Tehty työ

Viime kesänä ostin ihan ensimmäistä kertaa ohjeen Ravelrystä. 

Se oli Kate Daviesin Hap for Harriet, 

koska Kate Davies on ihana, ja huivia teki mieli neuloa. 

Ostin luksuslankaakin sitä varten. Punainen oli mulla mielessä, 

mutta lankakaupan punaisten lankojen valikoima ei iskenyt. 

Varasuunnitelma oli ehkä jokseenkin sellainen, että jotain lankaa 

joka tuo hyviä juttuja mieleen. 

No Madelintosh on luksuslankojen joukossa jotain kulttisuosiota nauttiva,

 ja niillä on lankalaatu, jonka nimi on prairie. 

Voi kuulkaat, miehän tykkään preeriasta, 

niin sehän on erittäin looginen syy ostaa juuri tätä lankaa niityn värisenä.

Hap for harriet Madelinetosh prairiesta oli hyvää neulottavaa. Kesä meni mukavasti. 

Mutta sitten huivi tuli valmiiksi ja ohje antoi ymmärtää, että nyt se 

pitäisi sileyttää nuppineulaamalla joka ikinen nirkonnypykkä alustaan. 

Ja vaikka muuten pystyn kyllä olemaan piittaamatta mistään ohjeista pätkän vertaa, 

niin en tiedä miksi kompastuin tähän. 

Puolen vuoden päästä mainitsin asiasta ja Kutimoiva Liina lausui: 

"Jos kohta liotus on minusta taktiikoista paras joka tapauksessa 

eikä enempää voida keltään vaatia." 

 Viittasin nuppineuloille kintaalla, ja huivi on toiminut oikein hyvin 

omassa elementissään, 

eli useimmiten kaulan ympäri kiedottuna. 

(eri asia tietysti jos haluaa vaikka asetella huivin pöydälle, 

jonka ympärille on kutsunut teräväkielisiä syynääjiä, 

mutta tuollaiseen tilanteeseen en kyllä ehdoin tahdoin itseäni aseta, 

kun voihan kutsua myös mukavia ihmisiä.)

Aloin tehdä toista samanlaista Handun Gimallelangasta. 

Vähän oli mielessä yksi syntymäpäivä - joka nyt on jo ollutta ja mennyttä -

 mutta tärkein syy ehkä kuitenkin oli se, että piti saada tehdä käsillä töitä. 

Se on liikuntaa sielulle, mielelle ja aivoille. 

Voi jumiuttaa hartiat, 

mutta pitää henkisesti koossa vaativissa olosuhteissa. 

Ja mie neuloin neuloin neuloin

 ja lanka alkoi olla lopussa 

vaikka huivi on vasta puolessa välissä,

ja olis voinut ottaa paksummat puikot, 

ja keksin varasuunnitelmia ja muutin niitä

 ja neuloin neuloin neuloin. 

Sitten laitoin lepäämään. 

Ja eilen purin kaiken. 

Työ oli tehty. 

Käsityö. 

Ei siis mikään produkti, vaan se työ joka tapahtuu sisällä. 

Se henkinen liikunta, kun kädet ja aivot toimivat yhdessä ja hyvällä tavalla kuormittavat mieltä. 

Niin paljon sain viettää hyvää aikaa neuloen! 

Ja lisäksi edelleen on ihana luksuslanka käytettävissä uusiin projekteihin!

Siivenkärjissä pirtanauhat

Kävin kävelyillä ja ihmettelin kevättä. 

Kuvittelin että saisin kävellen ratkaistua monimutkaisia ongelmia.

Sen sijasta ratkesivat vain tähän yksinkertaiseen huiviin liittyvät ongelmat.

Olivatko ne tyhjänpäiväisiä kävelyitä sitten?

Olisiko ollut parempi istua sisällä, tuijottaa näyttöpäätettä ja hakata näppäimistöä, 

että edes näyttäisi siltä kuin olisi saanut jotain vakavaa ja aikuista aikaiseksi?

Ehkä pitää sitten tämä huivi edes dokumentoida vakavasti ja aikuisesti.

Musta ja harmaa lanka ovat Lopi Kambgarnia Islannin reissulta. 

