentämä ja näpyttelyn näännyttämä, olivat silmäni kuitenkin yhä vain tarkentuneina käsityötiede-asentoon ja kirjahyllystä pistivät silmääni nämä:

Ristipistoja

Kudontaa räsyistä.

Nauhojen kudontateline!

Kaikkien kirjojen sisältökin vaikutti varsin kiinnostavalta.

Kahdesta ensimmäisestä kirjasta en tajunnut katsoa kansien tekijätietoja, koska olin niin niin innoissani tuosta viimeisestä. Kannen on tehnyt Jukka Aalto/Armadillo Graphics, ja kannen kuva on Hollantilaisesta 1440-luvun uskomattomasti kuvitetusta käsikirjoituksesta Heures de Catherine de Cleves, eli Hours of Catherine of Cleves, eli Katariina Kleveläisen rukouskirja.

Kirja on New Yorkissa The Morgan -kirjaston ja museon kokoelmissa, ja siitä on tehty erinomainen verkkonäyttely. Kirjan kuvittajan nimeä ei ole tiedossa, hänet tunnetaan Morganin verkkonäyttelyn mukaan vain nimellä Master of Catherine of Cleves.

Verkkonäyttelyssä on 129 kuvaa rukouskirjan aukeamista (ilmeisesti kaikki kirjan aukeamat?), joista kuva numero 69 on se josta kirjan kansi on poimittu. Jokaisesta aukeamasta on verkkonäyttelyssä myös kirjallista infoa.

Tämän kuvan nimi on Holy family at work, eli Pyhä perhe kotiaskareissa, ja sen kerrotaan olevan rakastetuin kuva koko kirjasta. Ja tosiaan, Neitsyt Maria siellä  kutoo nauhaa kudontatelineessä, joka ilmeisesti on englanniksi nimeltään inkle loom. Sanon "ilmeisesti" siksi, että en ole varma kutsutaanko samalla nimellä noita tuollaisia telineitä, joissa loimi kulkee rullata toiselle, kuten Marialla (ja jollaisista luin juuri tänään kirjastossa!), ja niitä joissa loimi kulkee tappien kautta ja joiden kuvia löytyy internetin täydeltä hakusanalla inkle loom. Tuollaisissa telineissä saa siis aikaan pirtanauhoja. Kaukonen (1965, Suomen kansanomaiset nauhat, sivu 32) kertoo että loimi voi kulkea joko nauhapirran tai irtoniisien läpi. Loimi voi kulkea myös lautojen läpi, jolloin telineessä saa aikaan lautanauhaa.  Marialla ei näy pirtaa, eli hän taitaa kutoa irtoniisillä. Loimi on kääritynä vasemmalla olevalle rullalle, ja valmistuva nauha kääritään oikella olevalle rullalle. Sylissään Marialla näyttää olevan käpy/sukkula johon kudelanka on kääritty ja kädessään  kudontamiekka/veitsi, jolla viriö avataan ja kude painetaan tiiviisti viriöön. Nauha näyttää kyllä kovin harvalta pirtanauhaksi, mutta kai taiteilijalla on joitain vapauksia...

Katariinan rukouskirjan kuvitus on kertakaikkisen herkullista ja ihmeellisen ajatonta: täynnä yksityiskohtia ja arkisia asioita, hämmästyttäviä väriyhdistelmiä ja ihanaa viivaa. Verkkonäyttelyn kuvasta numero 87, rinkeleillä ja kekseillä kehystetystä Pyhästä Bartolomeuksesta alkaa kirjan kuuluisa sarja kuvista, joissa kehysornamentiikka ei ole mitään peruskauraa, vaihteluvälinä hullusta herkkään. Esimerkiksi Pyhää Laurentiusta kehystää toisiaan syövien kalojen ornementti, kun taas Pyhää Ceciliaa ympäröivät valtavat höyhenet, joihin on maalattu pikkuruisia siipiä. Tutustukaa ihmeessä!

Vihreä Rakastavaisten yöauringon sillalta

Kokonaisesta aistimisesta ja hauduttamisen hienoudesta.

Tiedättekö tämän ilmiön?

Kyseessä on monilla nisäkkäillä esiintyvä  Flehmen-reaktio, eli irvistys jonka avulla hajumolekyylit kulkeutuvat aistittavaksi vomeronasaalielimeen eli Jakobsonin elimeen.

Tuollainen olo mulla oli kun kävin syksyllä Oulun taidemuseossa Reidar Särestöniemen näyttelyssä. Oli lokakuu, valo väheni, sairastelu oli vienyt voimat ja pääsin pitkästä aikaa näkemään Särestöniemeä seinien täydeltä. Halusin hengittää ne värit sisääni joka soluun.

