torstai 17. syyskuuta 2015

Toinen Roosa



Pari viikkoa sitten kävin Monokini 2.0 hyväntekeväisyysmuotinäytöksessä. Edellisenä iltana tuli mieleeni, että haluan pukeutua sinne Roosa-kankaasta valmistettuun vaatteeseen, ja aloin suunnitella toppia. Kuosittelin topin Lissu-mekon ja -paidan kaavojen pohjalta. 


En ehtinyt kuitenkaan saada toppia valmiiksi (oli yksi akuutimpi syntymäpäivälahjan ompelu meneillään samalla, ja olen aika hidas ompelija). Olen kuitenkin iloinen että tein  tämän, ja nyt on jotain käyttövaatetta Roosa-kankaasta. Ensimmäinen Roosa-paita on istuvuusongelmien vuoksi jäähyllä niin kauan, että keksin kuinka pelastan sen.


Toppi on voimakkaasti A-linjainen, ja helman kaitaleen sisällä on kuminauha Takakappale on raitakangasta, Alareunassa on kaksinkertainen kaitale, joka on leikattu raitatrikoosta pystysuoraan. Myös rullautuva kanttaus pääntielle ja kädenteille on leikattu pystysuoraan, jolloin trikoon oikea puoli rullautuu päälle päin (vaakasuoraan leikatusta kaitaleesta nurjapuoli rullautuu päälle päin).

2 kommenttia:

Kertokaapa vaikka tarinoita, niistä mie tykkään.