Hahmotelma kansallispuvun historian vaiheista

Kun puhutaan kansallispukujen historiasta, aika usein päädytään puhumaan kansanpuvuista. Sen perusteella, mitä kansallispukujen historiasta on kuitenkin kirjoitettu, tuli mieleeni tällainen jaottelu. Lähteenä olen käyttänyt lähinnä teoksia Toini-Inkeri Kaukonen Kaukonen(1985): Suomalaiset kansanpuvut ja kansallispuvut, ja Leena Holst (2011): Kansallispuku.


Kansallispuvun synty, 1800-luvun puolivälistä 1900-luvun alkuun



1800-luvulla kansallisuusaatteen myötä kiinnostus kansanpukuja kohtaan nousi merkittävästi. Ensimmäinen suomalainen kansanpukuja käsittelevä julkaisu, joka enteilee lisääntynyttä kiinnostusta aihetta kohtaan, on vuodelta 1863, K.E.F. Ignatiuksen kirjanen Suomalaisia kansanpukuja - Finska folkdrägter I, joka löytyy kokonaisuudessaan digitalisoituna Finnan kautta. Helsingin suomalaisessa tyttökoulussa tehtiin kansanpukujen malleja mukailevat päättäjäispuvut 1884 Theodor Schvindtin yllytyksestä (Kaukonen, 1985, s. 280-281).

Kansallispuvun ensimmäisen julkisen esiintymisen katsotaan tapahtuneen 5.8.1885, kun Keisari Aleksanteri III ja keisarinna Maria Feodorovnan vierailivat Lappeenrannassa. Tätä päivää juhlistetaan nykyisin kansallispuvun syntymäpäivänä (palaan aiheeseen ihan kirjoituksen lopussa). Kuten suomalaisuus tuohon aikaan muutenkin, myös kansallispuvut olivat sivistyneistön projekti (Kaukonen, 1985, s.283).

Malleja Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä -maalausta varten Albert Edelfeltin ateljeessa. Porvoo. Noin 1887.

Kuva: Museovirasto CC BY 4.0. Saatavilla Finnasta.

Kansallispuku yleistyy, 1900-luvun alusta 1930-luvulle

Kansallispuku leviää sivistyneistön harrastuksesta kaikelle kansalle kuorolaulun kansantanssien ja muiden harrastusten kautta. Järjestöjä perustetaan ja mallivihkosia julkaistaan mahdollistamaan pukujen itsenäistä valmistamista. (Kaukonen, 1985, s. 283) Brage ry kokoaa suomenruotsalaiset puvut 1920-luvulla. Merkittävä järjestö on 1901 perustettu Suomen kansantanssin ystävät, jotka perustivat puvuston 1907. Kaukosen (1985, s. 284)mukaan SKY otti ensimmäisenä käyttöön myös miesten kansallispuvut ja luulen alla olevan kuvan perusteella, että he suhtautuivat pukuihin ilmeisen käytännönläheisesti. Minua kiinnostaisi tutkia tämän kuvan historiaa tarkemmin. Olen kirjoittanut aihetta liipaten jo vuonna 2014 tekstin Komia liivi.

Pikkujoulun viettoa Maataloushallituksessa. Kuva: O.Jonasson. 1927-1929. Museovirasto  CC BY 4.0. Saatavilla Finnasta.

Kansallispukujen määrä lisääntyy, 1930-1950 -luvut

Kansallispuku lyö itsensä läpi maaseudulla, mutta kaupungissa niiden käyttö vähenee. Muun muassa Mary Ollonqvist (myöh. Olki) mainitsee kirjassaan Ommelkaa itse pukunne (1928. Toinen, lisätty painos 1930, s.9) kansallispuvun seuraavassa yhteydessä: Nainen tarvitsee

"1. Kotipuvun (joka samalla on perheenemännän ammattipuku), helposti pestävän, aina siistiltä näyttävän.2. Puvun ulkona liikkumista varten. (Esim. kansallispuku sopii hyvin kotipuvuksi mikäli se on kevyt ja pestävä, mutta ei puvuksi ulkona liikuttaessa kaupunkioloissa). (...)"

