lauantai 28. helmikuuta 2015

Väärinkäyttö ja harhaanjohtaminen

Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut.


Esittelen viime aikojen iltapuvut. Tai siis ne kaksi, joita olen käyttänyt viimeisen vuoden aikana, jolloin olen käynyt iltapukua vaativissa tilaisuuksissa useammin kuin koskaan ennen.

Huomioitavaa:
Kumpikaan asuista ei ole kansallispuku, vaikka tiettävästi ainakin jälkimmäinen asu on harhauttanut niin uskomaan. Molemmissa asuissa on (väärin)käytetty suomalaisen kansallispuvun ja toisen kansan kansanpuvun osia. Lieventävinä asianhaaroina esitettäköön, että kokonaisuuksia on kehuista päätellen pidetty siveellisinä ja hyvän maun mukaisina, sekä kantajallen sopivina.



Tässä asussa tunnen itseni hyvällä tavalla Punahilkaksi, 
(vaikka eihän tässä ole punaista kuin juuri nimeksi).





 Tämä hame on tehty hulmutettavaksi.









Ekstrana vielä yhdistelmä, jossa tunnen olevani kuin 1910-luvulla.




keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Terrakotta

Satunnainen matkakertomus
Pari vuotta sitten kävin Kiinassa. 


Tai saattoihan se olla Tamperekin. 


Joka tapauksessa kävin katsomassa Terrakotta-sotilaita. Aikaisemmin olin nähnyt ne vain unessa. 

Unohdin ottaa matkalle mukaan t-paidan, vaikka arvelin tarvitsevani sellaista. 
Mutta löysinkin Kiinan Tampereen keskustasta kirpputorilta terrakotan värisen silkkipaidan. 
Sepäs sattui! Matkamuisto!


Rintataskun rumilukset olen sittemmin ratkonut pois. Niissä oli vieläpä läpät! Mielestäni yksi ehkä  rumimmista vaatteen yksityiskohdista on läpälliset rintataskut. En usko että on vaatetta, jota rintataskut kaunistaisivat. 
Paidan pääntie on juuri sen kokoinen, että kuvittelen pääni mahtuvan siitä läpi ilman, että tarvitsee avata ylintä nappia, mutta eipä mahdukaan. Se on vähän rasittavaa, ja harkinnan alla on tehdä asialle jotain. Ostin jo silkkistä ompelulankaakin. Koska muutenhan paita on mitä mainioin, sillä kun puen sen päälleni, olen kuin Terrakotta-sotilas! Lisäksi silkki on kelpo materiaali matkailijoille, kuten Kyllikki Villalle. Muistelen hänen kertoneen jossain kirjassaan - varmaankin Vanhan rouvan lokikirjassa - pieneen tilaan pakattavista silkkivaatteistaan, joilla on helppo kerrospukeutua. Ja sellainenhan kyllä olen, kerrospukeutuja!



Eilen kävin katsomassa lyhtysotilaita.


Muuhun Helsingin kiinalaisen uudenvuoden -hulinaan en osallistunut. 

Tai tein kyllä viikonloppuna kiinalaista nuudelikeittoa. Ja viime viikolla tuli mieleeni laulu vuosien takaa ja niin kova kaipuu, että oli tilattava se levy omaksi. Se on Iso karhu -yhtyeen levy Ulappa, ja sieltä kappale nimeltä Setsuanissa, jonka sanat ovat Pertti Niemisen suomennos Huang Kengin runosta, joka on kirjoitettu Kiinassa 1200-luvulla. Olen lainannut aikoinaan tuon levyn Oulun kirjastosta. Suunnilleen niihin aikoihin, kun kävimme opiskeluryhmäni kanssa Tampereella katsomassa Jadeprinsessa-näyttelyn.

 Siitä on jo 7 vuotta, ja vieläkin muistin laulun sanat:

Aioin tulla tänne Setsuaniin jo kauan sitten.
Kymmenen vuotta vitkastelin,
lykkäsin matkaa.

Mutta mikään tämä ei liity mitenkään kiinalaiseen uuteenvuoteen, josta kuulin eilen radiosta. 
Kaikki on vain sattumaa.

maanantai 9. helmikuuta 2015

Jotain on meneillään
















Neuloin sukat joulun jälkeen, ennen uutta vuotta.


Jackpotin puseron olen saanut vuosia sitten. Se on minun kaunein lempipaitani, joka ennen pitkää kohtaa tiensä pään, sillä paidan elastaanit vetelevät jo viimeisiään.


