En ollutkaan reipas.
Kangasverkkokauppa ja kuosisuunnittelimo Käpysellä on myynnissä kaksi kangasta, joiden tuotosta osa menee Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräykseen. Toinen on Leena Rengon suunnittelema kangas nimeltä Roosa. Musteensinisestä väristä ja naishahmoista tuli mieleeni merimiehen tatuoidut käsivarret, ja niin tilasin Roosa-trikoota sekä Selialta tummansinistä raitajerseytä ja aloin valmistaa reipasta seiloripaitaa.
Samaisesta kankaasta on valmistanut pipoja ja huiveja mm. Pikku-Mameli, Turkoosikissa ja Mumin talossa.
Kun tuli valmiiksi, yritin ottaa reippaita seilorikuvia ja pullistella tatuoituja käsivarsiani, mutta ei siitä tullut oikein mitään. Ensinnäkään siksi ettei tällaisella hankisääskellä ole paljoa pullisteltavaa ja toiseksi siksi, ettei ajatus joka satamassa Roosan käsivarteensa tatuoineesta merimiehestä oikein kantanut.
Eikä sellainen musiikki sopinut merimiehelle yhtään.
Vaihdoin kuvausrekvisiitan ja kuvasin lisää, vaikka ei minulla ollut tarinaa mitä kuvittaa. Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä, mutta se ei ole toistaiseksi koskettanut lähipiiriäni. Joka 8. nainen sairastuu siihen jossakin elämänvaiheessa.
Käsittelen kuvia ilmaisella Picmonkey-ohjelmalla. Tälläkin kertaa tein sen ensin ihan maltillisesti, mutta sitten jokin tuttu tunne alkoikin nousta kuvista mieleen.
Sellainen tunne, kun vajoaa veden alle. Joskus se tuntuu siltä kuin astuisi yllättäen lätäkköön. Tai siltä, että sataa tihuuttaa päälle ja vaivihkaa kastuu luita ja ytimiä myöten.
Joskus astuessaan lätäkköön ei sillä lätäköllä olekaan pohjaa.
Tai sadevesi huuhtoo sinut mukanaan.
Ehkä sellaisen tunne on tuttu myös henkilöille joilla diagnosoidaan rintasyöpä.
Kotiliedessä on pieni artikkeli aiheesta Kuinka kulkea masentuneen vierellä.
Monet kohdat pätevät varmasti myös muissa vakavissa sairauksissa.
Olen onnekseni oppinut uimaan.
Jos minulle nykyisin tulee tunne, että olen veden alla, osaan suunnistaa kohti pintaa.
Tervehdys, meinasin laittaa tähän kolme kuvaa, kun yksi kuitenkin johtaisi liian rajallisiin tulkintoihin, mutta opin juuri ettei näihin blogspotti-kommentteihin saa laitettua kuvatiedostoja... kai. Ensimmäinen olisi ollut kuva kolmesta Mark Rothkon maalauksesta gallerian seinällä, toisen piti olla Cote Azur Bonnardilta, kolmas olisi ollut sininen hiusten muokkaus koru nimeltään King Fisher, eli kuningaskalastaja. Niissä oli jotakin vedestä, ja ehkä sitten siitä, mitä merimieshiha-käsivarrenmitan verran kyseisestä paidasta hieman eteenpäin kulkeneena jotakin. Hauska paita, joka tapauksessa, vaikka itse pidin ehkä eniten edellisen kirjauksen hullu huivi -vaatekappaleen nimestä ja oli toki liivitkin komeat. Inspiraato sattuu myös hyvin osuvasti, ja muutenkin nostan hattua blogillesi mielikuvatasolla, koska pipo, joka tällä hetkellä on ainut lakkini ei ole suunniteltu sellaista menoa silmällä pitäen.
VastaaPoistaKuvakommentit olisivatkin kivoja...Nämä kuvat kuulostavat sinisävyisiltä...mutta linkkejähän voi aina laittaa! Minusta on aina mukavaa jos jollekin tulee jotain mieleen, ja sitten itselle taas siitä jotain mieleen jne.
PoistaJuu aina ei ole reipas... Mutta tästä tuli hyvä postaus!
VastaaPoistaKiitos! Ja kiitos, että niin usein kommentoit!
PoistaKauniita kuvia ja todella hieno paita! Merimiehissä on kyllä jotain sellaista, että siihen tarvii jotain muutakin kuin tatuoituja tyttöjä ja raitapaidan. Minusta on hauska aina nähdä koko sinun ajatuksen juoksun runollinen kaari. Osaisinpa joskus itsekin sen esittää muille yhtä vetoavasti kuin sinä. Mutta en ole ihan kauheasti harjoitellutkaan, joten toivoa varmaan on.
VastaaPoistaKiitos! Kylläpä sanoit kauniisti. Ja kyllä sie ossaat, jos haluat! Toivosta en aina tiedä omalla kohallani, mutta uteliaisuuskin kantaa välissä ihmeen pitkälle.
Poista