Vuonna 1909 perustettu Vuorelma vakiinnuttaa asemansa. Tyyni Vahter ja Alli Touri kokoavat eri tahojen toiveesta suuren määrän kansallispukuja ja luovat samalla ikään kuin kansallispuvun prototyypin. Holst (2011, s.26) kirjoittaa

" Vahterilla oli selkeä käsitys kansanpuvuista ja Kansallismuseon kokoelmista. Touri taiteilijana näki, mikä hänen mielestään oli niissä kauneinta ja siksi säilytettävää. Hän ehdotti värien soinnuttamista kankaiden raidoissa ja näki kauniiksi yhdistää raitahameisiin yksiväriset liivit. Näin sai alkunsa nopeasti yleistynyt tapa käyttää sinistä tai muuten yksiväristä liiviä naisten monissa puvuissa."

Uskon, että tämä prototyyppi - raitahame ja kauniisti sointuva yksivärinen liivi - miellytti myös pukujen tilaajien ja käyttäjien esteettistä silmää ja käytännöllisyyden vaatimusta, jolloin tämä ajatus kansallispuvusta ruokki itse itseään: tilaajat halusivat tietynlaisen puvun ja Vahter ja Touri toteuttivat sen. Hyvä esimerkki tästä on mielestäni Hauhon kansallispuku, jonka Tyyni Vahter on koonnut vuonna 1954 hauholaisten pyynnöstä. Hauholaisia esikuvia ei kuitenkaan Kansallismuseossa ollut, joten puku on koottu muiden Etelä-Hämeen pitäjien esineistöstä. (Kaukonen 1985, s.323.) Hameen esikuva on Sääksmäestä ja se on esitelty viime vuoden kansallispukujoulukalenterissa. Kyseessä on hartuushame, joka asettuu empiretyylisesti vyötärön yläpuolelle. Linkistä löytyvän jutun keskimmäisessä kuvassa näkyy taustalla myös lyhyt, spencertyylinen röijy, joka muodostaisi hameen kanssa Lopen kansallispuvun tyylisen kokonaisuuden. Mutta kun hame on irrotettu kokonaisuudestaan, yhdistetty muutamien muiden hämäläisten esikuvien kanssa ja puserrettu prototyyppimuotin läpi, on saatu Hauhon kansallispuku vyötäröhameineen ja vyötärömittaisine mustine liiveineen. Sopivasti erilainen, mutta kuitenkin samanlainen kuin muut kansallispuvut. Vähän niin kuin viranomaisten uniformut.



Notkahdus ja uusi nousu, 1960-1970 luvut

1960-luvulla kansallispuvun suosiossa tapahtui notkahdus, mutta kansallispuku eli silti ajassaan. Siitä esimerkkinä nämä Finnan kuvat Tanhuesitys Ilomantsin keskukoulussa ja Värimestari Viljo niemiselle luovutetaan rochdale-ansiomerKKi vok:n 50v juhlassa, joissa molemmissa näkyy minihamemuodin vaikutus kansallispukuun. 

Heti seuraavalla vuosikymmenellä muotiin nousi kuitenkin perinnekulttuurin harrastus ja kansallispuku alkoi jälleen kiinnostaa laajempia ihmisjoukkoja. Ja kun ihmiset alkoivat tosissaan olla kiinnostuneita myös historiasta, juurista ja perinteistä, huomattiin kansallispukukulttuurissa puutteita. Valmistusohjeet olivat puutteellisia ja valmistustavat silloisen nykyompelun mukaista. Tilanne alkoi kärjistyä ja siitä kertoo Tekstiiliopettaja-lehdessä 4/1978 oleva Kaisu Ruuskasen kirjoittama pieni uutinen "Kansallispukukiista oikeuden ratkottavana". Tuolloin Tampereella käsiteltiin oikeudessa tapausta, jossa ostaja väitti paikallisesta yrityksestä tilaamaansa kansallispukua väärennökseksi ja halusi purkaa kaupan tai oikean kansallispuvun tilalle. Yrittäjä puolustautui sillä, että hän oli valmistanut kansallispukuja 45 vuotta. Ostajan todistajina oli puvun asiantuntijoita museoista ja kotiesutuyhdistyksistä ja "aitoon" pukuun verratessa "väärennöksestä" löytyi lukuisia virheitä, kuten hameen loimen väri, kuteen tiheys ja laskostus, ja paita oli valmistettu tekokuitukankaasta. En tiedä miten tämä tapaus päättyi, mutta samaan aikaan tämän oikeustapauksen kanssa oli jo perusteilla kansallispuvun asiantuntijaorganisaatio jota Kaukosen (1985, s.292) mukaan oli ehdotettu jo vuosia aikaisemmin. 

