lauantai 19. syyskuuta 2015

Yksi mokoma T-paita

Ärsyttää olla kolmiulotteinen.

Tilasin muuta tarkoitusta varten Käpyseltä Jussi Santasen suunnittelemia Dodo- ja Kulkuvälineet kankaita. Kun niitä jäi yli, aloin viikko sitten väsätä itselleni t-paidan kaavaa.
Tässä on kaiken tämän blogitekstissä selvitetyn  lopputulema.
Kesällä tekemäni Lissupaidan hartiat istuvat hyvin, eikä kaavaa tarvinnut muokata hartioiden osalta yhtään. Se on harvinaista. Erittäin harvinaista mulle. Niinpä yritin muokata Lissupaidan kaavoista tavallisen paidan kaavan. Tein kokeilukappaleenkin, jossa kaikki vaikutti vielä aika hyvältä, mutta kokeilukangas oli paljon ohuempaa ja laskutuvampaa kuin varsinainen kangas. Ketuillehan se sitten meni koko homma. Tuloksena oli 1) paita joka näyttää istuvan aika hyvin, kunnes 2)liikahdat, jolloin paita hiilautuu kainaloihin ja rintojen päälle ja ne hyväksi luullut hartiatkin ovat päin petäjää. Pikaratkaisuna 3) helman nykiminen.


Mikä onni että olin ommellut kaiken ompelukoneella! Siitä vaan purkamaan, ja sitten mittailin ja mallailin ja muokkailin. Kuosittelin hihan pyöriön matalemmaksi. Se olikin melkoisen korkea. Ihme, että edes toimii Lissupaidassa. Mutta salaisuus taitaa olla siinä, että Lissupaidan etukappaleessa on vesiputouskauluksen ja poikkileikkauksen vuoksi tilaa. Tähän paitaan yritin alunperinkin loihtia hitusen lisää tilaa etukappaleelle, mutta näemmä liian vähän. Ompelin kainaloon sitten tuollaisen tilkun tuomaan edes sivuille lisää tilaa. 
Vanha ja uusi hiha, ja kainalotilkku.
Vaikka eihän se ongelma siellä kyljessä ole, vaan edessä. 
On se tämäkin, kun mittojen puolesta kehoni on periaatteessa yksi suora pötkylä, 
mutta kaavoituksen kannalta yksi hemmetin monimutkainen pötkylä.

No nyt on t-paita, joka ei istu kovin kauniisti, mutta sentään joten kuten toimii, eli pysyy aika lailla paikoillaan, vaikka ihminen liikkuisikin.

Musiikki lohduttaa. Tähän sopii Nina Simonen kappale Ain't got no..I've got life, sillä myös mulla on monia asioita, joita Nina Simone luettelee.




Ja tässä mitä tarkoitusta varten alunperin hankin kankaat:







2 kommenttia:

  1. Kiitos Nina Simonen kappaleen jakamisesta. Olen ollut viimeiset vuodet aika perusteellisella sisäisellä matkalla ja tuo kappale antoi minulle lohtua juuri tähän päivään, tähän hetkeen ja näihin tunteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! Näitä juttuja kun kokoilee ja kirjoittelee ikään kuin ilmaan, tai pistää pullossa merelle, niin nämä hetket ovat hyviä.

      Poista

Kertokaapa vaikka tarinoita, niistä mie tykkään.