tiistai 10. tammikuuta 2017

Hämäräinen tie

Viikonloppuna opin fysiologiasta ainakin sen, että hermostoa pystyy aina treenaamaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä, ja toisaalta muutosta ei tapahdu ilman harjoittelua. Nyrjähtäneen jalkani kuntoutus on tässä tietenkin päällimmäisenä mielessä, mutta ajattelin soveltaa periaatetta laajemminkin. Päätin alkaa harjoittamaan näkymis- ja kuulumishermojani. Että jos sinnikkäästi treenaan näkyvillä ja kuuluvilla oloa, niin ennen pitkää hermopäätteiden välille kasvaa yhteyksiä ja siitä tulee luonnollista.

Olen kirjoittanut blogia syksystä 2012 lähtien. Julkaisutahtini ei ole huima, noin 30 postausta vuodessa, paitsi viime vuonna puolet vähemmän. Blogin pitäminen on vähän kuin pöytälaatikkoon runoilisi, paitsi että kuka tahansa voi kurkistaa sinne laatikkoon. En ole tätä laatikkoani juuri tyrkyttänyt luettavaksi, koska eihän tämä mikään varsinainen käsityöblogi ole. Eikä varmaan mikään lifestyle-blogi...sisustus nyt ei ainakaan, tai ruoka... Olenkin saanut varsin rauhassa temmeltää täällä, ja aion pitää tyylini. Mutta nyt, kun on monta muutakin muutosta elämässä, niin alkoi käydä vähän yksinäiseksi. Jotain pitää nyt keksiä, mutta ei sitä pitänyt vielä paljastaa. Painoin kuitenkin vahingossa julkaise-nappia. Vaikka poistin tekstin saman tien, nyt siellä sun täällä kummittelee teksti, jolla on tämän postauksen nimi. Antaapa sitten tämänkin mennä. Treenaan irtipäästämislihaksiani samalla,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kertokaapa vaikka tarinoita, niistä mie tykkään.