Tintti

Minkä muotoinen on lapanen? Minkä arvoinen on arkinen?

Peukalosta aloitetut pyörylälapaset. Lanka Novitan 7-veljestä, väri Talitiainen.

Muutamia vuosia sitten en juuri lukenut käsityölehtiä enkä norkoillut kauppojen lankahyllyillä. Pari vuotta sitten kun pitkästä aikaa menin lankahyllylle, meinasin lentää Novitan lankojen kohdalla seljälleni innostuksesta: Lintujen ja kukkien värisiä monivärisiä lankoja! Jos tekee monivärisiä lankoja, niin minun mielestäni niillä yhdistetyillä väreillä on parempi olla jokin esikuva. Se on hauskempaa niin, koska silloin niillä väreillä on jokin merkitys jo itsessään ja ne kestävät aikaa paremmin kuin satunnaiset trendivärit.

 Tässä talitiaisen värisessä langassa on mielestäni onnistuttu erinomaisesti. Kuinka monesti niin arkinen ja yleinen asia kuin talitiainen pysäyttää sinut katselemaan ja kuuntelemaan?  Siellä Oulun Anttilan lankahyllyllä ainakin pysäytti.

No, en sillä kertaa kuitenkaan ostanut sitä talitinttilankaa ja myöhemmin iski hätä, kun tajusin, että se onkin poistumassa tuotannosta ja ne olivat ihan viimeisiä, mitä enää oli myynnissä. Mutta kun aikani metsästin, niin löysin sitä vielä eräästä lankakaupasta ja suurella hartaudella ostin kolme kerää. Tämä on ainoa lanka, mitä olen vartavasten hamstrannut. Mulla on toki melkoiset määrät lankoja, joita olen hamstrannut sieltä täältä mutta yleensä sillä perusteella, mitä on tullut vastaan, mutta tämän perässä olen totisesti juossut, jotta voin neuloa jotain talitiaisten kunniaksi. Lapasten lisäksi olen tehnyt tänä talvena sukat. 

Sukat aloitin kärjestä ja raitoja olen vinksoittanut lyhennetyillä kerroksilla. Lyhennettyihin kerroksiin (joista kyllä innostun muutenkin) minut innoitti varmaankin neulesuunnittelija Cookie A. Tai oikeastaan joku blogikirjoitus hänen sukkamallistaan nimeltä Wedge, koska en tosiaan ole koko ohjetta edes nähnyt, mutta idea oli niin hauska että halusin kokeilla. En muista tarkoin mistä luin ensimmäisen kerran Wedgestä, mutta ainakin Missä neuloimme kerran - ja Sukeltelua lankakasoissa-blogeissa ja Noidutuissa näpeissä ja Tuin kutomossa ne ovat olleet puikoilla. Sukkien kantapää ja varren joustinneule ovat Dropsin Fabel-lankaa. Missä neuloimme kerran -blogista löytyy ohjeistusta varpaista aloitettaviin sukkiin ja jälkikäteen tehtyyn kantapäähän.

Loput langat, vähän päälle 300 grammaa, talletan aarteiden joukkoon ja käytän vain erityistapauksissa.

Käsityökevättapahtumia ja HAASTE

Häpeämätöntä mainostusta täysin oman mielenkiinnon, mahdollisuuksien ja päämäärien ajamana.

Tänä keväänä onkin meneillään tai tuloillaan mielenkiintoisia käsityötapahtumia. Listaan ne. 

Keskiviikkona 26.2.2014 on vuoden ensimmäinen Kuukauden Käsitelmä Tiedekulmassa. Aiheena on vääräkätinen käsityö ja työpaja on osa Tiedekulman Aivot-teemaa. Tapahtuma on myös Facebookissa. Kevään muut käsitelmäpäivät ovat 26.3.2014 ja 28.4.2014 Käsitelmät järjestää Tekstiilarit ry (mie mukana).