Ja sehän on aivan sopivaa kun on kyseessä Särestöniemi, joka ei tyytynyt aistimaan yksi aisti kerrallaan.

"Kaiken tahdon sanoa värinä."

"Minun työni ovat runoa. Runoa Lapista."

Särestönimen taide, tai oikeastaan koko Särestöniemi-brändi (jos Reitari eläis tässä ajassa, niin toki olisi olemassa Särestöniemi-brändi) on mulle tärkeä. Särestöniemi-museo Kittilän Kaukosessa on todennäköisesti ensimmäinen museo jossa ikinä olen käynyt. Olin ala-asteella ja koko pieni koulu kävi retkellä siellä. En nyt voi kaikkia faktoja tarkistaa, onko kaikki totta, mutta tällainen se museoreissu minun muistin mukaan oli: Reitarin veli Anttu oli vielä elossa silloin ja asui vanhassa Särestössä, ja hänellä oli samojedin koira nimeltä Ira, jolla oli pentuja! Niiden koiranpentujen kanssa me sitten leikimme. Kyllä me ihmettelimme sitä uima-allastakin ja valtavaa koiran sänkyä, ja kiersimme kaikki rakennukset ja saatoimme nähdä vähän taideteoksiakin. Se oli sellainen se museokäynti! Ehkä paras kaikista millainen vain syrjäkylän tyttösen ensimmäinen museokäynti voi olla.

Nyt siirryn vähän sivuraiteelle, mutta kyllä sieltä palataan vielä. 

Neuloin lukiossa ollessa, eli noin 10 vuotta sitten Kittilässä, tällaisen puseron.

Muistan jotenkin kumman selvästi, että malli oli Suuresta Käsityölehdestä. Se oli sellainen 7-veljestä tai Nalle-langasta neulottu valkoinen pusero. Mie neuloin kirpputorilta ostetusta froteemaisesta puuvillasekoitteesta.

En muista käytinkö tätä paitaa paljon. Mutta se kulki mukana kuitenkin kun sain ylioppilaslakin ja muutin muualle opiskelemaan. Vuosi tai pari sitten, täällä Helsingissä asuessa, otin paidan jostain syystä taas käyttöön. Avasin kiristävät sivu- ja hihasaumat ja ompelin ne uudestaan. Mietin, että paita on aika hieno ja mukava muuten, mutta sivuista voisi kaventaa ja väri on ihan kumma, se pitäisi värjätä. Väri on tuollainen kylmä, minttuinen, ruohoinen, pastellinen, mutta kuitenkin kirkas vaalean vihreä. Kertakaikkisen kumma väri.

Värjäys kuitenkin lykkääntyi ja lykkääntyi, kun en pistänyt toimeksi ja tehnyt koevärjäystä paidan jämälankanöttösellä, joka pyörii tuolla lankakätköissä.

Mutta sitten olin Reidar Särestöniemen näyttelyssä Oulun taidemuseossa ja näin tämän:

Rakastavaiset yöauringon sillalla, 1970.

Ja tuolla rakastavaisten hylkeiden lomassa on se sama väri kuin minun puserossa! 

Eikä sille värille ole vieläkään nimeä, mutta silti se kymmenen vuoden hauduttamisen jälkeen loksahti paikoillensa, ja on hyvä juuri sellaisenaan.

Ja mitäpä sitä kaventamaankaan, mihin mie sitte polveni tunkisin.

Oli sormikkaat puikoilla poikittain

♪♫ Jalajallajalajalavei! Eikä tarvinnut kuin kaksi lankaa päätellä, jalajallajalajalavei! ♪♫

 Olen elokuussa tallettanut Ravelryssa suosikkeihini pyöryläisen Either/Or-käsinemallin. Muistan kuinka riemastuin kuin näin nuo kämmekkäät ensimmäisen kerran: Ai noinkin voi käsineitä tehdä! Ja vaikka tuli sellainen olo, että haluaisin kokeilla heti itse, niin en kokeilut, koska tuo malli on maksullinen. En ole päässyt oikein sisään tuohon neulemallien ostamiseen, koska olen kokonaisen käsityön ystävä, mutta toisaalta en uskaltanut inspiroitua vapaasti, koska joku oli nähnyt sen vaivan että oli saanut tuollaisen neuleidean ja tehnyt siitä ohjeenkin. Tunsin hieman, että velvollisuuteni on ostaa tuo malli ja kannattaa sen tekijää hyvästä ideasta, ennen kuin voin soveltaa sitä itse.