Ostin niille kaveriksi turkoosin kerän, 

mutta se nyt ei sopinut tähän etelän kevääseen yhtään, tähän leskenlehtiaikaan. 

Keltaiset ovat paksua Pirkkalankaa.

Paino: 108 g

josta harmaata 50 g, 

mustaa 34 g ja 

keltaisia yhteensä noin 25 g.

Koko: Siipiväli 140 cm 

+ nauhat ja tupsut 2 x 25 cm

Huivi venähti kovasti, kun kastelin sen ja asettelin sileytymään (eli pistin lattialle pyyhkeen päälle ja annoin kuivua yön yli, näiden asioiden kanssa en jaksa pingottaa). Kastelematon huivi meni juuri kaulan ympäri niin, että sain nauhat rusetille. 

Pujotin huivin siipien kärkiin virkkuukoukulla loimilangat ja kudoin pirtanauhaa.

Tutkaimista tein tupsut,

Niin kaunista lankaa

Kun olin lapsi ja tuli kaukana asuvia serkkuja käymään, kysyin ensin, milloin lähdette takaisin. Ei siksi että olisin toivonut heidän lähtevän, vaan ihan vain sen vuoksi, että osasin varautua tulevaan.

Kun Ateneumin Japanomania-näyttely avautui helmikuussa, ja kävin siellä sattumalta avajaisten jälkeisenä päivänä, aloin heti surra, että näyttely on Ateneumissa vain mittättömät neljä kuukautta. Jos ette ole jo käyneet, niin vielä olisi kuukausi aikaa! Näyttelyyn liittyvä tutkimushanke on saanut alkunsa viisi vuotta sitten, ja se näkyy. Näyttely on minusta aivan ihana, aivan kuin metsässä kulkisi! Se pitäisi saada kokea eri vuoden aikojen aikana, yksi kevät ei riitä! Ehkä lähden sitten näyttelyn perässä kiertämään pohjoismaita, niin saan kyllikseni.

Ja ne langat sitten!

Japanomania näyttelyssä näin ensimmäistä kertaa Frida Hansenin kuvakudoksia, ja voi hyvän tähden että voi ihminen mennä aivan ymmyrkäiseksi siitä, kuinka kaunista on lanka! Hansenin kuvakudoksissa nimittäin kude ei peitä loimilankoja kauttaaltaan, vaan näkyvillä olevat käsin kehrätyt ja -värjätyt (en tiedä onko oikeasti näin, mutta näin minun silmäni kertovat) langat ovat osa teosta. Ja niitä lankoja käyn katsomassa jokaisen teoksen äärellä, ja joka kerta on niin hyvä olo. Kuin katsoisi merelle, tai joen pintaa tai pilviä.  Suurin suosikkini on Kesäyön unelma, josta löytyy kuva täältä: http://lostintherenaissance.tumblr.com/post/4538582799/rosebiar-summer-nights-dream-tapestry-design

Haluaisin vain kehrätä - tehdä lankaa. Se on minun unelmani. 

Ja sitten neuloa kutoa virkata punoa solmia sitä lankaa. 

Ei minua kiinnosta oppia mitään uusia tekniikoita eikä villiityä trendeistä,

kun pelkkä lanka on maailma jossa voi iloisesti harhailla koko ikänsä!

Muoks. Kun tämä tänään tuli mieleen, niin pitää tänne linkata: 

Timo Kiiskinen, Liian nuorena kaunis vuodelta 1994.  

 "Eikä ne unelmat muuta vihaa kuin verta ja lihaa". 

Huhtikuu

Stephen West julisti juuri huhtikuun huivikuukaudeksi. 

Täällä Suomessa huhtikuu onkin jo perinteisesti käsityökuu. 

Ensi viikolla kun vietetään Taidon ja käsityön viikkoa ja loppukuussa Vaatevallankumousta.

Tänä vuonna Taidon ja käsityön viikon teema on mosaiikki.

En innostunut siitä yhtään.

 Mosaiikkineule tuli kyllä mieleen, mutta sillä nyt ei ole mitään tekemistä mosaiikin kanssa, 

kuten ovat myös Puikkomaisteri ja Neulova narttu todenneet. 

Hukkasin eilen sormikkaani.