Hameen tein syksyllä samaan aikaan kuin Roosankin. Kangas on myös Käpysen Roosa nauha -kampanjakangasta ja nimeltään Talvipuutarhassa. Sen on suunnitellut Jenni Mäensivu.

 Pukeuduin hameeseen ensimmäisen kerran, kun pidin Tekstiilikulttuuriseuran ja Helsingin työväenopiston Siksi teemme käsitöitä -luentosarjassa alustuksen 13.11.2014 aiheesta käsityö ilmaisuna. Kylläpä jännitti! Ja siksi varmankin ihan ensimmäinen ja tärkein ajatukseni alustukseen liittyen oli, että mitä puen päälleni, 
Seuraava julkistyyppinen esiintyminen ja sen mukaiset pukeutumishaasteet odottavat Kuukauden Käsitelmissä. Ja kun aika näyttää näköjään vierivän melkoista vauhtia, niin kohtahan se on taas Taitoviikko ja Taitoviikon haaste. 

Kaikenmoista sitä onkin meneillään.

maanantai 29. joulukuuta 2014

Joululaulu

Reidarin joululaulu (1973) on maalaus ja se löytyy Keio Eerikäisen taidekokoelmasta.





Minun joululaulu:
















Luettavaa: Tove Janssonin novelli Kuusi kirjasta Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia.
Ruusut tein tällä ohjeella: http://bridgetbaxter.blogspot.fi/2009/11/tattered-fabric-roses.html paitsi koska suosin mekaanisia liitoksia, niin en käyttänyt liimaa, vaan ompelin käsin.

maanantai 1. joulukuuta 2014

Lumivalko ja ruusunsukat

Ruusujen takana olikin karhu.


Aloitin nämä sukat kesäkuun alussa. Ne on neulottu kärjestä alkaen ja kaikki kuviot on tehty silmukoita nostaen. Väreistä tuli mieleen Grimmin veljesten satu nimeltä Lumivalko ja Ruusunpuna. Oli nautinnollista lisäillä sukkaan punaisia sävyjä,  päästä lumivalkoisesta ruusunpunaan.

Valmista tuli viimein marraskuussa. 
(Armas marraskuukin tuosta noin vain vierähti. Minulla oli suunnitelmia sen varalle täällä blogissa, mutta ehkä vietän marraskuuta joskus toiste sitten.)
Samoihin aikoihin sain kutsun näyttelyn avajaisiin ja tapasin kaimani Helena Junttilan. 




Luulen, että hän rakastaa ruusuja.


Tai että ne ovat hänelle tärkeitä.







Myös karhut ovat hänelle tärkeitä.


Tai ehkä hän rakastaa niitä.







En muistanut Lumivalko ja Ruusunpuna -sadusta muuta kuin nimen. 
Nyt hain sen sadun esille, ja yllätyin, sillä siinäkin on karhu!


Sitä ei kyllä ikinä tiedä, minne mikäkin asia johtaa. 

Lumivalkoisen ja Ruusunpunan tie johtaa nyt ainakin tänne pinterest-tauluuni.


(Vielä haluan kertoa, että kesällä olin töissä Seurasaarimaassa ja eräänä päivänä käytiin tällainen keskustelu karjalaisen talon ovensuussa:

Opasvartija: Hei!
Asiakas: Hei! Minä olen ahma! Mitäs sinä emäntä siihen sanot, kun tämä ahma tulee taloon sisään!
Opasvartija: ...Ei minua pelota. 

Mutta siitä lisää joskus myöhemmin.)






Helena Junttilan näyttely on avoinna 4.12. asti Galleria G12:ssa osoitteessa Annankatu 16, Helsinki.




















sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Roosa

En ollutkaan reipas.


Kangasverkkokauppa ja kuosisuunnittelimo Käpysellä on myynnissä kaksi kangasta, joiden tuotosta osa menee Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräykseen. Toinen on Leena Rengon suunnittelema kangas nimeltä Roosa. Musteensinisestä väristä ja naishahmoista tuli mieleeni merimiehen tatuoidut käsivarret, ja niin tilasin Roosa-trikoota sekä Selialta tummansinistä raitajerseytä ja aloin valmistaa reipasta seiloripaitaa. 
Samaisesta kankaasta on valmistanut pipoja ja huiveja mm. Pikku-Mameli, Turkoosikissa ja Mumin talossa.

Kun tuli valmiiksi, yritin ottaa reippaita seilorikuvia ja pullistella tatuoituja käsivarsiani, mutta ei siitä tullut oikein mitään. Ensinnäkään siksi ettei tällaisella hankisääskellä ole paljoa pullisteltavaa ja toiseksi siksi, ettei ajatus joka satamassa Roosan käsivarteensa tatuoineesta merimiehestä oikein kantanut.