No, kului aikaa ja samainen pyöryläkäsine tuli vastaan Katjun kannoilla, joka oli saanut idean
Zentiinalta, joka oli saanut idean sosiaalisesta mediasta. Jotain kautta pääsin sen jäljille että, Ravelryssä on myös toisen suunnittelijan pyöryläkäsineen ohje nimeltä Hexagon mitts, ja se on ilmainen! Samaisella suunnittelijalla on myös hieman erilainen pyöryläkäsinemalli nimeltä Circle mitts, myöskin ilmainen.

Niin että kun uuden vuoden aattona ryntäsin kauppaan ostamaan lankaa ajatuksena se, että nyt haluan neuloa jotain pientä ja nopeasti, niin ennen pitkää pulpahtivat pyörylät mieleen. Harkinnan alla olivat tosin myös nämä Sideways-sormikkaat, jotka on suunnitellut Elisabeth Zimmerman. Siinä on sellainen neulesuunnittelija, jonka kirjoihin haluaisin päästä käsiksi, mutta vielä se ei ole onnistunut tavallisilla konsteilla, tai siis hakemalla kirjastoista ja internetistä. Ulkomailta pitäisi alkaa kirjoja tilaamaan, ja se vaatii kyllä vielä vähän kypsyttelyä!

Pyörylät kuitenkin pääsivät puikoille tällä kertaa. Puolustuksekseni ajattelin, että kun idea on tainnut kiertää maailman jo muutamaan kertaan, niin tuskinpa teen paljoa hallaa alkuperäisen ohjeen tekijälle inspiroitumalla kuvasta ja keksimällä ohjeen ihan omasta päästäni. Ja kun vielä muuntelin sen sormikkaiksikin.

Vuoden vaihteen vietin siis neuloen. Aattona yksi sormikas, päivänä toinen. Suunnittelin neuloen.

Lankana on Novita Usva, väri 862, josta tuo sini-oranssiväriosuus oli kerässä päällimmäisenä ja johon ihastuin kovasti. Lankaa kului 65 g. Usvan puikkosuositus on 5-6, eli lanka on todennäköisesti  tarkoitettu pikemminkin huiveihin ja muihin ilmaviin neuleisiin. Mulla ei nyt loman aikana ollut muita vaihtoehtoja, joten tikutin sormikkaat 2 mm:n minipyöröpuikoilla, jotka sattui olemaan mukana. Varsin tiivistä tuli, mutta niin käsineet saavatkin olla minun mielestä.

Mielenkiinnolla odotan miten nämä käyttäytyvät ajan myötä. Usvahan kehitettiin Novitalla korvaamaan Puro-lanka, josta olen kuullut sanottavan että neuleessa se nyppyyntyy helposti, ja sopii siksi paremmin virkkaukseen. Puro oli kuitenkin 100% villaa, kun taas Usvassa on 25% polyamidia mukana. Ulla-neulelehden mukaan Usva-neulepinnan tiheys vähenee pesun jälkeen, joten sormikkaiden venähtämistä on todennäköisesti odotettavissa. No jospa pesen ne sitten vähän rajummin, niin että huopuminen neutralisoi tiheyden vähenemisen, koska en tietenkään tehnyt mitään mallitilkkua ja sille tarpeellisia käsittelyitä, jotta olisin varautunut kaikkeen. Teki mieli vain neuloa.

Ja se neulominen oli kuulkaa hauskaa! Ja kyllä nämä valmiinaki ilostuttaa minua!

Uudehko kuje

Uusi vuosi, uusi kuje.

Toivottavasti nautitte lepoa ja rauhaa kukin tarpeellisen määrän talven seljän taittuessa.

Mieki hain loma-ajan kunniaksi risun ja koristelin sitä muutamalla syksyllä tekemälläni jutulla. Risun juurella on postikorteista tehty kuusi.

"Pallot" ovat myös postikorteista.

Tämän tein joulukuun Kuukauden käsitelmässä Tiedekulma-kahvilassa. 

Ja siinä vaiheessa joulukuuta, kun olin nauttinut jo jonkin verran lepoa ja rauhaa, ymmärsin yllättäen Twitterin idean. Sehän on linkkien jakaminen ja vastaanottaminen. Nyt tuolla blogini sivupalkissa on sitten minun Twitter-aikajanani, jonne tipustelen kaikkea mielenkiintoista vastaan tulevaa. Ja mielenkiintoisenahan pidän mm. käsityötiedettä (joka jo itsessään on niin monitieteistä, että kattaa jo melkoisen osan kaikista maailman aiheista), käsitöitä, museoalaa, luovutta, oppimista, historiaa...