  

Mietin, että oli kuitenkin Huhtikuu, joka ne otti. 

Vaati uhriksi. 

Suututti aivan, ja olin että 

"Mitä sie mulle alat, mie senthän tykkään sinusta sellasena ku olet!" 

Ehkä Huhtikuu halusi lepytellä, 

-vai mitä ihmettä tämä on- 

mutta tänään aamulla pellolla kävellessä,

 -siellä samalla pellolla jossa olen jo yli vuoden kävellyt lähes joka päivä- 

löysin sieltä keramiikan ja lasin palasia. 

Sitäkö meinaat, Huhtikuu, 

että mosaiikkia pitäis alkaa, häh?

Islantilainen neutraalihuivi

Eli siitä, kuinka yksi huivi löysi paikkansa.

Poikkesin syksyllä Islannissa. Olin muutaman päivän melko tiukalla aikataululla Reykjavikissa, mutta onneksi aivan keskustassa on erinomainen lanka- ja käsityöliike Handknitting association of Iceland. Tein maltilliset villaostokset, koska matkustin vain käsimatkatavaroiden kanssa. (Pystyin vastustamaan kiusausta siinäkin vaiheessa, kun kaupan myyjä kertoi toiselle turistille, että he voivat myös lähettää ostetut tuotteet suoraan ostajan kotiin.) 

Lyhyen matkani aikana ehdin kävellä lukuisia kertoja tämän rakennuksen ja Atlantin välistä.

Pistin heti Einrum garnia mukanani olleille puisille pyöröpuikoille ja aloin neuloa langanvenytyshuivia, jonka idea on yksinkertainen. Ravelryssä ohjeen on julkaissut ensimmäisenä todennäköisesti Susan Ashcroft, elokuussa 2013. Kunnia hänelle siitä.  Hänen mallinsa on nimeltään Quaker yarn stretcher boomerang, josta olen nähnyt vain kuvia, mutta en ole ostanut ohjetta. Ravelryssä on kuitenkin pari ilmaista ohjetta vastaavaan huiviin, joten ehkä uskaltaudun raapustamaan tähän oman ohjeeni. Se menee näin:

"Luo kolme silmukkaa. Neulo haluamaasi pintaneuletta 

lisäten toisessa reunassa joka kerroksella yksi silmukka, 

ja toisessa reunassa vähentäen joka toisella kerroksella yksi silmukka."

Siitä syntyy tuollainen eksponentiaalisesti kasvava kolmio - bumerangi, niin kuin sitä Ravelryssä näytetään nimitettävän - jota voi jatkaa niin pitkään kuin lankaa riittää. 

Neuloin huivin kolmella värillä niin, että siinä periaatteessa on kolme leveää raitaa. Värit ovat vain niin lähellä toisiaan, ettei raitoja juuri erota. Ensimmäinen raita on haalea kaurapuuron värinen, toinen vaalean harmaa ja kolmas kirkas valkoinen. Käytin huivia syksyllä jatkuvasti, mutta sitten aloin suosia Doodleria, koska tulen sen väreistä ja muodoista aina niin hyvälle tuulelle. Lisäksi Doodler suojasi pakkasilla paremmin, kun tuon langanvenytyshuivin kolmio on niin matala, ettei siitä juuri ole iloa rintakehälle. 

Viimeisen viikona aikana olen nukkunut huonosti flunssan vauokis, ja öisin valvoessani olen pohtinut muun muassa sitä, pitäisikö langanvenytyshuivi purkaa ja neuloa langoista jotain muuta.

Toissapäivänä oli kuitenkin tilaisuus, missä minun piti olla esillä ilman että herättäisin huomiota, joten piti pukeutua neutraalisti (musta neutraalius on minun osalta varattu niitä tilaisuuksia varten, kun pitää olla esillä herättämättä huomiota, ja lisäksi vielä edustaa jotain toista tahoa kuin itseäni).  Luottopaita näitä tilaisuuksia varten on Anna Ruohosen siniharmaa paita, joka on mielestäni talitiaisen selän värinen. Jalkaan laitoin tweedhousut. Jotain puuttui, oli vähän turvaton olo, mutta kun kietaisin tuon langanvenytyshuivin kaulaani, kaikki oli kohdallaan. 