Kulttuuritehdas Korjaamolla on vielä 9.3.2014 saakka Designpassi-Pop up kauppa, joka promoaa kotimaista designia, ja Outi Pieskin taidenäyttely Asuttu paikka - Ássojuvvon báiki huivin hapsuineen.

TEE ITE - Kajahtaneet kudelmat, hauska ja osallistava näyttely on avoinna Annantalolla 30.3.2014 asti. Siellä on jo käynyt, ja lisätietoa antavat:  Jokke Jokkemaasta, Leena Leenan käsitöistä, Lea Kiertoideasta, Hemminkiläiset, joiden työ on esillä näyttelyssä ja Aimokoulun visuaalisen ilmaisun työpajalaiset, joiden työ sai hopeisen mitalin! Mie sain kukan taustapiruilusta!

Käsityökorttelissa muhii valtakunnanvalloitussuunnitelma!

Taidon ja käsityön viikkoa vietetään 14.4.-20.4.2014. Viikkoon liittyviä tapahtumia järjestetään ympäri Suomea, eli tarkkailkaa oman asuinseutunne käsityötoimijoita ja järjestäkää itse, jos ei muuten löydy sopivaa tapahtumaa käsityön juhlistamiseksi!  

Mie ajattelin, että Taidon ja käsityön viikko voisi näkyä myös ympäri somea ja minulla on haaste siihen liittyen:

  Haluan haastaa jokaisen Taidon ja käsityön viikolla täyttämään somen Päivän asu -kuvilla joissa on käsityötä olevia elementtejä!

Esimerkiksi tähän tapaan:

Pipon on tehnyt isotäti Elsa,  mummo antoi sen minulle 10 vuotta sitten. Sormikkaat neulottu uutena vuotena. Swantsit norjalaisesta villapaidasta. Kengän paulat ovat pirtanauhaa, kudoin ne Oulussa asuessa.

Idean tähän sain Valaan villapaita -blogista jossa viikon aikana käytetyt neuleet on kuvattu piirtäen.
Idea on heitetty ilmoille Outo lintu linnassa -blogissa viime keväänä.

Huhtikuuhun on vielä aikaa, mutta olen niin innoissani koska en ole ikinä ennen haastanut ketään! Halusin heittää haasteen ilmoille jo nyt, jotta mahdollisimman moni ehtii siitä napata kiinni! Mie haastan mukaan ainakin Sojan Sukkulasta ja neulasta, Rinna Pitsiunelman, Katjun Kannoilta, Kutimoivan Liinan ja Kukka Karkelon ja Teidät Kaikki Muut!

Hauskaa käsityökevättä!

Myttö

Katsoin kauas - pihan yli vuorille, ja niiden lävitse.

Olin kangaskaupassa ihan muissa asioissa, kun palakankaitten joukosta huomasin tämän

ja siitä tuli olo, jonka jäljille en heti päässyt. 

Joten pitihän se sitten ostaa. Kotona mallailin kangasta peilin edessä, kun yhtäkkiä tuli hetki jota mielestäni kuvataan erinomaisesti Scandinavian music groupin laulussa nimeltä Tahdon uudet silmät:

Tahdon uudet silmät,

 joilla näen kauemmas,

 pihan yli vuorille 

ja niiden lävitse. 

Ja niin mie sain kiinni ohuen ohuesta säikeestä joka lähti tästä kankaasta, joka kulki pihan yli vuorille ja niiden lävitse, noin kahdenkymmenen viiden vuoden päähän menneisyyteen,  alle kouluikäisen tummatukan silmien lävitse ja siellä säikeen päässä on Myttö. Kyseessähän on siis lastenohjelma 80-luvulta, jota en todellakaan ole aktiivisesti ajatellut vuosikausiin, mutta nyt muistin sen. Tuon utuisen sinisen värimaailman, joka tähän aikaan vuodesta laskeutuu näillä leveyksillä alkuillasta - joka saa oloni hyvin keväiseksi, koska valo on silloin samanlaista kuin myöhään illalla maalis-huhtikuussa siellä missä synnyin.