Joten vaikka jatkossakaan täällä blogissa ei todennäköisesti saavuteta mitään säännöllisyyttä tai suurta postausten määrää, niin tipusteluaikajana saattaa aiheuttaa sen, että jotain tapahtuu hieman useammin kuin aiemmin. 

Iloa ja lämpöä edes jalkoihin

Joka vuosi uutisoidaan se päivä, jolloin maapallon uusiutuvat luonnonvarat on kulutettu siltä vuodelta ja aletaan elää velaksi. Tiedättehän, että myös ihmisellä on tietty määrä aivokapasitettia muita voimavaroja vuoden aikana käytettäväksi. Sen jälkeen kun voimavarat on kultakin vuodelta käytetty, aletaan elää velaksi.  Tyypillisesti omat voimavaransa ylittää viimeistään joulukuussa, jolloin voimavarojen puute ilmenee niin sanottuna joulustressinä. Velkaantuminen jo marraskuussa ei kuitenkaan ole harvinaista varsinkaan huolehtivaisuuteen taipuvaisten opiskelijoiden keskuudessa. Velaksi eläminen loppuvuoden ajan on kiusallista, mutta yleensä siitä selviää vähin vaurioin. Jos velkaantuminen kuitenkin on toistuvaa ja vakavaa, tulee raskaan takaisinmaksun aika vastaan nopeammin ja elämän ehtoo laskeutuu pikemmin kuin mihin elinajanodote antaa viitteitä.

Ajattelin, että en ehkä saa yhtään postausta aikaiseksi joulukuulle, enkä ehkä haluakaan. Mutta muistellaanpa marraskuuta, koska sehän se on mukavaa aikaa! 


Opiskelukaveri ehdotti marraskuussa, että viettäisimme Swants-päivää. Sana swants tulee sanoista sweater pants, eli kyseessä on villapaidasta tehdyt housut. Idean on ilmoille päästänyt tanssija ja neulesuunnittelija Stephen West Westknitsistä, jonka nettisivuilta löytyy ohje kuinka villapaita muuntuu housuiksi. Muistin, että olenkin jo törmännyt Westknitsin swantseihin jo aikaisemmin syksyllä, mutta olin unohtnut asian. Idea oli kuitenkin jäänyt kytemään jonnekin mielenpohjalleni, koska olen tässä syksyn aikana aika monesti huomannut sovittavani puseroita jalkoihin. En siis tarvinnut kovinkaan paljoa yllytystä, kun swantsit oli jo tekeillä.

Lähtökohtana oli tämä miesten villapaita UFF:in muutaman euron päiviltä.

Tässä vaiheessahan on tapana  pahoitella kuvien laatua, kirota päivänvalon puutetta ja harmitella taustan sekavuutta. Minusta kuitenkin on aika hauskaa, että varjon ansioista minulla on ikään kuin neljä kättä. Ja olen oikeastaan melkein ylpeä siitä, että kamerani on vuodelta 2004 ja se on tippunut kahdesti asfaltille, mutta silti se toimii.

Tähän asti seurasin ohjeita, mutta en tykännyt tuosta miten raidat kohdistuvat (tai siis eivät kohdistu) puseron kainalossa, eli swantsien ulkosivulla.

Tuumin, että pääntiestähän saa hyvät taskunsuut, ja kyllähän swantseissa nyt taskut pitää olla kuten kaikissa muissakin vaatteissa, joten harhauduin ohjeista omille teille.

Pistin paitaa vähän palasiksi ja aloin yhdistellä kappaleita uudestaan.

Siinä vierähtiki oikein mukavasti yksi perjantai-ilta, kun yrityksen ja erehdyksen kautta kuosittelin haarasaumaa suoraan vaatteeseen. Olen tosissani, se oli oikeasti hyvin rentouttavaa!

Miten olen voinut elää miltei pari vuosikymmentä ilman villahousuja!

Nämä on ahkerassa käytössä, ainakin yksityisesti.

Swants-päivänä sain pyllyillä swantseissani hyvässä seurassa myös julkisesti.

Tämä on kuulkaa sellainen projekti, jossa akut latautuvat.  

Onko ilo kadoksissa ja paleltaako? Tee swantsit.

Hääräämössäkin on tehty. Laivakissalla on kuvasarja tekovaiheistakin. Kate Davisin (ihan suosikkineulesuunnittelijani!) blogissa on on kuvia Stephen Westin ihan hillittömän tyylikkäistä "varhaisista" swantseista, sekä Davisin omat swantsit. Skude tekele -blogissa on vietetty marraskuuta ihailtavalla hartaudella. 34 luukkuisesta marraskuun yllätyskalenterista paljastuu  swantsit numeron 29 takaa.