tiistai 12. tammikuuta 2016

Westknit The Doodler

Tämän projektin ensimmäinen vaihe löytyy täältä.



Joulukuun alussa pääsin tuonne reunukseen, eli kolmanteen vihjeeseen asti. Alunperin valitsemani tummanruskea lanka ei kuitenkaan ollut hyvä, kun reunuksen muoto oli minusta ilmiselvä tunturijono.


 Pähkäilin väriä pari viikkoa, sitten värjäsin itse kehräämääni suomenlampaan kaksisäikeistä lankaa lilahtavaksi harmaaksi. Käytin Emotuotannon nestemäisiä reaktiivivärejä, tippa mustaa ja tippa kylmää punaista


Joulun välipäivinä tikutin reunan. Tein vain kolme kiilaa neljän sijaan, joten tuli vähän pienempi huivi. Heti perään tein myös neljännen ja viimeisen vihjeen eli päättelin reunan. Valitsin  ensimmäisen päättelyvaihtoehdon, joka oli kaikkein yksinkertaisin ja nopein, kun ei tunturit minusta enempää vaatineet. Ainakin Neulova Narttu ja Harmaata arkea tekivät viitseliäinä monimutkaisemman nypykkäpäättelyn.



Neuloin kesällä yhden huivin, jota en ole käyttänyt kertaakaan, koska ohje antaa ymmärtää että se pitäisi oikein viimeisen päälle sileyttää muotoonsa, enkä ole saanut sitä aikaiseksi. Kun ei minulla ole alustaa johon niin ison neuleen kiinnittäisi, eikä ehkä kylliksi nuppineulojakaan! Tämän huivin vain kastelin ja oikaisin pyyheliinalle kuivumaan yön yli. 




Hyvä tuli.




2 kommenttia:

  1. Hieno tuli.

    Mutta kyllä musta ei tarvitse seurata tarkasti ohjeen kirjoittajan sileytysvaateita. (Jos kohta liotus on minusta taktiikoista paras joka tapauksessa eikä enempää voida keltään vaatia.) Huivi kaulaan vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt kun olen kanssaneulojan siunauksen saanut, kaivan kyllä sen huivin esille, hitusen liotan ja oikaisen, ja otan käyttöön. Pyh nirkkoreunojen nuppineulaamiselle!

      Poista

Kertokaapa vaikka tarinoita, niistä mie tykkään.