Kevät on mielestäni vuodenajoista julmin. Jokin aika sitten kuuntelin radio-ohjelmaa, jossa soi kappale jonka tunnistin Vivaldin vuodenajoista yhdeksi osaksi, ja ajattelin että tämä kuulostaa minusta keväältä. Mutta itseasiassa se olikin Talvi. Vivaldin Kevät taas on jokin kumma lämpöinen ja kukkiva idylli.  Mutta kun minusta kukat ja lämpö kuuluvat vasta kesään. Kevät on valoa ja epävakautta, voimakkaita kontrasteja ja ristiriitoja. Silmäni eivät ole mitenkään herkät, mutta keväinen aurinko on niille aivan liikaa. Mutta onneksi keväällä on pohjoisessakin sellainen erikoisuus, kuin valo ja pimeys jotka mahtuvat sulassa sovussa samaan vuorokauteen. Kesä taas minusta alkaa siitä, kun kaikki on niin vihreää että sitä tulee silmistä ja korvista kuvotukseen asti. Siellä missä synnyin kukat kukkivat kun kukkivat, ne seuraavat enemmän lämpöä kuin valoa.

Ompelin paidan.

Kansanomaisella kaavoituksella, eli suorakulmaisista paloista.

Kädentielle tuo tilaa kainalotilkku. Pääntien ja helman kanttasin vinonauhalla. Pääntien ompelin käsin, mutta helman hurautin koneella. Sivusaumojen halkoita vahvistamaan ja huolittelemaan ompelin kainalotilkun kokoisista paloista kolmiot.

Ompelin sivu- ja hihasaumat ompelukoneella, mutta huolittelin käsin katesaumoilla. Mulla on tapana ommella katesaumoja noin, että katettava sauma on kiinnitetty nyörin ja hakaneulan avulla pöydän jalkaan, jolloin sauma on vähän pingotuksessa ja ainakin mulle helpompi ommella. Perusteellisen  DIY katesauma -ohjeen on tehnyt Soja Sukkulalla ja neulalla -blogista.

Ei minulla niinkään ole mielessä se säikeen päässä oleva Myttö, joka seikkaili televisiossa 80-luvun hidastempoisessa animaatiossa, vaan se myttö jonka silmien läpi se säie kulkee siellä noin 25:n vuoden päässä. Ajattelin että voisin laulaa hänelle kuten Tahdon uudet silmät -laulussa:

Tahdon uuden äänen jotta voisin kertoa, 

että tahdon uudet silmät,

että tahdon oppia tietämään mitä yritit sanoa. 

Näen jo nyt paljon kauemmas. 

En pelkää vuorovettä enkä vieraita, 

kuulin kolibrin ja itkin vuoksesi.

Mennään uimaan kallioiden itäpuolelle, 

en pelkää enää vuorovettä enkä vieraita. 

Meri vetäytyy, levä kuivuu harmaaksi. 

Jos joku poimii sen se muuttuu tomuksi.

Ja enkä oikein tiedä tekeekö se kipeää, vai mikä on, mutta itken.

Pastellit

Sateenkaari laajenee

Tykkään sanoa, että lempivärini on sateenkaari. Se laajenee - koko ajan sinne tulee lisää värejä ja sävyjä. Valkoisella taitetut värit, pastellit,  alkoivat kiehtoa vuosi tai pari sitten. Ensin lämpimät sävyt, nyt myös kylmät.

Tänään Kynttilänpäivänä uusi lumi ja pilvet taittoivat koko maailman valkoisella. Sellainen valo rakastaa pastelleja.

Indigoa, verihelttaseitikkiä ja Lanitium ex Machinan värjäys nimeltä Slumber.

Betoninharmaakin hehkui.

Oulussakin on harmaa kiehtonut, ja Neulova Narttu poseeraa jo Stephen Westin Enchanted Mesa-paidassa. Ehkä jotain sen tapaista voisi tulla noista minun langoista...

