Niisinauha ja niisivyö

Vihjeen perusteella päätin seuraavaksi avata eepoksesta Pirtanauhat sivun, jossa käsitellään niisinauhoja. Mainittujen kirjojen tarkemmat tiedot löytyvät postauksesta Pirtanauhakirjallisuutta

Ensin kerron niisinauhoista, eli papelolla ja irtoniisillä kudonnasta, ja lopuksi kerron niisivöistä.


Niisinauha on Kaukosen Suomen kansanomaiset nauhat -kirjan(1965) mukaan alkukantaisempi muoto pirtanauhan kudontatekniikasta. Työvälineenä ei ole pirta, vaan puinen keppi eli papelo ja loimilankojen ympärille kierretyt irtoniidet, joiden avulla viriöt avataan ja kuviolangat voi poimia. Papelolla ja niisillä kutominen on Kaukosen mukaan Suomessa ollut yleistä Suomenlahden saarilla ja Kaakkois-Suomessa. Vaikutteet ovat hänen mukaansa voineet tulla näille alueille joko Virosta, jossa tekniikka on yleinen, ja mistä voi johtua kuviollisista pirtanauhoista käytetty nimitys vironvyö.Toisaalta Kaukonen epäilee, että kyseessä voi olla myös Itämeren ympäristön yleinen vanha kulttuuripiirre, joka vain on säilynyt näillä alueilla pisimpään. Nämä tiedot olen poiminut Suomen kansanomaiset nauhat -kirjan sivuilta 36,  39–40 ja 65.


Kirjassaan Suomen kansanomaiset nauhat sivulla 37 Kaukonen käyttää mielestäni  nimityksiä niisinauha ja vironvyö ainakin jossakin määrin synonyymeinä. Merisalo sen sijaan ei käytä ollenkaan nimitystä niisinauha teoksessaan Nauhat. Sivulla  15–17 hän kertoo, että vironvöitä, joilla hän tarkoittaa siis kuviolangoista poimittuja nauhoja (edellisessä postauksessa enempi asiaa pirtanauhojen mallityypeistä), voi tehdä myös papelolla ja irtoniisillä. Samoin kertoo myös Kröger artikkelissaan Perinteisiä lankatöitä. Schvindtin pirtanauhakirjojen isä eli Nauhakoristeita vuodelta 1904 mainitsee lyhyesti irtoniisillä kudonnan ja mainitsee tekniikalla kudotun myös ripsinauhoja. Mulla ei ole kyllä käsissäni tuota alkuperäistä teosta, vaan näköispainos 80-luvulta.

Niisinauhalla sekä papelolla ja irtoniisillä kudonnalla tarkoitetaan siis tekniikkaa, jolla Kaukosen (Suomen kansanomaiset nauhat, sivu 36) mukaan saa aikaan aivan samanlaista jälkeä kuin pirralla kudottaessa. Tekniikkaa on käytetty varsinkin leveiden poimintakuvioisten nauhojen tekoon, jonka uskon johtuvan siitä, että perinteisen mallinen suomalainen pirta ei yleensä ole kylliksi tiheä ja leveä jotta siihen mahtuisi kovin leveä nauhaloimi, kuten Merisalo mainitseekin Nauhoja-teoksen (1978) sivulla 15 . 
Muun muassa Uusiksi meni! -blogista löytyy kuvia papelolla kudonnasta.

Mutta niisivyö onkin sitten ihan eri asia kuin niisinauha!

Niisivyö. Keskinauha on tehty niisivyötekniikalla ja reunanauhat ovat kuviolangoista poimittua pirtanauhaa. Keskinauha ja reunanauhat kudotaan erikseen ja ommellaan yhteen. Karen Jomppaisen kirja Lapinkäsitöitä (1982) on minun suomenkielisten pirtanauhakirjojeni listassa ainoa, jossa mainitaan niisivyötekniikka sivuilla  49–50. Niisivyö on tekniikaltaan erilainen kuin ne kuviolangoista poimitut  papelolla kudotut nauhat, joita Kaukonen kutsuu niisinauhoiksi. Niisivyötekniikassa pohjalangat on pujotettu pirtaan, ja niillä kudotaan palttinaa, kun taas irtoniisiin pujotetut kuviolangat muodostavat toisen loimilankajärjestelmän, joilla muodostetaan kuvio vetämällä kuviolangat irtoniisien avulla pohjaloimen ylä- tai alapuolelle. Kuva niisivyön kudonnasta löytyy vaikkapa täältä Suomen käsityönmuseon Poron jäljillä -sivustolta. Jomppaisen kirjassa nauhat on jaoteltu selvimmin käyttötarkoituksen mukaan, jonka otaksun johtuvan siitä, että saamelaisten nauhaperinne oli kirjan kirjoittamishetkellä ja on yhä elävää. Jomppainen ei siis itse käytä nimitystä niisivyötekniikka, vaan kertoo vain, kuinka niisivöitä tehdään. Ja koska tekniikka on erilainen kuin pirtanauhojen kudonta, niin ainakin itse käytän siitä termiä niisivyötekniikka. Vähän kuin sekin, että (kinnas)neulalla neulomisesta käytetään nimeä neulakinnas- tai kinnasneulatekniikka, vaikka voihan tekniikalla toki muutakin tehdä kuin kintaita.