Paluu juurille, 1980-2000 luvut

Kansallispukujen historiaa oli takana jo 100 vuotta, kun 1979 perustettiin Suomen kansallispukuneuvosto. Sen myötä alettiin tehdä perustutkimusta kansapukujen historiasta ja näin kerätyt tiedot ja taidot siirrettiin käytäntöön uusiin kansallispukuihin ja niiden tarkistuksiin. Esteettisesti ja teknisestikin helppo kansallispuvun prototyyppi jäi taakse, kun katse suunnattiin tieteellisellä tarkkuudella museoiden kokoelmiin. Tarkistuksista on kirjoittanut perusteellisesti Soja. Kansallispukuneuvosto laati suositukset kansallispukujen käytöstä, mutta suosituksia on välissä taidettu pitää ihan lakina. Lakia varjelmaan syntyi myyttinen kansallispukupoliisi ja aikaisempiin villiin vuosikymmeniin verrattuna meininki alkoi vaikuttaa tiukkapipoiselta. Jos ei ollut asiaan vihkiytynyt, saattoi vaikuttaa siltä, ettei aiheeseen kannata edes sekaantua. (Nämä viimeiset kärkkäät virkkeet eivät perustu millekään lähdeteksteille, vaan ovat minun omaa tuntumaa.)

Uudet sukupolvet, kansallispuku verkossa n. 2010-

Tällä hetkellä on ihan tosi hauskaa seurata kansallispukukulttuuria, koska niin paljon kaikkea positiivista on meneillään. Aivan vähän aikaa sitten perustettiin Kansallispukuyhdistys Raita ry joka toimii yhteistyössä Kansallispukukeskuksen kanssa. Raita Ry myy ja markkinoi ihan ensi töinään Rohkeasti kansallispuvussa -kalenteria, jonka taustalta taas löytyy kansallispukujen keräilijä Mari Varonen. Haastattelin Maria Tekstiiliopettaja-lehden numeroon 2/2017. Juttu löytyy täältä. Uudella kansallispukusukupolvella on halu jakaa tietoa ja verkostoitua nykyisillä välineillä. Ja iloita tästä kulttuurista. Vuoden käsityöläinen 2017 Soja Murto sattui syntymään sinne kansallispuvun sisäpiiriin ja päädyttyään kansallispukuammattilaiseksi hän on tehnyt ihan hullun paljon töitä ajassa elävän kansallispukukulttuurin hyväksi. Soja on perustanut Facebookin Kansallispuku - Folkdräkt -ryhmän, jossa on lähes 5000 jäsentä. Ryhmään on kerätty tietoa kansallispuvuista ja keskustellaan vilkkaasti ja syvällisestikin kansallispukukulttuurista. Soja on myös keksinyt kansallispukutuuletuksen kansallispuvun syntymäpäivän viettomuotona. 

Kysyin muuten Kansallispuku - Folkdräkt ryhmässä, kuka on tehnyt päätöksen siitä että kansallispuvun syntymäpäivä on 5.8.1885. Leena Holst nimittäin kirjoittaa (2011, s.23) keisariparin vierailun yhteydessä tapahtuneesta kansallispukujen julkisesta ensiesiintymisestä 

"Kansallispuku soudettiin suomalaisten sydämiin tuona päivänä, ja 110 vuotta myöhemmin 5.8.1885 nimettiin kansallispuvun syntymäpäiväksi". 

Kävi ilmi, että se oli Leena Holst, joka keksi, että tuota päivää voisi viettää kansallispuvun syntymäpäivänä. Minusta Leena olisi kyllä kirjassaan voinut ottaa kunnian tuosta asiasta, koska se oli minusta erittäin hyvä veto kansallispuvun tarinan vakiinnuttamiseksi. Eihän tuo päivämäärä vieläkään ole syöpynyt tavallisen tallaajan muistiin, mutta kuten tästäkin tekstistä käy ilmi, asiat ottavat aikansa.