 Lumisella Elinallakin on talvisten hetkien sävyjä huivissa.

Swants no. 2

Pyhä-swantsit

Sunnuntai-sauvakävelijä swantseissaan.

Tein toiset swantsit(ensimmäiset löytyvät täältä).

Materiaalina oli erittäin suuri norjalainen villapaita. Mielestäni niistä tuli hienot, vaikka ovatkin mustavalkoiset.

Kun sovittelin näitä ensimmäisiä kertoja, mulle tuli heti mieleen Grönlannin inuiittien naisten perinteiset- ja kansallisasun housut. Se  on tuo muoto, ja pystyraitainen yläosa. Ajattelinkin otsikoida tämän postauksen "aaltomaljakkohousut", sillä Alvar Aallon Savoy- eli Aalto-maljakon alkuperäinen nimi kuulemma oli Eskimåkvinnans skinnbyxor. Mutta se olis ehkä ollut otsikoksi jo vähän turhan kryptinen.

Tein nämäkin swantsit sillä omalla mallilla, eli pääntiestä tuli taskunsuut. Taskupussit ja vyötärö ovat villakangasta. Saattaapa olla ihan oikeaa verkaa, eikä mitä tahansa villakangasta. Inarin aikojen peruina mulla on jemmoissa vielä verkojakin, mutta kun etelämpänä Suomessa kerran kysyin kangaskaupasta verkaa, mulle naurettiin! No, siitä on jo aikaa ja tilanne on sen verran muuttunut, että tiedän ainakin paremmin mistä kysyä.

Hääräämössä on myös laitetttu lisää villapaitoja jalkoihin. Postaukset niistä löytyvät täältä ja  täältä. Uusi mustikka -blogissa on vietetty joulua swantseissa. Westknitsin Instagramissa swantsit ja niiden johdannaiset kuten swumpsuitit (sweater jumpsuit eli villapaidasta tehty haalari) vilahtelevat tasaiseen tahtiin.

Mie olen aivan ilman muuta Stephen Westin kanssa samaa mieltä, eli "Your booty deserves to be just as warm as your torso", mutta vastakkaisiakin mielipiteitä esiintyy. Jostain syystä jotkut eivät arvosta mukavaa lämpöisyyttä. Minun puolesta voisi kyllä tulla lisää pakkasta, että voisin käyttää kaikkia ihania pakkasvaatteitani!

Inarissa olisi parhaillaan menossa Skábmagovat -alkuperäiskansojen elokuvafestivaalit. Yksi näytöspaikoista on lumesta rakennettu Revontuliteatteri. Pistetäänpä sen kunniaksi jokunen Äärimmäisen Pohjoisen linkki:

Lyhyt, mutta mielestäni mitä ihanin pätkä Kanadan inuiittien kurkkulaulua: 

 Lyhytelokuva Tungijug eli Mitä me syömme, joka kuvaa rujon kauniisti metsästystä ja elämää arktisella alueella. Ei mitään söpöstelyä, joten en suosittele kenellekään joka mieluummin ei näe metsästystä ja lihansyöntiä.

Kirjan kannesta kaukomaille

- kaukomailta kutomaan. Kutomasta kuvan taakse - kuvan takaa takomaan. Takomalla taitavaksi - taitoansa jakamaan. Jakamalla enemmäksi? Enempää en nyt keksi!

Istuin pitkän pitkän päivän kirjastossa ja kasasin tietokoneen viereen valtavan kirjakasan. Olisi ollut aika hauskaa, jos tieto olisi siirtynyt kirjoista tietokoneelle ihan vain kirjoja ravistelemalla, mutta ei...ihan perinteistä sormenpää-näppäin kontaktia siihen piti käyttää.

Illalla viimein lähdin kirjastosta ulos kirjakaupan kautta, ja vaikka olin ihan nälän heikentämä ja näpyttelyn näännyttämä, olivat silmäni kuitenkin yhä vain tarkentuneina käsityötiede-asentoon ja kirjahyllystä pistivät silmääni nämä:

Ristipistoja

Kudontaa räsyistä.