Huivin kaikki kolme väriä olivat kohdallaan, huivin muoto oli kohdallaan, ja se asettui kaulalle todella kauniisti.

Kertakaikkisen hyvä huivi, mutta vaati oikean tilaisuuden että ymmärsin sen arvon.

Lankaa tähän huiviin meni 80 g  ja neuloin sen aina oikein. Einrum garnissa on erillisinä säikeinä islantilaista luonnonväristä villaa ja silkkiä. Islantilainen villa on pörheää ja se voi tuntua herkempi-ihoisen kaulassa kutittavalta, mutta pesemällä pehmennys voi auttaa. Tämä huivi pääsi suoraan puikoilta käyttöön, eli en ole kastellut tai pessyt sitä. Kostealla ilmalla huivi tuoksuukin vienosti lampaalta.

Sirpale käsityön opetuksen historiasta.

Vuonna 1892 Jyväskylän seminaarin naisosaston ensimmäinen käsityönopettaja Charlotta Lydecken (1833 - 1916) toimitti opetusoppaan "Tyttöjen käsitöiden johtamisen ohjeita. Kansakouluja varten". Oppaassa kerrotaan itsearvioinnista, että käsityön opetuksen tarkoituksena on saada oppilas

"havaitsemaan oman työn vaillinaisuuden ja herättää täydellisyyden saavuttamisen halua".

Alan nyt käsittää käsityötraumojen mekanismin. 

Ja olen niin kiitollinen siitä, että minulle käsityötä opettaneet ovat pääosin jättäneet minut rauhaan ja antaneet kasvaa omassa tahdissani, eikä kukaan ole kiirehtinyt opettamaan minulle tälläkin elämän alueella vaillinaisuuden tunnetta ja täydellisyyden tavoittelua.

135-vuotias Helsingin käsityönopetus

Tänään 17. tammikuuta vuonna 1881 aloitti toimintansa Helsingin Käsityökoulu, joka lukuisten eri nimien ja vaiheiden jälkeen tunnetaan nykyisin käsityötieteen ja käsityönopettajan koulutuksena, joka toimii Helsingin yliopiston käyttäyttymistieteellisen tiedekunnan opettajankoulutuslaitoksella.

Työskentelin viime vuonna Helsingin Yliopistomuseossa käsityötieteen kokoelman parissa. Vuosi oli antoisa ja tutustuin moniin ihmisiin, joihin olin aikaisemmin törmännyt vain silloin tällöin kirjan sivuilla. Yksi heistä oli Sophie Snellman (s.1855). Hän oli Helsingin käsityökoulun ensimmäinen taideompelun ja kudonnan opettaja, joka työskenteli 38 vuotta ja kuoli pian tehtävästään luopumisen jälkeen vuonna 1919. Katri Laine kertoo historiikissa "Helsingin käsityökoulu 1881-1931" seuraavaa:

 "Tuntuu siltä kuin hänellä olisi väsymätön tiedonjano ja halu saada aina vain uutta ja uutta. Ulkomailta hän palaa aina uusia suunnitelmia mukanaan, milloin uusi pitsilaatu tulee käytäntöön, milloin uusi sidoslaji. Erikoinen aloiterikkaus on neiti Snellmanin toiminnalle ominainen. Hän on valmis kaikkeen ja mukana kaikessa.(...) Mielipiteiltään Sophie Snellman oli ankara aristokraatti, aina hyvin puettu ja nuorien oppilaitten ihailun kohde. Kuvaavaa hänen nuorekkaalle mielelleen on se, että täyttäessään 60 vuotta sai hän tahtonsa lävitse, että koulun oppilaat saisivat pitää koululla juhlalliset tanssiaiset, joita sitten on jatkettu vuodesta toiseen."

Sophie Snellmanin osalta käsityötieteen kokoelma vaikutti ensin kovin hiljaiselta, mutta aivan loppuvuodesta 2015 asia korjaantui, ja osa tästä on julkisesti nähtävillä Arjen historia -tietokannassa. Olkaa hyvät: Sophie Snellmanin luonnoksia ja piirroksia 1800- luvun lopulta ja 1900-luvun alusta. http://arjenhistoria.fi/?q="sophie+Snellman"&limit=0