Kerintäpuikko

Kyllä asiat aina järjestyy.
Tai jos ei aina, niin ainakin se ilahduttaa kun ne joskus järjestyy.

En pidä itseäni minään käsityötarvikehifistelijänä. Varsinkin kaikista uusista jutuista olen yleensä autuaan tietämätön, kun minun käsityöharrastus rajoittuu aika paljon omien neljän seinän sisälle. Ei siis ole tullut käytyä messuilla, kursseilla tai tapaamisissa haistelemassa uusia tuulia. Jokin aika sitten hain hakukoneella sanalla "valkovirkkuukoukku" kun halusin saada selville, onko se yleisesti käytetty sana pienen pienistä virkkuukoukuista. No ei todellakaan ole ainakaan internetissä. Hakukone nimittäin kysyi "tarkoitiko valovirkkuukoukku?" Ja niin sain tietää, että on olemassa neulepuikkoja ja virkkuukoukkuja, joissa on LED-valo, vaikka niitä on ilmeisesti ollut markkinoilla jo vuosikausia.

Tämän päiväinen monipolvinen tarina kerintäpuikon äärelle meni näin: Minulla oli vyyhti lankaa ja tarve keriä se. Ja jostain syystä halusin tehdä siitä hienon kerän, en palloa.Vyyhti oli koko päivän mukana, ja olin aamupäivän samassa rakennuksessa kerintälaitteiden kanssa ja jopa kerinkin yhtä toista akuuttia juttua. Mutta illalla kun tulin kotiin, vyyhti oli yhä vyyhti, en ollut ehtinyt keriä sitä.
Kotona tietenkin istun ensimmäisenä tietokoneen äärelle ja tarkastan kaikki tärkeät viestimet, koska en ole niitäkään ehtinyt koko päivänä vilkaista. Facebookissa Lankadontti on linkannut erään blogin, jota päädyn lueskelemaan ja mitäs löydänkään: Ensimmäinen kosketukseni kerintäpuikkoon eli Nostepinneen!

Siinä samassa heitin vyyhden sirkansäärille(eli vyyhdinpuuhun eli kerintäpuihin. Mie olen kuitenkin tottunut sanomaan vyyhdinpuuksi sitä laitetta jonka nimi kai varsinaisesti on viipsinpuu, englanniksi niddy-noddy) ja aloin kuumeisesti hakea jotain jota voisin käyttää kerintäpuikkona. Löysinkin pahviputkilon, ja sitten aloin etsiä ohjeita sen käyttöön. Nämä ohjeet auttoivat minut asiaan sisään ja ilokseni kirjoittaja sanookin, että pahviputki on oikein käypä väline tähän hommaan.

Kerintää kerintäpuikolla tai siis pahviputkella.

Kun kaikki lanka oli keritty, kerä muistutti pahviputkella lävistettyä appelsiinia(ei pelkästään värin vuoksi).

Otin appelsiinin vartaasta ja se alkoi muistuttaa muodoltaan myös ananasta. Kerän rakenne on ihanan napakka ja tukeva. Tämän tyyppisen kerän etu pallomaiseen kerään verrattuna on se, että kerän käytön voi aloittaa myös sisäpuolelta. Jos siis on muistanut pitää kerinnän ajan huolen, että se aloituspää pysyy tallessa. Mulla ei pysynyt. Olis pitänyt tehdä kuten ohjeessa neuvottiin eli tehdä putken päähän viilto ja ankkuroida langan pää siihen kerinnän aluksi.

Valmis kerä.

Pystyssä seistessään kerä näytti siis ananakselta, mutta jos sen laittoi kyljelleen, se muistuttikin kookospähkinää. Ohjeessa kuitenkin sanotaan, että jos kerää ei käytä heti niin sitä kannattaa puristella niin että keskellä oleva reikä menee kokoon, ja kerä alkoi muistuttaa greippiä. Syy tähän (puristeluun, ei greipinnäköisyyteen) on se, että silloin langan jännitykset laukeaa, ja niiden pitää laueta, koska jännityksessä säilytetty lanka menettää elastisuutensa! Huh huh! Polvet menee ihan veteliksi ja rinnassa alkaa kihelmöidä kunnioituksesta  ja vetovoimasta tällaisen lanka-asiantuntijuuden edessä!

Kaverikuva: sirkansääret ja kerä (ananaksen näköisenä).

Sitä mie kai tässä yritin kertoa, että luulin että komeita keriä voi tehdä vain kerintälaitteella, ja juuri kun asia oli erittäin ajankohtainen niin sattumien kautta sainkin tietää, että kyllä hienojen (ja vieläpä hedelmien näköisten!) kerien teko onnistuu ihan yksikertaisinkin välinein. Niin että tällaista minun perjantai-illassa.