Nauhojen kudontateline!

Kaikkien kirjojen sisältökin vaikutti varsin kiinnostavalta.

Kahdesta ensimmäisestä kirjasta en tajunnut katsoa kansien tekijätietoja, koska olin niin niin innoissani tuosta viimeisestä. Kannen on tehnyt Jukka Aalto/Armadillo Graphics, ja kannen kuva on Hollantilaisesta 1440-luvun uskomattomasti kuvitetusta käsikirjoituksesta Heures de Catherine de Cleves, eli Hours of Catherine of Cleves, eli Katariina Kleveläisen rukouskirja.

Kirja on New Yorkissa The Morgan -kirjaston ja museon kokoelmissa, ja siitä on tehty erinomainen verkkonäyttely. Kirjan kuvittajan nimeä ei ole tiedossa, hänet tunnetaan Morganin verkkonäyttelyn mukaan vain nimellä Master of Catherine of Cleves.

Verkkonäyttelyssä on 129 kuvaa rukouskirjan aukeamista (ilmeisesti kaikki kirjan aukeamat?), joista kuva numero 69 on se josta kirjan kansi on poimittu. Jokaisesta aukeamasta on verkkonäyttelyssä myös kirjallista infoa.

Tämän kuvan nimi on Holy family at work, eli Pyhä perhe kotiaskareissa, ja sen kerrotaan olevan rakastetuin kuva koko kirjasta. Ja tosiaan, Neitsyt Maria siellä  kutoo nauhaa kudontatelineessä, joka ilmeisesti on englanniksi nimeltään inkle loom. Sanon "ilmeisesti" siksi, että en ole varma kutsutaanko samalla nimellä noita tuollaisia telineitä, joissa loimi kulkee rullata toiselle, kuten Marialla (ja jollaisista luin juuri tänään kirjastossa!), ja niitä joissa loimi kulkee tappien kautta ja joiden kuvia löytyy internetin täydeltä hakusanalla inkle loom. Tuollaisissa telineissä saa siis aikaan pirtanauhoja. Kaukonen (1965, Suomen kansanomaiset nauhat, sivu 32) kertoo että loimi voi kulkea joko nauhapirran tai irtoniisien läpi. Loimi voi kulkea myös lautojen läpi, jolloin telineessä saa aikaan lautanauhaa.  Marialla ei näy pirtaa, eli hän taitaa kutoa irtoniisillä. Loimi on kääritynä vasemmalla olevalle rullalle, ja valmistuva nauha kääritään oikella olevalle rullalle. Sylissään Marialla näyttää olevan käpy/sukkula johon kudelanka on kääritty ja kädessään  kudontamiekka/veitsi, jolla viriö avataan ja kude painetaan tiiviisti viriöön. Nauha näyttää kyllä kovin harvalta pirtanauhaksi, mutta kai taiteilijalla on joitain vapauksia...

Katariinan rukouskirjan kuvitus on kertakaikkisen herkullista ja ihmeellisen ajatonta: täynnä yksityiskohtia ja arkisia asioita, hämmästyttäviä väriyhdistelmiä ja ihanaa viivaa. Verkkonäyttelyn kuvasta numero 87, rinkeleillä ja kekseillä kehystetystä Pyhästä Bartolomeuksesta alkaa kirjan kuuluisa sarja kuvista, joissa kehysornamentiikka ei ole mitään peruskauraa, vaihteluvälinä hullusta herkkään. Esimerkiksi Pyhää Laurentiusta kehystää toisiaan syövien kalojen ornementti, kun taas Pyhää Ceciliaa ympäröivät valtavat höyhenet, joihin on maalattu pikkuruisia siipiä. Tutustukaa ihmeessä!

Vihreä Rakastavaisten yöauringon sillalta

Kokonaisesta aistimisesta ja hauduttamisen hienoudesta.

Tiedättekö tämän ilmiön?