 Kuvatessani kuuntelin Niko Valkeapäätä ja Mari Boinen levyä Idjagieđas.



Eikä sellainen musiikki sopinut merimiehelle yhtään.




Vaihdoin kuvausrekvisiitan ja kuvasin lisää, vaikka ei minulla ollut tarinaa mitä kuvittaa. Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä, mutta se ei ole toistaiseksi koskettanut lähipiiriäni. Joka 8. nainen sairastuu siihen jossakin elämänvaiheessa. 



Käsittelen kuvia ilmaisella Picmonkey-ohjelmalla. Tälläkin kertaa tein sen ensin ihan maltillisesti, mutta sitten jokin tuttu tunne alkoikin nousta kuvista mieleen.





Sellainen tunne, kun vajoaa veden alle. Joskus se tuntuu siltä kuin astuisi yllättäen lätäkköön. Tai siltä, että sataa tihuuttaa päälle ja vaivihkaa kastuu luita ja ytimiä myöten.


Joskus astuessaan lätäkköön ei sillä lätäköllä olekaan pohjaa. 
Tai sadevesi huuhtoo sinut mukanaan.


Ehkä sellaisen tunne on tuttu myös henkilöille joilla diagnosoidaan rintasyöpä.

Kotiliedessä on pieni artikkeli aiheesta Kuinka kulkea masentuneen vierellä. 
Monet kohdat pätevät varmasti myös muissa vakavissa sairauksissa. 




Olen onnekseni oppinut uimaan.


Jos minulle nykyisin tulee tunne, että olen veden alla, osaan suunnistaa kohti pintaa.










keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Komia liivi


Minulla on yksi raidallinen liivi, jossa on komea kaksirivinen napitus.


 Joku on ommellut tämän liivin käsin. En tiedä kuka, koska ostin sen 4-5 vuotta sitten Helsingistä silloiselta Valtterin kirpputorilta  muutamalla eurolla. 


Käytän liiviä satunnaisesti. Lähinnä juhlatuulella, kuten vaikkapa Hullun huivin kanssa.

Ilmassa on selkeästi juhlatunnelmaa



Joku tarkkasilmäinen saattoikin jo huomata, että jos tämän liivin pukee ylleen tiettyjen toisten vaatekappaleiden ja asusteiden kanssa, ei kyseessä enää olekaan mikä tahansa liivi. 
Silloin tämä muuttuu Etelä-Pohjanmaan miehen kansallispuvun liiviksi. 

Tässä kuvassa ei ole kansallispuku.


Se on minulle vielä vähän epäselvää, että jos valmistaisin tai hankkisin ne loputkin Etelä-Pohjanmaan miehen kansallispukuun kuuluvat vaatteet ja asusteet ja pukisin ne ylleni, niin olisinko silloin pukeutunut kansallispukuun. Kansallispuvun käyttöohjeen mukaan on nimittäin tärkeää, että kansallispuku on kokonaisuus. Jäisikö yllä mainitsemassani tilanteessa jotain puuttumaan...

Kuten Y-kromosomi?





Minulla on nimittäin tiettävästi kaksi X-kromosomia ja se näkyy päällepäin. 
Olen vieläpä tyytyväinen vallitsevaan asiantilaan, eli olen nainen.



Mutta entäpä jos naamioisin itseni näyttämään siltä että minulla olisi sekä X että Y-kromosomi? 
Tai jos kromosomeistani huolimatta tuntisin olevani mies? Olisiko kokonaisuus silloin täysi?


Mutta eipä sillä niin väliä. Kansallispuvun osia ja kansanomaisia vaatekappaleita saa käyttää kuten muitakin vaatteita: ihan vapaasti, miten haluaa. 
Kuka mitäkin haluaa ja mitä vapaus kenellekin tarkoittaa.



Suomen kansallispukukeskuksen sivuilla sanotaan: 
"Kansallispuku valitaan perinteet huomioon ottaen, ensisijaisesti oman tai suvun kotiseudun tai synnyinseudun mukaan mutta myös muiden perusteiden tai mieltymysten mukaan."   

Teen tunnustuksen: mie pyörin kansallispuvun liepeillä ihan toissijaisista syistä. Ja kun puhun kansallispuvusta, en puhu vaatekerroista, vaan instituutiosta. Olen käsityöläinen ja olen museolainen. Siinä on mielestäni kenelle tahansa kylliksi syytä olla kiinnostunut aiheesta, oli kansallisuus mikä tahansa.