lauantai 28. helmikuuta 2015

Väärinkäyttö ja harhaanjohtaminen

Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut.


Esittelen viime aikojen iltapuvut. Tai siis ne kaksi, joita olen käyttänyt viimeisen vuoden aikana, jolloin olen käynyt iltapukua vaativissa tilaisuuksissa useammin kuin koskaan ennen.

Huomioitavaa:
Kumpikaan asuista ei ole kansallispuku, vaikka tiettävästi ainakin jälkimmäinen asu on harhauttanut niin uskomaan. Molemmissa asuissa on (väärin)käytetty suomalaisen kansallispuvun ja toisen kansan kansanpuvun osia. Lieventävinä asianhaaroina esitettäköön, että kokonaisuuksia on kehuista päätellen pidetty siveellisinä ja hyvän maun mukaisina, sekä kantajallen sopivina.



Tässä asussa tunnen itseni hyvällä tavalla Punahilkaksi, 
(vaikka eihän tässä ole punaista kuin juuri nimeksi).





 Tämä hame on tehty hulmutettavaksi.









Ekstrana vielä yhdistelmä, jossa tunnen olevani kuin 1910-luvulla.




2 kommenttia:

  1. Ihanat! Kantajallensa omat, oikeat ja ainutlaatuiset puvut, vaatteet: siitä tulee hyvä olo, kun sellaista näkee, ja sellainen ihminen myös jää mieleen.

    VastaaPoista

Kertokaapa vaikka tarinoita, niistä mie tykkään.