Kyseessä on monilla nisäkkäillä esiintyvä  Flehmen-reaktio, eli irvistys jonka avulla hajumolekyylit kulkeutuvat aistittavaksi vomeronasaalielimeen eli Jakobsonin elimeen.

Tuollainen olo mulla oli kun kävin syksyllä Oulun taidemuseossa Reidar Särestöniemen näyttelyssä. Oli lokakuu, valo väheni, sairastelu oli vienyt voimat ja pääsin pitkästä aikaa näkemään Särestöniemeä seinien täydeltä. Halusin hengittää ne värit sisääni joka soluun.

Ja sehän on aivan sopivaa kun on kyseessä Särestöniemi, joka ei tyytynyt aistimaan yksi aisti kerrallaan.

"Kaiken tahdon sanoa värinä."

"Minun työni ovat runoa. Runoa Lapista."

Särestönimen taide, tai oikeastaan koko Särestöniemi-brändi (jos Reitari eläis tässä ajassa, niin toki olisi olemassa Särestöniemi-brändi) on mulle tärkeä. Särestöniemi-museo Kittilän Kaukosessa on todennäköisesti ensimmäinen museo jossa ikinä olen käynyt. Olin ala-asteella ja koko pieni koulu kävi retkellä siellä. En nyt voi kaikkia faktoja tarkistaa, onko kaikki totta, mutta tällainen se museoreissu minun muistin mukaan oli: Reitarin veli Anttu oli vielä elossa silloin ja asui vanhassa Särestössä, ja hänellä oli samojedin koira nimeltä Ira, jolla oli pentuja! Niiden koiranpentujen kanssa me sitten leikimme. Kyllä me ihmettelimme sitä uima-allastakin ja valtavaa koiran sänkyä, ja kiersimme kaikki rakennukset ja saatoimme nähdä vähän taideteoksiakin. Se oli sellainen se museokäynti! Ehkä paras kaikista millainen vain syrjäkylän tyttösen ensimmäinen museokäynti voi olla.

Nyt siirryn vähän sivuraiteelle, mutta kyllä sieltä palataan vielä. 

Neuloin lukiossa ollessa, eli noin 10 vuotta sitten Kittilässä, tällaisen puseron.

Muistan jotenkin kumman selvästi, että malli oli Suuresta Käsityölehdestä. Se oli sellainen 7-veljestä tai Nalle-langasta neulottu valkoinen pusero. Mie neuloin kirpputorilta ostetusta froteemaisesta puuvillasekoitteesta.

En muista käytinkö tätä paitaa paljon. Mutta se kulki mukana kuitenkin kun sain ylioppilaslakin ja muutin muualle opiskelemaan. Vuosi tai pari sitten, täällä Helsingissä asuessa, otin paidan jostain syystä taas käyttöön. Avasin kiristävät sivu- ja hihasaumat ja ompelin ne uudestaan. Mietin, että paita on aika hieno ja mukava muuten, mutta sivuista voisi kaventaa ja väri on ihan kumma, se pitäisi värjätä. Väri on tuollainen kylmä, minttuinen, ruohoinen, pastellinen, mutta kuitenkin kirkas vaalean vihreä. Kertakaikkisen kumma väri.

Värjäys kuitenkin lykkääntyi ja lykkääntyi, kun en pistänyt toimeksi ja tehnyt koevärjäystä paidan jämälankanöttösellä, joka pyörii tuolla lankakätköissä.

Mutta sitten olin Reidar Särestöniemen näyttelyssä Oulun taidemuseossa ja näin tämän:

Rakastavaiset yöauringon sillalla, 1970.

Ja tuolla rakastavaisten hylkeiden lomassa on se sama väri kuin minun puserossa! 

Eikä sille värille ole vieläkään nimeä, mutta silti se kymmenen vuoden hauduttamisen jälkeen loksahti paikoillensa, ja on hyvä juuri sellaisenaan.

Ja mitäpä sitä kaventamaankaan, mihin mie sitte polveni tunkisin.