sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Teen värinen Haapsalun shaali

Keväällä uhosin, että neuloisin Haapsalun shaalin juhannukseen mennessä.


On hyvä, että on tavoitteita, mutta erinomaista on myös osata muuttaa suunnitelmiaan.

Koko tarina alkaa siitä, kun kävin ennen joulua Tallinnassa ja ostin Eesti käsitöömajasta (osoitteessa Pikk 22) kerän Haapsalun shaalilankaa. Melko lailla samoihin aikoihin sain arvostelukappaleen kirjasta Haapsalun shaali - Pitsien aatelia. Kirjoittamani arvostelu ilmeistyi Tekstiiliopettaja-lehden numerossa 1/2017.

Varusteet alkoivat siis olla kohdallaan ja haistelin ilmassa olevan jonkinlaista innostusta asiaa kohtaan. Ideoin Hämäräisellä tiellä kevätpäivän tasauksen aikaan yhteisneulontaa, johon ei kuitenkaan loppujen lopuksi lähtenyt muita mukaan. Ehkä aikataulu - juhannukseen asti aikaa - säikäytti? Aloitin shaalini neulomisen 11.4.2017.

Periaatteessa 28/2 paksuisesta langasta olisi voinut neuloa koon 2 puikoilla huivin tähän viikonloppuun mennessä. Olisi vain pitänyt neuloa aika lujaa ja paljon. Mutta makuhan sellaisesta menee. Ja lisäksi ei ollut ryhmäpainetta, eikä mitään palkkiota odottamassa. Toukokuun puolessa välissä kirjoitin Facebook-sivulleni:


Välissä menee päiviä, etten neulo riviäkään. Jos olisin oikein tosissani ja ahkera, 
huivin saaminen valmiiksi juhannukseksi voisi olla mahdollista. 
Mutta se ei ole tarpeellista. 
Neulominen tässä tahdissa on todella mukavaa. Ja tämä on oiva mukana kuljetettava käsityö: 
 kevyt, menee pieneen tilaan ja mallikerta on helposti muistettava. Ja tätä riittää. 
Olisi hulluutta kiirehtää.



Mitäpä siihen lisäämään. Shaali valmistuu sitten kun valmistuu.

Mutta se väri sitten, se on vielä ihan oma tarinansa. Alunperin kyllä varmasti valitsin oranssin langan ihan vain siksi, että tykkään oranssista. Muistan ajatelleeni myös Peräpohjolan kansallispukuni sekakäyttöä yhdistettynä tulevaan Haapsalun shaaliini, ja silloin oranssi kuulu asiaan.



Mutta muutama päivä sen jälkeen, kun olin todennut että olisi hulluutta kiirehtää, vaeltelin levottomana kirjastossa. Koitin jäljilttää tiettyä tunnelmaa - sillä tavalla mie aina välissä valitsen kirjoja luettavaksi. Aloitin etsinnän muodin historiasta ja käsitöistä, etenin  puutarhaosastolle, ja sitten epätoivoissani jopa sisustuskirjoihin, ja niitä en ole kyllä selannut koskaan ennen! Sitä kaipaamaani tunnelmaa ei vain löytynyt. Lopulta löysin itseni juoma-aiheisten kirjojen ääreltä, ja sieltä viini-, viski- ja shampanjakirjojen seasta valitsin kaksi teeaiheista kirjaa, ja tunsin löytäneeni etsimäni. Toinen kirja oli Helena Petäistön Tee teematka (2008), ja olin lukenut ehkä muutaman sivun, kun totesin haluavani teetä. Olen toki juonut teetä iän kaiken, mutta nyt minussa heräsi intohimo. Ja kun eräänä iltapäivänä vähän myöhemmin istahdin Liisankadun Teehelmessä teekupin äärelle ja otin esiin neuleeni, tajusin, että shaalini on mustan teen värinen.

Ehkä se ei sitten ollut mikään ihme, että neulottuani teen väristä lankaa noin kuukauden, alkoi tehdä mieli teetä. Nyt juhannuksena minulla ei sitten ollut valmista Haapsalun shaalia, vaan erinomainen ja kestävä reissuneuletyö, sekä teellä tyynnytetty mieli.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kertokaapa vaikka tarinoita, niistä mie tykkään.